torstai 13. elokuuta 2020

Ihana kamala hääbudjetti

Häiden kohdalla rahasta puhutaan edelleen aivan liian harvoin, usein hiukan kierrellen ja kaarrellen. Se on mielestäni myös suomalaisille tyypillinen ominaisuus: rahasta puhuminen on kiusallista ja kiellettyä. Yksi niistä asioista, joista olisin itse kaivannut hääsuunnittelun alussa enemmän tietoa, olisi kuitenkin ehdottomasti ollut häiden budjetti ja olisin mielelläni lukenut erilaisten hääparien suunnitelluista tai toteutuneista budjeteista. Siksi päätin jo silloin, että omassa blogissani tullaan puhumaan myös rahasta. 

Oma suhtautumiseni hääbudjettiin on postauksen otsikon mukaisesti tällä hetkellä aika ristiriitainen. Kamalaa käyttää näin iso summa rahaa yhteen päivään. Toisaalta ihanaa järjestää elämämme tärkeimpään juhlapäivään kunnolla ja nähdä vaivaa sen järjestelyiden eteen. Koen, että säästäminen on yksi tapa lisää panostaa häihimme. 

Budjetti määrittelee pitkälti ehdot kaikille muille suunnitelmille. Se mitä budjetti ei kuitenkaan määritä, on häiden onnistuminen ja vieraiden viihtyminen, sillä olen ehdottomasti sitä mieltä, että pienemmälläkin budjetilla voi järjestää onnistuneet ja ikimuistoiset häät. Älä siis lannistu, jos oma budjettisi ei ole kymmenien tuhansien eurojen suuruinen!

Omat vinkkini hääbudjetin laatimiseen: 

  • Ruoka on yleensä häiden ehdottomasti suurin yksittäinen menoerä. Googlailkaa alustavasti pitopalveluita, jotta näette suuntaa antavia hintoja ja voitte niiden pohjalta laskea alustavaa budjettia. Me budjetoimme ruoan niin, että laskimme hinnaksi 50€/hlö. Muistakaa huomioida, että varsinaisen ruoan lisäksi tulee siihen liittyen usein myös muita kuluja, kuten tarjoiluhenkilökunta, astiavuokra ja liinojen vuokraus, sekä ruokien ja astioiden kuljetus. 
  • Jos ruokakulut näyttävät heti liian suurilta teidän budjettiin, pohtikaa voisitteko tehdä osan ruoista itse tai läheistenne avustuksella 
  • Toinen iso menoerä on usein juomat. Miettikää millaisen periaatteen haluatte juomatarjoilun suhteen ottaa: onko häissänne open bar koko illan, tarjoatteko vain ruokajuomat vai järjestättekö alkoholittomat häät? Muistakaa myös huomioida, että juomakulut ovat usein huomattavasti suuremmat, jos hääpaikallanne on A-oikeudet, eikä omien juomien tuomista ole sallittu
  • Hyödyntäkää valmiita budjetointisovelluksia, esimerkiksi Tahtoo:n Kukkaro-osiossa on hyvin eritelty erilaisia häihin liittyviä kuluja ja luokiteltu ne valmiiksi eri kategorioihin. Etsikää myös tietoa muiden hääparien budjeteista ja kyselkää mahdollisuuksien mukaan ystäviltä ja sukulaisilta, millaisia kuluja heidän häissään on ollut
  • Miettikää ruoan ja juoman lisäksi myös muut isoimmat kulut valmiiksi. Tällaisia ovat yleensä juhlapaikka, morsiamen ja sulhasen asut, valokuvaaja, bändi ja sormukset 
  • Listatkaa myös muut pienemmät kulut, kuten kutsut, koristeet, kukat, hääpäivän kuljetus, hääyön majoitus jne
  • Häiden budjetit vaihtelevat myös pitkälti sen mukaan mitä kaikkea niihin on laskettu sisältyväksi. Omasta mielestäni kannattaa budjettiin ehdottomasti laskea mukaan kaikki pienetkin kulut. Jos siihen laskee esimerkiksi vain suoraan juhlan järjestämiseen liittyvät kulut ja jättää pois hääparin asusteet, kauneudenhoidon ja sormukset, on se vain itsensä huijaamista, sillä näistä voi tulla yllättävänkin isoja lisäkuluja. Meidän budjettimme sisältää kaiken häihin ja niiden valmisteluun liittyvän, häämatkaa lukuunottamatta
  • Harvalla on valmiina säästössä koko häihin tarvittavaa summaa. Kun olette saaneet laskettua suuntaa antavan budjetin, miettikää miten ja missä ajassa saisitte sen säästettyä. Paljonko pystytte säästämään per kk ja montako kuukautta menisi, että haluamanne summa on koossa? Tämä ohjaa sitä, milloin häitänne vietetään. Me laskimme suoraan että kokonaissumma / kuukaudessa säästämämme summa = x kk ja sen perusteella päätimme, että häitämme juhlitaan kesällä 2022. Haluamme säästää rauhassa 2 vuoden ajan, koska häiden ohella säästämme samaan aikaan myös omakotitaloon, puskuritilille, sekä sijoituksiin
  • Perustakaa myös häitä varten erillinen säästötili, johon teette voimaan toistuvan, automaattisen siirron heti palkkapäivänä. Näin varmistatte, että haluamanne summa myös varmasti siirtyy säästöön joka kuukausi
  • Jos tiedossa on ylimääräisiä tuloja, esimerkiksi lomarahoja, veronpalautuksia, tulospalkkioita tai synttärilahjoja, tallettakaa niistäkin osa suoraan häätilille. Me myös pyysimme esimerkiksi isovanhempia siirtämään kihlajaislahjat suoraan häätilillemme, koska emme halua nyt mitään tavaroita lahjaksi
  • Entä jos budjetti näyttää aivan liian suurelta, eikä sen säästäminen onnistu haluamassanne ajassa? Silloin on pakko päättää, mistä asioista pystytte pihistämään ja mihin haluatte panostaa. Helppoja säästökeinoja ovat esimerkiksi hääpuvun ostaminen käytettynä, sulhasen puvun vuokraaminen ostamisen tai teettämisen sijasta, oman tai tuttavan auton hyödyntäminen hääautoksi, hääyön viettäminen kotona ja musiikin soittaminen Spotifyn kautta bändin tai dj:n sijasta. 
  • Jos panosta vs. pihistä-valinta tuntuu mahdottomalta, miettikää myös, että voisitteko säästää esimerkiksi vuoden pidempään, jos sen ansiosta saisitte juhlia unelmienne häitä
  • Budjetista kannattaa pitää tarkkaa exceliä, mihin merkitsette ylös kaikki pienimmätkin kulut. Tahtoo-sovelluksessa voi  myös merkitä erikseen alustavat ja vahvistetut kulut, sekä jo maksetut kulut. 
Miltä sitten näyttää oma hääbudjettimme tällä hetkellä? 

Alustava kokonaisbudjetti tällä hetkellä: 
15 110 €


Vahvistettu: 

Hääpaikka 2000€ (pe-su, sis. siivouksen)
500€ varausmaksu maksettu
1500€ maksetaan pari viikkoa ennen häitä

Bändi + musiikkiesitys kirkossa 1170€


Tahtoon budjetti-osio on myös meillä kovassa käytössä, siitä on ollut iso apu!

Tulen päivittämään meidän budjettia teillekin myös tulevissa postauksissa, sitä mukaa kun eri kulut vahvistuvat :) Toivottavasti tästä on apua muille hääsuunnittelun alussa oleville! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti