sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Inspiraatiota ja tunnelmia Mennään Naimisiin-messuilta

Tänä viikonloppuna pääsin ensimmäistä kertaa koko hääsuunnittelun aikana nauttimaan häämessutunnelmasta myös livenä, kun Mennään Naimisiin-messut valloittivat Helsingin Vanhan Sataman. Suuntasimme eilen nauttimaan messutunnelmasta yhdessä äitini ja siskoni (joka on myös yksi kaasoistani) kanssa ja messuilta jäi mieleen paljon kivoja juttuja ja hääinspiraatiota, jota ajattelin nyt jakaa hiukan teillekin!

Panimo Kiiski - pienpanimo-oluita ja hanavuokrausta juhliin

Olen tainnut aiemminkin mainita, että minä ja Tuomas rakastamme molemmat pienpanimo-oluita ja niistä on muodostunut meille myös eräänlainen yhteinen harrastus. Olemme haaveilleet, että tölkkijuomien lisäksi olisi hauska vuokrata häihimme myös hanalaite ja hankkia muutamia erilaisia pienpanimo-oluita gegeissä tarjoiltavaksi. Siksi ilahduin, kun bongasin eilisiltä messuilta heti alkuun mäntsäläläisen pienpanimon, Panimo Kiisken messuosaston. 

Panimo Kiiskeltä voi hankkia juhliin olutta 20 litran gegeissä ja vuokrata lisäksi hanalaitteen tarjoilua varten. Panimon tiloissa järjestetään myös panimokierroksia ja oluttastingeja, jotka sopivat loistavasti vaikkapa polttaripäivän ohjelmaan. Lisäksi Kiiskeltä voi tilata hääjuhlaan oluita myös omalla, yksilöllisellä etiketillä varustettuna. Messuosastolta sai ostettua maisteluannoksia Panimo Kiisken tuotteista ja itse päädyin maistelemaan herkullista APA:a, äitini ja siskoni puolestaan lonkeroa, jota he molemmat hehkuttivat todella hyväksi.

Hanavuokrauksesta ja oluttarjoilusta voisin kirjoitella myöhemmin vielä lisää ihan erillisessä postauksessa, kunhan olemme sulhasen kanssa saaneet päätettyä, minkä panimon oluita haluamme juhlissa tarjota - hyviä vaihtoehtoja on niin paljon! Panimo Kiisken tuotteet menevät nyt ehdottomasti maistelulistalle valintaa pohtiessamme.

The Art of Cakes - herkullisia ja upeita artesaanikakkuja

Oluiden maistelun jälkeen herkuttelua oli hyvä jatkaa kakkujen muodossa - nimittäin The Art of Cakesin ihanasta kakkumaistiaisboksista nautiskellen. Boksista löytyi neljää erilaista kakkua, jotka kaikki olivat suussasulavia! Oma suosikkini oli porkkanakakku, siskoni puolestaan rakastui suklaiseen kakkuun.

Ensimmäisestä Häämessut netissä-tapahtumasta mieleeni on jäänyt hyvin The Art of Cakesin Sonjan pitämä kakkuohjelma, jossa puhuttiin muunmuassa kerroskakun leikkaamisesta. Tuollaista korkeaa kerroskakkuahan ei nimittäin kannata leikata perinteisinä kolmion muotoisina viipaleina, vaan sivuttain ja kaikista kätevintä on valjastaa joku catering-henkilökunnasta tai esimerkiksi kaaso tai bestman leikkaamaan kakkua vieraille. Näin paloista tulee samankokoisia ja kakku myös pysyy siistinä. Sonja kertoi mielellään myös aina opastavansa kakun leikkauksessa, samalla kun toimittaa kakun juhlapaikalle. 


Karhujään jäätuotteet hääjuomia viilentämään

Ilahduin bongatessani messuilta myös Karhujään messupisteen, sillä olimme Tuomaksen kanssa törmänneet jo aiemmin heidän tuotteisiinsa ja oli ihanaa päästä kyselemään lisää juomien viilennyksestä ja jäätuotteista ihan kasvotusten. Juomien viileänä pitäminen ja jäätuotteet tuntuvat myös olevan yksi pysyvistä keskustelunaiheista eri hääryhmissä. 

Karhujään jääpalojen ja jäämurskan tilaaminen onnistuu 2kg tai 5kg pusseissa K-Markettien, K-Supermarkettien ja Citymarkettin kautta ympäri Suomen. Muiden jäätuotteiden (kuten omalla logolla varustettujen isojen jääcubejen) tilaamista ja kuljetusmahdollisuutta puolestaan kannattaa tiedustella suoraan Karhujäältä. 

Kyselin messuosastolla myös, miten hyvissä ajoin tilaus kannattaisi omaan kauppaan tehdä ja sain ohjeeksi, että kannattaa olla yhteydessä kyseiseen kauppaan noin 2-3 viikkoa ennen hääpäivää, jotta kauppa ehtii hoitaa tukkutilauksen. Lisäksi pohdin sitä, kuinka paljon jäätuotteita olisi hyvä varata ja miten nopeasti ne sulavat ja sainkin todella hyviä vinkkejä! 

Juomien viileänä pitämiseen kannattaa käyttää aina ensisijaisesti jääpaloja ja niitä tulisi varata noin puolet astian tilavuudesta (eli esimerkiksi 40l sinkkivatiin noin 20 litraa, eli 10 kg jääpaloja). Jos tila ei ole rajoitteena, kannattaa valita mahdollisimman iso astia, sillä silloin jääpalat sulavat hitaammin, eikä niitä välttämättä edes tarvitse lisäillä juhlien aikana. Jos jääpaloja tarvitsee lisätä juhlien aikana, ei vanhoja paloja tarvitse kaataa pohjalta pois, vaan voi päälle lisätä uusia jäitä ja jäät ja juomatölkit kannattaa myös koota astiaan kerroksittain. 

Juomasekoituksissa puolestaan voi käyttää niin erilaisia jääpaloja, kuin jäämurskaakin ja 10 kg jääpalapussista riittää jääpaloja noin 100 drinkkiin. Jäiden tarve on siis helppo laskea arvioidun juomamäärän perusteella!



Häämuotia catwalkilla ja messuosastoilla

Messuohjelmassa nähtiin myös upeita häälookkeja muotinäytöksien muodossa! Me suuntasimme ihailemaan klo 13:30 näytöstä, joka tarjosi samalla myös mukavan jalkojen lepuutushetken. Näytöksessä oli mukana useiden eri hääpukuliikkeiden ja suunnittelijoiden luomuksia. Itse ihastelin jälleen etenkin Heidi Tuiskun pukuja ja lisäksi huomioni kiinnittivät hauskat irtohihat, joita näkyi näytöksessä muutamassakin eri asussa - nämä tuntuvat olevan yksi tämän hetken hääpukutrendeistä!

Messuosastojen joukosta puolestaan jäi mieleeni etenkin Turon osasto, jonne suuntasin sulhaseni haaveilema mittatilauspuku mielessäni. Sain selville, että Turon mittatuotepuvut kustantavat noin tonnin ja helpoiten prosessissa pääsee alkuun varaamalla Turon nettisivujen kautta ajan sovitukseen. Sen aikana pääsee rauhassa tutustumaan Turon valikoimaan, yksilöllisen palvelun muodossa. Jos ja kun päätyy tilaamaan mittatuotepuvun, on seuraavaksi vuorossa kankaan, mallin ja yksityiskohtien valinta. Innostuin myös vinkistä, että jos häiden teemavärejä haluaa jotenkin tuoda esiin myös pukeutumisessa, voi puvun vuorikankaan valita niihin sopivaksi! Tuomaskin innostui kertomastani ja ajattelimmekin varata sovitusajan Turolle vielä loppukevään aikana. 

Inspiraatiota hääkattauksiin ja kukitukseen

Messuilta löytyi myös runsaasti inspiraatiota hääkattauksiin ja kukitukseen! Oli myös ilahduttavaa huomata, miten paljon kattauksissa näkyi nyt värejä, kuvioita ja hauskoja pieniä yksityiskohtia. 

Calligraphenin osastolla minut hurmasivat romanttinen, hiukan Bridgerton-henkeäkin huokuva turkoosin ja vaaleanpunaisen sävyillä iloitteleva kattaus. Tässä ihania yksityiskohtia olivat turkoosit, lintukuvilla koristellut lautaset, kultaiset aterimet ja korkea kynttilänjalat. 

Tämä pastellinsävyinen unelma sopisi täydellisesti keväthäihin! Ihastuin etenkin vaalean violetteihin ja vaaleanpunaisiin astioihin, näyttäviin juoma- ja shampanjalaseihin, sekä noihin minimaljakkoihin, joihin oli sujautettu supersöpöt vaaleanpunaiset pallerokasvit. Mikähän näiden nimi mahtaa olla?! :D

Kultaisimia aterimia, kristallilaseja ja kankaisia lautasliinoja (niin perinteisen valkoisena, kuin eri sävyisiäkin versioita) näkyi kattauksissa runsaasti. Kukka-asetelmissa näkyi edelleen runsaasti boho-henkisiä, reheviä asetelmia ja kimppuja, joiden vastapainona toki myös yksinkertaisempia kuivakukka-asetelmia, erilaisiin pikkumaljakoihin yhdisteltynä. Jos haaveilet kultaisista aterimista tai kangasserveteistä, niin kannattaa muuten googlata somistevuokraamojen valikoimaa! Monista löytyy nykyään näitä melko edulliseen hintaan vuokrattavana. Päijät-Hämeessä asuville vinkkinä Villähteen Korilla toimiva Via Deco, jonka valikoimasta löytyy myös ihania valmiita somistekokonaisuuksia erilaisiin juhlahetkiin, kuten häihin tai polttaripäivään.

Tämä pisaranmallinen kimppu varasti sydämeni! Vaaleanpunaisen, violetin ja keltaisen yhdistelmä on ihanan raikas ja keväinen. Kimppu on kukkakauppa Villiviinin Eijan käsialaa ja Eija kertoi, että hän uskoo hääkimpuissa ja muissakin kukkatuotteissa alkavan vähitellen taas näkyä rohkeampaa värienkäyttöä ja jopa vastavärien yhdistelyä (kuten tässä kimpussa). Boho-henkisten rentojen kimppuen rinnalle on alkanut jälleen ilmestyä myös sieneen sidottuja, valuvia hääkimppuja. 

Kuvaustaustoja ja hääkaaria

Yksi häiden somistukseen liittyvistä haaveistani on alusta alkaen ollut jonkinlainen kuvausseinä, jonka luona vieraat saisivat käydä nappaamassa muistoksi polaroid-kuvat itsestään. Messuilta löytyi runsaasti inspiraatiota erilaisiin kuvaustaustoihin ja hääkaariin. Tämä upea vaaleanpunainen kukkaseinä sopi täydellisesti omaan messulookkiini, joten pakotin siskoni yhteiskuvaan sen luona :D

Ihastuin myös näihin Via Avelinan vuokrattaviin Love-kukkakirjaimiin! 75 euron vuokrahinta kuulosti sekin oikein kohtuulliselta. 

Hääautoja moneen makuun

Yksi messualueen katseenvangitsijoista oli ehdottomasti suloinen, kullanhohtoinen kuplavolkkari - Betty Beegle! Betty on museoauto ja se on varattavissa hääkuljetuksiin pääkaupunkiseudulla, kuljettajan kera. Ihastuin tähän niin, että lähetin heti Tuomakselle kuvan - ja sain myös välittömästi vastauksen: "Ei me kulta mahduttaisi tonne"... mikä on varmasti ihan totta. Mutta joillekin vähän lyhyemmille tyypeille tässä olisi hurmaava hääpäivän menopeli!



Bettyn lisäksi messuilta löytyi myös vantaalaisen Siperian Hummerin messupiste, josta löytyi laaja valikoima erilaisia juhlakyytiin sopivia klassikkoajoneuvoja, joiden vuokrat ovat alkaen 89€/vrk! 


Ihania paperituotteita, hääasusteita ja kaasolahjoja

Yksi messujen suloisimmista osastoista löytyi aivan keskikäytävän päästä, jossa esillä oli Pastelligrafian ihania, modernilla kalligrafialla taiteiltua paperituotteita ja AnniBridalin käsin valmistettuja suloisia asusteita. Oma aikomukseni on tilata Pastelligrafialta kaikki mahdolliset paperituotteet häihimme (be aware Sonja!) paikkakorteista kirjekuoriin lähtien. En ikinä olisi ajatellut, että esimerkiksi kirjekuoret voivat herättää niin suurta ihastusta minussa, mutta katsokaa nyt näitä herkullisia sävyjä!



Myös AnniBridalin korujen luona kävi kova kuhina ja bongasin messupisteeltä useammatkin ihastuttavat korvikset, joita voisin hyvin yhdistellä myös arkena omiin asuihini. Ja teinhän messuilla yhden ostoksenkin, ihastuin nimittäin AnniBridalin hempeän vaaleanpunaista ja valkoista pitsiä yhdistelevään sukkanauhaan ja päätin hankkia sen jo itselleni! Sovimme Annin kanssa, että hän vielä tuunaa myöhemmin sukkanauhaa haluamillani koristeilla ja postittaa sen sitten minulle myöhemmin. 

Messuilta löytyi myös hauskoja pieniä lahjaideoita kaasoille tai kukkaislapsille annettavaksi: Pastelligrafian kaasovihot, AnniBridalin suloiset rannekorut ja Ateljé Katariinan ihanat kultaiset Kaaso-mukit. Lisäksi bongasimme siskoni kanssa Katariinan osastolta Bride Shine-suihkeen, joka paljastui pienen ihmettelyn jälkeen puhdistusaineeksi! Tällainen täytyy ehkä hankkia hääpäivän first aid-pakettiin, pelastamaan hääpuku mahdollisilta likatahroilta (joita minut tuntien tulee varmasti ilmestymään :D). 





Näiden suosikkien lisäksi messuilta löytyi vielä super paljon kaikkea muutakin kivaa, kuten paljon hyviä arvontoja (joista jokaiseen tietenkin osallistuin), huikeita sormustarjouksia ja erilaisia etukuponkeja! Aika kului messuilla yhdessä hujauksessa ja useamman tunnin kiertelyn jälkeen suuntasimme äitini ja siskoni kanssa vielä ravintolaan syömään ja fiilistelemään yhdessä hääsuunnitelmia. 

Olipa ihanaa päästä pitkästä aikaa nauttimaan häähumusta myös live-messujen muodossa ja tietysti samalla moikkailemaan kaikkia tuttuja kasvoja! Toivottavasti syksyllä on taas luvassa runsaasti erilaisia häätapahtumia, niin verkossa kuin ihan livenäkin. Täällä viikonloppu jatkuu nyt pakkaamisen merkeissä, sillä meillä alkaa pitkään odotettu talvilomaviikko ja suuntaamme huomenna neljän yön hemmottelulomalle Järvisydämeen! 

sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Häämessut netissä on käynnissä - jo viidettä kertaa!

On jälleen aika nauttia häähumusta - jo viidensien virtuaalisten häämessujen muodossa! Tuttuun tapaan, haluan jakaa teille omat messutärppini ohjelman ja osastojen joukosta. Messut jatkuvat tiistaihin asti ja jos missasit jonkun ohjelmista, ovat ne katsottavissa myös jälkikäteen koko messujen ajan. 

Kuva: Häämessut netissä

Häämessu TV:n tärppejä

La 12.3. klo 12 Havu ja Helmen modernin kalligrafian workshop 

Lauantain messuohjelma starttasi ihanan Havu ja Helmen kalligrafiaworkshopilla. Jos haaveissasi on opetella kalligrafiaa ja loihtia itse kauniit käsinkirjoitetut kutsut tai kirjekuoret, niin kannattaa ehdottomasti katsoa tämä!  

La 12.3. klo 14 G Live: Hääkutsutrendit 2022

Hääkutsuihin ja muihin häiden paperituotteisiin lisää inspiraatiota tarjosi myös Ellin ja Sonjan trendikatsaus, jossa esiteltiin myös messuosastojen kutsuvalikoimaa.

Su 13.3. klo 13 Häätarinat

Kestosuosikkini niin kirjoitetussa kuin videoidenkin muodossa ovat häätarinat! Mekin päädyimme varaamaan häihimme videokuvaajan (tästä tulossa erillinen postaus myöhemmin), joten muiden häävideoita on ihana fiilistellä ja poimia niistä inspiraatiota ja ideoita myös omaan videoomme. Sain myös oman sulhaseni innostumaan videokuvauksesta viime kevään messuilla esitettyjen häätarinoiden ansiosta! 

Su 13.3. klo 14 IG Live: Löydä oma signature-tyylisi hääpäivään

Sunnuntailta odotan erityisesti tätä Pinni & Puuterin Niinan IG Liveä, jossa loihditaan kimaltava juhlameikki ja jaetaan vinkkejä oman häälookin löytämiseen. Oman hääkampaukseni suhteen toiveeni ovat jo aika selkeät, mutta meikin osalta lisäinspiraatio ja ideat tulevat tarpeeseen. 

Su 13.3. klo 15 IG Live: Hääpäivä ei ole aina täydellinen

Tänään messuohjelmassa on luvassa myös rakkaiden blogikollegoiden, Iidan ja Satun IG Live, jossa luvassa on vertaistukea ja avointa keskustelua hääpäivään liittyvien mahdollisten pettymysten ja negatiivisten tunteiden käsittelyyn. Ihanaa, kun näistäkin uskalletaan nykyään puhua avoimesti! 

Messuosastojen suosikit

Pastelligrafia 

Messuosastojen joukosta haluan ehdottomasti nostaa esille rakkaan ystäväni ja blogikollegani upean uuden yrityksen: Pastelligrafian! Messuosastolta löytyy esittelyvideo ja ihania messutarjouksia, muunmuassa käsin kalligrafialla kirjoitetut paikkakortit ja suloiset polttari-ja kaasovihot. Olen jo buukannut Sonjan loihtimaan meidän häihin (ja kaikkiin muihinkin juhlahetkiin) kaikki mahdolliset paperituotteet :D

Hotel F6

Messuosastojen joukosta löytyy myös Helsingin keskustassa sijaitseva ihana boutique-hotelli F6, joka sopii loistavasti niin  hääyön kuin romanttisen staycationinkin viettoon. Itse en ole vielä päässyt täällä yöpymään, mutta olen kuullut hotellista paljon kehuja ja tämä on ehdottomasti myös meidän vierailulistalla. 

Karhujää - Jäätuotteet

Yksi kiinnostavimmista näytteilleasettajista tämän kevään messuilla on ehdottomasti Karhujää! Me olemme törmänneet Karhujään tuotteisiin jo aiemminkin, häiden jäätuotteita miettiessämme. Karhujään jääpalat ja -murska ovat meillä harkinnassa niin tölkkien viilentämiseen kuin drinkkien joukkoonkin. 

Hermandia Collection - puiset asusteet

Puiset asusteet ovat olleet suosittuja myös häälookissa jo muutaman viime vuoden ajan. Olen kirjoittanut näistä blogin alkuaikoina erillisen postauksenkin. Hermandia Collectionin messuosastolta löytyvät upeat, samasta puusta valmistetut Söör-rusetti ja Daam-korvakorut. Rakastan näiden kohdalla sekä kaunista puumateriaalia, että romanttista ajatusta! 

Mitä te odotatte eniten messuilta tai mitkä ovat olleet teidän tähän astisia suosikkeja? 

torstai 10. maaliskuuta 2022

Häiden siirtyminen ja uusi hääpäivä

Blogi on pitänyt hiljaiseloa muutaman viime kuukauden ajan ja osa teistä onkin ehkä jo ehtinyt miettiä, mitä meidän hääjärjestelyille kuuluu. On ollut ilahduttavaa huomata, että teitä lukijoita täällä blogin puolella on silti riittänyt todella runsaasti, yli 10 000 joka kuukausi ja Instagraminkin puolelle on jatkuvasti ilmestynyt lisää seuraajia. Blogi on siis jatkanut eloaan, vaikkei minulta olekaan vähään aikaan löytynyt energiaa sen päivittämiseen. 

Vuosi 2021 oli yksityiselämän puolella tähän astisen elämäni vaikein ja raskain vuosi, joten vuoden lopussa tein päätöksen, että blogi sai hetkeksi painua taka-alalle. Intoa ja energiaa sen kirjoittamiseen tai hääsuunnitteluun ylipäätään, ei vain yksinkertaisesti ollut. Olemme myös jatkuvasti seuranneet koronatilannetta, jonka kehittymistä on kesän osalta vielä mahdotonta ennustaa. Tammikuussa päädyimme pitkän pohdinnan jälkeen siihen, että tällä hetkellä emme halua luoda itsellemme nyt yhtään lisää stressiä ja murehtia koronan aiheuttamasta epävarmuudesta. Päätimme siis siirtää häitämme hiukan eteenpäin, kun päätös oli vielä helposti tehtävissä ja käytännön järjestelyt melko pienellä vaivalla hoidettavissa. 

Helmikuun aikana olimme yhteydessä kaikkiin palveluntarjoajiin ja meillä kävi loistava tuuri, sillä kaikkien varausten siirtäminen onnistui ilman lisäkuluja. Uuden hääpäivän valitsimme sen perusteella, miten juhlapaikkamme kalenterissa oli vielä vapaata. Viime viikkojen aikana olemme myös infonneet vieraitamme WhatsApp-viestien ja tekstareiden välityksellä - olimmehan ehtineet jo postittaa syksyllä Save the Date-kortit kaikille. Nyt kun kaikki käytännön järjestelyt on hoidettu, olo on todella huojentunut. Olemme suunnitelleet häitä jo pitkään, joten reilun puolen vuoden lisäodotus ei tässä tilanteessa tunnu maailmanlopulta - päinvastoin, nyt saamme lisää aikaa säästää ja palautua edellisen vuoden kuormituksesta ja toivottavasti innostus ja energia hääsuunnitteluun sen myötä jälleen herää. Haluamme molemmat, että saamme nauttia hääjärjestelyistä ja myös varsinaisesta hääpäivästä mahdollisimman hyvinvoivina, ilman ylimääräisiä stressitekijöitä ja murheita. 

Uusi hääpäivämme on 29.4.2023 eli tiedossa on keväiset vappuhäät! Ajatus keväthäistä on alkanut vähitellen kääntyä innostukseksi ja uskon, että innostus ja ilo myös itse hääsuunnittelua kohtaan alkaa taas vähitellen lisääntyä. Sen myötä on aika herätellä myös blogi takaisin eloon - tervetuloa uusi vuosi ja uudet kujeet! Hääpäiväkirjat is back <3