lauantai 28. elokuuta 2021

Helmikoruja kierrätysmateriaaleista: Tyyni Collection

Kuten olen aiemminkin täällä blogin puolella kertonut - rakastan korviksia ja ne ovat suosikkiasusteeni! Minusta on myös ihana nostaa blogissa esille kotimaisia pienyrityksiä, joten tänään halusin vinkata teille korviskokoelmani uusimmista vahvistuksista, eli Tyyni Collectionin upeista kierrätyskoruista, jotka sopisivat loistavasti myös hääpäivän asusteiksi. 

Törmäsin Tyyni Collectioniin ensimmäisen kerran, kun ihastelin ystäväni Sonjan (@matchista_morsian) korviksia ja utelin niiden ostopaikkaa. Tämän jälkeen oli pakko itsekin ryhtyä seuraamaan Tyyni Collectionin instatiliä, jossa uusimmat mallit ovat esillä ja myös myynnissä. 

Tyynin koruissa ulkonäön lisäksi ihastuttaa se, että niissä hyödynnetään kierrätysmateriaaleja ja tästä johtuen iso osa koruista on myös täysin uniikkeja. Tyyni on tunnettu erityisesti helmistä ja meriaiheisista koruistaan ja joitain tuotteita valmistetaan myös tilauksesta. Koruja voi ostaa instassa feedin kuviin tai stooreihin kommentoimalla ja lasku saapuu sähköpostilla. 




Näiden mallien nimet ovat Samantha (ekassa kuvassa ylempänä) ja Hanko (kuvassa alempana) ja ihastuin molempiin heti. Niin kuin kyllä lähes kaikkiin Tyynin korviksiin, veikkaan siis, että näitä nähdään korviskaapissa vielä lisää! Oman häälookin lisäksi nämä olisivat ihana lahja myös kaasoille ja samanlaisten tai samanhenkisten korvisten avulla saisi häätiimin juhlatyyliin helposti luotua hiukan yhtenäisyyttä, vaikka esimerkiksi mekot olisivat kaikilla erilaiset. 

Me suuntaamme tänään taas juhlimaan ystävien häihin, tällä kertaa upeaan Mathildedalin ruukkikylään! Ihanaa viikonloppua <3

tiistai 24. elokuuta 2021

Vinkkejä hääpuvun sovitukseen

Viime viikolla kirjoittelin teille ensimmäisestä hääpukusovituksestani Ateljé Katariinassa. Ajattelin lisäksi vielä kirjoitella ylös muutamia vinkkejä muille ensimmäiseen hääpukusovitukseen suuntaaville. En tosiaan ole mikään alan ammattilainen, mutta tässä muutamia neuvoja, jotka itse koin hyödyllisiksi!


  • Ei hajusteita - Osa hääpukuliikkeistä toivoo, että sovitukseen tultaessa ei käytettäisi hajusteita, sillä näiden tuoksut tarttuvat helposti pukuihin ja voivat myös hajuste yliherkille aiheuttaa esimerkiksi migreeniä. Jos siis haluat ottaa varman päälle, jätä sovituspäivänä hajuvesi väliin ja valitse myös tuoksuton deodorantti!
  • Hyvät alusvaatteet - Jos tiedät jo millaisia alusvaatteita haluat hääpäivänä käyttää, voi sovitukseen pukea ylle mahdollisimman samanlaiset alusvaatteet. Toki usein myös se, millaiseen hääpukuun päädyt, voi vaikuttaa myös alusvaatteiden valintaan! Jos esimerkiksi puvun materiaali on hyvin läpinäkyvää, saatat haluta alle huomaamattomat stringit ja jos taas puku on paksumpaa materiaalia tai kerroksia useampia, voi alle pukea huoletta vaikkapa muotoilevat alusshortsit. Rintsikoista ei kannata stressata, sillä monissa hääpuvuissa on nykyään tukea antamassa valmiit kupit ja pukuja sovitetaan usein kokonaan ilman rintaliivejä. Jos kaapistasi löytyy neutraalin väriset, hyvin istuvat alusvaatteet, ovat ne varma valinta sovitukseen, mutta varta vasten ei kannata esimerkiksi vaaleita rintsikoita lähteä ostamaan. 
  • Kampaus ja meikki - Jos tiedät jo vähän, minkä tyylisestä hääkampauksesta ja -meikistä haaveilet, voit laittaa hiukset ja meikin samaan tyyliin myös sovitusta varten, näin on helpompi hahmottaa miltä juhlalookkisi tulee kokonaisuudessaan hääpäivänä näyttämään. Jos esimerkiksi haaveilet avoimista hiuksista, jätä hiukset auki myös sovitukseen ja jos nutturakampauksesta, kietaise hiukset nopealle nutturalle. Meikin tahraavuudesta ei tarvitse huolehtia, sillä liikkeen myyjä kyllä avustaa ja ohjeistaa sovituksessa, osa liikkeistä käyttää myös ns. sovitusliinoja, jotka suojaavat pukuja meikkitahroilta - ja toisaalta edesauttavat sitä, että meikki pysyy kauniina, eikä leviä. 
  • Tutustu ennalta liikkeen valikoimaan - Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla hääpukuliikkeitä on useita, joten suosittelen tutustumaan eri liikkeiden pukuvalikoimaan ja hintakategoriaan jo etukäteen - tämä auttaa päättämään mihin kannattaa suunnata sovittelemaan. Vaikka kaikki puvut eivät usein ole nettisivuilla esillä, auttaa tämä kuitenkin hahmottamaan minkä tyylisiä ja keiden suunnittelijoiden pukuja liikkeen valikoimassa on tarjolla. Sovitusta myös nopeuttaa, jos sinulla on jo valmiiksi mielessä joitakin pukumalleja, joita haluaisit sovittaa. Toki samaan aikaan kannattaa myös suunnata sovitukseen ennakkoluulottomalla asenteella, kuunnella ammattilaisten vinkkejä ja kokeilla rohkeasti myös eri tyylisiä ja mallisia pukuja. Jos et tiedä mitä haluat, ei sekään haittaa, sillä juuri siksi ammattitaitoiset myyjät ovat apunasi. Jos omaan häälookkiin kaipaa lisää inspiraatiota ja vinkkejä, suosittelen lämpimästi myös Heili Bridalin Morsiusanalyysia, josta voi lukea lisää täältä! 
  • Kerää inspiraatiotaulu Pinterestiin - Lisäyksenä edelliseen kohtaan, voit myös luoda Pinterestiin oman inspiraatiotaulun, johon keräät kuvia itseäsi miellyttävistä puvuista ja häätyyleistä. Taulun voi näyttää liikkeessä myyjälle ja tämä auttaa häntä muodostamaan kuvan siitä, minkä tyyppistä pukua etsit. Ammattilainen myös löytää helpommin kuvista tiettyjä yhdistäviä tekijöitä, joiden pohjalta voi lähteä ehdottamaan soviteltavia pukuja. 
  • Jos sinulla on jo kengät tai muita asusteita hankittuna, ota ne mukaan - Tämä auttaa kampauksen ja meikin rinnalla myös hahmottamaan juhlatyylisi kokonaisuutta ja varmistaa, että kaikki palaset sopivat yhteen. Lisäksi kengät voivat auttaa tilaamaan puvun sopivan mittaisena, vaikka usein muutosompelulla vielä varmistetaankin, että helma on täydellisen mittainen.
  • Kokeile liikkua puvussa ja mieti miltä se tuntuu ylläsi - Kokeile liikkua ja istua puvussa ja tunnustele miltä se tuntuu ylläsi. Mieti myös pystytkö syömään, kävelemään ja tanssimaan puvussa. Jos puvussa on laahus, osaa myyjä yleensä vinkata eri tapoja sen nostamiseen esimerkiksi häätanssin ajaksi. 
  • Pyydä makutuomareita/myyjää nappaamaan suosikkipuvustasi kuva muistoksi - Kysy myyjältä saako puvuista ottaa kuvia ja liittyykö kuvaamiseen joitain rajoituksia. Jos tämä on sallittua, pyydä makutuomareitasi tai myyjää nappaamaan kuva suosikkipuvustasi (tai puvuistasi), jotta voit palata ihastelemaan niitä vielä sovituksen jälkeen. Valokuvassa asu näyttää myös aina erilaiselta kuin peilissä, joten tämänkin vuoksi tykkään itse nähdä kuvan asusta ylläni. Yksi hyvä vinkki on myös pyytää makutuomareita kuvaamaan lyhyt video, jossa kävelet ja liikut puku ylläsi - tästä näkee vielä miltä puku näyttää liikkeessä. 
  • Syö ja juo ennen sovitusta - Muista syödä ja juoda ennen sovitusta, etteivät nälkäkiukku, alhainen verensokeri tai nestehukka pilaa kokemusta :D Toki ei kannata välttämättä vetää kunnon mättöateriaa juuri ennen sovitusta, sillä kauheassa ähkyssä sovittaminen tuskin on kovin mukavaa. Myös vesipullo kamnattaa varata mukaan, sillä ainakin itselläni tulee vaatteita sovittaessa muutenkin aina kuuma. Osassa hääpukuliikkeitä on myös vettä tai muita virvokkeita tarjolla.  
  • Unohda ulkopuoliset paineet - Hääpuvusta on usein esimerkiksi tv-sarjoissa ja elokuvissa tehty elämääkin suurempi asia, mutta itse olen sitä mieltä, että jokaisen kannattaa muistaa, että lopulta kyseessä on vain vaatekappale. Ei kannata esimerkiksi ajatella, että oikea hääpuku on vasta se, joka saa sinut puhkeamaan onnenkyyneliin - kaikki reagoivat asioihin eri tavalla, eikä tällaista suurta tunnekuohua kaikille tule. Puku voi silti olla täydellinen ja juuri oikea valinta sinulle! Sovittamaan voi myös suunnata juuri siinä seurassa kuin itse haluaa, niin yksin, kaasojen tai muiden ystävien, äidin, anopin tai yhdessä oman puolison kanssa. Liian suuresta määrästä makutuomareita voi jopa olla enemmän haittaa kuin hyötyä ja näin korona-aikana monessa liikkeessä on makutuomareiden määrää myös rajoitettu. 
Onko teillä mielessä muita hyviä vinkkejä? :) Toivottavasti näistä on apua muille ensimmäistä kertaa sovitukseen suuntaaville! 

sunnuntai 22. elokuuta 2021

Hemmottelua ja upeita maisemia: Break Sokos Hotel Koli

Kesäloman ensimmäisellä viikolla lomailimme ensin isovanhempieni mökillä Viinijärvellä ja suuntasimme sitten pariksi yöksi nautiskelemaan hotellilomasta Break Sokos Hotel Koliin. Olin kuullut paikasta ennakkoon kehuja useammaltakin taholta, joten odotimme Kolilla majoittumista kovasti. Matkailijoita Kolilla onkin tänä kesänä riittänyt ja myös meidän majoittumisemme ajankohtana hotelli oli aivan täynnä. Onnistuimme kuitenkin onneksi varaamaan lemmikkihuoneen, joten Aapokin pääsi mukaan nauttimaan hotellilomasta!

Yllätyn aina yhtä iloisesti miten hyvin lomailu lemmikin kanssa nykyään hotelleissa sujuu. Huoneemme sijaitsi erillisen käytävän päässä katutasossa ja käytävältä oli kaksikin erillistä uloskäyntiä - koiran kanssa ei siis tarvinnut joka kerta ulos lähtiessä kävellä respan läpi. Huoneessa odotti myös valmiina kuppi ja pyyhe ja lisäksi Aapo sai respasta vielä ihanan herkuilla ja kakkapusseilla varustetun tervetulopussukan. Muutenkin huone oli oikein kiva ja tilava! 

Ensimmäisenä iltana päätimme ottaa rennosti ja kävimme noutamassa hotellin ravintolasta take away-pizzat, jotka nautiskelimme sitten oman huoneen rauhassa. Molemmat pizzat olivat superhyviä, eli suositus näille jos suuntaatte Kolille! 

Hetken pizzoja sulateltuamme lähdimme vielä kolmestaan iltalenkille Ukko-Kolille, jonne oli hotellilta vain noin 400 metrin matka. Huipulle pääsee myös hotellin pihasta nopeampaa reittiä, melko jyrkkien portaiden kautta mutta myös loivempaa hiekkapolkua, jonka me valitsimme koska Aapo oli mukana matkassa. Huipulla odottivat upeat maisemat Pielisen yli ja kaunis auringonlasku. Istuimme tovin kallioilla sitä ihastelemassa ja palasimme sitten takaisin hotellille Netflixin pariin. Ihan parasta kun niin monissa hotelleissa on nykyään Chromecast, jonka kautta voi katsella suoratoistopalveluita! 



Yritettiin myös ottaa huipulla söpöä perhekuvaa... :D

Kyllä, katsoimme Young Royalsin parissa päivässä :D Teinisarjat on meidän yhteinen salainen pahe!

Seuraava päivä starttasi aamulenkillä Aapon kanssa ja sitten hotellin aamupalalla, jonka nautiskelimme auringonpaisteessa ravintolan terassilla, upeita maisemia ihaillen. Aamiaisella meitä ilahduttivat erityisesti karjalanpiirakat - ekaa kertaa ikinä oli hotellissa nimittäin tarjolla oikeita karjalanpiirakoita, Sorsan Leipomosta Liperistä!


Pienen hetken aamupalaa sulateltuamme kävimme ostamassa meno-paluuliput Maisemahissiin, jonka kyydissä huristelimme rinteen alapuolelle, Pielisen rantaan. Näin korkeanpaikan kammosta kärsivänä olin aluksi ihan kauhusta kankeana, mutta maisemat olivat kyllä ehdottomasti pienen jännityksen arvoiset. Myös Tuomaksen puhelin pysyi mukana menossa, vaikka hissin kyytiin hypätessä se roikkui puolihuolimattomasti shortsien avotaskussa :D




Maisemahissiajelun jälkeen oli aika suunnata hotellin alakerrassa sijaitsevaan ihanaan Elämyshoitola Edeaan, jonka parihuoneeseen olimme tehneet varauksen. Tuomas pääsi nautiskelemaan 60 minuutin rentouttavasta hieronnasta ja minä puhdistavasta Koli Beauty-kasvohoidosta. Tämä oli muuten Tuomaksen ensimmäinen kerta hieronnassa ikinä, eli oli jo korkea aikakin! :D Parihuoneeseen voi varata joko molemmille saman hoidon tai sitten eri hoidot, kuten me teimme. Ajanvaraus kannattaa tehdä hyvissä ajoin etukäteen, sillä parihoidot ovat Edeassa hyvin suosittuja! Enkä ihmettele, tämä 60 minuutin rentoutus oli ihanaa luksusta yhteisen loman keskelle ♥



Kauneushoitojen jälkeen päätimme jatkaa päivän hemmotteluteemaa hotellin yhteydessä sijaitsevassa Koli Relax Spa maisemakylpylässä. Kylpylän sisäänpääsy ei sisältynyt huoneen hintaan, mutta plussaa oli, että sen sai maksaa liikunta- ja kulttuurieduilla, niille kun on näin korona-aikana ollut välillä vaikea keksiä käyttöä. Kylpylän pääsylipun hintaan sisältyy myös löylykiulullinen Lumenen tuotteita, jotka on numeroitu ja kylpylän puolelta löytyvät vastaavat numerot ja ohjeet tuotteiden käyttöön. Näiden avulla saa toteutettua ihanan spa-elämyksen! Kun kylpylässä vierailee yhdessä jonkun kanssa, voi toinen myös halutessaan vaihtaa oman kiulunsa juomakiuluun, johon saa valita talon valko-, puna- tai kuohuviinin tai alkoholittoman Lehtikuohun. Lisäksi mukaan tulee kaksi muovista viinilasia ja mikä parasta - koko spa-alue on anniskelualuetta ja juomia saa nautiskella niin altaissa, kuin saunoissakin vapaasti. 

Aloitimme kylpyläelämyksemme nauttimalla kylpytakit päällä lasilliset kuohuvaa kylpylän lounge-tilan lämmitetyillä tuoleilla ja ihailemalla Kolin upeita maisemia. Lounge-tilassa oli tarjolla myös vettä ja pientä naposteltavaa. 





Vitsi miten hehkuvalta iho näyttikään kasvohoidon jälkeen!

Täytyy vielä hehkuttaa, että Koli Relax Spa oli aivan mieletön! Olemme käyneet niin yhdessä kuin erikseenkin useammassakin eri kylpylässä ja tämä oli ehdottomasti meidän molempien suosikki. Otimmekin kylpyläelämyksestä sitten kaiken irti ja viihdyimme siellä peräti kolmen tunnin ajan :D Kylpylän sisätiloista löytyy kylmäallas, poreallas, kylmä-kuumavesi kävelyallas, sekä ihana kellunta-allas, jossa veden pinnan alapuolella soi musiikki. Lisäksi kylpylästä löytyy kolme erilaista saunaa (höyrysauna ja kaksi tavallista), Kolin kylmä suihku ja hauska elämyssuihku, jossa sai valittua erilaisia asetuksia. Lisäksi meidän suosikiksi nousivat jalkakylpyaltaat, jossa siis istutaan penkille, lasketaan altaaseen lämmin vesi, kipataan Lumenen jalkakylpysuola veteen ja nautitaan rentouttavasta jalkakylvystä samalla viiniä siemaillen. 





Kylpylän ehdottomasti suosituin osio ovat silti varmastikin ulkona terassilla sijaitsevat paljut, joista avautuu upea näköala Pielisen ylle. Täällä kelpasi kippistellä lomalle ja rentoutua lämpimässä vedessä!


Olisimme helposti voineet viettää kylpylässä vaikka koko päivän, mutta viiden jälkeen oli aika palata takaisin huoneeseen, suunnata Aapon kanssa ulkoilemaan ja sitten laittautumaan illalliselle. Jos suuntaatte Koli Relax Spa:han, niin vinkkinä muuten, että klo 13-16 välillä kylpylässä oli todella rauhallista ja aluksi saimme nautiskella pidemmänkin aikaa spa-osastosta aivan kahdestaan. 

Illallista varten olimme tehneet pöytävarauksen hotellin omaan Grill It-ravintolaan ja päätimmekin nautiskella illallisesta ja upeista maisemista oikein kolmen ruokalajin illallisen muodossa (osittain myös siksi, että tässä vaiheessa molemmilla oli jo niin huutava nälkä :D). Alkuruoaksi tilasimme Grill It:in makupaloja kahdelle, joka sisälsi muunmuassa grillattua sydänsalaattia, skagenia, vuohenjuustoa ja mustekalaa, pääruoaksi Marrakechin kanavartaat ja jälkkäriksi suklaakakkua vadelmien ja jogurttijäätelön kera. Ja sitten iski myös kahvinhimo, joten tilasimme myös iltakahvit! Onneksi meistä kumpikaan ei ole kovin herkkä kofeiinille, joten pystymme litkimään kahvia oikeastaan mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Hotellin ravintola yllätti meidät oikein positiivisesti, sillä kaikki annokset olivat todella hyviä ja myös palvelu pelasi. 






Illallisen jälkeen lähdimme vielä kolmestaan pienelle iltakävelylle ja pysähdyimme katselemaan ympäriinsä lenteleviä lepakoita ja auringonlaskua

Siis katsokaa nyt miten söpöä, laina-Reinoja! Samasta pisteestä sai lainata hotellihuoneeseen myös lautapelejä

Perjantaina olikin sitten jo aika suunnata aamupalan jälkeen vähitellen takaisin mökille, kaksi yötä Kolilla vierähti yhdessä hujauksessa ja olisimme helposti viihtyneet pidempäänkin! Kolilta löytyy upeita vaellusreittejä ja ulkoilumahdollisuuksia ja myös Kolin kylästä ja lähiseuduilta olisi löytynyt moniakin kiinnostavia vierailukohteita. Kotimatkalla poikkesimme nopeasti Kivikylän yhteydessä sijaitsevan Kolin Panimon puodissa ostamassa mukaan vähän matkamuistoja. Hauskaa, miten pienpanimo-oluiden maistelusta on muodostunut meidän yhteinen intohimo ja Untappd-sovellus päivittyy molemmilla tiuhaa tahtia :D


Loppuun vielä pieni kevennys! Jotta meidän lomailu ei nyt vaikuttaisi liian ylelliseltä, niin rehellisyyden nimissä myönnettäköön, että suurimman osan viikosta vietimme kuitenkin kalassa ja näytin tältä :D


Hemmottelu ja kylpylät on kivoja, mutta mökkisauna ja ranta myös parhautta! Sen totesimme yhteen ääneen nautiskellessamme illalla punaviiniä samassa puutarhakeinussa, jossa vanhempanikin aina nuorempana istuskelivat <3

Kaiken kaikkiaan Koli oli ihana kokemus ja sitä voi lämpimästi suositella myös yhdeksi kotimaan häämatkakohteeksi ♥ Toivottavasti mekin palaamme Kolille - ja etenkin Koli Relax Spahan vielä joskus! Oma kesälomani jatkuu vielä ensi viikon ja ohjelmassa on kaikenlaista kivaa: tänään suuntaamme pariksi yöksi Paraisille mökkeilemään, viikolla lähden Seinäjoelle ystäväni luo ja viikonloppuna on jälleen tiedossa ystävien häiden juhlintaa, tällä kertaa Mathildedalin upeassa ruukkimiljöössä. 

lauantai 21. elokuuta 2021

Puukengissä alttarille

Muistatteko kun aloitin häälookkini suunnittelemisen hankkimalla unelmieni hääkorvikset? Noh, ennen hääpuvun sovitusta ehdin hankkia itselleni myös hääkengät valmiiksi!

Keväällä kirjoittelin teille Lyyli Weddingin ja Laura Hyvi Bridalin tapahtumasta, jossa oli esillä myös suomalaisen suunnittelijan, Terhi Pölkin, upeita puukenkiä. Tapahtumassa bongaamani Dora-sandaalit hunajan sävyssä jäivät pyörimään mieleeni ja muutama viikko sitten äitini vinkkasi, että kyseinen malli oli nyt tuntuvassa alessa Terhi Pölkin omassa verkkokaupassa. Tämä sinetöi ostopäätöksen ja pistin kengät tilaukseen! Seuraavaksi jännitin sitten olisiko koko sopiva ja istuisivatko kengät hyvin jalkaani, kevään tapahtumassa kun oli ollut esillä koko 40, joka oli itselleni aavistuksen pieni. Nyt tilasin koon 41 ja onneksi se osoittautui aivan täydellisen kokoiseksi!

Terhi Pölkin Dora-puukengät on valmistettu käsin Portugalissa kasviparkitusta nahasta ja paikallisesta lepästä. Ihastuinkin itse juuri kenkien materiaaleihin ja persoonallisuuteen - kuka äkkiseltään uskoisi, että puukengät voivat näyttää näin trendikkäältä? Lisäksi Dora-mallissa tykästyin maltilliseen ja tukevaan, noin 5 cm korkoon, jolla uskon jaksavani astella koko pitkän juhlapäivän ajan. Korkoa on juuri sen verran, että olemukseen tulee ryhtiä, mutta päkiöitä ei ala särkeä. Kuten muidenkin hääpäivän asusteiden kohdalla, halusin tukea kotimaista pienyrittäjää ja ostaa sellaista, jolle on varmasti käyttöä myös häiden jälkeen. Nämä sandaalit sopivat niin toimistolle, kuin erilaisiin juhliinkin ja neutraali kerman sävy sopii hyvin yhteen minkä värisen asun kanssa tahansa. 

Yhtä asiaa tosin aloin miettiä vasta nyt - sandaalit tarkoittavat sitä, että myös jalat olisi ihana saada edustuskuntoon hääpäivää varten. Tämä tarkoittaa siis kunnon pedikyyriä hääviikolle! Sen jälkeen voin hyvillä mielin kopistella alttarille nämä kaunokaiset jaloissani ♥

Joko teillä muilla on hääkengät hankittuna? :)

perjantai 20. elokuuta 2021

Vuosi häihin

Sulhaseni sanoin: Hyvää -1 vuotishääpäivää meille! Tänään meidän häihin on jäljellä tasan vuosi. Vastahan me aloitettiin hääsuunnittelu ja häihin oli yli kaksi vuotta, aika menee hirveän nopeasti! 

Ajattelin, että nyt olisi taas sopiva hetki päivitellä hiukan häävalmisteluiden tämän hetkistä tilannetta ja listata mitä on jo hoidettu ja mitä vuorossa seuraavaksi. 


 Done: 


To do 2021: 
  • Juhlapaikalla vierailu syksyn aikana
  • Hääpuvun valitseminen ja tilaaminen
  • Häämessuilua, toivottavasti niin livenä kuin virtuaalisestikin
  • Hääyön majoituksen varaaminen
  • Häiden yöpalan suunnittelu
  • Videokuvaajan varaaminen (tästä käymme edelleen vähän keskustelua, että saataisiinko myös tämä mahtumaan mukaan budjettiin)

To do 2022: 
Miltä muiden ensi kesän hääparien valmistelut näyttävät?

keskiviikko 18. elokuuta 2021

Hääpukua metsästämässä: Ateljé Katariina Helsinki

Reilu viikko sitten itselläni starttasi vihdoin kesäloma ja olen pitänyt pientä lomaa bloginkin puolelta. Nyt kuitenkin on mielessä jo niin paljon kirjoiteltavaa, että on aika palata vähitellen blogin pariin. Ensimmäisenä ajattelin kertoa teille hääpukusovituksestani Ateljé Katariinassa, johon suuntasin heti loman alussa!

Törmäsin By Katariinan upeisiin Sis Idman-hääpukuihin jo reilu vuosi sitten, aivan hääsuunnitelmiemme alussa ja ihastuin niiden tyyliin, sekä kotimaiseen suunnittelutyöhön heti. Ihastus ei ole vuodessa laantunut, päinvastoin, joten oli hyvin selvää, että ensimmäisenä halusin suunnata sovittamaan pukuja juuri Katariinaan. 

Katariinan lippulaivamyymälä sijaitsee Oulussa ja sen lisäksi Helsingin Punavuoresta löytyy vuonna 2020 avattu tunnelmallinen Ateljé Katariina Boutique. Katariinan brändin takaa löytyvät Idmanin sisarukset Katariina ja Johanna ja yritys on perustettu jo vuonna 1992, kun Katariina loi ensimmäiset hääpuvut oman isoäitinsä muistolle. Katariinan tärkeimpiä arvoja ovat luottamus, rakkaus ja vapaus ja yritykselle on myönnetty sekä Avainlippu, että Design From Finland-kunniamerkit. Itse arvostan myös Sis Idman-malliston laajaa kokovalikoimaa (US koot 4-32, myös suuremman koon tilaaminen onnistuu sähköpostilla) ja sivuilta löytyviä selkeitä kokotaulukoita. 

Ajanvaraus hääpuvun sovitukseen hoitui helposti Katariinan nettisivujen kautta ja koska olin tutustunut mallistoihin (hyvin kattavasti, lukuisia kertoja :D) jo etukäteen, laitoin myös sähköpostilla etukäteen kyselyä löytyisikö omia suosikkipukujani sovitettavaksi tuona ajankohtana. Ensimmäiseen sovitukseen suuntaaminen oli ihanaa, mutta samalla myös jännittävää! Onneksi sain mukaan makutuomareiksi kaksi kaasoistani, eli parhaan ystäväni ja pikkusiskoni, jotka rauhoittelivat minua jo etukäteen. Näin pluskokoisena kaikista eniten tietysti jännitti se, sopiiko mikään puku ylleni ja miltä puvut näyttävät juuri minun päälläni. 

Astuessamme tihkusateen keskeltä ateljeeseen, toivotti Katariinan myyjä Sanni meidät heti tervetulleeksi ja iso osa jännityksestäni katosi samantien. Ateljé Katariinan sovitustila on kaunis ja tunnelmallinen ja kaasoillekin löytyi ikkunan edestä heti sohva, johon he parkkeerasivat odottelemaan. Minä puolestani siirryin Sannin johdattamana sovituskoppiin ja ryhdyimme heti tositoimiin. Pian astelinkin jo takaisin sovitustilaan esittelemään ensimmäistä pukua makutuomareilleni. 



Sis Idmanin puvut olivat luonnossa vielä upeampia kuin kuvissa ja tunnin sovitusaika hujahti ohi hetkessä. Kaikista puvuista ei ollut minulle sopivaa sovituskokoa, mutta se ei haitannut, sillä vaikka kaikissa puvuissa esimerkiksi vetoketju ei mennyt selässä kokonaan kiinni, näki sovittaessa silti puvun muodon, sävyn ja ennen kaikkea tietysti sen, miltä puvut tuntuivat päällä. Sanni oli myös ihanan luova ja osasi todella hyvin ideoida, millaisia pieniä muutoksia pukuihin voisi helposti halutessaan tehdä, esimerkiksi hihojen, tukiluiden tai laahuksen osalta. Lopulta minun ja makutuomareideni top3 suosikkipuvuiksi nousivat tismalleen samat puvut ja selkeä suosikkikin niiden joukosta löytyi - itseasiassa kyseinen puku oli ensimmäinen, jota ylleni sovitin. Toki se piti pukea uudestaan päälle vielä viimeisenä!

Pukujen lisäksi löytyi Ateljé Katariinasta inspiraatiota myös unelmieni huntuun! Siitä en vielä paljasta lisää, mutta heti kyseisen hunnun bongattuamme olimme kaikki kolme sitä mieltä, että minun oli pakko sovittaa sitä. Muutenkin sovitus vahvisti omia ennakkoajatuksiani hääpukuun liittyen: haluan puvun olevan helmasta hiukan levenevä, mutta kuitenkin aika suora ja en haaveile pitkästä ja näyttävästä laahuksesta, minulle sopivat puhtaan valkoista väriä paremmin hiukan murretut vaaleat sävyt ja sitten se kaikista tärkein - haluan, että puvussa on mukava olla koko pitkän päivän ajan ja voin niin syödä, bailata kuin käydä vessassakin helposti sen kanssa :D

En halua paljastaa teille suosikkipukujani, mutta tässä pari sovituskuvaa muista puvuista, joita kokeilin! Ihania olivat nämäkin. Ensimmäisessä kuitenkin ehkä yläosassa hiukan liikaa blingiä omaan makuuni ja jälkimmäisessä pitkät hihat, jotka valitettavasti eivät oikein sovi kaltaiselleni hikoilijalle. Talvihäihin tämä puku olisi todella kaunis valinta!





Haluan vielä ihan erikseen myös kehua Ateljé Katariinan loistavaa palvelua. Sovituskokemus Sannin kanssa oli todella rento ja onnistunut, höpöttelimme yhdessä porukalla luontevasti ja Sannin ammattitaito teki meihin vaikutuksen. Tunsin myös oloni kaikissa puvuissa todella kauniiksi ja ennakkoon tuntemani jännityskin haihtui todella nopeasti. Liikkeestä poistuessamme kuolasin vielä näyteikkunassa upeita kultaisia Morsian ja Kaaso-mukeja. Siskoni totesi, että hän ei yhtään yllättynyt siitä, että iskin silmäni niihin :D Nämä on ehkä pakko hankkia!

Siellä ne mukit komeilevat...

Puvun suhteen aion nyt pienen hetken antaa asian hautua, vilkuilla Katariinassa otettuja runsasta 80 kuvaa  (kyllä, paras ystäväni suhtautui tehtävään hyvin intohimoisesti :D) monta kertaa päivässä ja vahvistuuko fiilis suosikkipuvustani entisestään ♥ Sanni myös toivotti minut tervetulleeksi sovittamaan suosikkipukuani vielä uudestaan, niin että äitini ja kolmas kaasonikin pääsisivät mukaan, voi olla että tartun tähän ehdotukseen!