keskiviikko 31. toukokuuta 2023

Hääoluet hanasta

Olen blogissa jo moneen kertaan maininnutkin, että Tuomaksen kanssa me molemmat olemme hurahtaneet erikoisoluisiin, etenkin pienpanimoiden tuotteisiin ja niiden maistelusta on muodostunut meille jopa jonkinasteinen yhteinen harrastus. Untapped-olutsovellus on myös ahkerassa käytössä molemmilla, sinne on kiva merkitä muistiin, mitä kaikkia oluita on jo maistellut ja mitkä ovat saaneet parhaat arvosanat. 

Halusimme jollain tavalla tuoda tämän yhteisen kiinnostuksenkohteemme myös osaksi hääpäivää ja mietimme matkan varrella monia erilaisia vaihtoehtoja: oman hääoluen valmistamista, pienpanimo-oluiden tilaamista omilla etiketeillä tai valikoimaa omien suosikkipanimoidemme oluita. Lopulta parhaaksi ideaksi nousi kuitenkin pienpanimo-oluiden tarjoaminen hanasta!

Mietimme useammankin eri panimon välillä, mutta päädyimme sitten valitsemaan kotikuntamme Nurmijärven oman paikallisen panimon, eli Grönbackan. Kävimme jo hyvissä ajoin vierailulla Grönbackan panimomyymälässä ja kyselimme lisätietoja hanalaitteiden, sekä olutkegien tilaamisesta hääjuhlaa varten. Panimolta myös kerrottiin, että kunhan teemme tilauksen hyvissä ajoin (muutama kuukausi ennen häitä), niin saavat kyllä kegeissä järjestettyä juuri niitä oluita mitä haluamme. 

Hääoluiksi valikoitui kaksi Grönbackan suosikkioluttamme: Simarillo IPA (joka nimensä puolesta sopi täydellisesti myös häidemme vapputeemaan), sekä Otter Pale Ale. Molempia tilasimme yhden 30 litran olutsäiliön eli kegin. Lisäksi vuokrasimme panimolta kahden hanan hanalaitteen (valikoimasta löytyi sekä näitä kahden hanan, että yhden hanan versioita). Mukaan saimme myös hanalätkät tarrojen muodossa - nämä kiinnitimme hanalaitteen etupuolelle, jotta vieraat näkisivät helposti mitä oluita hanoissa on tarjolla. 

Tuomas kävi noutamassa olutkegit, sekä hanalaitteen panimolta hääviikolla jo keskiviikko-iltana ja sovimme palautuksen seuraavan viikon torstaille, jolloin panimomyymälä oli muutenkin avoinna - palvelu Grönbackassa oli kaikin puolin loistavaa ja joustavaa! 30 litran olutkegille tuli hintaa 220 €/kpl ja hanalaitteen vuokra maksoi 30€. Suoraan kegin hinnasta laskutettuna litrahinnaksi tuli siis 7,33 €/l, joka on toki reilusti enemmän kuin esimerkiksi Tallinkilta ostamiemme Karhu-tölkkien (2,26 €/l) - mutta mielestämme hyvinkin kohtuullinen. Onhan se makukin kuitenkin aivan eri (vaikka makuasioista ei toki voikaan kiistellä :D)! Lisäksi täytyy vielä erikseen mainita, että yksi hanaoluiden hyvistä puolista on myös se, että ainakin tämä Grönbackan kyseinen hanalaite myös viilensi oluen samalla. Hanajuomat ovat siis loistava vaihtoehto myös sellaiseen juhlapaikkaan, jossa kylmäsäilytystilat ovat haasteelliset. 

Oluthanojen asentamista ei kannata jännittää, siinä onnistuu varmasti ihan jokainen! Saimme panimolla jo lyhyen opastuksen ja lisäksi hanalaitteen mukana tuli vielä kirjalliset ohjeet. Me asensimme hanalaitteen paikoilleen jo perjantaina hääpaikan koristelemisen yhteydessä ja tiivistetysti homma menee siis näin:

1. Kiinnitä johto kiinni kaasupulloon ja siitä sitten johdot molempiin olutkegeihin
2. Kiinnitä seuraavaksi kegeistä johdot kiinni hanalaitteeseen 
3. Avaa kaasu ja valuta hanalaitteesta pesuvesi pois, tämän jälkeen hanoista alkaa tulla vaahtoa
4. Kytke tässä kohtaa hanalaitteen töpseli seinään
5. Valuta loput vaahdot pois ja tarkista liitokset, ettei mistään ainakaan suuremmin vuoda olutta 
6. Jos teet kuten me ja hoidat asennuksen valmiiksi juhlia edeltävänä päivänä, muista kytkeä yöksi kaasu pois ja ohjeista häätiimiläisiä avaamaan se sitten juhlapaikalle saavuttaessa 

Hanaoluet kävivät tosi hyvin kaupaksi ja moni vieras kommentoikin, ettei juonut illan aikana ainoatakaan tölkkiolutta, kun keskittyi nauttimaan hanatuotteista. Tuomaksen Slovakiasta kotoisin oleva ystävä myös kommentoi, että tämä oli eka kerta kun hän näki Suomessa häissä hanajuomia ja kertoi, että Slovakiassa yleensä kaikissa juhlissa on nimenomaan hanalaitteet. Hanaoluita oli tosiaan tarjolla 60 litraa ja kun seuraavana päivänä valutimme loput oluet muovipulloihin (joista sekä me, että häätiimiläiset sitten nautiskelimme niitä vielä kotona), oli jäljellä vajaa 6 litraa. 

Lisäksi meidän omasta hääparin pöydästä löytyi vielä hauskana yksityiskohtana Grönbackan Panimon näyttävät oluttuopit, jotka ostimme meille kotiin jo viime kesänä. Täytyy myöntää, että jossain vaiheessa hääsuunnittelua haaveilimme myös, että olisimme antaneet samanlaiset tuopit vieraslahjaksi kaikille vieraille - mutta siihen budjetti ei ihan venynyt. Ajattelimme kuitenkin, että nämä olivat meidän näköinen vaihtoehto hääparin nimikoiduille skumppalaseille!


Jos innostuit hanajuomien tarjoamisesta häissä tai vaikkapa polttareissa, niin rohkeasti vaan kysymään lähialueen panimoista - yllättävän moni pienpanimo myy nykyään juomia kegeissä ja vuokraa hanalaitteita juhlakäyttöön. Jos pelkkä olut ei innosta, niin joissain panimoissa on saatavilla kegeissä myös siideriä ja/tai lonkeroa! Ja vielä vinkkinä, että jos oma arvio juomien määrästä menisikin niin yläkanttiin, että joku kegi jäisi kokonaan korkkaamatta, suostuvat panimot usein lunastamaan avaamattomat kegit itselleen takaisin. 

Postauksen kuvat: // Sanni Hirvonen Photography

maanantai 29. toukokuuta 2023

Hääjuomat - valikoima ja määrät

Tänään blogissa aiheena hääjuomat! Mitä kaikkea meidän häissä juotiin, paljonko juomia ostettiin ja mikä oli niiden menekki?

Meidän juhlatilaan Hintsan Vinttiin sai tosiaan tuoda omat alkoholijuomat, joka oli myös yksi meidän kriteereistä sopivaa juhlatilaa etsiessämme. Suurimman osan hääjuomista tilasimme ennakkoon Tallinkin pre-orderin kautta ja Tuomas kävi noutamassa ne toisen bestmaninsa kanssa 5h ostosristeilyltä. Tästä olen itseasiassa kertonut tarkemmin jo aiemmin, eli jos tuo prosessi kiinnostaa enemmän, niin kannattaa kurkata myös tämä postaus!

Meidän häissä tarjottiin alkumaljana kuohuviiniä ja alkoholittomana vaihtoehtona oli alkoholiton kuohuva, jonka hankimme Alkosta. Ruokailun aikana puna- ja valkoviiniä oli tarjolla pulloissa pöydissä ja vieraat saivat kaadella niitä itse, oman maun mukaan. Lisäksi hanaviinit löytyivät juomapöydästä koko illan ajan, nämä olivat tarjolla Hurmaavasta Hattarasta vuokraamissamme valkoisissa puulaatikoissa. Koko juhlien ajan oli tarjolla myös valikoima tölkkijuomia (olutta, siideriä ja lonkeroa) ja nämä olivat tarjolla, niin ikään Hurmaavasta Hattarasta vuokratuissa, 20 litran kokoisissa sinkkivadeissa. Sinkkivatien pohjalla ja tölkkien välissä oli juomia viilentämässä Karhujään jääpaloja, noin 4kg per vati. Karhujään sivuilta löytyy muuten myös super hyvät ohjeet siihen, kuinka paljon jäitä kannattaa varata, niin juomapakkausten kylmänä pitämiseen kuin itse juomien sekaankin. 

Alkoholittomat juomat laitoimme tarjolle juomapöydän vieressä sijaitsevaan kylmäkaappiin, tämä oli itseasiassa tosi hyvä idea! Vieraillekin oli selkeää, että kaikki holittomat löytyivät kootusti sieltä. Tämän lisäksi hanallisissa lasisäiliöissä oli ruokailun aikana tarjolla makuvettä, sekä vappusimaa ja lisäksi pöydistä löytyi vesikarahvit. 


Pöytäkattauksesta löytyivät myös Pastelligrafian suunnittelemat ihanat juomamenut, jotka olivat hauska lisä kattaukseen ja saivat kiitosta vierailta <3

Hääkakun ja kahvin kanssa tarjosimme avecit ja niissä vaihtoehtoina oli konjakki tai Baileys. Kakkukahvien jälkeen tuli juomapöytään lisäksi tarjolle myös drinkkibaari, josta löytyi tarvikkeet ja reseptit kolmeen erilaisiin drinkkiin, joita vieraat saivat halutessaan itselleen valmistaa. Näiden lisäksi pihalta löytyi vielä piilopullossa Jallua. 

Tölkkioluiden lisäksi meillä oli hanasta tarjolla oman kylämme ylpeyden, eli Grönbackan panimon kahta olutta. Hanaoluista ajattelin kirjoitella vielä omassa postauksessaan vähän lisää - mielestäni tätä ideaa olisi kiva nähdä myös suomalaisissa häissä ja muissa yksityisjuhlissa useamminkin!




Meille oli tärkeää, että hääjuomien valikoima olisi monipuolinen ja juomia olisi riittävästi. Olimme yhtä mieltä siitä, että ei haittaa jos joku yksittäinen juoma loppuu kesken illan, kunhan kaikille kuitenkin löytyy koko juhlien ajan jotain mieleistä juotavaa. 

Tässä vielä listattuna kaikki meidän hääjuomat, sekä ostetut määrät. Laskettiin nämä 85 vieraan mukaan, lopullinen vierasmäärämme oli 78. Lähes kaikki vieraat olivat aikuisia ja ainoat ala-ikäisetkin jo aivan täysi-ikäisyyden kynnyksellä.

Kuohuviinit

Mionetto Prestige Prosecco Treviso DOC - 18 x 0,75l
Barrels and Drums Chardonnay Non-alcoholic Sparkling - 3 x 0,75l

Valkoviinit

Cono Sur Bicicleta Riesling - 18 x 0,75l
Cono Sur Bicicleta Riesling - 2 x 3l
Crudo Catarratto Zibibbo - 4 x 3l

Punaviinit

Espiritu de Chile - Semi Sweet Cabernet Sauvignon - 18 x 0,75l
Miguel Torres Sangre de Toro - 3 x 3l

Hanaoluet

Grönbacka - Simarillo IPA - 30l
Grönbacka - Otter Pale Ale - 30l

Tölkkioluet

Karhu - 72 x 0,33l
Karl Friedrich - 96 x 0,33l

Siiderit

Somersby Pear - 48 x 0,33l
Somersby Blackberry - 24 x 0,33l
Fizz Original Dry Apple - 96 x 0,33l
Happy Joe Cloudy Apple - 72 x 0,33l

Lonkerot

Hartwall Original Long Drink - 144 x 0,33l
Hartwall Original Long Drink Orange - 48 x 0,33l

Väkevät alkoholit

Jaloviina - 2 x 0,50l
Larsen VSOP -  3 x 1l
Baileys Original Irish Cream - 3 x 1l

Alkoholittomat

Fanta Orange - 48 x 0,33l
Sprite - 48 x 0,33l
Coca Cola - 48 x 0,33l
Vichy, maustamaton - 96 x 0,33l
Vichy, sitruuna - 96 x 0,33l
Nokian Panimon mocktailit - 15 x 0,33l
Alkoholittomia oluita - 15 x 0,33l

Drinkkibaari

Gordon's Premium Pink Gin - 2 x 1l
Smirnoff Red - 4 x 1l
Roti G (alkoholiton gin) - 0,5l
Pirkka Russian - 5 x 1,5l
Pirkka Ginger Ale 5 x 1,5l
Pirkka Tonic - 4 x 1,5l
Limemehu - 2l
Sitruunaviipaleet - 100 kpl
Mr. Iceman Ice Balls - 6 pussia (24 kpl/pss)

Juomapöytä valmiiksi laiteltuna häitä edeltävänä päivänä!

Mikä meni kokonaan? 

Alkoholittomien juomien suosio yllätti jälleen! Nokian Panimon mocktailit, alkoholittomat oluet ja alkoholiton gin tekivät kauppansa tosi vauhdilla, niitä olisi ehdottomasti voinut olla ainakin kaksin- tai jopa kolminkertainen määrä. Lisäksi olisi ehkä voinut olla myös alkoholittomia siidereitä ja lonkeroita. 

Myös ruoan kanssa hanallisessa isossa lasisäiliössä tarjolla ollut vappusima meni kokonaan, mikä oli vain hyvä juttu! Piilopullo-pisteelle varattu Jallu teki myös kauppansa yllättävänkin hyvin, mutta sen loputtua kuskasimme tilalle loput kahvilta yli jääneet konjakki- ja Baileys-pullot. 

Jos sää olisi ollut yhtään kuumempi, luulen, että vichy olisi hyvinkin voinut loppua jossain välissä iltaa - nyt meillä taisi jäädä vichyja yli puolikkaan lavan verran (eli noin 12 kpl). 

Mitä jäi yli?

Kaikkia muita, kuin yllä mainittuja juomia, jäi jonkun verran yli - mitään ei kuitenkaan ihan älytöntä määrää. Ylivoimaisesti eniten jäi yli limsoja (tosin nekin kaikki on kyllä nyt jo juotu :D) ja näin jälkikäteen mietittynä ostaisinkin limsoja ehkä yhden lavan kutakin makua ja sen sijaan vichya ja mocktaileja lisää, etenkin jos häävieraina on lähinnä aikuisia, kuten meillä oli. Toinen mitä olisimme selkeästi voineet ostaa vähemmän, olivat viinitonkat, joita taisi jäädä yli 5 tai 6 pakkausta. Koska viinejä oli tarjolla myös pulloissa, oli hanapakkausten kulutus aika vähäistä. 

Varasimme juomia tarkoituksella vähän reilusti, sillä tiesimme, että kesä ja mökkiviikonloput ovat vasta tuloillaan, joten mahdollisille yli jääville juomille löytyisi kyllä varmasti käyttöä juhlien jälkeenkin. Annoimme kaasojen ja bestmanien myös valita yli jääneistä juomista itselleen ihan mitä vaan kukin halusi - siskoni ystävineen taisikin ottaa hääjuomat käyttöön heti häiden jälkeisen illan vappubileissä!

Tarvikkeet: 

Karhujään jääpalat 2 kg pussi - 8 kpl (Citymarket)
Muoviset oluttuopit - 150 kpl (Citymarket)
Muovimukit 0,25l - 200 kpl (Citymarket)
Hanalaite - Grönbackan panimo
Viinilasit, vesilasit ja karahvit - Pitopastantti

Somistevuokraamo Hurmaava Hattara


Kaikki postauksen kuvat (viimeistä lukuunottamatta): // Sanni Hirvonen Photography

perjantai 26. toukokuuta 2023

Hääpäivän aikataulu

Toinen monia kiinnostanut aihe on hääpäivän aikataulu, joten ajattelin tänään jakaa teille meidän koko päivän aikataulun ja kertoa siitä vähän lisää! Aikataulun suunnitteleminen tuntui ainakin meistä vähän haastavalta, mutta onneksi niin palveluntarjoajilta, kuin hääbloggaajakollegoiltakin sai siihen tukea ja hyviä vinkkejä. 

Vieraita varten painatettiin pöytiin kaksipuoleiset menu- ja ohjelmakortit ja niihin laitettiin tärkeimpien ohjelmanumeroiden suuntaa antavat kellonajat. Kaasoille, bestmaneille ja palveluntarjoajille tulostettiin lisäksi ihan paperiversioina tarkemmat aikataulut, joihin oli listattu koko päivän kulku ”noin” kellonaikoineen.

Meidän ihanat ohjelmakortit oli Pastelligrafian käsialaa, painatus hoidettiin painotalo Picasetillä!


06:00 Herätys

07:00 Siirtyminen Turun keskustaan hääkampaukseen

07:30-09:00 Hääkampaus

09:00-10:45 Häämeikki sekä kaasojen ja äitini kampaukset

11:45-13:00 First look- ja potrettikuvaukset

14:00 Vihkiminen

14:30 Bussikuljetus juhlapaikalle

14:50 Vieraat saapuvat juhlapaikalle

15:15 Hääpari saapuu juhlapaikalle 

15:20 Alkumaljat ja tervetulosanat 

15:30 Tutustumisleikki

15:45 Buffet-ruokailu

17:15 Ryhmäkuvien ottaminen juhlapaikan pihamaalla

18:00 Kahoot-visa

18:45 Hääkakku ja kahvit + puheet 

20:30 Hääparin tanssi ja bändin ensimmäinen setti

21:15 – 21:45 Bändin tauko, heitetään jotain

21:45 – 22:30 Bändin 2. setti

22:30 – 23:00 Bändin tauko, yöpala tarjolle

23:00 – 23:45 Bändin 3. setti

23:45 – > Bileet Spotifyn tahdissa

03:00 mennessä  Juhlat päättyvät, poistuminen juhlapaikalta 

Aamupäivän aikataulu meillä oli suhteellisen tiukka, sillä halusimme käydä ottamassa potrettikuvat jo ennen vihkimistä. Näin jälkikäteen sanoisinkin, että jos haluatte käydä kuvaamassa ennen vihkimistä, kannattaa ennemmin varata vihkiminen vasta klo 15 alkaen. Jos taas vihkimisen jälkeen, toimii myös klo 13 tai 14 varmasti hyvin!

Ehdimme kuitenkin ottaa paljon erilaisia potrettikuvia ja sanoisinkin, että niihin kannattaa varata 1-1,5 tuntia. Toinen väli, jossa meinasi tulla hiukan kiire, oli siirtymisemme kirkolle kuvausten jälkeen, sillä tavaroiden lastaamisessa autoon toisen kaasoni luona meni kuitenkin oma aikansa ja samaan aikaan kaaso vielä ompeli Tuomaksen housuista irronneen napin takaisin :D Ehdittiin kuiten kirkolle noin varttia ennen vihkimisen alkua, mutta suosittelen ehkä kyllä tähtäämään jo puolisen tunnia aiemmin, niin ehtii hetken hengähtääkin! 

Itse hääjuhlan aikataulu sujui meillä tosi hyvin! Ruokailuun ja astioiden pois keräämiseen olimme alunperin varanneet 2 tuntia, mutta siihen kului oikeasti huomattavasti vähemmän aikaa, joten päätimme häätiimin ehdotuksesta siirtää Kahoot-visan pidettäväksi jo ennen kakkukahveja. Se oli tosi hyvä päätös, sillä tuohon kohtaan ei tullut liian pitkää väliä ilman yhteistä ohjelmaa ja toisaalta taas kahvien jälkeen vapautui lisää vapaata aikaa hengailuun ennen bändin aloitusta. Monissa juhlissa on nimittäin huomannut, että mitä myöhemmäksi ilta etenee, sitä enemmän vieraat jo nauttivat ihan vapaasta oleskelusta ja bailaamisesta. 

Bändin settien väliin olimme sopineet puolen tunnin tauot, mikä toimi itseasiassa todella hyvin. Puolessa tunnissa ehdittiin toteuttaa ekalla tauolla heittelyohjelma ja porukka ehti myös käydä hyvin vessassa, hakemassa juotavaa ja ulkona viilentymässä. Toisella bändin tauolla tuli tarjolle yöpala ja kaikki ehtivät sen aika hyvin puolessa tunnissa jo nautiskellakin. Vähän mietittiin, että iskeekö porukalle väsymys sitten yöpalan jälkeen, mutta ainakaan meidän häissä ei kyllä tällaisesta ollut mitään viitteitä - bändin viimeinenkin setti bailattiin aivan täysillä! 

Juhlapaikaltamme, Hintsan Vintiltä, piti poistua 03:00 mennessä ja me emme olleet etukäteen tehneet mitään päätöstä siitä, monelta itse haluaisimme siirtyä hotellille - päätimme mennä ihan fiiliksen mukaan. Toinen bestman ja hänen vaimonsa olivat lupautuneet olemaan paikalla loppuun asti ja huolehtimaan tilan tyhjäksi ja ovet lukkoon. Noh, lopultahan kävi niin, että emme olisi halunneet poistua omista juhlistamme laisinkaan - meillä oli niin hauskaa! Me ja viimeiset vieraat poistuimme siis paikalta tasan 02:59 :D 

Aikataulun suunnittelemisen osalta paras vinkkini on ehkä jättää siihen pientä joustovaraa ja infota häätiimiä siitä - esimerkiksi, että joku ohjelmanumero voidaan tarvittaessa tiputtaa kokonaan pois tai siirtää toiseen kohtaan. Sellaiset ohjelmanumerot, joissa kaikki vieraat tyypillisesti haluavat vielä olla mukana (esimerkiksi kakkukahvit ja hääparin tanssi) kannattaa ajoittaa alkuiltaan. Meidän juhlissa valtaosa vieraista viihtyi yli puoleen yöhön, eli bändin viimeisen setin loppuun saakka. 

keskiviikko 24. toukokuuta 2023

Hääleikit ja häiden ohjelma

Kun kyselin Instagramin puolella toiveita postausten aiheisiin, tuntuivat hääleikit ja häiden ohjelma kiinnostavan monia. Tämän päivän postauksessa keskitytään siis niihin!

Hääjuhlan ohjelmaa miettiessämme ajatuksena oli, että juhlissa olisi jonkin verran ohjelmaa järjestettynä vieraita varten, mutta toisaalta halusimme järjestää rennot ja hyvät bileet, joissa jäisi runsaasti aikaa myös vapaalle seurustelulle. Itse olen häävieraan asemassa nauttinut myös siitä, että juhlapäivän aikana ehtii myös höpötellä ja vaihtaa kuulumisia muiden vieraiden kanssa. Sinänsä mitään uutta tai ennennäkemätöntä ohjelmaa ei meidän häissä nähty, vaan valikoitiin mukaan sellaisia leikkejä ja ohjelmia, jotka tuntui meidän tyylisiltä ja joista ollaan itse muiden häissä vieraana ollessamme tykätty. 

Tutustumisleikki

Heti juhlien alussa, onnittelumaljojen ja toisen kaason pitämän alkuinfon jälkeen, oli vuorossa tutustumisleikki, jossa päädyimme hyödyntämään myös huiskutuskeppejä. Oli kiva saada niille vielä kirkosta poistumisen jälkeen muutakin käyttöä, olihan niitä kuitenkin askarreltu suudella sydämellä! Listasimme Tuomaksen kanssa etukäteen valmiiksi erilaisia väittämiä, jotka kaasot sitten lukivat yksitellen ja leikin ideana oli, että ne vieraat, joihin kyseinen kuvaus sopi, nostaisivat huiskutuskepin ilmaan ja huiskuttaisivat sillä omalta paikaltaan. Halusimme pitää väittämien määrän suhteellisen vähäisenä, mutta toisaalta miettiä ne niin, että jokainen vieraista saisi osallistua leikkiin ja huiskuttaa ainakin yhden kerran. 

Tässä alla vielä meidän väittämät: 

1. Kaikki, jotka muistavat morsiamen tai sulhasen syntymän
2. Kaikki, jotka ovat bilettäneet yhdessä sulhasen tai morsiamen kanssa
3. Kaikki, jotka ovat saunoneet yhdessä sulhasen tai morsiamen kanssa 
4. Kaikki, jotka ovat käyneet samaa koulua tai työskennelleet yhdessä morsiamen tai sulhasen kanssa 
5. Kaikki, jotka ovat olleet festareilla tai keikalla yhdessä morsiamen kanssa
6. Kaikki, jotka ovat olleet sulhasen kanssa ulkomailla
7. Kaikki, jotka ovat tunteneet morsiamen tai sulhasen vähintään 10 vuotta
8. Kaikki, jotka haluavat toivottaa paljon onnea upealle hääparille




Kahoot-visa

Ruokailun ja ryhmäkuvien ottamisen jälkeen, oli vuorossa seuraava ohjelmanumero - Kahoot-tietovisa hääpariin liittyen. Kahootin juonsivat toinen bestmaneista ja hänen vaimonsa ja juhlapaikalta löytyi valmiina sekä videotykki, että valkokangas, jotka sopivat täydellisesti visan toteuttamiseen. Jos Kahoot ei jollekin vielä ole entuudestaan tuttu, niin kyseessä on siis sivusto, jolla voi luoda omia tietovisoja. Kysymyksiä voi lisätä haluamansa määrän ja jokaiseen kysymykseen valita haluamansa kysymystyypin - eniten käytetty on varmastikin monivalinta, jollaisia kaikki meidänkin kysymykset olivat. Kuhunkin kysymykseen liittyen lisäsimme neljä vastausvaihtoehtoa, joista yksi oli oikea vastaus. 

Kahootissa kisaajat saavat pisteitä oikeiden vastausten, mutta myös nopeuden perusteella. Jokaisen kysymyksen kohdalle saa myös määrittää haluamansa aikarajan, johon mennessä kaikkien tulee vastata kysymykseen. Pelaajat liittyvät visaan omalla kännykällään ja valitsevat oikean vastausvaihtoehdon aina kännykän näytöltä. On myös mainittava, että Kahootin miinuspuolena on se, että ilmaisversiolla saa nykyään luotua visoja vain max. 10 osallistujalle ja isommalla pelaajamäärällä on hankittava maksullinen versio (joka osoittautui yllättävänkin tyyriiksi). Itse sain onneksi rakkaalta työpaikaltani luvan hyödyntää meidän firman Kahoot-tunnareita, joten kaikki halukkaat pääsivät mukaan pelaamaan. Yksi hyvä vaihtoehto voisi olla, että jos somen hääryhmistä löytyisi muutama muukin Kahootista innostunut tuleva hääpari, jolla on häät suht lähekkäin, niin voisi porukalla ostaa kuukaudeksi maksullisen version ja näin jakaa kuluja vähän pienemmäksi!

Tässä alla meidän visan kysymykset, sekä oikeat vastaukset ja vähän lisätietoja niihin liittyen. Vieraille paljastettiin aina oikea vastausvaihtoehto ja visan juontajat kertoivat sen jälkeen vielä nämä lisätiedot. 

1. Mistä tv-sarjasta/elokuvasta hääparin vihkitilaisuudessa kuultu poistumismusiikki on peräisin? (Muumit)
Kirkossa hääparin poistumismusiikkina kuultu kappale on nimeltään Hosulin ja Sosulin häät ja se on tuttu Muumeista. 

2. Missä Hanna ja Tuomas tapasivat toisensa? (Jodel)
Tuomas laittoi postauksen Jodel-sovellukseen samana päivänä, kun muutti Espooseen kesätöihin, toiveenaan löytää uusia tuttavuuksia. Hanna vastasi ilmoitukseen ja viestittely jatkui yksityisviesteillä. 

3. Montako koiraa hääparilla on yhteensä ollut? (5)
Hannan perheessä on ehtinyt olla kolme labradoria ja Hannan ensimmäinen oma koira on Aapo, Tuomaksen perheessä oli villakoira Emma (toki Aapo on nykyään myös Tuomaksen koira, mutta Aapo laskettiin mukaan vain yhden kerran :D)

4. Moni teistäkin on ollut avustamassa hääparia muutoissa. Monessako eri asunnossa Hanna ja Tuomas ovat ehtineet yhdessä asua? (3)
Hääpari asui ensin muutaman kuukauden yhdessä Hannan yksiössä Haukilahdessa, muutti sitten kaksioon Matinkylään ja asuu nyt ensimmäisessä omistusasunnossaan Nurmijärven Röykässä.

5. Missä Tuomas tapasi Hannan vanhemmat ensimmäistä kertaa? (Järvenpään Citymarketissa)
Hannan vanhemmat ajoivat puolimatkaan vastaan hakemaan Aapoa heille hoitoon ja tapasivat tulevan vävyn ensimmäisen kerran Järvenpään Cittarissa, jossa käytiin yhdessä kahvilla.

6. Mihin hääpari on lähdössä häämatkalle? (Islanti)
Kesäkuun alussa Tuomas ja Hanna suuntaavat Islantiin 12 päivän ajaksi ja suunnitelmissa on kiertää vuokra-autolla koko saari. 

7. Kuinka moneen eri maahan hääpari on ehtinyt yhdessä matkustaa? (5)
Tähän mennessä hääpari on ehtinyt matkustaa yhdessä Viroon, Ruotsiin, Puolaan, Norjaan ja Italiaan. 

8. Milloin hääpari muutti ensimmäiseen yhteiseen omistusasuntoonsa? (7/2021)
Korona-ajan keskellä hääpari osti ensimmäisen yhteisen kotinsa ja muutti Espoosta landelle, Nurmijärven Röykkään. 

9. Kumpi hääparista osti toiselle joululahjaksi uuden virvelin? (Tuomas)
Yhteisten vuosien aikana myös Hanna on innostunut kalastusharrastuksesta, joten jouluna 2022 Tuomas osti Hannalle lahjaksi oman virvelin – nyt ei enää tarvitse lainailla appiukolta. 

10. Missä Tuomas kosi Hannaa? (Suomenojan lintualtailla Espoossa)
Toisilla treffeillään Espoossa, hääpari suuntasi kävelylle Suomenojan lintualtaille ja istui siellä pitkän tovin lintutornin alla puupenkillä juttelemassa. Tuossa samassa paikassa Tuomas myös myöhemmin kosi Hannaa, melkein päivälleen kolme vuotta sitten, eli 2.5.2020. 

Tosi moni vieraistamme innostui osallistumaan Kahootiin ja kisa voitosta oli tosi tiukka! Hauskinta oli, että lopulta voittajaksi selviytyi hyvän ystäväni puoliso, joka vastasi jokaiseen kysymykseen oikein. Kiusasinkin häntä, että onko siellä käyty salaa lukemassa blogia hyvinkin ahkerasti :D Palkinnoksi menestyksekkäästä pelistä voittaja sai tietenkin oman pelin - jonka nimeä en enää muista, mutta Cittarista sen ostimme! 











Puheet ja yllätysesitys

Kakun ja kahvin oheen olimme varanneet aikaa läheistemme puheille. Meillä oli etukäteen tiedossa kaksi puhetta, mutta iloksemme luvassa oli myös yllätyspuheita ja ohjelmaa. Toinen kaasoni yllätti meidät pitämällä alkuun itse puheen ja sen jälkeen oli vuorossa rakkaan famuni pitämä puhe. Ystäväni puheesta jäi mieleen se miten hän totesi ystävyytemme saavuttaneen näin 17 vuoden jälkeen "mummoiän", sillä viime aikoina olemme yhdessä harrastaneet muunmuassa avantouintia ja erilaisia käsitöitä - ja se on ihan parasta! :D Famuni puolestaan luki oman puheensa lopuksi kauniin Kotiliesi-lehdestä poimimansa runon, jonka pyysinkin häneltä jälkikäteen vielä meille muistoksi ja ajattelin jakaa myös teille tähän: 

"Unelmat yhdessä haaveilkaa, 
toiveet yhdessä toteuttakaa. 
Ilot yhdessä eläkää, 
surut yhdessä jakakaa, 
muistot yhdessä vaalikaa. 
Ilot yhdessä naurakaa, 
surut yhdessä itkekää, 
kädestä toisianne pitäkää. 
Anteeksi toisillenne antakaa, 
matkalla toisianne tukekaa, 
siten onnellisia päiviä saa."






Tämän jälkeen vuorossa oli toinen yllätyspuhe, kun Tuomaksen sisko astui estradille, ja lopuksi vielä toinen bestmaneista piti puheen. Tämän puheen lopussa odotti myös yllätysohjelmanumero, kun bestmanit kutsuivat yleisön eteen koko Tuomaksen polttariporukan ja he esittivät etukäteen harjoittelemansa Tapio Rautavaaran Niin minä neitonen sinulle laulan-kappaleen. Yllätys oli ihan huikea ja sai myös yleisöltä raikuvat aplodit! Etenkin Tuomas on ihastellut tätä myös videolta jälkikäteen jo useammankin kerran. 

Kaikki puheet olivat mieleenpainuvia ja koskettavia - meillä oli Tuomaksen kanssa molemmilla koko ajan vedet silmissä. Oli ihanaa ja ainutlaatuista kuulla läheisten puhuvan noin kauniisti ja jakavan yhteisiä muistoja ja ajatuksiaan meistä. 









Vieraskirja ja photobooth 

Vieraskirja&photobooth-yhdistelmiä on viime vuosina näkynyt lähes jokaisissa häissä, mutta halusimme ehdottomasti sellaisen myös meidän juhliin! Vieraskirja ja kuvausnurkka ovat myös kivaa itsenäistä tekemistä vieraille ja kukin voi käydä nappaamassa kuvan, ja kirjoittaa terveisensä vieraskirjaan, juuri itselle sopivana hetkenä. Meidän vieraista lähes jokainen kävikin täyttämässä vieraskirjaan omat terveisensä ja näistä jäi aivan ihana muisto. Kirjoittelen tästä vielä myöhemmin lisää ihan omassa postauksessaan, sillä haluan jakaa parhaita paloja vieraskirjan sisällöstä myös teille :D

Heittely 

Perinteisen morsiuskimpun ja sukkanauhan heittämisen sijaan, halusimme toteuttaa heittelyn niin, että kaikki halukkaat ikään tai siviilisäätyyn katsomatta, voisivat osallistua ohjelmanumeroon. Tämän idean bongasin Sonjan ja Tonyn häistä viime kesänä ja se oli meistä molemmista tosi hauska! 

Olimme keksineet heittelyä varten kolme erilaista palkintoa, jotka jollain tavalla liittyivät meihin: Maxi Yatzy-pelin (koska rakastamme kaikkia erilaisia pelejä), suklaakonvehteja ja suklaapäällysteisiä lakuja (koska ollaan molemmat mahdottomia herkuttelijoita) ja rakkaan kotikylämme kunniaksi Röykkä-kangaskassin ja Grönbackan panimon Röykkä-kyläoluen. Koska emme halunneet viskoa näitä esineitä ihmisiä päin, Tuomas keksi, että heitimme kolme suklaamunien sisältä tullutta muovikoteloa, joiden sisässä oli sitten kerrottu palkinto. Kotelot napanneet vieraat saivat sitten noutaa palkinnot kaasoilta. Oli ihana huomata, miten meidän huikeat vieraat heittäytyivät myös tähän ohjelmanumeroon täysillä mukaan!










Häävalssi

En oikein tiedä voiko meidän häävalssia varsinaisesti kutsua ohjelmanumeroksi, mutta ainakin sellainen tanssittiin! Emme ensinnäkään ole mitään kovin kokeneita tanssijoita muutenkaan ja lopulta kävi niin, että kaiken hääkiireen keskellä emme ehtineet harjoitella tanssia etukäteen lainkaan. Vedimme siis ihan lonkalta, jallu-shottien rohkaisemina! Jännitimme molemmat häävalssia etukäteen ihan kauheasti - tämä oli itselleni jopa vihkimistä jännittävämpi osuus. Lopulta tanssi sujui kuitenkin ihan hyvin, ja mikä parasta, saimme viettää nuo minuutit vaan toisiamme tuijotellen. Onnistuttiin jopa tekemään pari pyörähdystä - tosin valmistauduimme niihin laskemalla ensin yhdessä viiteen. Vähän vahingossa saimme myöhemmin tanssia vielä yhden toisenkin kappaleen ihan kahdestaan, bändin soittaessa ekan setin aikana hitaampaa biisiä. Tässä kohtaa emme itse edes tajunneet, ettei tanssilattialla ollut muita ja havahduimme tilanteeseen vasta kun kappaleen päätteeksi saimme raikuvat aplodit :D Eli voi jopa sanoa, että pieneksi hetkeksi ympäröivä maailma unohtui, kun uppouduttiin vaan toisiimme!





Bändi

Ehkä tärkein ohjelmanumero itselleni oli ehdottomasti hääbändi! Rakastan keikoilla käymistä ja livemusiikkia ja harvoin kuitenkin tulee sellaisia juhlia, joissa sitä olisi tarjolla. Meidän hääbändinä oli turkulainen Soitellaan, joka oli kyllä kaikin puolin ihan huikea! Bändi veti 3 x 45 minuutin setit ja sai todellakin houkuteltua vieraat tanssilattialle. Myös häiden musiikkipuolesta ja hääbändistämme ajattelin kirjoitella lisää vielä omassa postauksessaan. 




Piilopullo

Erittäin suosittu ohjelma - tai ehkä pikemminkin aktiviteetti, oli myös navettasillan alapuolelle sijoittamamme piilopullo-piste. Pisteeltä löytyi piilopullo, muovisia shottilaseja ja pikkusikareita ja pisteellä riitti koko ajan kävijöitä - voisi sanoa, että loppuillasta sillan alla oli jopa tungosta! Meidät piilopullon suosio jopa hiukan yllätti - varaamamme jallupullot nimittäin tyhjenivät jo alkuillan aikana. Onneksi kakkukahveilta jäi yli konjakkia ja Baileysia, jotka sitten kuskasimme loppuillaksi piilopullon virkaa toimittamaan. 

Toisaalta nyt kun asiaa miettii, niin sama ilmiö on itseasiassa toistunut myös kaikissa häissä, joissa olemme itse olleet vieraina: ihmiset haluavat viettää aikaa myös ulkona ja piilopullon tai sikaribaarin yhteydessä on helppo alkaa höpötellä ihan uusienkin tyyppien kanssa. Suosittelenkin siis lämpimästi, että jos juhlapaikalta vaan löytyy jonkinlainen terassi tai piha-alue, niin tehkää sinne joku piste, jossa vieraat voivat halutessaan hengailla: piilopullo, salakapakka, sikaribaari, pihapelejä, beer pong - you name it!



Jos kaipaat vielä lisää ideoita häiden ohjelmaan, kannattaa lukea myös tämä aiempi postaukseni aiheeseen liittyen: 


Kaikki postauksen kuvat: // Sanni Hirvonen Photography