Näytetään tekstit, joissa on tunniste häätblogiyhteisö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste häätblogiyhteisö. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. maaliskuuta 2023

Hääbloggaajailta Ateljé Katariinassa

Tällä viikolla pääsimme Häät-blogiyhteisön blogikollegoiden kanssa nauttimaan ihanasta illasta Ateljé Katariinan Helsingin myymälässä! Illan ohjelmassa oli upeisiin Sis Idman-hääpukuihin sekä muihin Ateljé Katariinan tuotteisiin tutustumista ja hääsuunnitelmista höpöttelyä. Meidän hosteina illan aikana toimivat Helsingin liikkeen ihanat Riina ja Sanni ja videopuhelun välityksellä pääsimme tutustumaan myös Sis Idman-pukujen suunnittelijaan ja Ateljé Katariinan luovaan johtajaan, Katariina Karppiseen. Päivätyöni puolella on jälleen kiireinen kuunvaihde ja laskutusviikko meneillään, joten oli ihanaa hetkeksi irtautua työjutuista ja uppoutua häähumuun. 




Riina ja Sanni olivat pistäneet herkkupöydän koreaksi meitä varten ja ilta starttasi raikkailla mocktail-drinkeillä kilistelemällä. Tarjolla oli myös macaronseja, suklaamuffinsseja, keksejä ja suklaalla päällystettyjä vaahtokarkkeja. 


Sonjan asu sopi täydellisesti yhteen mocktailien kanssa! :D

Pääsimme illan aikana myös sovittelemaan upeita Sis Idman-hääpukuja. Kaikki Sis Idman hääpuvut on suunniteltu Suomessa ja malliston erityispiirteenä on muunneltavuus. Unelmiensa puvun voi esimerkiksi yhdistellä kahdesta eri mallista, lisätä pukuun haluamansa malliset hihat, erilaisen sävyn puvun kankaaseen tai vaikkapa pidemmän laahuksen. Malliston kokovalikoima on ilahduttavan laaja, 32-64 ja pukujen tilausajat ovat noin 6 kuukautta. Sovittelussa toki piili pienoinen riski, sillä meistä jokaisella on jo oma hääpuku tilattuna :D Voi olla, että osan päässä alkoikin muhia ajatus kakkospuvun hankkimisesta... 

Tässä muutamia meidän suosikkeja Sis Idman-mallistosta:

Häämme-blogin Melissa ihastui näyttävään glitterunelmaan (Sis Idman Elisabet), jonka sävy sopi täydellisesti yhteen Melissan ihon sävyn kanssa

Mutta myös tähän ihanan yksinkertaiseen ja eleganttiin Sis Idman Nooraan, jossa yksityiskohtina ovat hihojen kukkakoristeet ja kaunis laahus


Jenna (@bybridezilla) sovitti ihanaa Sis Idman Alexaa, samppanjan sävyisellä pohjakankaalla. Tähän malliin ihastuin myös itse kun kävin sovituksessa Ateljé Katariinassa!

Alexan hauska yksityiskohta ovat irrotettavat pitsiset perhosmalliset hihat, jotka saa nappikiinnityksen avulla helposti ja nopeasti kiinnitettyä. Yhdellä kertaa saa siis kaksi erilaista pukua!

Yksi Joannan (@isaidyesandnowwhat) suosikeista oli tämä ihanan kevyt ja laskeutuva halterneck-mallinen Sis Idman Elea, joka sopi Joannan tyyliin täydellisesti


Sonja (@mrsmork2023) puolestaan ihastui tähän moderniin ja seksikkääseen uutuuteen, Sis Idman Inkaan, joka istui Sonjalle täydellisesti ja josta löytyi näyttäviä yksityiskohtia: selän ja kylkien pitsit ja takaosan laahukseen asti jatkuva napitus


Hää- ja juhlapukuja täydentämään löytyy Ateljé Katariinan valikoimasta myös erilaisia irrallisia yläosia: boleroita, viittoja ja irtohihoja. Meidän suosikki oli tämä silkkiorganzasta valmistettu Irene-bolero, joka on saatavilla useissa eri sävyissä. Myös selkäosaa ja hihansuita koristavien nappien osalta voi valita juuri omaan tyyliin sopivat vaihtoehdot, esimerkiksi näyttävät kristallinapit tai tyylikkäät helminapit. Olimme yhtä mieltä siitä, että tätä voisi hyvin käyttää myös arkena, esimerkiksi suoriin housuihin tai hameeseen yhdistettynä. 





Ateljé Katariinan valikoimasta löytyy pukujen lisäksi myös paljon erilaisia asusteita, muunmuassa hiuskoruja, koristevöitä ja sukkanauhoja, joiden avulla voi viimeistellä oman hää- tai juhlalookin. Erikoistuotteena valikoimassa on myös Bridal Shine-puhdistussuihke, jonka avulla saa puhdistettua esimerkiksi meikki- tai ruokatahrat. Tämä tulee ehdottomasti olemaan itselläni mukana hääpäivänä, sillä tunnetusti olen välillä aikamoinen sottapytty ja onnettomuusaltis. Sanni ja Riina vinkkasivat, että tämä toimii loistavasti myös meikkivoidetahrojen poistamiseen talvitakin kauluksesta, tämä vinkki menee itsellä heti testiin! Lisäksi yksi uutuustuote Ateljé Katariinassa ovat pukujen jämäkankaista ommellut scrunchiet. Ihan loistava idea ylijäämämateriaalien hyödyntämiseen.





Sis Idman-hääpuvuissa itseäni ihastuttaa monipuolisuus: mallistosta löytyy niin muhkeita tyllihelmoja kuin kapeampia malleja, koristeellisia pitsiyksityiskohtia ja elegantin minimalistisia pukujakin. Lisää ilmettä pukuihin voi halutessaan tuoda myös erilaisilla irtilaahuksilla ja hameilla, joiden avulla on helppo muunnella puvun ilmettä myös hääpäivän aikana. 








Illan päätteeksi saatiin vielä kaikki kotiin viemisiksi ihanat lahjakassit, joiden sisältä paljastui käsin ommellut scrunchiet, Bridal Shine-puhdistussuihe ja Chjokon vegaanista mansikkasuklaata. Ilta oli ihanan rento ja palvelu Ateljé Katariinassa jälleen ihan huippua! Kiitos vielä kutsusta Katariina, Riina ja Sanni, sekä tietysti seurasta, rakkaat blogitoverit Sonja, Jenna, Joanna ja Melissa <3




Olen kirjoittanut Ateljé Katariinasta blogissa myös aiemmin, kun kävin sovittelemassa hääpukuja Helsingin liikkeessä. Tuo aiempi postaus löytyy täältä: Hääpukua metsästämässä: Ateljé Katariina Helsinki. Ateljé Katariinan nettisivujen kautta voi varata yksityisen sovitusajan niin hääpuvun, kuin asusteidenkin sovitusta varten. Sovitukset ovat ilmaisia ja hääpuvun lounge-sovituksessa lounge-tila on varattu seurueen yksityiskäyttöön ja apuna on oma hääpukukonsultti koko sovituksen ajan. 

Lopuksi haluan vielä jakaa teille alekoodin! Koodilla "Hanna10" saat 10% alennuksen kaikista Ateljé Katariinan liikkeissä tehdyistä ostoista. Alennuskoodi on voimassa 31.3.2023 saakka ja koskee koko liikkeen valikoimaa ja liikkeessä tilattuja tuotteita. Nyt on siis loistava aika suunnata puku- tai asusteostoksille, joko Katariina Helsingin tai Oulun liikkeisiin!

sunnuntai 25. syyskuuta 2022

Kalevala Love - uutta sormusmallistoa ihailemassa

Syksy on startannut, lomat vietetty ja vähitellen pitäisi hääsuunnitelmiakin alkaa taas edistää. Lähiviikoille on myös luvassa paljon kivaa hääaiheista tekemistä, minkä uskon myös auttavan hääinnostuksen herättelyssä. Ensimmäisenä vuorossa oli Mellakka Helsingin järjestämä Kalevala Korun uutta Kalevala Love- vihkisormusmallistoa juhlistava Ilmattaren häät-tilaisuus, johon saimme Häät-blogiyhteisön bloggaajien kanssa kunnian osallistua tällä viikolla.

Tilaisuus järjestettiin Kansallismuseon upeassa freskosalissa, joka sopi tunnelmansa puolesta täydellisesti illan teemaan. Tilaisuudessa oli tarjolla herkullista purtavaa, Annan Suklaatehtaan suussa sulavia artesaanisuklaita ja tietysti kuplivaa. Ihastuin erityisesti syötävillä kukilla koristeltuihin cocktaileihin, tämä olisi ihana idea myös hääjuomien kohdalla! 





Illan aikana saimme kuulla suunnittelija Vesa Nilssonin kertomana taustaa uuden Kalevala Love-malliston synnystä, nauttia kauniista tanssiesityksestä ja tietysti ihastella illan päätähtiä: uuden malliston upeita sormuksia. 

Kalevala Love-sormusmallisto on kunnianosoitus suomalaiselle kultasepäntaidolle ja mallistossa ikiaikaiset symbolit ja myytit yhdistyvät nykyaikaiseen muotoiluun. Mallistoon kuuluu kuusi sarjaa: Valittu, Ikiaikainen, Vaakuna, Liitto, Legenda ja Filigraani ja kaikista sarjoista löytyy sormuksia eri leveyksissä ja sekä kelta-, että valkokullasta valmistettuina. 

Me hääbloggaajat olimme myös erittäin innoissamme uutisesta, että osana Kalevala Korun vastuullisuustyötä, voi joulukuusta 2022 lähtien kaikkiin malliston sormuksiin halutessaan valita myös laboratoriotimantin. 




Kiitos vielä Kalevala Koru, kun kutsuitte meidät mukaan! Oli myös ihana päästä tapaamaan Häät-blogiyhteisön tuoreempia vahvistuksia kasvotusten ja tutustumaan toisiimme. Kiitos seurasta Melissa (@haammeblogi), Jenna (@bybridezilla), Joanna (@isaidyesandnowwhat), sekä tietysti Häät-median Elli, Sari ja tuorein vahvistus Sonja! 

Ensi viikolla onkin luvassa pitkästä aikaa häämessuilua, kun pitkän odotuksen jälkeen päästään vihdoin nauttimaan messuhumusta Love me do-messuilla Helsingissä! Näistä lisää tulevalla viikolla. 

lauantai 14. toukokuuta 2022

Häät-blogiyhteisön hääpukuilta @ Juhlatila M6

Keskiviikko-iltana oli pitkästä aikaa vuorossa Häät-blogiyhteisön tapaaminen ja oli ihanaa päästä treffaamaan myös tuoreimpia blogiyhteisön jäseniä, Sonjaa ja Milenaa, vihdoin livenä! Ohjelmassa oli  vuoden 2023 hääpukutrendeihin tutustumista, sekä uutuuspukujen sovittelua ja tapahtumapaikkana toimi HurmaTuotannon aivan Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Juhlatila M6


Ennen blogi-iltaa suuntasimme Sonjien (matchista_morsian ja mrsmork) kanssa aftereille nautiskelemaan Helsingin rautatieaseman uuden italialaisravintolan, Olivia Central Stationin, herkuista. Mahtavaa, että rautatieaseman upea arkkitehtuuri on päässyt myös ravintolakäyttöön, ravintolan fiilis ja sisustus olivat upeita! Myös ruoka ja cocktailit olivat todella hyviä ja vajaa pari tuntia kului tyttöjen kanssa aivan hujauksessa. Ihana Ellikin (Hashtag Häät) liittyi meidän seuraan ruoan jälkeen ja ehdittiin vielä korkata terassikausi Olivian terassilla skumpalla kilistellen. 

M6-juhlatilassa meitä odottivat Häät-lehden Sari ja hääpukuneuvoja Tiina Rantala, jotka esittelivät meille tulevan vuoden 2023 uutuuspukuja ja hääpukutrendejä. Tiina oli päivän aikana esitellyt pukuja hääpukuliikkeiden sisäänostajille, eli näitä ei tosiaan vielä liikkeistä löydy! 

Tiina, Sari ja Elli kertoivat vinkkasivat meille myös hiukan tulevista hääpukutrendeistä, joita oli bongailtu muunmuassa Barcelona Bridal Fashion Week:in näytöksissä: 

  • Seksikkyys on nyt kovassa huudossa myös häämuodissa - uutuuspuvuissa nähtiin niin rohkeita halkioita, syvään uurrettuja kaula-aukkoja, avoimia selkiä, kuin läpinäkyviä materiaalejakin
  • Kuplamaiset muodot - helmiä ja niiden inspiroimia kuplamaisia muotoja, kuten puhvivivoja ja pallomaisia yksityiskohtia 
  • Korsetit ja vintage-tunnelma
  • Halterneck-yläosat ja empire-linja ovat vähitellen jälleen palaamassa myös häämuotiin
Tapahtumassa oli esillä Amélie Bridalin, Angela Bianca Bridalin, Daniela di Marinon ja Monica Lorettin uutuuspukuja. Itse ihastelin erityisesti hihoja, joita näkyikin näissä sample-puvuissa todella paljon. Tässä muutamia suosikkejani! 








Pääsimme myös sovittamaan pukuja ja oli super hauskaa kokeilla pukuja ja napsia yhteiskuvia ne yllä. Tuomashan varoitteli minua etukäteen jo hiukan, että kannattaako nyt sovitella pukuja, kun oma puku on kuitenkin jo tilattuna ja entäs, jos löydänkin sieltä jonkun vielä kivemman. Kävi kuitenkin niin, että vaikka monta ihanaa pukua näkyikin, vahvistui fiilis omasta puvustani vain entisestään! Nyt en millään malttaisi odottaa sen saapumista.  

Tässä Sonjan kokeilemassa puvussa oli ihanaa boho-tunnelmaa, ohuet pitsiolkaimet ja kaunis leikkaus selässä

Iida puolestaan sovitti tätä muhkealla tyllihelmalla varustettua ihanuutta, jossa meidän kaikkien suosikkiyksityiskohta oli tuo pallokuvioitu tylli, joka toi mieleen helminauhan



Myös tämä Iidan sovittama puku ihastutti kauniilla leikkauksellaan, yksinkertaisuudellaan ja kokopitkillä puhvihihoillaan


Itse kokeilin Amélie Bridalin oman plus size-malliston Bellan uutuuspukuja. Osalla Bella by Amélie-malliston puvuista on vastaava sisarmalli myös Amèlie Bridalin päämallistossa. Suomessa Bella by Amélieta myyvät ainakin Bohola Seinäjoella, Zazabella ja Lavem Tampereella. 



Tässä sama puku vielä takaapäin, Milenan päällä!

.

Ja tietysti napsittiin myös parit ryhmäkuvat, ihania mekkoja ja ihania vaimoja, sekä tulevia morsiamia!


Tapahtumapaikkana toiminut Juhlatila M6 oli stailattu kauniisti ja tunnelmaan sopivasti. Juhlatila sijaitsevaa Stockaa ja Svenska Teaternia vastapäätä, aivan Helsingin ydinkeskustassa ja sinne mahtuu juhlimaan maksimissaan 90 henkilöä. Ruokatarjoilu juhlatilaan tulee HurmaTuotannon yhteistyökumppaneilta ja tilaan saa tuoda omat juomat. Juhlintaa on mahdollista jatkaa tilassa klo 01 saakka yöllä ja sen jälkeen voi helposti siirtyä halutessaan jatkoille, sillä keskustan yökerhot ovat aivan kävelyetäisyydellä. Hurmalta voi halutessaan tilata hääjuhlaan myös kaiken muun tarvittavan, kuten pystypöydät, pöydät, tuolit, pöytäliinat, servietit, vesikannut, äänentoiston, esiintyjät, somisteet ja kukat. Jos juhlatilan haluaa somistaa itse, onnistuu se veloituksetta juhlia edeltävänä päivänä klo 12-18.

Juhlien kokonaishintaa voi arvioida helposti ja nopeasti Hurman sivuilta löytyvällä laskurilla. Jos haluat päästä tutustumaan juhlatilaan, onnistuu myös yhteydenottopyynnön lähettäminen helposti sivuston kautta. 






Ilta kului hyvässä seurassa ja kauniita pukuja ihastellessa aivan hujauksessa! Oli ihana nähdä kaikkia pitkästä aikaa livenä. <3 

Postauksen hääpuvut: 

Amélie Bridal (IG: @ameliebridal)
Angela Bianca Bridal (IG: @angelabianca.bridal)

Tapahtumapaikka: 


Yhteistyössä: 

Häät.fi