tiistai 1. syyskuuta 2020

Sulhasen puvun teettäminen, osa 1: Yrityksiin tutustuminen

Yksi asia, josta tuleva sulhaseni on alusta lähtien ollut todella innoissaan häiden kohdalla, on hänen oma pukunsa. Jo aivan hääsuunnitelmien alkumetrillä heräsi ajatus puvun teettämisestä mittatilaustyönä. Lähes kaksimetrisenä raavaana miehenä T:n on aina ollut haastavaa löytää hyvin istuvaa ja sopivan kokoista pukua vaateliikkeiden valmisvalikoimasta. Jos muuten hyvin istuva puku on löytynyt, vähintään lahkeita ja hihoja on usein jouduttu jatkamaan vielä ompelijan toimesta. Siksi hänen haaveenaan on nyt häiden kohdalla teettää laadukas ja kerrankin juuri hänelle täydellisesti istuva puku, jolle olisi muutenkin käyttöä häiden jälkeen. Olemme yhtä mieltä siitä, että laadukas puku on sijoitus, joka kestää juhlakäytössä helposti kymmenenkin vuotta. 

Meillä molemmilla oli etukäteen sellainen mielikuva, että puvun teettäminen Suomessa on todella kallista, mutta nyt eri yrityksiin tutustuttuamme olemme huomanneet, että hinta-laatusuhde on itseasiassa oikein kohtuullinen. Lisäksi haluamme ehdottomasti tukea suomalaisia yrittäjiä ja kotimaista käsityötä. Olemme ehtineet yhdessä T:n kanssa suorittaa jo paljon pohjatyötä ja googlailua aiheen tiimoilta ja sen myötä suosikeiksi on noussut kolme räätälipalveluja tarjoavaa kotimaista yritystä. Haluan esitellä nämä meidän suosikit myös täällä blogin puolella, sillä ehkä tästä on apua muillekin mittatilauspuvusta haaveileville!

3 x kotimaisia mittatilauspukuja tarjoavat yritykset

Räätälistudio BQ

Räätälistudio BQ:n liikkeet löytyvät Helsingistä ja Tampereelta ja ne palvelevat tällä hetkellä ajanvarauksella. Räätälistudion kohdalla täytyy antaa todella iso plussa selkeistä nettisivuista, joilta löytyy kaikki tarvittava tieto. Sivuilta löytyy myös hinnasto, jonka mukaan mittatilauspuvun hinta on noin 549-649€. Jos puvun lisäksi haluaa teettää myös mittatilauspaidan, kustantaa se 95-99€ ja liivi puolestaan 160-170€. Tarjolla on paljon eri materiaalivaihtoehtoja, joista voi valita itselle mieluisimman. Jos sulhanen haaveilee puvun sijaan smokista tai frakista, löytyvät myös niiden hinnat kätevästi hinnastosta. 

Räätälistudion sivuilla on myös todella hyvin avattu mittatilauspuvun teettämisen eri vaiheet. Ensin asiakas pääsee valitsemaan itselleen mieleiset materiaalit ja värit, jonka jälkeen valitaan hänen kropalleen sopiva malli ja leikkaus. Tämän jälkeen otetaan mitat ja keskustellaan istuvuudesta, eli millainen istuvuus pukuun halutaan. Noin 5 viikkoa tilauksen jälkeen on vuorossa loppusovitus, jonka jälkeen voidaan vielä tehdä pieniä muutoksia. Tämä kuulostaa oikein hyvältä!

Manschett

Turkulaisesta miesten tyylimaailma Manschettista olemme kuulleet paljon hehkutusta sekä tutuilta, että tuntemattomilta, etenkin erinomaisen asiakaspalvelun suhteen. Manschett on äskettäin Turun keskustan liikkeensä lisäksi toisen liikkeen myös Kauppakeskus Skanssiin. Pukujen ja mittatilauspukujen lisäksi Manschettin valikoimasta löytyy myös paljon laadukkaita asusteita. 

Manschettin nettisivut ovat tällä hetkellä ilmeisesti uudistuksen alla, joten en päässyt vakoilemaan sieltä teille tietoja. Kannattaa kuitenkin ottaa heidät seurantaan Facebookissa ja Instagramissa, sekä tietysti mennä rohkeasti käymään liikkeessä. Olen itse seurannut heidän instatiliään jo jonkin aikaa ja sieltä välittyy mielestäni hyvä asenne ja meininki!

Turo Tailor 

Laajan valmispukuvalikoiman lisäksi Turo Tailor tarjoaa myös mahdollisuuden mittatilauspuvun teettämiseen. Nettisivujen mukaan pukujen toimitusaika on noin 4 viikkoa ja sivujen kautta voi myös varata ajan myymälään sovitukseen. Ensimmäinen mittatilauspuku sovitetaan ja kaavoitetaan aina Turo Tailorin myymälässä, mutta tämän jälkeen mitat tallennetaan heidän järjestelmäänsä ja jatkossa mittatilauspuvun voi halutessaan tilata myös suoraan verkkokaupasta. Tämä kuulostaa tosi kätevältä, jos pukua käyttää myös esimerkiksi töissä ja uusille puvuille voisi olla useamminkin tarvetta.  

Myös Turo Tailorin sivuilta löytyy puvun teettämisen prosessi selkeästi kuvattuna kankaiden valitsemisesta yksityiskohtien valitsemiseen ja loppusovitukseen. Eri kangasvaihtoehtoihin pääsee myös tutustumaan jo ennakkoon nettisivujen kautta. Turo Tailorin nettisivuilta emme kuitenkaan löytäneet edes minkäänlaisia suuntaa antavia hintoja mittatilauspuvuille, siitä pieni miinus!

Vielä en tiedä, mihin näistä kolmesta vaihtoehdosta T päätyy, mutta varmasti tulen kirjoittelemaan tänne blogin puolelle puvun teettämisestä vielä myöhemminkin ja pidän teidät ajan tasalla prosessin etenemisestä. Olisi myös kiva kuulla omia kokemuksianne puvun teettämisestä! Onko jollain omia kokemuksia jostain näistä kolmesta yrityksestä? :) Saa antaa suosituksia myös muista vaihtoehdoista!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti