torstai 14. toukokuuta 2020

Matka alkaa

Ensimmäisen hääpostauksen aika! Olen jo pitkään haaveillut, että sitten joskus kun pääsen omia häitäni suunnittelemaan, haluan tallettaa kaiken myös hääblogin muotoon, lähinnä muistoksi itselleni, mutta toivottavasti myös inspiraatioksi jollekin muulle. Olen aina rakastanut kirjoittamista, mutta viime vuosina sitä on tullut tehtyä paljon vähemmän. Vaihtarivuotta Irlannissa viettäessäni (apua siitäkin on jo 8 vuotta!) kirjoittelin blogia, mutta nyt välissä on siis useamman vuoden tauko bloggaamisesta. Tykkään valokuvata ja rakastan kaikkea visuaalista, mutta blogin lopettamisen jälkeen olen keskittynyt lähinnä Instagramin aktiiviseen päivittämiseen. Ihana päästä jakamaan visuaalista sisältöä nyt tänne bloginkin puolelle!

Tulevia häitämme juhlitaan näillä näkymin kesällä 2022, joten juhliin on vielä reilusti aikaa. Haluamme kuitenkin aloittaa suunnittelun hyvissä ajoin, joten haaveilu on päässyt jo hyvään vauhtiin. Lisäksi syyskuun alussa juhlitaan parhaan ystäväni häitä, joten olen päässyt virittäytymään häätunnelmaan myös heidän häävalmisteluitaan seuratessani. Tarkoituksena on kirjoitella joitakin postauksia siis myös kaason näkökulmasta. Tervetuloa seuraamaan hääpäiväkirjaamme! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti