Tarina kosinnasta

Minusta on aina ollut ihana lukea muiden kosintatarinoita ja liikutun aina kyyneliin nähdessäni tuntemattomienkin ihmisten kosintavideoita netissä tai seuratessani kosintahetkiä romanttisissa elokuvissa. Siltä varalta, että täältä löytyy muitakin samanlaisia romantikkoja, ajattelin jakaa myös tarinan omasta kosinnastani teidän lukijoiden kanssa. 

Me olimme T:n kanssa keskustelleet kihlautumisesta ja naimisiin menosta jo aika paljonkin etukäteen. Ei oltu varmaan kauhean kauaa ehditty seurustella, kun jo ensimmäisen kerran vitsailtiin meidän tulevista häistä. Olemme molemmat yhtä mieltä siitä, että elokuvien tilanne, jossa toinen kosii ja toinen sitten vastaakin kieltävästi, on tosielämässä aika absurdi. Harva nykyään kosii niin, että asiasta ei olisi yhdessä etukäteen edes jossain muodossa keskusteltu, eikä tiedossa olisi, että toinen hyvin varmasti kosintaan suostuu. 

T:lle oli tärkeää, että hän saa kosia minua, vaikka etenkin karkauspäivän alla häntä kiusoittelinkin, että entä jos homma menisikin toisin päin. Olimme myös jutelleet siitä millaisesta kosinnasta haaveilisin ja millaista en ainakaan haluaisi. Itse en ole koskaan haaveillut julkisella paikalla, esimerkiksi elokuvateatterissa tai lempibändin keikalla tapahtuvasta kosinnasta, vaan kahdenkeskisestä, rauhallisesta hetkestä. Lisäksi olin joskus naureskellen todennut, että olisi kauheaa löytää sormus kakkupalasta tai viinilasista, sillä pahimmassa tapauksessa en edes huomaisi sitä tai tukehtuisin siihen :D

Vapun jälkeisenä lauantaina vietimme rentoa päivää kotona laiskotellen ja iltapäivällä lähdimme koiramme kanssa ulkoilemaan. Ulkona alkoi tihuttaa vettä, eikä koiraammekaan kauheasti olisi lenkkeily innostanut, joten ihmettelin vähän kun T halusi, että suuntaisimme ulkoilemaan läheiselle luonnonsuojelualueelle. Paikka on meille siinä mielessä tärkeä, että toisilla treffeillämme olimme siellä ulkoilemassa ja aina siellä kävellessämme muistelemme yhdessä tuota päivää. Nytkin pysähdyimme sen penkin viereen, jossa silloin pitkään perhoset vatsassamme istuimme ja aloin muistella, miten paljon meitä silloin jännitti. Yhtäkkiä T totesi, että häntä jännittää kyllä nytkin, tarttui käteeni, polvistui ja kysyi sen maailman ihanimman kysymyksen. Itkuhan siinä tuli, meillä molemmilla ja vastasin että "Tietysti!". Siinä istuimme sitten jonkin aikaa, ihan omassa rauhassamme halaillen ja onnenkyyneleitä kuivaillen. 

Tämän jälkeen käveltiin käsikädessä kotiin, kokkailtiin hyvää ruokaa ja avattiin meidän viime kesänä Italiasta ostama viinipullo, jota oltiin säästetty johonkin tärkeään hetkeen. T oli ovelasti vienyt sen jo aamulla terassille viilentymään, täysin mun huomaamatta. Illallisen jälkeen soitettiin vielä videopuhelut meidän molempien vanhemmille ja kippisteltiin kihlautumisellemme. 

Ihanaa, että tuolla paikalla ja penkillä on nyt uusi luku tarinassamme. Kosinta oli niin meidän näköisemme ja ihan täydellinen juuri minulle, nytkin meinaan liikuttua kun sitä tässä muistelen, tällainen herkistelijä kun olen ♥