maanantai 25. toukokuuta 2020

Häämessut netissä-fiilistelyä

Viikonloppuna vietettiin Suomen ensimmäisiä virtuaalisia häämessuja ja ajattelin kirjoitella nyt vähän viikonlopun messutunnelmista. Tunnelma virtuaalisissa häämessuissa oli toki erilainen kuin paikan päällä messuillessa, mutta itse oikeastaan tykkäsin tästä konseptista tosi paljon! Etenkin erilaisa ohjelmanumeroita ehti seuraamaan paljon paremmin kuin tavallisilla messuilla, sillä nyt ne pystyi halutessaan katsomaan myös jälkikäteen. Parit häämessut parhaan ystäväni kaason asemassa kiertäneenä, olen huomannut, että messuilla aika menee helposti pelkästään messupisteiden kiertämiseen ja erilaisia ohjelmanumeroita tai puheenvuoroja ei ehdi välttämättä seuraamaan lainkaan. Toinen hauska puoli virtuaalisissa messuissa oli se, että nyt kaikki messuilijat ympäri Suomen pääsivät helposti osallistumaan samoille messuille, omalta kotisohvalta käsin. Ei siis olisi huono idea, että tulevaisuudessakin järjestettäisiin tavallisten messujen lisäksi myös virtuaalisia häämessuja!

Messuohjelmassa oli paljon tosi kivoja juttuja, mutta tässä oma TOP 5:seni viikonlopun varrelta: 

1. Kalligrafia workshop


Tätä odotin ennakkoon ehkä kaikista eniten, sillä kuten aiemmin blogissa kerroinkin, kalligrafia on kiinnostanut minua jo pitkään ja olen halunnut päästä sitä kokeilemaan. Workshop oli kiva johdatus kalligrafian maailmaan ja alkuun pääsi hyvin ihan tavallisen tussin ja valkoisen paperin avulla. 

Workshopin jälkeen innostuin myös etsimään Pinterestistä erilaisia ohjeita ja harjoituskirjaimia tähän liittyen. Nyt tekisi kovasti mieli tilata kalligrafian aloitussetti, mutta en ole vielä osannut päättää tilaisinko modernin kalligrafian setin (jossa siis tulee terä ja mustetta) vai sivellintestauksen aloituspaketin. Pidän teidät ajan tasalla jos innostun tätä enemmän harjoittelemaan! Toisaalta harkitsen myös sitä, että voisin ovelasti ehdottaa siskolleni uutta harrastusta :D Hän kun on meistä se ehdottomasti taiteellisempi! Kalligrafiaahan on nyt näkynyt todella paljon häiden printtituotteissa, esimerkiksi paikkakorteissa. Olisi huippua pystyä taiteilemaan myös nämä itse!



2. Ruokaviinien tasting 


Hankimme T:n kanssa jo etukäteen valmiiksi valko- ja punaviinin lauantain tastingia varten ja nautiskelimme viinitastingista auringonpaisteessa terassillamme. Saman brändin rosen olisi halunneet testata myös, mutta se sattui olemaan loppu kaikista pääkaupunkiseudun Alkoista. 

Kung Fu Girlia olin maistanut myös kerran aiemmin, mutta en muistanut kuinka hyvää se onkaan. Riesling on muutenkin yksi suosikkirypäleistäni ja niin myös monen muun, joten se soveltuu hyvin hääviiniksi. Tässä viinissä plussaa on tietysti myös etikettin hauska kuvitus, jota vieraat voisivat ihastella pöydissä. Meillä on alustavana suunnitelmana ollut ostaa hanapakkauksia, mutta yksi vaihtoehto voisi olla myös ruoan ajaksi laittaa pullot pöytään ja loppuillaksi sitten hanapakkaukset. 

The Velvet Devil-punaviiniä emme kumpikaan olleet maistaneet aiemmin, mutta tykkäsimme myös siitä kovasti. Viinitasting näin virtuaalisesti toteutettuna oli hauska kokemus, mutta olisimme toivoneet sen olevan hiukan pidempi ja kattavampi! Osallistuimme nimittäin myös perjantain kuohuviinitastingiin, joka oli puolet pidempi ja josta sai tosi hyviä vinkkejä. 



3. Häämuotinäytökset

Messuviikonloppuun mahtui myös useampi häämuotinäytös ja niitä oli hauska päästä seuraamaan omalta kotisohvalta käsin. Viikonlopun aikana nähdyistä näytöksistä oma suosikkini oli ehkä hurmaava Adore by Justin Alexander. Näytökset näyttivät ainakin vielä olevan katsottavissa Häämessut netissä-nettisivuilla eli jos missasitte, niin käykäähän vilkuilemassa!



4. Heili Bridalin suuri huntulive

Eilen sunnuntaina oli ihanaa aloittaa päivä seuraamalla Heili Bridalin Instagramissa pitämää huntuliveä. Itselläni on pyörinyt mielessä ajatus hunnusta ja eilisen jälkeen se fiilis vain vahvistui. Minut valtasi pienoinen huntumania, joten tästä aiheesta on ehkä tehtävä ihan erillinen postaus! En ollut osannut kuvitellakaan miten montaa erilaista pituutta, mallia ja materiaalia hunnuissa on nykyään saatavilla. Heili Bridalin livessä esittelemät hunnut olivat kaikki todella kauniita, omia käsintehtyjä taideteoksiaan. Heitä lainatakseni: "Jos yhtään pohdit sitä, haluaisitko hunnun niin olemme sitä mieltä, että kannattaa ehdottomasti! Milloin muulloin elämäsi aikana pääsisit käyttämään huntua?" Jos missasit liven, niin pääset katsomaan sen Heili Bridalin instatilillä

5. Mahtavat messuarvonnat 

Messuviikonloppu oli täynnä myös mahtavia arvontoja! Itsehän osallistuin niistä jokaiseen, sillä rakastan arvontoja ja kilpailuja, vaikka minulla onkin todella huono arpaonni ja harvoin voitan mitään. Kerran olen onnistunut voittamaan blogiarvonnassa messuliput, mutta nekin saapuivat postissa vasta messuviikonlopun jälkeen... 
Nyt kuitenkin onni suosi sillä......voitin 100€ lahjakortin ihanan Valokuvaaja Sonja Siikasen kuvaukseen!!! ♥ ♥ ♥ Tämä palkinto on ihan mahtava, koska nyt pääsemme toteuttamaan haaveemme kihlakuvista ammattivalokuvaajan toteuttamina. 
Osa messuarvonnoista on edelleen käynnissä ja kaikki arvonnat löytyvät helposti listattuna täältä. 

Olipas ihana messuviikonloppu ja hääinnostus kasvoi entisestään. Seuraavat messut ovat onneksi jo yllättävänkin lähellä, sillä Love me do in the AIR-virtuaalimessut toteutetaan 12.-14.6.2020, ei muuta kuin nyt odottamaan niitä ♥


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti