keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Joulukalenteri | Luukku 2: Suloiset jalkakylpypommit pukinkonttiin tai vieraslahjoiksi

Tämän päivän luukussa on vuorossa ihana diy-ohje, joka sopii loistavasti niin häiden vieraslahjaksi, kaasolahjaksi kuin joululahjaksikin. Nämä jalkakylpypommit valmistuvat hetkessä ja suurin osa tarvikkeistakin löytyy monelta jo valmiina kotoa.  


Jouluntuoksuiset jalkakylpypommit

Tarvikkeet: 

1,5 dl ruokasoodaa

0,5 dl sitruunahappoa (myydään esimerkiksi apteekeissa, yksi pussi maksoi vähän alle 2€)

1,5 rkl oliiviöljyä

1 tl vettä

pisara punaista elintarvikeväriä

1 pussi jouluteetä 

silikoninen jääpalamuotti

Valmistus: 

1. Sekoita sooda ja sitruunahappo keskenään kulhossa

2. Sekoita toisessa astiassa vesi ja elintarvikeväri

3. Lisää soodaseokseen vähitellen öljyä ja värivesiseosta 

4. Massan pitää olla muotoiltavaa, mutta se saa jäädä murenevaksi

5. Sekoita lopuksi joukkoon tee

6. Painele massa muotteihin tiiviisti

7. Anna jähmettyä vähintään kolmen tunnin ajan ja irroita sen jälkeen varovasti muotista 

8. Pakkaa kauniiseen lasipurkkiin tai sellofaaniin ja anna läheiselle joululahjaksi

9. Liitä mukaan myös käyttöohje: "Liota 1-2 kylpypommia lämpimään veteen ja upota jalat rentouttavaan kylpyyn"

Vinnki! Voit helposti loihtia erilaisia kylpypommeja vaihtelemalla elintarvikeväriä ja teelaatua. 


Ja tältä ne näyttävät valmiina! 

Vinkki! Jos valmistat näitä häiden vieraslahjaksi, voit askarrella paketin päälle kauniin teemaan sopivan etiketin, jossa on esimerkiksi teidän nimikirjaimenne tai häälogonne tai jokin hauska teemaan sopiva teksti, esimerkiksi "Love Bomb" tai "You're the Bomb". 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti