keskiviikko 8. helmikuuta 2023

Vinkit hääsivun / hääinfon suunnitteluun

Hääkutsujen suunnittelun kanssa käsikädessä on kulkenut myös meidän hääsivun suunnittelu! Päätimme jo hääsuunnittelun alkuvaiheessa, että haluamme koota kaiken hääinfon omalle hääsivulle. Aloitin hääsivun luonnostelemisen melkein välittömästi Tahtoo.fi rekisteröidyttyämme, joten sivustoa on sen jälkeen ollut helppo täydentää ja muokkailla hääsuunnitelmien edetessä. Tässä postauksessa luvassa vinkkejä oman hääsivun toteuttamiseen, mutta myös hääinfon sisältöön ja muotoiluun!

Mikä hääsivu? 

Yhä useammat hääparit luovat nykyään perinteisten hääkutsujen lisäksi tai sijasta oman nettisivun, johon on koottu kaikki hääpäivään liittyvät tärkeät tiedot. Netin syövereistä löytyy useampiakin ilmaisia työkaluja omien nettisivujen luomiseen, mutta me emme edes jaksanut perehtyä muihin vaihtoehtoihin, kun kotimainen Tahtoo vaikutti heti ensisilmäyksellä niin hyvältä! Tahtoo-sovellus on myös tosi helppokäyttöinen, eli oman hääsivun luominen onnistuu ilman minkäänlaisia koodarin taitoja. 

Meidän hääsivun aloitusnäyttö näyttää tältä! Ylävalikosta löytyy pikalinkit tärkeimpiin osioihin ja kuvan alareunassa on hauskana yksityiskohtana hääpäivälaskuri. Sivuston kuvitukseksi lisäsimme muutaman suosikkikuvamme kihlakuviemme joukosta (valokuvaajana: Sonja Siikanen).


Miksi hääsivun luominen kannattaa?
  • Infoa mahtuu hääsivulle rajattomasti, toisin kuin painettuun hääinfoon, jossa sisältö ja muotoilu on mietittävä tarkemmin - hääkutsu itsessään voi olla hyvinkin simppeli, eikä erillistä infolappua vaadita
  • Ilmoittautumiset saa koottua helposti yhteen paikkaan ja niiden tilannetta on helppo seurata - Tahtoossa voi lisäksi seurata sitä, ketkä vieraista ovat avanneet hääsivun
  • Tiedot mahdollisista erityisruokavalioista ja allergioista saa koottua helposti talteen
  • Ekologinen vaihtoehto - paperista hääkutsua ei välttämättä tarvita lainkaan, sillä linkin hääsivulle voi halutessaan jakaa vieraille esimerkiksi WhatsApin tai sähköpostin välityksellä
  • Hääkuvat voi jakaa vieraille helposti häiden jälkeen lataamalla ne hääsivustolle
  • Ilmoittautuminen on henkilökohtainen - Tahtoo-sivustolla ilmoittautua voivat vain hääparin vieraslistalle lisäämät henkilöt

Mitä kaikkea hääsivu voi sisältää?

  • Perustiedot hääpäivästä: päivämäärä, kellonajat, paikkakunta
  • Vihkipaikan ja juhlapaikan tarkat osoitteet ja ajo-ohjeet, tietoa näiden historiasta tai kuvia näihin liittyen
  • Ilmoittautuminen (tieto viimeisestä ilmoittautumispäivästä, samalla voi kerätä vieraiden allergiat/erityisruokavaliot yms tärkeät lisätiedot)
  • Toiveet muistamisesta / häälahjalista
  • Vinkkejä majoituksen varaamiseen, esimerkiksi muutama oma hotellisuosikkinne ja linkit näiden nettisivuille
  • Juhlan pukukoodi tai mahdolliset muut toiveet pukeutumiseen liittyen (jos toiveena esimerkiksi on, että tietyt värit olisi varattu vain hääparille/hääseurueelle)
  • Tietoa hääpäivän ohjelmasta ja juhlan kulusta (esimerkiksi ohjeistus, kuinka tulee menetellä, jos joku vieraista haluaisi pitää juhlassa puheen tai järjestää jonkun muun ohjelmanumeron)
  • Kuljetukset - jos tarjolla on yhteiskuljetus, voi ilmoittautumiset myös sen osalta kerätä kätevästi juhliin ilmoittautumisen yhteydessä
  • Tärkeitä hetkiä ja muistoja yhteisten vuosienne varrelta (esimerkiksi ensitapaamisesta, kosinnasta, ensimmäisestä yhteisestä ulkomaan matkasta), yhteiskuvillanne varustettuna
  • Yhteystiedot (hääpari, kaasot ja bestmanit)
Meidän hääsivun alussa kerrotaan hääpäivän perustiedot ja sen jälkeen heti seuraavana osiona on ilmoittautuminen. Ilmoittautumisen yhteydessä kysymme myös mahdollisista allergioista tai erityisruokavalioista, sekä halukkuudesta osallistua yhteiseen bussikuljetukseen kirkolta juhlapaikalle. Lisäksi liitimme mukaan myös mahdollisuuden esittää biisitoive - näitä aiomme sitten hyödyntää häiden Spotify-listoja laatiessamme. 




Tahtoossa voi hääsivulle lisätä myös Kartta-elementin, josta klikatessa aukeaa valittu osoite GoogleMapsissa, tämä on mielestäni tosi kätevä ominaisuus! Autoileville vieraille tarpeellinen tieto on usein se, millaiset pysäköintimahdollisuudet juhlapaikalta löytyy ja siitä mekin päädyimme mainitsemaan juhlapaikan yhteydessä. On kätevää, että vierailla on halutessaan mahdollisuus jättää auto yöksi juhlapaikalle ja suunnata taksilla kotiin. Majoituksen osalta jaettiin hääsivulla muutama hotellivinkki, sillä meidän juhlien kohdalla jokainen vieras huolehtii itse majoituksen varaamisesta. Turun seudulta onneksi löytyy runsaasti kivoja hotelleja ja Airbnb-majoituksia!



Häälahjojen osalta meillä, kuten valtaosalla hääpareista nykyään, on se tilanne, että olemme asuneet omillamme jo vuosia ja meillä on yhteinen koti, josta löytyy oikeastaan jo kaikki tarvittava. Jos vieraat haluavat muistaa meitä häälahjalla, toivomme heidän kartuttavan häämatkakassaamme. Idean häämatkaan liittyvien aktiviteettien lisäämisestä saimme Sonjan ja Tonyn hääsivulta ja se oli meistä tosi hauska idea! Etenkin niille vieraille, joille rahan antaminen lahjaksi ei tunnu mielekkäältä, voi olla mukavampi ajatus kohdistaa raha johonkin tiettyyn elämykseen. Ajattelimme Tuomaksen kanssa myös, että olisi hauska sitten ottaa häämatkalta aina kuva eri paikoissa / aktiviteeteissa ja jakaa se niille vieraille, jotka ovat osallistuneet kyseisen elämyksen toteuttamiseen. 

Mietin myös tosi pitkään, että miten tän muotoilisi järkevästi niin, että siitä tajuaa, että toki saa lahjoittaa myös ihan sellaisen summan minkä haluaa - eikä missään nimessä ole pakko valita jotain näistä. Toivottavasti ajatus on nyt kaikille ymmärrettävä :D

Pukeutumisen osalta meillä ei ollut mitään erityisiä vaatimuksia - toki toivomme juhlapukeutumista. Myöskään värien osalta meillä ei ollut mitään toiveita - meidän häissä saa halutessaan vapaasti pukeutua niin valkoiseen, mustaan kuin punaiseenkin. Värikkäitä asuja olisi vappuviikonlopun hengessä ihana nähdä, mutta emme kuitenkaan halunneet sitäkään erikseen mainita, ettei kenellekään tule siitä paineita. Kaikista tärkeintä kuitenkin on, että kaikilla on juhlissa mukava ja rento olo! 


Kuvauksen osalta lisäsimme hääsivulle valo- ja videokuvaajamme tiedot, sekä jo valmiiksi osiot hääkuvien jakamiseen ja myös vieraille mahdollisuuden jakaa itse ottamiaan kuvia meille. 



Miten pääsen alkuun?

Meidän hääsivu on luotu Tahtoo-sivustolla ja sitä voin lämpimästi suositella myös muille! Hääsivun luominen on helppoa ja sivulle saa lisättyä monenlaisia valmiita elementtejä. 
  • Aloita valitsemalla hääsivulle mieleisesi Teema
  • Mieti mitä osioita haluat hääsivun sisältävän ja mihin järjestykseen haluat ne sommitella
  • Lisää sivustolle valmiita elementtejä, esimerkiksi hääpäivälaskuri tai karttanäkymä
  • Muokkaa tekstielementtien sisältöä, väriä ja fonttia
  • Lataa tekstin lisäksi mukaan myös omia kuvia tai elävöitä sivua valmiilla grafiikoilla
Vinkkejä hääsivun toteutukseen: 
  • Pidä sivun visuaalinen ilme yhtenäisenä toistamalla muutamaa valitsemaasi fonttia, väriä ja fonttikokoa
  • Tarkastele sivua säännöllisesti esikatselu-näkymässä (täällä näet myös miltä sivusto näyttää eri laitteilla skaalattuna, esimerkiksi pöytäkoneen näytöllä tai tabletilla)
  • Jos haluat asettaa sivustolle salasanan, muista määrittää salasana ja lisätä tieto siitä hääkutsuihin (jos salasanaa ei ole määritetty, niin vieraiden avatessa hääsivun, pyytää Tahtoo-sivusto heitä täyttämään oman nimensä ja jos nimi löytyy vieraslistalta, hääsivu avautuu)
  • Tuo halutessasi myös hääsivustolla esiin tulevan juhlan tunnelmaa ja teemavärejä
  • Ole luova - hääsivulle voi lisätä juuri niitä asioita mitä juuri te haluatte! Miten olisi linkki Kahoot-visailuun, jossa vieraat voivat vastata teitä koskeviin kysymyksiin, lyhyet tekstit teiltä molemmilta, joissa kuvailette toistenne parhaita puolia tai mihin asioihin toisissanne aikanaan ihastuitte tai vaikkapa linkki kokoamaanne Spotify-soittolistaan, jonka parissa vieraat voivat jo etukäteen virittäytyä hääjuhlan tunnelmaan?
Niille, jotka haluavat panostaa: 

Hääsivun saa Tahtoossa luotua veloituksetta, mutta tarjolla on myös kolme erilaista maksullista lisäpakettia: Mini, Plus ja Super

Itselläni kävi syksyn Häämessut netissä Tahtoon arvonnassa kerrankin super hyvä tuuri, sillä voitin arvonnassa meille käyttöön haaveilemamme Super-paketin. Tämän avulla käyttöön saa vielä lisää huikeita ominaisuuksia, muunmuassa omavalintaisen osoitteen hääsivulle, kuvagalleriat, Premium-teemat ja elementit, sekä mahdollisuuden luoda kolme erillistä hääsivua (esimerkiksi erillinen Kiitos-sivusto vieraille häiden jälkeen jaettavaksi). Olisi muuten aika hauska idea toteuttaa kolme sivustoa: ensin Save the Date-sivusto, sitten varsinainen hääsivu ja juhlien jälkeen vielä Kiitos-sivusto!

Kuinka monella teistä on ollut tai on tulossa oma hääsivu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti