tiistai 7. helmikuuta 2023

Meidän hääkutsut

Jee, vihdoin pääsen esittelemään meidän hääkutsut täällä myös täällä blogin puolella! Toissa viikonloppuna vietimme lähes koko päivän pituiset askartelutalkoot yhdessä kaasojeni ja vanhempieni kanssa ja saimme hääkutsut valmiiksi.  Nyt kun kaikkien vieraiden pitäisi olla jo vastaanottanut omat kutsunsa postissa, ajattelin esitellä ne myös täällä blogin puolella. Minulle paperituotteet ovat ehkä yksi häiden tärkeimmistä asioista, onhan askartelu itselleni tärkeä harrastus ja muistan läheisiäni korteilla muutenkin aina tilaisuuden tullen. En kuitenkaan halunnut askarrella kutsuja kokonaan käsin, vaan yhdistää niihin sekä painotuotteita, että käsin näperreltyjä yksityiskohtia. 


Meidän kutsut suunnitteli rakkaan ystäväni Sonjan moderniin kalligrafiaan erikoistunut Pastelligrafia-yritys. Jaoin Sonjalle muutamia Pinterestissä tallentamiani inspiraatiokuvia, sekä alustavan tekstisisällön ja tämän jälkeen Sonja teki meille pari erilaista luonnosta kutsuista. Innostuimme Tuomaksen kanssa molemmat kaksivärisistä kutsuista ja halusimme ehdottomasti kutsuihin mukaan myös kultafoliointia. Sonjan ehdotuksesta päädyimme siihen, että kultafolioinnilla voisi toteuttaa meidän nimet ja Sonjan kutsuihin taiteilemat pienet kukkayksityiskohdat. Näistä tuli niin kauniit ja meidän näköiset!

Meille oli tärkeää, että kutsut olisivat materiaaliltaan jämäkät ja paperi olisi tarpeeksi paksua. Sonja oli onneksi apunamme tässäkin ja saimme häneltä todella hyvät speksit painatusta varten. Näiden pohjalta pyysimme tarjoukset kahdelta eri painofirmalta ja päädyimme tilaamaan painatuksen helsinkiläiseltä painotalolta Picasetilta, josta olin kuullut paljon hyviä kokemuksia jo etukäteen. Toimitimme Picasetille Sonjan suunnitteleman valmiin tiedoston ja painatus sujui tosi nopeasti ja helposti - jonkun ajan päästä valmiit kutsut jo odottivatkin meidän postilaatikossa! Vinkkinä muille eri paperilaatujen välillä pohtiville - Picasetilla on mahdollisuus vierailla myös paikan päällä tutustumassa eri paperivaihtoehtoihin. Lisäksi hintaan olisi sisältynyt halutessamme myös yksi koevedos, jonka olisi saanut käydä tarkastamassa paikan päällä. 

Kirjekuoret puolestaan tilasimme Sonjan suosituksesta Suomi Kirjekuoret-verkkokaupasta, josta löytyy tosi laaja valikoima eri kokoisia, värisiä ja paksuisia kirjekuoria. Halusimme, että myös kirjekuoret olisivat hiukan paksumpaa materiaalia ja lisäksi tietysti, että ne olisivat juuri sopivan kokoiset kutsuille. Kuoret saapuivat ennätysnopeasti ja ne tuotiin kotiovelle lähettipalvelun kautta!



Pinterestissä olin ihastunut myös läpikuultaviin vellum-papereihin, eli kuultopapereihin. Näiden valikoima kotimaisissa verkkokaupoissa on vielä melko suppea, joten päädyimme tilaamaan omamme Etsysta, kanadalaiselta IoleStorelta. Heiltä sai myös tilattua ensin useammasta eri mallista samplet, mikä helpotti lopullisen ostopäätöksen tekemistä. Sekä sample-lähetys, että lopullinen isompi tilaus saapuivat molemmat kirjepostissa suoraan postilaatikkoomme noin viikon kuluttua tilauksesta. 


Aivan hääsuunnitelmien alusta asti olin myös haaveillut vahasineteistä ja tällaisena käsityöihmisenä halusin tietysti askarrella ne itse. Tarvikkeiden löytäminen sinettiprojektiin osoittautui kuitenkin odotettua haastavammaksi! Pohdimme ensin sinettileimasimen tilaamista omilla nimikirjaimillamme varustettuna, mutta tulimme sitten siihen tulokseen, että sille tuskin olisi käyttöä enää häiden jälkeen. Siskoni tosin ehdotti, että voisimme tietysti alkaa sinetöidä kaiken lähettämämme postin jatkossa sillä :D Sinettileimasinten valikoima kotimaisissa verkkokaupoissa osoittautui myös yllättävän suppeaksi. Päädyimme lopulta Sinellin kranssi-kuvioiseen leimasimeen, mutta kun se sitten saapui postissa, se olikin paljon odotettua pienempi. Tai siis koko tietysti luki verkkokaupassa ihan selkeästi, mutta minähän en tietysti ollut kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Kuka muka tietää, että sinettileimasimiakin on olemassa eri kokoisia?! Olen aina nähnyt vaan yhden kokoisia sinettejä! :D Sinettikriisin keskellä äiti ja sisko onneksi muistivat nähneensä Helsingin Putinki-myymälässä sinettileimasimia ja kävivät ostamassa sieltä isomman leimasimen, jonka pakkaukseen kuului itseasiassa kaksi ihanaa leimasinkuviota. Päädyimme tekemään kutsuihin sinettejä molemmilla kuvioilla!

Sinettivahatangot puolestaan löytyivät lopulta yllättävä helposti! Muistin nähneeni syksyn Love Me Do-messuilla Havu & Helmen / Helmikuu Shopin messuosastolla täydellisen sävyisiä vaaleanpunaisia sinettejä, joiden perään sitten haikailin Instagramissa. Helmikuu Shopin ihanat naiset bongasivat stoorini ja kertoivat ilokseni, että myös vaaleanpunaisia vahatankoja on tulossa verkkokaupan valikoimaan heti tammikuun alussa. Nämä lähtivätkin sitten tilaukseen, sävyssä: Vaaleanpunainen - myös Puuvilla ja Samppanja olisivat olleet ihania vaihtoehtoja. Kultaisen 0,5 mm paksuisen narun tilasin Sinellin verkkokaupasta - ja tätäkin lopulta liian vähän. Olevinaan mittasin kyllä huolellisesti montako rullaa riittää meidän kutsumäärään, mutta naru loppui silti muutamaa kutsua liian aikaisin. Korvasimme sen sitten kapeilla vaaleanpunaisen ja nuden sävyisillä silkkinauhoilla, joita kaikeksi onneksi löytyi vielä juuri sopiva määrä häähuiskujen askartelun jäljiltä. Tästä viisastuneena voisin kuitenkin todeta, että aina kannattaisi tilata myös vähän ylimääräistä!

Kutsujen kokoamiseen vierähti lopulta yllättävän paljon aikaa, vaikka meitä oli useampi mukana askartelemassa. Ensin taittelimme kuultopaperit sopivan kokoisiksi "koteloiksi" ja pujotimme kutsut niiden sisälle, sekä valmistimme sinetit. Päätin itseasiassa kirjoittaa vahasinettien tekemisestä ihan oman postauksensa, sain nimittäin itse siihen etukäteen Sonjalta tosi hyviä vinkkejä ja myös askartelun aikana tuli hyviä ahaa-elämyksiä, joista voi olla muillekin apua. 

Tämän jälkeen leikkasimme kultaisesta nyöristä sopivan mittaisia pätkiä, solmimme ne kuultopaperin ympärille ja kiinnitimme vahasinetit nyöriin pienellä kuumaliimatipalla. Tähän vinkkinä muillekin, että laitettiin nyörin ja vellum-paperin väliin leivinpaperisuikale sinetin liimaamisen ajaksi ja vetäistiin se sitten varovasti pois kun liimatippa oli ehtinyt jähmettyä. Näin vellum-paperiin ei vahingossakaan päässyt tulemaan liimatahroja. Yksi iso homma oli myös osoitteiden kirjoittaminen kirjekuoriin ja rakas siskoni otti tämän urakan hoitaakseen. Lopuksi vielä suljettiin kirjekuoret - parhaaksi keinoksi tähän osoittautui levittää kuorten liimapintaan siveltimellä kevyt kerros vettä ja sen jälkeen painella kuoret kiinni. Yritimme ensin askarteluliiman avulla, mutta se ei tarttunut kuorten omaan liimapintaan lainkaan ja myöskään kuorten nuoleskelu ei houkuttanut ketään :D

Instagramin puolella avauduinkin jo aiemmin myös siitä, miten vaikeaa oli valita millaiset postimerkit kutsuihin valitsisimme (tai siis minun mielestäni päätös oli mahdoton, sulhasen mielestä postimerkeillä ei ollut niin kauheasti väliä....). Postin verkkokaupan postimerkkivalikoima on nimittäin yllättävän laaja ja sieltä löytyi tosi monta kivaa vaihtoehtoa! Jos tilaus on yli 70 euroa, saa toimituksen ilmaiseksi. Noh kaiken tämän pohdinnan ja Instagram-äänestysten jälkeen tajuttiin, että merkkien toimitusaika olisi ollut 5-7 arkipäivää, joten kutsujen postitus olisi venynyt niiden takia turhan pitkälle. Päätimme siis suunnata oman lähikauppamme Postiin ja mennä sitten niillä merkeillä, mitä siellä olisi tarjolla. Mutta, kuin kohtalon oikusta, sieltä löytyikin juuri ne ihanat kukkamerkit, joihin olin lopulta muutenkin päätynyt! Loppu hyvin, kaikki hyvin ja kutsut pääsivät matkaan. Nyt vaan toivotaan, ettei yksikään häviäisi postissa. 


Olen sitä mieltä, että me oltiin ehkä aavistuksen myöhässä kutsujen lähettämisen kanssa - täydellinen ajankohta olisi ollut noin 4kk ennen häitä. Toisaalta ollaan kuitenkin lähetetty ensin Save the Date-kortit ja sitten WhatsApp-viestit kaikille hääpäivän muuttuessa, joten ajankohta sinänsä pitäisi kaikilla vierailla olla jo ennestään tiedossa. 

Kiitos vielä rakkaat kaasot, sekä äiti ja iskä askarteluavusta, näistä tuli niiiiiin hienot! ♥ 

Kutsujen suunnittelu: Pastelligrafia

Painatus: Picaset

Koko: 125 x 175 mm
Painosmäärä: 55 kpl
Laajuus: 2 sivua
Painatus: 4/4 cmyk
Paperi: 350 g Invercote Creato
Viimeistely: 1/1 Soft Touch -laminointi + 1/1 kultafoliointi
(folioitavat elementit vektorigrafiikkana)

Vellum-kotelot: IoleStore, Etsy
Vellum jacket - Pink & Purple Florals
Flat to Fit 5 x 7 cards 

Sinettivahatangot: Helmikuu Shop
Sävy: Vaaleanpunainen

Sinettileimasin: Putinki

Kultainen nyöri: Sinelli

Kirjekuoret: SuomiKirjekuoret
Malli: Clariana
Sävy: Haalean vaaleanpunainen
Koko: 133 x 184 mm
Paperi: 120 g / m2

Psst! Kutsufiilistely jatkuu blogissa tällä viikolla vielä parin lisäpostauksen verran. Tulossa vielä oma postauksensa vahasinettien askartelusta, sekä hääsivun suunnittelusta ja hääinfon laatimisesta - stay tuned!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti