tiistai 11. huhtikuuta 2023

Polttari-ideoita: Holistan Villiyrtti-työpajat

Polttareissani yksi polttariaktiviteeteista oli Holistan Villiyrttikosmetiikka-workshop, josta haluan kertoa teille vielä vähän lisää! Holistan työpajoja voi varata omalle ryhmälle ja ne sopivat loistavasti aktiviteetiksi niin polttareihin, työporukan virkistyspäivään, kuin muutenkin kaveriporukan yhteiseksi tekemiseksi.



Holista on kaasoni, rakkaan ystäväni Mariannan ja tämän ystävän Annan yhdessä perustama yritys ja yhteisö, jonka ajatuksena on kannustaa ihmisiä omavaraisuuteen ja holistiseen elämäntapaan. Omavaraisuutta voi lisätä omaan arkeen monilla eri tavoin: luonnon raaka-aineita keräämällä, olemassa olevia tavaroita korjaamalla, raaka-aineita kierrättämällä ja omasta hyvinvoinnista huolehtimalla. Omavaraisuutta voi lisätä omaan elämään pikkuhiljaa ja juuri sen verran kuin itse tahtoo ja kun itselleen hankkii uuden käytännöllisen taidon kerran,  hyötyy siitä ikuisesti. 

Villiyrttikosmetiikka-työpajassa meidän polttarijengi pääsi valmistamaan kasvonaamioita, kasvovettä ja jalkakylpysuolaa. Työpajan aluksi laitoimme yrttiuutteet valmistumaan ja sitten Marianna esitteli meille workshopissa käytettävät villiyrtit ja muut raaka-aineet, sekä kertoi mistä niitä voi löytää, miten niitä voi hyödyntää kosmetiikassa, sekä millaisia vaikutuksia niillä on.

Naamioon vaikuttavaksi aineeksi sai valita oman maun mukaan kamomillaa ja / tai siankärsämöä ja kasvoveteen puolestaan ruusua ja / tai kamomillaa. Kasvonaamiot pääsimme heti hyödyntämään illalla morsiussaunassa ja paljuillessa! Kasvovedet puolestaan sai jokainen osallistuja mukaansa kotiin ja itse otin käyttöön vinkin säilyttää kasvovesipulloa jääkaapissa ja olen suihkinut sitä sieltä kasvoille aamuin illoin. 

Lisäksi valmistimme vielä porukalla jalkakylpysuolat minulle ja Tuomakselle. Tuomaksen kylpysuolaan tuli muunmuassa katajanmarjaa (koska sulhanen rakastaa giniä :D) ja itselleni valmistui kukkainen versio. Kylpysuola pääsi heti käyttöön illalla morsiussaunassa, jossa sain annostella jalkakylpyyni suolaa jokaista vanhaa heilaa kohden. Ja nyt häiden alla ajattelimme Tuomaksen kanssa toteuttaa kotona kunnon pedikyyrit - ainakin omat jalkani ovat kipeästi sen tarpeessa, etenkin kun hääpäivänä aion käyttää sandaaleita. 

Holistan Villiyrttikosmetiikka-työpaja oli super kiva polttariaktiviteetti ja parasta oli, että kosmetiikkareseptit sai halutessaan ottaa itselle talteen, joten nyt tuotteita voisi valmistaa itse lisää myös kotona. 





Villiyrttikosmetiikka-työpajan lisäksi Holistan kurssivalikoimasta löytyy myös Villiyrttejä lautaselle-työpaja, jossa opetellaan satokauden ajankohdasta riippuen 3-5 eri käyttökasvin teoriaa: kasvien tunnistusta ja niiden näköislajeja, sekä vaikutuksia ja eri käyttötapoja. Teoriaosuuden jälkeen valmistetaan yhdessä ruokaa villiyrttejä hyödyntäen ja työpaja päätetään ruokailuun. Myös tämä sopisi loistavasti aktiviteetiksi polttareihin ja työpajan sisältöä voidaan räätälöidä porukan toiveiden mukaisesti! Työpaja voidaan toteuttaa valitussa lokaatiossa tai hyvällä säällä vaikkapa ulkona tai mökkiolosuhteissa. 


Vinkkinä myös, että jos villiyrtit kiinnostavat, niin Holistan verkkokaupassa on vielä tämän päivän ajan Early bird-hintaan 49€ (norm. 79€) tarjouksessa Villiyrttien perusteet-verkkokurssi, jossa edetään villiyrttien saloihin samaa tahtia kevään kanssa. Kurssi koostuu seitsemästä videojaksosta, jotka julkaistaan ajankohtaisina satokauden edetessä. Julkaisunsa jälkeen jaksot ovat käytettävissä vuoden ajan, joten verkkokurssia voi opiskella omaan tahtiin. Kurssilaisille avataan myös oma keskustelukanava, jossa voi halutessaan jakaa kasvihavaintoja kurssiporukalle tai mieltä askarruttavia kysymyksiä kurssin ohjaajalle.

Kannattaa ottaa seurantaan myös instassa holista.fi,
josta löytyy paljon ilmaista sisältöä ja vinkkejä, sekä kuunteluun Holistan Omavaraisuuspodi, jonka ensimmäinen jakso löytyy jo Spotifysta! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti