tiistai 2. kesäkuuta 2020

Huntuhaaveita

Minulla on jo pitkään ollut haaveissa käyttää huntua, sitten kun joskus menen naimisiin. Olen toki tietoinen siitä, että perinteisesti huntu on symboloinut neitsyyttä, samoin kuin morsiamen valkoinen mekkokin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että huntu pitäisi ehdottomasti tuoda myös nykypäivään ja unohtaa vanhat merkitykset. 2020-luvulla, modernissa yhteiskunnassa huntua voivat käyttää kaikki morsiamet, jotka itse niin haluavat, käyttäähän suurin osa morsiamista edelleen valkoista mekkoakin. Tiedän tämän aiheen jakavan paljon mielipiteitä, mutta tämä on oma kantani.

Minussa hunnussa on jotain taianomaista, salaperäistä ja juhlavaa. Heili Bridal totesi mielestäni omassa instalivessään Häämessut netissä-viikonloppuna osuvasti, että "Jos yhtään mietit haluaisitko käyttää huntua, niin kannattaa tehdä niin! Milloin muulloin elämässä saisit tilaisuuden pukeutua huntuun?"

Huntuja on nykyaikana olemassa todella montaa eri pituutta, mallia ja materiaalia. En itse tiedä vielä millaisen hunnun haluaisin ja toki myös tuleva hääpuku vaikuttaa valintaan - haluan hunnun ja mekon sointuvan kauniisti yhteen ja olevan esimerkiksi samaa sävyä mekon kanssa. Pinterestistä on kuitenkin ollut ihana jo selailla erilaisia huntukuvia ja hankkia inspiraatiota tulevaan, voisin katsella näitä kuvia loputtomiin!

Heili Bridalin huntuliveä kuunnellessani innostuin myös mahdollisuudesta teettää huntu mittatilaustyönä. Olisi ihanaa tukea kotimaista käsityötä ja pienyrittäjyyttä ja saada täysin uniikki, omien toiveiden mukaisesti valmistettu huntu ♥

Tässä muutamia Pinterestistä bongattuja huntutyylejä, jotka nousivat tällä hetkellä omiksi suosikeikseni: 

1. Kirjailtu & koristeellinen huntu

Tämä huntutyyli sopisi mielestäni erityisen hyvin boho-tyylisiin häihin. Kirjaillut kukkakuviot ja jopa nuo värikkäät kirjailut ovat ihastuttavia ja samalla koristeellisia, mutta boheemeja.

Kuva: Pinterest
Kuva: Pinterest

Kuva: Pinterest
                  
Kuva: Pinterest


2. Mantilla-huntu


Kuva: Pinterest

Kuva: Pinterest

Kuva: Pinterest

Kuva: Pinterest



3. Pantamainen huntu

Tämä on mielestäni hauska osoitus siitä, että hunnun ei ole pakko olla välttämättä perinteinen huntu, vaan sen voi pukea esimerkiksi huivin tai pannan muodossa.

Kuva: Pinterest

Kuva: Pinterest

Kuva: Pinterest

4. Cap-mallinen huntu

Kuva: Pinterest

Kuva: Pinterest

5. Kevyt, pitkä huntu

Kuva: Pinterest

Mikä näistä tyyleistä on teistä kaikista ihanin? Haluatteko omaan häälookkiinne hunnun?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti