keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

Kaasohommissa: Polttaripäivän ohjelma


Tänään vuorossa vihdoin itse polttaripäivän ohjelma ja sisältö! Haluan myös nostaa täällä blogissakin esille meidän upeat palveluntarjoajat, joiden ansiosta polttaripäivä oli todella onnistunut ja ikimuistoinen. Näin koronakevään jälkeen oli myös ilo tukea paikallisten pienyrittäjien toimintaa! ♥

Morsiamen yllättäminen 

Pähkäilimme moneen otteeseen sekä toisen kaason, että tulevan sulhasen kanssa yhteistuumin sitä, kuinka saisimme morsiamen parhaiten yllätettyä. Halusimme polttaripäivän säilyvän salassa viimeiseen asti. Ensin mietimme esimerkiksi morsiamen kaappaamista työpaikalta, mutta tulimme siihen tulokseen, että ehkä hän kuitenkin haluaisi pakata polttarikassin sitten lähtiessään itse, jotta kaikki tarvittava tulee varmasti mukaan. Päädyimme siis siihen, että me kaasot ajelimme varhain lauantaiaamuna Tampereelle ja tuleva sulhanen tuli päästämään meidät alaovesta sisään. Sitten paukkasimme sisään rosvonaamarit naamalla ja Kaija Koo:n Tinakenkätyttö (joka on siis morsiamen kaikkien aikojen suosikkibiisi) bluetooth-kaiuttimesta täysillä pauhaten. Yllätimme morsiamen suoraan sängystä kauneusunilta ja yllätys onnistui siis täydellisesti! Tämän jälkeen annoimme hänelle 40 minuuttia aikaa käydä suihkussa ja laittautua, sekä pakata tavarat. 

Teema

Pyysimme morsiamelta etukäteen toiveita polttareihin liittyen ja yksi hänen toiveistaan oli joku hauska, mutta hyvän maun rajoissa oleva polttariasu. Polttareiden teemaksi valikoitui jo aikaisessa vaiheessa Poliisi&Rosvot, koska hääparin molemmat osapuolet työskentelevät poliiseina. Morsian on omissa penkkareissaan ja muutamissa muissakin juhlissa vuosien varrella pukeutunut seksikkääseen poliisiasuun, joten se oli itsestään selvä valinta myös polttaripäivän asuksi! Meille polttarivieraille tilasin rosvonaamiot ja pyysimme kaikkia pukeutumaan mustavalkoiseen asuun. Halusimme teemasta sellaisen, että se olisi jokaisen helppo toteuttaa, eikä tarvitsisi ostaa mitään uusia vaatteita sitä varten. Itse sonnustauduin T:n vaatekaapista löytyneeseen mustavalkoraidalliseen Marimekon klassikko t-paitaan ja mustiin housuihin. 

Polttaripäivän alku

Morsiamen yllätettyämme, ajelimme hänen ja toisen kaason kanssa takaisin Hämeenlinnaan mökille, jonne muu polttarijengi ja partybussimme olivat sillä välin saapuneet. Kun aloimme lähestyä määränpäätä, peitimme morsiamen silmät liinalla ja iskimme vastamelukuulokkeet korville ja Spotifyn polttarisoittolistan pauhaamaan niistä. Muu polttariporukka oli jo valmiiksi asettautunut bussiin ja me ohjasimme morsiamen sisälle ja poistimme sitten vasta siteen kasvoilta. Yllätys onnistui täydellisesti ja tuli siinä muutama onnenkyynelkin vuodatettua, kun morsian pääsi näkemään, että kaikki rakkaat ihmiset olivat päässeet paikalle. 

Hotel Emilia 

Polttaripäivän ensimmäisenä aktiviteettina oli brunssi, sillä morsian rakastaa kunnon aamiaisia ja ylipäätään hyvää ruokaa. Brunssille suuntasimme Hämeenlinnan keskustassa sijaitsevaan pieneen boutique-hotel tyyppiseen Hotel Emiliaan. Brunssilta löytyi kaikki perinteiset brunssiherkut ja nautiskelimme aamiaisesta aulabaarin tiloissa, oman porukkamme kesken. Aulabaarista sai halutessaan käydä ostamassa brunssin kylkeen myös kuohuvaa. Morsian tässä vaiheessa jo hiukan ihmettelikin, että miksi ei ollut saanut mitään alkoholia vielä aamun aikana ja nytkin annoimme luvan nauttia vain yhden lasin kuohuvaa :D Hän myös yllätti meidät kaikki olemalla niin jännittynyt, ettei hirveästi saanut ruokaa alas, vaikka yleensä hänellä on oikein hyvä ruokahalu. 




Panssarikolonna

Brunssin jälkeen partybussimme kuljetti meidät Hämeenlinnasta Riihimäelle, jossa syy alkoholittomuuteenkin vähitellen valkeni morsiamelle saapuessamme Panssarikolonnaan. Meille oli varattu parin tunnin mittainen panssarivaunuseikkailu, jossa morsian (ja yksi polttarivieraista) pääsisivät ajamaan panssarivaunua ja muut sitten vaunun kyytiin ja ampumaan sieltä kuula-aseilla maalitauluihin. 

Ihan ensimmäiseksi pääsimme pukeutumaan asianmukaisiin varusteisiin, eli maastokuvioisiin asuihin ja vetämään suikat päähän. Tämän jälkeen Panssarikolonnan Hannu piti meille kattavan ohjeistuksen panssarivaunun toiminnoista ja ohjaamisesta. Tässä vaiheessa morsiantakin alkoi varmasti jo vähän jännittää. Briiffin jälkeen jakauduimme kahteen ryhmään ja ammuimme muutamat harjoituslaukaukset värikuula-aseella, jonka jälkeen ensimmäinen ryhmä pääsi vaunun kyytiin ja morsian hyppäsi kuskin paikalle. 

Vaunun kyyti oli vauhtiin päästyämme yllättävänkin tasaista. Reitin varrelta löytyi 6 maalitaulua, johon sitten vuorotellen tähtäsimme. Morsian ohjasi vaunua läpi radan ja pääsi myös kokeilemaan vaunun peruuttamista taskuparkkiin. Omien kierrostemme jälkeen vaihdoimme ryhmää ja morsian pääsi vuorostaan vaunun kyytiin ja ampumaan. 

Panssarivaunuseikkailu oli kokemuksena superhauska ja polttarivierailta tuli siitä todella hyvää palautetta! Vaikka kovin moni ei ollut aiheesta ennakkoon ollut niin kiinnostunut, niin tämä yllätti positiivisesti. Morsian sai itselleen muistoksi diplomin ja lisäksi ostimme hänelle vielä Panssarikolonna t-paidan. Kaikki osallistujat saivat myös muistoksi hihamerkit. Vaunuajelun jälkeen maistui skumppa ja kilistelimme morsiamen hienolle ajosuoritukselle. Asiakaspalvelu Panssarikolonnassa oli ihan alun tarjouspyynnöstä varsinaiseen polttaripäivään asti todella hyvää ja voinkin lämpimästi suositella tätä myös muille polttariporukoille tai miksei muutenkin kokemukseksi! Heille voi ostaa lahjakortteja myös yksittäisille henkilöille tai 2 hengen seikkailuun. Itse ajattelin heti, että myös oma isäni olisi todella fiiliksissä tuollaisesta ylläristä!




Panssarivaunuseikkailun jälkeen teimme pienen välipysähdyksen Riihimäellä, paikallisessa Bulldog Barissa, jossa morsiamen tehtävänä oli nauttia baarin hirvein shotti ja me muut joimme yhdet (tai osa useammankin :D) lasillisen. Baarista löytyi myös jukeboksi, josta kävimme kolikoilla valitsemassa morsiamen suosikkibiisejä, joita sitten lauloimme porukalla. Pahoittelut vaan kaikille muille baarin asiakkaille... Matkalla takaisin Hämeenlinnaan pysähdyimme myös Riihimäen abc:lle syömään vähän myöhäistä lounasta. 

Nooran Viinibaari

Hämeenlinnassa bussimme kuljetti meidät ihanan Nooran Viinibaarin luokse ja vuorossa oli viinitasting! Hääparista molemmat ovat suuria viinin ystäviä ja tiesin morsiamen haaveilleen oikeasta viinitastingiin osallistumisesta jo pitkään, joten tämä oli täydellinen paikka sen toteuttamiseen. Noora oli varannut meille kabinetin baarin alakerrasta ja sieltä löytyivät valmiina kattaukset, sekä lista viineistä, joita pääsisimme maistelemaan. Tastingin teemaksi olimme valinneet morsiamen lempirypäleen, eli rieslingin ja tasting sisälsi neljä valkoviiniä, sekä yhden kuohuviinin. 

Maistelimme viinit järjestyksessä läpi ja Noora kertoi meille yksityiskohtia jokaisesta viinistä, rieslingistä rypäleenä, sekä viineistä ylipäätään. Lopuksi saimme myös pisteyttää viinit ja oli hauska nähdä miten erilaisia viinimakuja ihmisillä oli, sillä viini, joka sai toisilta parhaat pisteet saattoikin olla seuraavan inhokki. Lopuksi Noora kaatoi meille vielä ekstramaistiaiset uutuuskuohuvaa, eli suklaan makuista kuohuviiniä! 

Myös Nooran kanssa yhteydenpito oli alusta asti vaivatonta ja kaikki sujui toiveidemme mukaan. Nooran Viinibaari on myös paikkana aivan ihana ja sisustukseltaan todella kaunis, joten suosittelen pyörähtämään täällä, jos liikutte Hämeenlinnassa. 






Jätimme myös terveisemme Nooran Viinibaarin liitutauluseinään! Tosi hauska korvike vieraskirjalle, oli kiva lueskella tästä muidenkin vieraiden tervehdyksiä. 


Taksipalvelu Mutta

Viimeisen, mutta ei missään nimessä vähäisimmän, kiitoksen ansaitsee meitä koko päivän kuljettanut partybussimme ja mahtava kuljettajamme! Meille kaasoille yksi tärkeimmistä jutuista polttaripäivässä oli se, että kenenkään vieraista ei tarvinnut toimia kuskina, vaan kaikki saivat aamulla jättää autot mökille ja liikuimme yhdessä porukassa minibussilla paikasta toiseen. Pyysin etukäteen tarjouksen polttaripäivän kyydistä Tilausajot.net -sivuston kautta ja ylivoimaisesti parhaan tarjouksen antoi Taksipalvelu Mutta. Bussimme oli todella hieno ja siisti ja vielä paljon parempi kuin olimme osanneet odottaa! Ilmastointi pelasi hyvin ja mahtava kuskimme jaksoi kuunnella meidän laulua (ja huutoa) koko pitkän päivän, kun popitimme ajomatkoilla polttarisoittolistaa. Bussissa oli mahtava tunnelma ja bussikuski oli todella hyvällä meiningillä mukana meidän polttaripäivässä. Viimeisen silauksen päivään antoi bussin keulasta löytyvä elektroninen kilpi, johon saimme pyörimään haluamamme tekstin. Siinä tietenkin luki: "Jarsu menee naimisiin" ja se herätti hilpeyttä myös vastaantulijoissa. Isot suositukset siis Taksipalvelu Mutalle! 


Mökillä

Mökillä vuorossa oli ruokailua (kokkasimme tortilloja, koska ne ovat aina helppo vaihtoehto näin ison porukan ruoaksi) , beer pongia, kikkelikakun syömistä, Unon pelaamista, perinteinen morsiussauna (vihtomisine, kananmunine, jauhoineen kaikkineen), sekä uimista ja paljuilua myöhään yöhön saakka. Meidän mökiltä löytyi myös grillikota, jossa aamuyön tunteina paistoimme makkaraa ja paransimme vielä maailmaa viimeisten hereilläolijoiden kanssa. Tulipa muutama kyynelkin vuodatettua parhaan ystäväni kanssa, kun fiilistelimme polttaripäivän seikkailuja ♥ 








Sadekin taukosi illaksi, juuri sopivasti meidän uimista ja paljuilua varten!


Kaiken kaikkiaan polttaripäivä oli tosi onnistunut ja isoin kiitos oli tietysti morsiamen onnellinen fiilis ja häneltä saatu palaute siitä, että päivä oli täydellinen. Tätä viikonloppua tullaan varmasti muistelemaan porukalla vielä monet kerrat! Kiitos kuuluu myös koko polttarijengille, sillä vaikka meitä oli aika iso porukka (15 henkeä), niin kaikki sujui todella kivasti ja yhteishenki oli alusta asti loistava. Paras ystäväni on onnistunut keräämään ympärilleen ihan mahtavia tyyppejä. Nyt sitten odottelemaan häitä, joissa päästään taas juhlimaan porukalla! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti