Rapujuhlatunnelmia ja ajatuksia perhesuhteista

Tänään haluan jakaa ajatuksia aiheesta, joka usein herättää paljon keskustelua ja josta ihmisillä on hyvin erilaisia kokemuksia - nimittäin puolison perheestä. Vietimme viikonloppuna rapujuhlia T:n vanhempien mökillä yhdessä hänen perheensä kanssa ja sen myötä aloin pohtia myös tätä aihetta enemmän. En itse koe, että naimisiin meno sinänsä hirveästi tätä tilannetta muuttaisi, sillä koko seurustelumme ajan olen omalta osaltani ollut jo osa myös heidän perhettään. Avioliitto kuitenkin tekee siitä jollain tavalla virallisempaa. 

Englanninkielessä ajatus perhesuhteesta korostuu, kun esimerkiksi anoppia kutsutaan "mother of law" ja kälyä "sister of law". Tämä oikeastaan kuvaa aika hyvin omaa fiilistäni puolisoni perheestä: heistä on tullut minun kakkosperheeni. Oman perheeni rinnalle on ilmestynyt myös toinen ihana, tiivis joukko, johon tunnen kuuluvani.

Olen alusta lähtien tullut todella hyvin toimeen T:n perheen ja sukulaisten kanssa ja tiedän olevani siinä mielessä hyvin onnekas. Me emme vain tule keskenämme toimeen, vaan olemme hyvin samanhenkisiä ja nautimme aidosti yhdessäolosta. T:n isä on hyvin samanlainen kuin oma isäni, rauhallinen ja luotettava ja äiti taas muistuttaa pitkälti omaa äitiäni puheliaisuutensa, lämpönsä ja sosiaalisuutensa ansiosta. Minussa ja T:n siskossa taas on tosi paljon samoja piirteitä ja olen usein ajatellut, että me voisimme olla muutenkin ystäviä, jos olisimme tutustuneet jotain toista kautta. Meistä on tullut nopeasti läheisiä ja olemme anopin kanssa yhteyksissä lähes päivittäin. 

Vaikka parisuhteessa toki tärkein asia on puoliso ja se, että hänen kanssaan viihtyy ja on onnellinen, olen itse kuitenkin aina haaveillut siitä, että parhaimmassa tapauksessa puolison myötä myös omaan elämään tulee liuta uusia ihania ihmisiä. Näin on T:n kanssa todellakin käynyt, enkä voisi olla siitä onnellisempi! Tiedän myös, että tunne on molemminpuolinen ja T viihtyy minun perheeni ja ystävieni kanssa. Erityisesti isäni iloitsee T:stä, sillä heillä on paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita autosta ja ilmailusta kalastukseen. Hänellä on aina ollut vain me kaksi tytärtä, joten hän nauttii nyt täysillä, kun perheessämme on toinenkin miespuolinen henkilö. 

Meille molemmille perhe on todella tärkeä - olemme päivittäin yhteydessä perheidemme kanssa ja tapaamme toisiamme usein. Uskon, että yksi asia, joka on myös vahvistanut parisuhdettamme on se, että meillä on samanlainen perhetausta. Meidät on kasvatettu samalla tavalla ja meillä on samanlainen arvomaailma. Molempien vanhemmilla on myös takanaan yli 30 vuoden avioliitto ja vanhempanne ovat edelleen rakastuneita ja onnellisia yhdessä. Se on varmasti vaikuttanut käsitykseen, joka meille on avioliitosta ja parisuhteesta ylipäätään muodostunut. Minun suurin haaveeni on aina ollut löytää rinnalleni puoliso, jonka kanssa voisin tuntea samanlaista elinikäistä kumppanuutta ja vanheta yhdessä, kuten omat vanhempani ja nyt uskon vahvasti sellaisen löytäneeni. Me olemme oppineet, että perhe pitää aina yhtä, niin elämän ylä- kuin alamäissäkin. Välillä perhe ärsyttää ja joskus perheessä myös riidellään, mutta taustalla on aina rakkaus ja ajatus yhteen hiileen puhaltamisesta. 

Arvostan meidän molempien perheissä myös sitä, että he auttavat ja tukevat tarvittaessa, mutta antavat meidän tehdä omat päätöksemme ja valintamme. Aina he eivät välttämättä ole kaikesta samaa mieltä meidän kanssamme, mutta kunnioittavat kuitenkin meidän valintojamme. Olen lukenut hääryhmistä paljon kokemuksia siitä, miten jommankumman tai molempien vanhemmat osallistuvat vähän liikaakin hääjärjestelyihin ja kyseenalaistavat hääparin valintoja, joten olen onnellinen tietäessäni, että meidän ei tarvitse sellaista pelätä. Kyseessä ovat meidän häämme ja me saamme tehdä niihin liittyvät päätökset itse. Vanhempanne ovat kuitenkin olleet ihanan innoissaan häistä ja kyselleet kaikesta häihin liittyvästä. Tiedämme myös, että tulemme tarvittaessa saamaa heiltä apua käytännön järjestelyissä ja siitä olemme jo etukäteen kiitollisia. 

Entä sitten jos puolison kanssa ei synkkaa ihan näin hyvin? Ei hätää, syy ei ole sinun tai kenenkään muunkaan, kaikkien kanssa ei vaan synkkaa, eikä se onnistu pakottamalla! Silloin kannattaa muistaa, että tärkein on kuitenkin se oma puoliso ja että hänen kanssaan viihtyy. Parisuhteessa ollaan hänen kanssaan, ei hänen perheensä kanssa. Toisaalta kannattaa myös muistaa, että oma perhe on yleensä jokaiselle herkkä paikka ja tärkeä asia, eli toisen perhettä ei koskaan kannata kommentoida arvostelevaan sävyyn. Jos puolison perheen kanssa ei tule niin kovin hyvin juttuun, kannattaa myös pitää mielessä ajatus, jota itse mietin aina työelämässä: kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa voi oppia tulemaan toimeen. 

Mitä ajatuksia tämä aihe herättää teissä lukijoissa?