keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Kaasohommissa: Hääpäivän kampaus ja meikki


Hääpäivän aamuna suuntasimme morsiamen kanssa aamupalan jälkeen kampaukseen ja meikkiin Tampereen Voimakadulla sijaitsevaan Prime Hair and Beautyyn. Halusin itse näin kaasonakin ehdottomasti kampauksen ja meikin, sillä halusin välttää hääaamuna stressiä ja kiirettä ja oli ihanaa vaan siemailla kuohuvaa ja rentoutua toisten laitettavana yhdessä morsiamen kanssa. Voin myöntää, että kampaukseen ja meikkiin meneminen itselle täysin uuteen paikkaan jännittää aina vähäsen. Minulla on pari aiempaa huonoa kokemusta meikeistä ja ne ovat päättyneet siihen, että olen pessyt meikit pois ja meikannut itse uudelleen, se on kauhea fiilis! Prime Hair and Beauty oli kuitenkin morsiamelle entuudestaan tuttu paikka ja hän oli käynyt siellä koekampauksessa ja -meikissä, joista tuli upeat, joten niiden pohjalta osasin odottaa hyvää jälkeä ja olin suht luottavaisin mielin. 

Oman kampaukseni osalta toiveeni oli, että hiukset olisivat puoliksi kiinni ja kampauksessa voisi olla lettejä ja/tai kiharaa. Me kaasot olimme myös tilanneet Kukkaikkunasta (joka hoiti häiden muunkin kukkapuolen) aidoilla kukilla koristetut hiuskammat, jotka kävimme noutamassa jo perjantaina. Ne säilyivät muovin sisässä jääkaapissa hyvin yön yli ja olivat valmiina kampaukseen kiinnitettäviksi. Tästä kampaaja antoi paljon kiitosta, sillä valmiin hiuskamman kiinnittäminen kampaukseen oli superkätevää!

Tämän kuvan muistin napata vasta yöllä hotellilla, mutta tästä näkee kuitenkin millainen oma hiuskampani oli! 

Meikin osalta toivoin silmämeikkiin ruskean sävyjä, irtoripsitupsuja ja rajauksen. Lisäksi toiveenani oli, että meikki olisi mahdollisimman vedenkestävä, sillä osasin jo ennakoida, että päivän aikana tultaisiin vuodattamaan muutamatkin onnenkyyneleet. 

Minun lookistani vastasi ihana Esther ja morsiamen lookista Umppu. Meillä neljällä oli superhauskat pari tuntia yhdessä, kun kampausten ja meikkien lomassa jaoimme kokemuksia häistä ja niiden suunnittelusta. Tunnelma oli rento ja iloinen ja sai morsiamenkin unohtamaan jännityksen vähäksi aikaa. Meidän molempien kampauksista ja meikeistä tuli upeat ja ne kestivät kauniina koko 15 tuntia pitkän päivän ajan! 

Meikistä en kaikessa kiireessä muistanut ottaa mitään kunnollista lähikuvaa, mutta tässä nyt pari otosta hääpäivältä, jossa koko juhlalook näkyy edes jotenkin! 



Huomenna jatketaan sitten vielä hääjuhlan kulusta ja tunnelmista! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti