torstai 10. syyskuuta 2020

Kaasohommissa: Hääpäivän tunnelmia

Viivytään vielä hetki ystäviemme hääpäivän tunnelmissa! Haluan tässä postauksessa avata vähän hääpäivän aikataulua ja nostaa esiin häiden upeita palveluntarjoajia, joita voimme lämpimästi suositella. Näistä voi olla hyötyä etenkin muillekin Pirkanmaan hääpareille!

Ennen vihkimistä 

Edellisissä postauksissa kerroinkin jo, että hääpäivän aamu starttasi brunssilla ja sen jälkeen suuntasimme morsiamen kanssa kampaukseen ja meikkiin. Näihin meni reilu kaksi tuntia ja sen jälkeen palasimme takaisin hääparin asunnolle. Hääpari oli tilannut useamman kimpun ruusuja ja silppusimme niistä valmiiksi koreihin ruusun terälehtiä hääparin kirkosta poistumista varten. Myös valokuvaaja, joka oli hääparin ystävä ja myös meille kaasoille entuudestaan tuttu, saapui paikalle ja napsi meistä muutamat ihanat valmistautumiskuvat, kun puimme hääpuvun morsiamen ylle. Kirkkoon tähtäsimme noin puoli tuntia ennen vihkimisen alkamista, sillä halusimme olla paikalla ennen vieraiden saapumista. Pälkäneen kirkossa ei kyseisenä päivänä ollut vihkimistä juuri tätä ennen, eikä myöskään heti heidän jälkeensä, joten pääsimme paikalle jo hyvissä ajoin. Kirkon eteisessä oli lasten leikkihuone, johon morsian ja me kaasot pääsimme piiloon muiden katseilta odottamaan toimituksen alkua, sulhasen ja bestmanien odotellessa sakastin puolella, alttarin takana. 

Hääparin poistuessa kirkosta heiteltiin oikeita ruusunlehtiä

Vihkiminen 

Vihkitoimitus sujui loistavasti, lyhyen vihkikaavan mukaisesti. Papin pitämä puhe ystävilleni oli mielestäni todella kaunis ja kuvasi hyvin heidän välistä suhdettaan. Minä luin Raamatusta Korinttolaiskirjeen ja yksi vieraista lauloi toimituksen lopussa upean kappaleen. Hääparin poistuessa kirkosta heittelimme ilmaan ruusunlehtiä ja hääpari poistui paikalta upealla vanhalla Sitikalla. Vihkimisen jälkeen hääpari suuntasi ottamaan potrettikuvia ja me kaasot, sekä toinen bestman suuntasimme vieraiden kanssa yhteiskuljetuksella juhlapaikalle. 

Upea hääauto oli lainassa toisen bestmanin tuttavalta


Hääjuhlan ohjelma

Onnittelumaljat ja tervetuliaissanat

Koronatilanteen takia häissä ei ollut perinteistä onnittelujonoa, vaan hääjuhlan alussa kokoonnuimme juhlapaikan pihalle toivottamaan hääparin tervetulleeksi ja nostimme ulkona onnittelumaljan.

Ruokailu 

Kahvi ja kakku

Upea kolmikerroksinen hääkakku, sekä kahvipöydän ihanat macarons-tornit olivat tamperelaisen pienyrittäjän, Kakkusankareiden käsialaa. Olen ihastellut heidän kakkujaan myös Instagramissa jo pidemmän aikaa ja oli ihanaa vihdoin päästä maistamaan heidän herkkujaan. Kahvin kanssa nautittiin myös aveccina konjakkia. 

Stand-up

Hulvaton Jacke Björklund kävi vetämässä häissä alkuillasta puolen tunnin mittaisen stand up-keikan. Aiheena oli etenkin parisuhteeseen liittyviä läppiä, jotka upposivat häävieraisiin hyvin. 

Puheita

Puheet ovat oma suosikkini häiden ohjelmassa! Ystäviemme häissä puheita kuultiin ihanan paljon. Puheen pitivät toinen bestmaneista, me kaasot, morsiamen isä ja morsiamen sukulainen. Selvisin lopulta omasta puheestani ihmeen hyvin ja itku tuli vasta aivan puheen lopussa!

Häävalssi ja bändi 

Livemusiikista vastasi upea Bilebändi Wire, jotka soittivat myös ystäviemme häävalssin. Bändi oli loistava ja soitti musiikkia laidasta laitaan suomirockista kasaribiiseihin, sekä muutamia hääparin toivekappaleita. Vieraat viihtyivät tanssilattialla hyvin, samoin hääpari itse. 

Iltapala 

Bändin toinen setti

Kimpun ja sukkanauhan heitto

Biletystä Spotifyn tahdissa 

Varsinaisen ohjelman lisäksi vieraita palveli ulkorakennuksessa salakapakka ja eteisessä oli vieraskirja, johon vieraat saivat jättää tervehdyksensä. Lisäksi näytillä olivat minun tekemäni kuvakirjat sekä morsiamen, että sulhasen polttareista. Tarjolla oli myös kertakäyttökameroita, joilla vieraiden toivottiin napsivan kuvia päivän aikana. 

Piharakennukseen rakennettu salakapakka oli vieraiden suosikki! Salakapakka-kyltti oli valmiina juhlapaikalla
Salakapakassa oli tarjolla erilaisia viskejä ja sikareita, jotka kävivät todella hyvin kaupaksi
Hauskat BAR-valokirjaimet oli vuokrattu Hurmaavsta Hattarasta
Upean hääkakun täytteinä oli passion-hedelmää ja valkosuklaata
Ihanat macarons-tornit olivat myös vieraiden mieleen! Oma suosikkini oli tuo beigen sävyinen, salt & caramel
Upea tervetuloa kyltti ja pöytäkartta olivat Eveliina Mikkosen käsialaa, lyhdyt ja led-kynttilät Hurmaavasta Hattarasta vuokrattu
Pöytien upeat kukkaköynnökset (kuten kaikki muutkin häiden kukkatuotteet) olivat tamperelaisen Kukkaikkunan käsialaa
Paikkakorttien pidikkeinä toimivat vanhat viinipullonkorkit, näitä askartelimme silloin kaasojen illanvietossa!
Tuleva oma sulhaseni oli isona apua koko illan <3 Ja niin komeana!
Kaikki häiden somisteet, esimerkiksi tuikkukipot, lyhdyt, maalausteline ja korttilaatikko oli vuokrattu somistevuokraamo Hurmaavasta Hattarasta Raisiosta
Muiden juomien lisänä tarjoiltiin hääparin suosikkibändin Turmion Kätilöiden Pimeyden Morsian-erikoisolutta, joka oli monien vieraiden mieleen
Häiden upeat paperituotteet (kutsut, menu- ja ohjelmakortit, tervetuloa-kyltti, sekä pöytäkartta ja käsin kalligrafialla taiteillut paikkakortit) olivat lahjakkaan Eveliina Mikkosen käsialaa

Loppuun vielä (hääparin luvalla) kuva upeasta parista! Valokuvauksesta vastasi hääparin ystävä, lahjakas Jarkko Viitasaari Photography:
Kuva: Jarkko Viitasaari Photography


Häiden palveluntarjoajat:

Kukat: Kukkaikkuna

Hääkakku ja macaronsit: Kakkusankarit

Painotuotteet: Eveliina Mikkonen

Juhlatila: Ali-Marttilan kokous- ja juhlatilat

Bändi: Bilebändi Wire

Stand-up: Jacke Björklund

Somisteet ja tuolihuput: Hurmaava Hattara

Morsiamen ja minun kampaus ja meikki: Prime Hair and Beauty

Valokuvaus: Jarkko Viitasaari Photography



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti