maanantai 5. lokakuuta 2020

Lyyli Wedding-häätapahtuman tunnelmia


Lauantaina vietettiin ihanan Lyyli Wedding & Bridalin järjestämää häätapahtumaa Lyyli Studion suloisessa, vasta remontoidussa liiketilassa Ruusulankadulla. Tapahtuman järjestelyissä oli loistavasti huomioitu vallitseva poikkeustilanne ja liiketila oli varattu aina vain yhdelle seurueelle kerrallaan. Itse suuntasin tapahtumaan yhdessä ihanan Sonjan kanssa, jonka kanssa olemme tutustuneet Häät2022-Facebook ryhmän sekä hääinstatilien kautta. Oli mahtavaa päästä tapaamaan vihdoin myös livenä ja haaveilemaan yhdessä hääjutuista ♥ Nämä olivat siis ei ihan Ensitreffit alttarilla, mutta hääkavereiden ensitreffit häätapahtumassa! :D

Häätapahtumasta vastasivat Heili Bridal, By Laura Darth ja tietysti Lyyli Bridal & Wedding. Olemme Sonjan kanssa molemmat seuranneet näitä yrityksiä somessa jo jonkin aikaa ja oli hauska päästä tapaamaan kaikki brändien takana häärivät tyypit myös livenä. Tunnelma oli rento ja mukava heti alusta lähtien, eikä meidän tapaamisesta naurua puuttunut. 

Itse pääsin ensimmäisenä istumaan Lyyli Weddingin perustajan, Nellin, kampaajan tuoliin ideioimaan vähän tulevaa hääkampaustani ja Sonja puolestaan pääsi sovittamaan Heili Bridalin ihania hääpukuja ja huntuja. Yleensä arkena hiukseni ovat aina joko ponnarilla tai letillä tai sitten kokonaan auki ja tästä syystä olen koko ajan ollut aika varma siitä, että mitään nutturakampausta en myöskään häälookkiini halua, se ei tunnu yhtään minulta. Toisaalta keskustelimme myös siitä, että koska hiukseni ovat niin superpaksut ja -pitkät, niiden kokonaan auki jättäminenkään ei ehkä mahdollisesti helteisessä elokuun säässä ole se kaikista paras idea. Omat hiukseni myös takkuuntuvat helposti, joten pelkään, että kauniit aukinaiset kiharat olisivat loppuillasta yksi iso takkukasa. Nelli loihti minulle hauskan, rennon ja boho-henkisen lettikampauksen, josta tykkäsin kovasti. Hiukset ovat kokonaan kiinni, mutta kampaus on silti rento ja mukava. Tällaiseen kampaukseen sopisivat lisäksi hyvin myös erilaiset hiuskoristeet, esimerkiksi letin sekaan upotetut kukkapinnit ja tätä fiilistelimmekin vähän Heidi Bridalin ihanien hiusasusteiden avulla. Tästä sai hyvää inspiraatiota omaan tulevaan hääkampaukseen!

Seuraavaksi pääsin testailemaan Heili Bridalin huntuja ja tästä olin tosi innoissani, sillä kevään Häämessut netissä-tapahtuman jälkeen olen ollut melko varma siitä, että haluan tulevaan häälookkiini myös hunnun. Sain ylleni myös HeiliBridalin hauskan kaksiosaisen hääpuvun ja huntujen sovitteleminen oli huomattavasti hauskempaa valkoinen mekko yllä. Oli hauska päästä kokeilemaan eri mallisia ja pituisia huntuja ja tutustumaan materiaaleihin. Minulla oli jo ennalta jonkinlainen visio siitä, millainen unelmieni huntu voisi olla ja tämän myötä se vahvistui. Voin paljastaa, että olen tykästynyt etenkin piparkakkureunoihin, kerroksellisuuteen ja kukkakoristeisiin. Nyt tarvitsee siis enää löytää se täydellinen hääpuku ja sitten pääsen teettämään unelmieni hunnun!

 

 

Ihastelimme Sonjan kanssa myös Heili Bridalin hiuskoristeita ja sovittelimme erilaisia kukkapantoja. Vaikka rakastan aitoja kukkia, pidin tosi paljon myös näistä käsin valmistetuista, höyhenenkevyistä tekokukista. Ne ovat aitoja kukkia kevyempiä ja kestävämpiä ja niitä voisi häiden jälkeen hyödyntää myös muuten, sekä arkena, että juhlatilanteissa. Olisi myös ihana ajatus säästää vaikkapa kukkapinnit muistoksi häistä ja lahjoittaa ne joskus eteenpäin (toivottavasti) tuleville omille lapsille. 


Lopuksi sovittelimme vielä Laura Darthin upeita sormuksia ja korvakoruja ja pääsimme kyselemään sormusten valmistuksesta ja erilaisista kivistä. Itse kiinnitin huomiota etenkin Lauran uutuustuotteisiin, eli miesten sormuksiin ja kalvosinnappeihin. Miesten sormuksissa kiviä ja kuvioita näkee valitettavan harvoin ja nämä olivat mielestäni ihanan persoonallisia ja hyvä osoitus siitä, että myös miesten koruissa ja asusteissa voi näkyä kivien säihkettä. Ihastelin myös Lauran Pretty In Pink-sormusta, joka valittiin viime vuonna Vuoden kauneimmaksi sormukseksi. Vaaleanpunainen sävy näytti livenä aivan yhtä upealta kuin kuvissakin!

 

Tapahtuman jälkeen suuntasimme Sonjan kanssa päät pilvissä ja vatsat kurnien vielä myöhäiselle lounaalle ja skumpalle keskustan Deliberiin. Valitsimme maisteltavaksi ihania pintxoja, jotka olivat kaikki niin superhyviä, ettemme osanneet päättää mikä oli meidän suosikki. Deliberi on muutenkin yksi lemppariravintoloistani Helsingissä, koska herkullisen ruoan ja juoman lisäksi se on myös upeasti ja persoonallisesti sisustettu, tällaisen sisustushaaveilijan unelma siis. 

Höpöttelimme Sonjan kanssa skumppalasillisten ääressä melkein kaksi tuntia ja olisimme varmasti voineet jutella vaikka koko illan! Olin jo etukäteen varma siitä, että tulisimme hyvin toimeen, mutta oli hauska huomata, että miten hyvin juttu livenä luisti ja miten samanlaisia monessa asiassa olemme. Oli ihanaa intoilla yhdessä hääjutuista, mutta jutella myös kaikesta muusta maan ja taivaan välillä. Ihan huippua, että tämän blogin myötä olen saanut tutustua jo nyt tosi huikeisiin tyyppeihin ja löytänyt itselleni uuden ystävän ♥

Iso kiitos mahtavasta, häähaaveiden täyttämästä lauantaipäivästä Lyyli Weddingille, Heili Bridalille, By Laura Darthille, sekä tietysti ihanalle seuralaiselleni Sonjalle, tämän voimin jaksaa taas startata uuden viikon! Käykää lukemassa tapahtuman fiilistelyjä myös Sonjan instan puolelta (@matchista_morsian) :)

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa upealta tapahtumalta, tekisi itsekin mieli moiseen osallistua. Itse olen miettinyt isohkoa liiketilaa mahdolliseksi hääpaikaksi. Budjettimme kun on varsin tiukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä hauska päivä! Kyselin Lyylin Nelliltä onko vastaavia tulossa uudestaan ja lupaili, että ehdottomasti järjestävät taas heti kun koronatilanne sen sallii :) Kannattaa ottaa LyyliWedding seurantaan vaikka instagramissa, jos sulla on se käytössä! Sieltä saa aina nopeiten tiedon. Terkuin, Hanna

      Poista