tiistai 13. lokakuuta 2020

Toivepostaus: Lapsivapaat häät

Tänään jälleen luvassa teiltä lukijoilta tullut postaustoive, eli lapsivapaat häät! 

Meille oli alusta asti selvää, että haluamme juhlia häitämme vain aikuisten kesken. Tämä tuntuu itseasiassa nykyään olevan tosi yleistä - ainakin omassa lähipiirissäni suurin osa viime vuosien häistä on ollut lapsivapaita. 

Miksi sitten haluamme lapsivapaat häät? Tämä ei missään nimessä johdu siitä, että me emme pitäisi lapsista tai viihtyisi heidän seurassaan - toivommehan itsekin jonain päivänä olevamme vanhempia. Miellämme kuitenkin häät enemmän aikuisten juhlaksi, jossa lapsilla voi helposti käydä aika pitkäksi. Jos lapsivieraita tulisi, koen, että heille pitäisi suunnitella jotain omaa ohjelmaa ja tekemistä, jotta he jaksaisivat juhlissa koko pitkän päivän. Lapset olisi myös hyvä huomioida häiden menuta miettiessä, jotta tarjoilujen joukosta löytyy myös heille jotain mieleistä syötävää. 

Lasten mukanaolo myös väkisinkin aiheuttaa sen, että usein jommankumman tai molempien vanhempien on poistuttava juhlista aiemmin, jotta lapset pääsevät ihmisten aikoihin nukkumaan. Haluamme myös tarjota läheisillemme mahdollisuuden nauttia juhlista aikuisten kesken, vaikka läpi yön ja viettää laatuaikaa yhdessä omien sukulaistensa tai ystäviensä seurassa. Lisäksi häissämme tulee todennäköisesti olemaan open bar-tarjoilu, enkä koe itse luontevaksi sitä, että siemailisin alkoholia pienten lasten edessä, vaikka varsinaiset bileet varmasti alkavatkin vasta illalla.  

Varmasti osittain päätökseemme vaikuttaa myös se, että meillä ei vielä ole omia lapsia. Jos olisi, niin uskon, että ehdottomasti haluaisimme heidätkin osaksi tärkeää päiväämme. Myöskään lähipiirissämme ei ainakaan tällä hetkellä ole kovin paljoa ihan pieniä lapsia. Kaikki ystäviemme lapset ovat jo sen ikäisiä, että heidät voi hyvillä mielin jättää päivän ajaksi tai vaikka yön ylikin luotettavaan hoitopaikkaan ja he ovat aiemminkin olleet hoidossa, joten tilanne ei ole heille täysin uusi. 

Toki on hyvinkin mahdollista, että tämän vajaan kahden vuoden aikana lähipiiriimme syntyy uutta jälkikasvua ja jos jollain häävieraistamme on ihan pieni lapsi, joka ei vielä pysty olemaan vanhemmistaan erossa, haluamme heidän siinä tapauksessa osallistuvan yhdessä lapsen kanssa. Myös sellaisessa tilanteessa, että jotkut vieraistamme eivät saa järjestettyä lapsille hoitopaikkaa häidemme ajaksi, haluamme heidän toki mielummin osallistuvan häihin yhdessä lasten kanssa kuin jättävän ne kokonaan väliin. Toivon, että vieraamme tuntevat meidät niin hyvin, että uskaltavat ottaa tällaisen tilanteen kanssamme puheeksi ja kysyä voisivatko lapsetkin osallistua. 

Moni pohtii myös, miten toiveen lapsivapaista häistä voisi kohteliaasti ilmaista hääkutsussa. Minusta hyviä tapoja ovat esimerkiksi "Toiveenamme on juhlia häitämme aikuisten kesken" tai "Huomioittehan, että kutsu koskee vain kuoressa mainittuja henkilöitä". Yksi vaihtoehto on kutsua myös lapset juhlien alkupuolelle mukaan ja jatkaa juhlintaa sitten myöhemmin aikuisten kesken. Tällöin voi kutsussa lukea esimerkiksi "Huomioithan, että klo xx jälkeen toivomme juhlinnan jatkuvan aikuisten kesken". 

Usein hääpari myös pohtii sitä, loukkaantuuko joku vieraista siitä, että lapsia ei kutsuta mukaan. Tämä on tietysti mahdollista, mutta rohkaisen itse toimimaan tämän, kuten kaikkien muidenkin häihin liittyvien asioiden osalta juuri niin kuin teistä parhaalta tuntuu. Kyseessä ovat teidän juhlanne ja te saatte myös päättää, ketkä haluatte sinne kutsua. Omalla kohdallamme en usko, että kukaan vieraistamme tästä toiveesta pahastuu tai edes mitenkään yllättyy, omassa ystäväpiirissämme tämä on ollut aika yleinen käytäntö. 

Millaisia ajatuksia tämä aihe herättää teissä lukijoissa? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti