keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Klassikoita, elokuvamusiikkia vai hittibiisejä? - Häämarsseja jokaiseen makuun

Keskiviikon aiheena tänään häämarssit ja erilaiset sisääntulo- ja poistumisbiisit! Perinteisesti kirkkovihkimisessä kajahtaa häämarssiksi kutsuttu juhlava alkumusiikki hääparin astellessa alttarille ja vihkimisen jälkeen lähtömarssi, joka on tyypillisesti alkumarssia keveämpi ja iloisempi. 

Nykyaikana vihkimisen sisääntulossa ja poistumisessa kuullaan kuitenkin monenlaisia kappaleita, eivätkä läheskään kaikki niistä ole perinteisiä häämarsseja. Kokosin tähän postaukseen muutamia ideoita eri tyyppisistä häämarsseista ja suorat upotukset Youtube-videoihin. Näitä on hyvä popittaa vaikka etätöiden ohessa! Me emme ole vielä omia sisääntulo- ja poistumiskappaleitamme valinneet ja ajatuksemme ovatkin vähän vaihdelleet sen suhteen, haluaisimmeko perinteisempiä kappaleita vai jotain vähän persoonallisempaa. 

Suosittuja klassikoita

Ensimmäiseksi listasin muutamia klassikoita, jotka ovat jo vuosien ajan olleet suosittuja häämarsseja ja joita edelleen kuullaan useissa häissä. Nämä luovat juhlavaa fiilistä, virittävät välittömästi häätunnelmaan ja ovat myös useimmille vieraille entuudestaan tuttuja. Uskaltaisin myös veikata, että suurin osa kanttoreista taitaa nämä kappaleet ja myös mielellään näitä vihkitilaisuudessa soittaa. 

Erkki Melartin Juhlamarssi Prinsessa Ruususesta
Felix Mendelssohn - Häämarssi
Johann Pachelberl - Canon in D

Gordon Young - Prelude in Classic Style

Toivo Kuula - Häämarssi 
Richard Wagner - Häämarssi (Bridal Chorus from Lohengrin)
Marko Hakanpää - Trumpettisävelmä
Johann Sebastian Bach - Air

Elokuvamusiikkia

Viime vuosina myös erilaiset elokuva- ja tv-maailmasta tutut kappaleet ovat alkaneet kasvattaa suosiotaan hääparien keskuudessa. Voitte siis yhdessä miettiä lempielokuvianne tai sarjojanne ja niiden tunnusmusiikkia - löytyisikö sieltä joku häämarssiksi sopiva kappale, teille tärkeä kappale? Keräsin tähän muutamia omia suosikkejani, jotka kuulostavat upeilta myös uruilla soitettuina. 

Game of Thronesin tunnari

The Lord Of The Rings - Concerning Hobbits 

Leijonakuningas - Can You Feel The Love Tonight


Pirates Of The Caribbean - He's A Pirate
Star Wars - Main Title
Hosulin ja Sosulin häät 
Tästä kuulin ihanan urkuversion keväällä häämarsseja käsitelleessa Facebook-livessä, mutta en enää löytänyt kyseistä videota! Tämä olisi täydellinen valinta kaikille Muumi-faneille

Tunnettuja hittikappaleita

Häämarssiksi voi mahdollisesti soveltua myös joku tunnettu hittikappale tai muu teille henkilökohtaisesti tärkeä kappale. Tässä muutamia kappaleita, joihin olen itse törmännyt ja jotka kuulostavat upeilta myös urkuversiona. 

Myrskyluodon Maija
Coldplay - Paradise 
You Raise Me Up
Queen - Show Must Go On
Leonard Cohen - Hallelujah
Yiruma - River Flows In You
Christina Perri - A Thousand Years

Vinkkejä häämarssien löytämiseen: 

Häämusiikki.com-sivusto - Tästä olen vinkannut blogissa aiemminkin, mutta edelleen iso suositus kyseiselle sivustolle! Täältä löytää hyviä vinkkejä niin häämarsseihin, vihkitilaisuuden musiikkiin, kuin hääbändeihinkin. 3,50€ hintaan pääsee myös kuuntelemaan näytteet 28 sivustolle kootusta häämarssista. Kuuntele häämarsseja-sivustolta löytyy katsottavana myös Häämarssi Live Stream-konsertti toukokuulta 2020. 
Lisäksi kannattaa liittyä Häämusiikki.com - Keskustelua häämusiikista-ryhmään Facebookissa! Siellä voi kysellä esimerkiksi nuotteja haluamiinsa kappaleisiin. 

Marko Hakanpään Youtube-kanava - Moni tämän postauksenkin videoista on peräisin Marko Hakanpään Youtube-kanavalta, josta löytyy todella paljon kappaleita uruilla soitettuna. Markolla on myös häämusiikkiaiheinen sivusto, johon on koottu tietoa ja näytteitä häämarsseista. 

Mitä on hyvä muistaa häämarsseja valitessa?

- Kaikki kanttorit eivät välttämättä osaa kaikkia kappaleita, etenkin jos toiveenne ei ole perinteisimmästä päästä. Riippuu täysin kanttorista, ovatko he halukkaita opettelemaan jonkun uuden kappaleen. 
- Kanttorilla on oikeus päättää siitä, sopiiko kappale hänen mielestään kirkkovihkimisessä käytettäväksi. Luin jostain, että joidenkin kanttorien mielestä esimerkiksi Star Warsista tuttu Imperial March-kappale ei sovellu häämarssiksi, koska se liitetään ihmisten ajatuksissa vahvasti pahaan, ja häät ovat kuitenkin ilon aihe ja pyhä toimitus
- Musiikkia ei kirkossakaan ole pakko säestää uruilla - joissain kirkoissa myös pianosäestys voi olla mahdollinen 
- Myös siviilivihkimiseen voi halutessaan sisällyttää musiikkia ja esimerkiksi juhlapaikalla tapahtuvaan vihkimiseen voi hyvin valita sekä sisääntulo-, että poistumisbiisin samaan tapaan kuin kirkossakin. Siviilivihkimisen kohdalla ei ole musiikin suhteen mitään rajoitteita, vaan hääpari voi tehdä valinnat täysin omien toiveidensa mukaisesti. 

Toivottavasti tästä löytyy uutta inspiraatiota teidän häämarsseihin! Olisi myös kiva kuulla mitä häämarsseja teidän häissänne on kuultu tai mitä on mahdollisesti tulossa? :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti