maanantai 18. tammikuuta 2021

Polttari-ideoita: Aktiviteetteja eläinrakkaille

Tänään ollaan jälleen polttaritunnelmissa - tällä kertaa luvassa polttariaktiviteetteja eläinrakkaalle polttarisankarille! Kaikki minut tuntevat tietävät, että rakastan eläimiä ja olen ikuinen heppatyttö - harrastin nuorempana ratsastusta säännöllisesti yli 12 vuoden ajan. Miksi eläinaktiviteetit sopivat hyvin myös polttariohjelmaksi? Eläinten kanssa puuhaaminen tutkitusti laskee verenpainetta ja stressiä, eli se on myös loistava tilaisuus unohtaa häiden suunnittelu hetkeksi ja viettää hauska päivä parhaassa seurassa.

Islanninhevosvaellus/Suomenhevosretki

Maastoretki islanninhevosilla tai suomenhevosilla on loistava polttariaktiviteetti, sillä se soveltuu myös aloittelijoille! Jos kaikilla polttarivierailla ei ole aiempaa ratsastuskokemusta, ei kannata suunnata monen tunnin mittaiselle vaellukselle, vaan varata esimerkiksi 1-1,5 maastoretki, johon voi tallista ja reitistä riippuen mahdollisesti yhdistää vaikkapa evästauon laavulla. 

Issikkatalleja löytyy Suomesta lukuisia ja iso osa niistä järjestää vaellusretkiä myös omille ryhmille. Voin lämpimästi suositella Vierumäellä sijaitsevaa Vaellustalli Toresonia, jossa olin useampi vuosi sitten issikkavaelluksella silloisten työkavereideni kanssa. Uudellamaalla puolestaan iso suositus Maastotalli Preryalle, joka järjestää ihania maastoretkiä suomenhevosilla. Täällä kävimme nykyisen työpaikkani heppakerhon kanssa maastoilemassa toissa vuonna!

Mikä ratsastuksessa ja etenkin maastoretkissä sitten on parasta? Hevosten, kuten kaikkien eläinten kanssa puuhastelu on itselleni todella rentouttavaa ja maastoretkillä pääsee lisäksi nauttimaan luonnosta, raikkaasta ulkoilmasta ja kauniista maisemista. 

Issikkavaelluksella Toresonissa, kun kuvaa katsoo niin onhan tästä jo muutama vuosi vierähtänyt :D
Ihana ratsuni Maastotalli Preryan vaelluksella <3

Ali-Ollin Alpakkatila

Toinen pääkaupunkiseudun helmi! Kävimme siskoni ja ystäväni kanssa täällä vierailulla muutama vuosi sitten ja ihastuimme paikkaan kovasti. Ali-Ollin Alpakkatila sijaitsee Klaukkalassa ja on avoinna vierailijoille sunnuntaisin klo 10-16, sekä erikseen sovittaessa. Ihanien alpakoiden lisäksi tilalta löytyy poneja, kaneja, deguja, aaseja, ankkoja ja kissa. Tilalle on helppo tulla niin omalla autolla, kuin julkisillakin, sillä Klaukkalan matkakeskukselta on noin kilometrin kävelymatka tilalle. 

Ali-Ollin Alpakkatila järjestää myös elämyksiä omille ryhmille ja polttariporukan aktiviteetiksi sopii loistavasti esimerkiksi alpakka-agility tai metsäretki alpakan kanssa. Tilalta löytyy myös oma puoti, josta voi ostaa ihania alpakanvillasta valmistettuja tuotteita. Olen haaveillut alpakka-agilitysta tai alpakkametkäretkestä jo kauan, nämä on pakko toteuttaa joskus!

Korkeasaari

Tiesittekö, että myös Korkeasaaressa voi järjestää polttarit? Polttariporukoille varattavissa on polttarikierros, jossa oppaan johdolla kuullaan hauskoja esimerkkejä Korkeasaaressa nähtävien eläinlajien kosiomenoista, parinvalinnasta, jälkeläistenhoidosta ja muusta perhe-elämästä. Polttarisankarille on myös luvassa diplomi kunnialla suoritetusta kierroksesta eläinten ihmeellisessä maailmassa. Polttarikierroksen kesto on 1,5 tuntia ja hinta 124,00 € (sis. alv 24%) + eläintarhan pääsyliput (8 € / osallistuja). 

Korkeasaaren tunnelmallisen kodan voi myös vuokrata yksityiskäyttöön polttareiden ajaksi. Kodassa voi grillata makkaroita, paistaa lettuja ja nauttia muitakin omia polttaritarjoiluja tai tilata saaren ravintoloista tarjoilut valmiiksi kotaan. Kodan vuokra on 124,00 € (sis. alv 24%). Toki ruoka- ja juomapuolesta voi nautiskella myös Korkeasaaren ravintoloissa tai pakata mukaan omat eväät ja viettää piknikhetken rantakallioilla. 

Rehndahlin kotieläinpiha

Kirkkonummella sijaitsevalla Rehndahlin kotieläinpihalla on mahdollista järjestää yksityisohjelmaa myös polttariporukoille. Kotieläinpihalla voi nauttia aidosta maalaistunnelmasta ja järjestää polttariporukalle erilaisia maalaisaktiviteetteja falabella-minihevosten koulutuksesta ja kananmunien keräämisestä possujen syöttämiseen suusta suuhun tekniikalla. Kotieläinpiha lupaa hulppeita ja ikimuistoisia hetkiä koko polttariporukalle! Polttaripaketin hinta on 60€ ohjelmaosuus + 10€/hlö. Ohjelman päätteeksi voi nuotiopaikalla grillata omia eväistä ja jatkaa tilan 60 eläimeen tutustumista omin päin. Tilan pihapiiristä löytyy myös haltijapolku ja toivomuskaivo. Tämä paikka vaikuttaa niin sympaattiselta, että tänne on ehdottomasti joskus päästävä! 

Ratsastusjousiammunta

Ratsastusjousiammunta on Suomessa vielä melko uusi laji, mutta sitä pääsee jo kokeilemaan useammassakin paikassa. Nimensä mukaisesti laji yhdistää ratsastuksen ja jousiammunnan, eli jousilla ammutaan hevosen selästä. Urheilulajina ratsastusjousiammunnassa tavoitteena on ampua nuolia yhteen tai useampaan tauluun mahdollisimman nopeasti, hevosen laukatessa radalla. Laji vaatii ratsastustaitoja ja kehonhallintaa, sillä kädet pitää pystyä irrottamaan ampumista varten ja hevosta ohjataan silloin muilla avuilla. Aloitteleville ratsastajille tämä laji ei siis sovellu. Tämä voi kuitenkin olla uudenlainen elämys polttarisankarille, jolta löytyy jo aiempaa ratsastuskokemusta. Meillä on ollut työpaikkani hevoskerhon kanssa haaveena suunnata myös tätä kokeilemaan! 

Pikaisella googlailulla bongasin, että ratsastusjousiammuntaa pääsee kokeilemaan esimerkiksi Lähderannan tallilla Tuusulassa, Niemenpellon tallilla Mikkelissä, sekä Nurmolandiassa Jämsässä

Vermon Ravikoulu

Vermon Ravikoulu Espoossa järjestää yksityisryhmille ravikokeiluja, joissa pääsee tandem-kärryillä kokeilemaan ravihevosella ajamista Vermon raviradalla. Aloitus tapahtuu tallissa jossa hevoset valjastetaan ohjatusti ja lähdetään ohjaajien kanssa ajamaa ja ajon päätteeksi ryhmäläiset voivat osallistua varusteiden purkamiseen ja hevosten hoitoon. Ohjelman kesto on noin 1,5 tuntia ja hinta on 40€/osallistuja, aiempaa kokemusta ajamisesta ei vaadita, vaan kokeilusta suoriutuu hyvin myös ensikertalainen. 
Toinen vaihtoehto on vauhdikas Horse Race, jossa osallistujat pääsevät tandem-kärryille raviohjastajan kyytiin kokeilemaan, miltä tuntuu ajaa kilpaa ravihevosella aidossa ravirataympäristössä. Horse Racen hinta on 100€/hevonen ja hevosmäärä ryhmän koosta riippuen 2-6 hevosta. Ravikoululta voi tiedustella tarjouksen omalle ryhmälle! 

Tästä aktiviteetista itselläni on omakohtaista kokemusta, sillä kävimme työpaikkani virkistyskerhon kanssa ravikokeilussa pari vuotta sitten. Jakauduimme pareittain ja saimme itse valjastaa ravihevoset ja sitten kokeilla vuoronperään ohjastamista, toisen parista istuessa kyydissä tandem-kärryillä. Olen itse ajanut hevosilla aiemminkin, mutta en koskaan oikeilla ravikärryillä tai -radalla, joten tämä oli todella hauska kokemus. Alla muutama kuva meidän ravikokeilusta, tätä voin suositella lämmöllä!

Tandem-kärryjen kyydissä kun kollega kokeili ensin ajamista
Jännittyneenä valmiina ajokokeiluun Vermossa!

Huskysafari

Järjestättekö polttareita talviaikaan? Siinä tapauksessa husky-safari on ikimuistoinen polttariaktiviteetti kaikille eläinrakkaille! Huskysafareita tarjoavia yrityksiä löytyy sattuneista syistä (lumi :D) enemmän Pohjois-Suomesta, mutta lumitilanteen salliessa valjakkoajoa on mahdollista päästä kokeilemaan myös esimerkiksi McAhon Safareilla Himoksella. Usein huskysafareilla voi valita joko kyydin oppaan ajamassa reessä tai sitten kokeilla ohjastamista itse. En ole itse ikinä päässyt huskyvaljakon kyytiin, mutta tämä on meidän aktiviteettilistalla maaliskuisella Ylläksen lomallamme, jota odotan jo todella kovasti. 

Nuuksion Poropuisto 

Nuuksiossa sijaitsee Suomen eteläisin poropuisto, jossa asuu tällä hetkellä kuusi poroa. Omalle ryhmälle voi varata poropuistoon yksityisvierailun, jonka aikana osallistujat pääsevät syöttämään poroille jäkälää, tutustumaan oppaan opastuksella poroihin ja niiden elämään, sekä nautiskelemaan omia eväitä kodan nuotiotulilla. Yksityisvierailun hinta 1-4 henkilölle on 150€, lisähenkilöt 30€/hlö ja sen kesto on 1 tunti. 

Poropuistosta löytyy myös muita ryhmille sopivia aktiviteetteja, kuten porovaellus, eli rauhallinen patikointiretki porojen kanssa Nuuksion kansallipuistossa tai porojen ruokinta yhdessä poronhoitajan kanssa. Poropuistossa on myös oma kotaravintola White Reindeer, jossa voi halutessaan nauttia lounasta tai elämyksellisen kolmen ruokalajin illallisen. Lisäksi poropuistossa voi majoittua ainutlaatuisessa päremajassa, jossa voi seurata porojen touhuja, ottaa kuvia ja syöttää niille jäkälää suoraan majasi ikkunasta käsin.

Minä olen nyt muutaman viikon hinkunut pääsyä poropuistoon, joten T lupasi, että jos hänellä vain on töistä vapaata, niin voimme suunnata sinne ystävänpäivätreffeille! Jeeee! 

Löytyykö täältä muilta eläinrakkaita morsiamia tai sulhasia? Voisitteko kuvitella polttareidenne sisältävän myös jotain eläinaiheisia aktiviteetteja?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti