sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Vihkipaikat esittelyssä: Turun upea Taidekappeli

Vietimme viime viikonlopun T:n vanhempien luona Kaarinassa ja sunnuntaina päätimme suunnata porukalla katsomaan Hirvensalossa sijaitsevaa Taidekappelia, joka on pyörinyt mielessämme yhtenä vaihtoehtona tulevaksi vihkipaikaksemme. 

Pyhän Henrikin Ekumeeninen Taidekappeli on syntynyt kansalaishankkeena, ja vapaaehtoisten työpanoksella on sen toiminnassa suuri merkitys. Taidekappeli vihittiin käyttöön vuonna 2005 ja se on voittanut useita palkintoja ja kunniamainintoja ainutlaatuisen arkkitehtuurinsa ansiosta. Taidekappelin suunnittelun inspiraationa on toiminut ekumenian tunnuskuva, vene, joka kuljettaa matkalla olijoita yhteiseen suuntaan. Ulkopuolelta katsottuna kappelin kuparilla katetut seinät muistuttavat väärin päin käännettyä venettä. 

Ulkoa päin katsottuna kappeli on persoonallisen ja melko vaatimattoman näköinen; se sulautuu hyvin sitä ympäröivään metsikköön. Kappelin edustalla on tilava pysäköintialue ja vihkitilaisuuksissa hääauton saa ajaa luiskaa pitkin aivan kappelin edustalle. Tosin tilaa auton kääntämiseen on todella vähän, eli tämä vaatii taidokkaan kuskin!


Sisälle kappeliin astuessa odottaa kuitenkin yllätys: tilava on todella kaunis, valoisa ja avara. Suunnittelijan ajatuksena on ollut, että kun kappeliin tulija avaa oven, hän astuu kuin suunnattoman suuren kalan vatsaan. Kalan kylkiä tukevat korkeat puukaaret ja kaikki sisärakenteet ovat suomalaista mäntypuuta. 

Kappelista löytyvät sekä urut, että flyygeli ja sen veistoksellisille puupenkille mahtuu istumaan jopa 200 henkilöä. Alttarille lankeava luonnonvalo on kaunis ja näyttää myös upealta valokuvissa. Sivuilla kerrotaan myös tilan akustiikan olevan ainutlaatuinen. Varmistimme muuten oppaalta myös sen, että kappelista löytyy myös selkänojallisia tuoleja siltä varalta, että osa iäkkäimmistä vieraista kaipaisi tukevamman istuimen. 


Taidekappelissa järjestään erilaisia tapahtumia vaihtuvista taidenäyttelyistä, runo- ja lauluiltoihin, sekä konsertteihin. Nyt tammikuun ajan esillä on Helena Mikkolan ja Minna Sarteksen akvarellitöitä esittelevä Valoa ja Iloa-näyttely. Lisäksi kappelia voi vuokrata merkkipäiviä, henkilöstö ja sukujuhlia varten ja Taidekappelissa järjestetään myös kirkollisia kaste-, vihkimis-, ja siunaustilaisuuksia, sekä ekumeenisia hartaushetkiä. 


Vihkimisen osalta Taidekappelin käyttökorvaus vuonna 2020 oli 350 euroa ja jos haluaa erikseen myös vihkiharjoituksen, kustantaa se 100 euroa lisää. Vuokrahinta sisältää kappelin urkujen flyygelin käytön. Vihkipari varaa itse papin, kanttorin ja mahdolliset muut ohjelman suorittajat. Vihkimiseen varataan aina 1,5 h per vihkipari ja yksityistilaisuuksien aikana kappeli on suljettu muulta yleisöltä. 


Taidekappelin plussat ja miinukset: 

+ Mahdollista varata heti haluamalleen päivälle ja ajalle, ei tarvitse odotella vihkiaikatoiveiden arvontaa
+ Upea ja persoonallinen arkkitehtuuri, vihkitilaisuus täällä olisi varmasti elämys myös vieraillemme
+ Kaunis valo ja akustiikka
+ Tilava pysäköintialue

- Kappelissa ei ole sakastia, eikä kunnollista odottelutilaa hääparille ennen vihkitilaisuuden alkamista. Morsian ja kaasot ovat yleensä odotelleet invavessassa ja sulhanen ja bestmanit ulkopuolella tai autossa
- Vihkitilaisuuden järjestäminen on maksullista (käyttökorvaus 350 €) 
- Juhlapaikallemme Hintsan Vintille on vähän pidempi matka (noin 20 km)
- Kappelissa voi kesällä olla todella kuuma (tosin niin ehkä kirkoissakin?)

Tämän vierailun jälkeen olemme pyöritelleet tulevaa vihkipaikkaamme ajatuksissamme todella paljon, emmekä ole vielä osanneet päättää mikä vaihtoehto tuntuisi parhaimmalta. Ajattelin näistä pohdinnoista kirjoitella vielä erillisen avautumisen ensi viikolla :D 

Mitä te tykkäätte Taidekappelista näin kuvien perusteella? Löytyykö lukijoiden joukosta hääpareja, jotka olisi vihitty Taidekappelissa tai oletteko ehkä olleet siellä vieraan asemassa?

2 kommenttia:

  1. Komea rakennus tuo taidekappeli. Jotenkin kiva tuo ulkoseinän teräs - ja sisäseinän mäntyrakenteen kontrasti. Valo on varmasti tuolla upea! Eikä tuo 20km matkakaan juhlapaikalle ihan mahdottomalta kuullosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Tästä tuli juuri sellainen fiilis, että vähän yllättyi kun astui sisälle rakennukseen, koska ulkokuoren perusteella ei osannut odottaa puisia rakenteita ja upeaa luonnonvaloa. Tämä on kyllä edelleen vahva ehdokas vihkipaikaksemme!

      T: Hanna

      Poista