perjantai 10. maaliskuuta 2023

Hääkello vihkisormuksen sijaan

Tuomas oli jo pidempään ollut sitä mieltä, että hän on ollut tosi tyytyväinen omaan kihlasormukseensa, eikä välttämättä halua itselleen erikseen vihkisormusta. Kelloihin hurahtaneena hän haaveilikin sen sijaan uuden rannekellon hankkimisesta häihin, joten sovimme, että hän voi hyvin käyttää omaan sormukseensa budjetoidun osuuden myös kellon hankkimiseen. Meistä molemmista on kiva ajatus, että tietty asuste aina jatkossakin muistuttaa meidän hääpäivästä, oli kyseessä sitten rannekello tai sormus.

Kesällä bongasimme Laatukorulta tosi hyvän tarjouksen ja suuntasimme yhdessä Kauppakeskus Kaaren liikkeeseen kelloja ihastelemaan. Tuomas oli itselleen tyypilliseen tapaan tehnyt jo runsaasti taustatyötä ja tutustunut eri kellomerkkeihin ja -malleihin netissä. Liikkeeseen suunnatessamme, hänellä oli mielessään kolme eri kellomallia Tissot:ilta ja Kaaren Laatukorusta onneksi löytyivät ne kaikki. Sulhanen pääsi sovittamaan jokaista vaihtoehtoa omaan ranteeseensa ja sovituksen myötä joukosta löytyi nopeasti oma suosikki: Tissot Seastar 2000 Professional Powermatic. 

Teknisten seikkojen (muunmuassa automaattikoneisto ja vedenkestävyys) lisäksi tässä kellossa viehätti syvän sininen kellotausta ja jämäkkä ulkonäkö (niin kellotaulu, kuin rannekekin olivat muita sovitettuja malleja huomattavasti paksumpia). Ulkonäöltään kello tuo mieleen sukelluskellon, mutta on samaan aikaan kuitenkin myös elegantti ja sopii hyvin niin arkeen, kuin juhlaankin. 

Kello-ostoksilla käymisen jälkeen ei mennyt kovin kauaa, että olohuonettamme koristi myös eBaysta tilattu kellonpyörittäjä (samanlainen kuin isälläni, eipä tarvitse pohtia mistä idea tästä on peräisin), joka huolehtii siitä, että kello pysyy koko ajan ajassa, myös silloin kun se ei ole ranteessa. Siinä lipaston päällä on nyt sitten sulassa sovussa niin koriste-esineet, viherkasvit kuin kellonpyörittäjäkin :D Onko nää niitä kuuluisia kompromisseja?

Kello tulee varmasti näyttämään hyvältä hääpäivänä sulhon ranteessa ja sopii myös väreiltään täydellisesti kokonaisuuteen, sillä Tuomakselle on tulossa tummansininen puku. Suunnitelmissa olisi myös selvittää, mahtuisiko kellotaulun taakse tai rannekkeeseen mahdollisesti kaivertamaan muistiin hääpäivämme. Ja parasta tietysti on, että vaikka kello nyt ostettiin myös hääpäivää silmällä pitäen, on laadukkaalle rannekellolle käyttöä myös tulevina vuosikymmeninä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti