sunnuntai 7. toukokuuta 2023

Häiden aatto

Tänään luvassa tunnelmia häitä edeltävältä päivältä, jolloin ohjelmassa oli muunmuassa sulhasen puvun, valosettien, ilmapallojen ja kukkatuotteiden noutaminen, jääpalojen shoppailua ja tietysti ihanan juhlapaikkamme Hintsan Vintin koristelua ♥ Omien kokemustemme pohjalta kokosin myös teille pientä muistilistaa tarvikkeista, jotka kannattaa pakata mukaan juhlapaikan koristelua varten.


Häitä edeltävään aamuun herättiin (meidän mittapuulla) melko varhain, sillä meillä oli sovittuna Tuomaksen mittatilauspuvun viimeinen sovitus jo aamukymmeneksi Herrainpukimoon Turkuun. Edellisessä sovituksessa Tuomas kävi yksin, sillä minulla oli samaan aikaan varattuna koemeikki, mutta oli ihanaa päästä nyt itsekin näkemään kokonaisuus valmiina. Asu näytti upealta ja juuri siltä, miltä sulhanen oli toivonutkin. Tehtiin myös vielä viime hetken ostoksia: sulhaselle ja bestmaneille löytyi Herrainpukimosta täydelliset solmiot ja sulhaselle myös pukusukat, henkselit ja taskuliina. Oli ihanaa, kun yhdestä paikasta löytyi sulhasen koko look, niin asu, kengät, kuin muutkin asusteet! Sulhasen lookista lisää vielä myöhemmin ihan omassa postauksessaan.


Puvun noutamisen jälkeen suuntasimme seuraavaksi hakemaan valosetit, jotka vuokrasimme turkulaiselta Poppikoneelta ja sen jälkeen vielä Kupittaan Citymarkettiin jääpalaostoksille. Olimme etukäteen jo Keskon verkkokaupan puolelta tarkistaneet, että sieltä löytyi valikoimasta sekä Karhujään jääpaloja tölkkijuomien viilentämiseen, että Mr. IceManin jääpalloja, joita halusimme hankkia drinkkibaaria varten. Cittarista suuntasimme sitten juhlapaikallemme Hintsan Vintille, jota pääsimme koristelemaan klo 12 alkaen. Myös kaikki meidän vuokrasomisteet saapuivat Hurmaavasta Hattarasta peräkärryyn pakattuina suoraan juhlapaikalle, tämä oli ihan super kätevää ja säästi meiltä sekä aikaa, että vaivaa! 

Koristeluavuksi saimme juhlapaikalle meidän molempien vanhemmat, molemmat kaasot ja bestmanit, sekä toisen bestmanin vaimon. Tekemistä riitti, mutta valmistelut sujuivat jotenkin tosi hyvässä hengessä ja oli ihana nähdä kaikki läheisemme yhdessä valmistelemassa tärkeää päiväämme. 

Ylivoimaisesti eniten aikaa meni valoketjujen ripustamisessa kattoon, sillä juhlapaikan näyttävä huonekorkeus toi siihen hiukan lisähaastetta. Tässä pelastuksena toimivat kuitenkin Hurmaavasta Hattarasta vuokraamamme rakennustelineet, joiden avulla kiipeily hoitui turvallisesti. Iso kiitos kuuluu urhealle kaasolleni, joka Tuomaksen ja isiemme avustuksella viritteli valot onnistuneesti kattoon. 




Hommaa nopeutti myös huomattavasti se, että pöydät oli jo juhlapaikan puolesta laitettu haluamaamme järjestykseen (lähetimme juhlapaikan omistajalle pöytäkarttamme pari viikkoa etukäteen), joten kattauksen osalta pääsimme aloittamaan heti pöytien liinoittamisella. 



Sisko ja äiti valmistelemassa meidän omaa pöytää <3

Toinen bestmaneista kävi iltapäivällä noutamassa meidän ilmapallotilauksen Uskomattomasta Pallopuodista ja kuskasi samalla myös kaikki hääjuomat paikalle (nämä olivat olleet hänen autotallissaan säilössä), joten saimme kaikki juomat purettua jo valmiiksi Hintsan Vintin piharakennuksessa sijaitsevaan tilavaan kylmiöön. Sulhanen puolestaan ajeli neljän jälkeen noutamaan Kukitellen loihtimat vieheet, hiuskukat ja oman hääkimppuni. Muuten päivä sujui tiiviisti juhlapaikalla ja kyllä valmisteluissa vajaa 7 tuntia lopulta sitten kuitenkin vierähti! Iso kiitos kuuluu myös äidilleni, joka oli varannut talkooväelle pientä purtavaa ja kahvia, muuten olisi varmasti pieni nälkäkiukku yllättänyt, ainakin hääparin itsensä :D



Koristelujen keskellä ehdittiin myös jo vähän testailla tanssilattiaa, tää on niin ihana salakuva toisesta bestmanistamme ja hänen vaimostaan <3

Kokosin tähän myös pientä muistilistaa tavaroista, joita juhlapaikan koristelua varten kannattaa pakata mukaan. Itse emme läheskään kaikkea muistaneet, mutta ehkä joku teistä saa näistä helpotusta koristelutalkoisiin!
  • Erilaisia teippejä (jesari, maalarinteippi, kaksipuoleinen teippi)
  • Muutamat sakset
  • Vasara ja pieniä nauloja
  • Nastoja ja nuppineuloja
  • Jätesäkkejä ja kestokasseja
  • Narua / lankaa ja ompeluneula
  • Jatkojohtoja (mieti tarvitsetteko sekä sisälle, että ulos soveltuvia)
  • Juotavaa ja pientä purtavaa
Ja vielä pari hyväksi havaittua vinkkiä juhlapaikan koristeluun: 
  • Tehkää valmiiksi lista asioista, jotka juhlapaikalla pitää hoitaa ja jakakaa selkeät tehtävät paikallaolijoille (pari henkilöä voi esimerkiksi vastata pöytäkattauksesta, joku photobooth-nurkkauksen valmistelusta ja toinen valoketjujen ripustamisesta)
  • Pöytien osalta kootkaa valmiiksi muovitaskuihin/isoihin kirjekuoriin aina tietyn pöydän paperituotteet (esimerkiksi paikkakortit, menu- ja ohjelmalaput, juomamenut) - tämä nopeuttaa pöytien somistusta huomattavasti
  • Jos teille tulee vuokratavaroita, ottakaa kaikista vuokratavaroista valokuvat ennen kuin puratte ne pakkauksistaan. Me olimme etukäteen kyllä suunnitelleet tekevämme näin, mutta ei sitä sitten kaiken innostuksen keskellä kuitenkaan täysin noudatettu. Ja näin jälkikäteen voi todeta, että tavaroiden pakkaaminen sitten juhlien jälkeen sunnuntaina olisi kyllä hyvien kuvien avulla ollut vielä helpompaa ja nopeampaa
  • Varatkaa juhlapaikan koristeluun riittävästi aikaa - sitä nimittäin menee yleensä aina yllättävän paljon! Olen ollut valmistelemassa useammankin ystävän juhlatiloja ja näin oli myös nyt omien juhliemme kohdalla
Selvisimme koristelusta ilman sen kummempia kommelluksia, oluthanojen kytkemisessä oli pieniä alkuvaikeuksia ja olutta valui vähän myös lattialle, mutta sekin hoitui pienellä moppauksella. Vitsailimme kyllä, että olisi kamalaa kun hanat vuotaisivat tilassa koko yön ja aamulla floristimme saapuessa ensimmäisenä paikalle, valuisi ovesta vaan navettasiltaa pitkin kaljaa... :D Lisäksi pientä vaivaa aiheuttivat hääparin pöydän ja juomapöydän pöytäliinat, sekä korttilaatikko (allekirjoittanut oli varannut vuokraamosta söpön laatikon sen tarkemmin mittoihin perehtymättä...), mutta Hurmaavan Hattaran ihana omistaja Annu pelasti meidät (jälleen kerran) ja kuskasi vielä pientä täydennystä juhlapaikalle. 



Kun kaikki somisteet alkoivat olla paikallaan, testasimme vielä äänentoiston ja videotykin, sekä valkokankaan käytön yhtä ohjelmanumeroa varten. Vähän ennen seitsemää kaikki oli vihdoin valmiina seuraavaa päivää varten! Tavoitteenamme oli olla valmiita iltakuuteen mennessä, joten tässä aikataulussa melkein onnistuttiin pysymään. Oli ihan mieletön fiilis nähdä, kuinka omat ideat ja visiot heräsivät eloon ja miten hyvin kaikki palaset lopulta sopivat yhteen! <3 Juhlapaikan oven sulkiessamme olimme yhtä mieltä siitä, että tila näytti upealta ja tunnelma oli innostuneen jännittynyt. 

Häätiimi kiittää ja kuittaa - kaikki valmiina seuraavaan päivään!

Häitä edeltävän yön olimme päättäneet viettää erillämme. Tuomas suuntasi jälleen yöksi vanhemmilleen ja minä ja kaasot yövyimme toisen kaasoni luona, heidän ihanassa rintamamiestalossaan. Kävin noutamassa loput tavarani anoppilasta ja kaasot puolestaan hakivat kotimatkalla Uunista meille pizzat mukaan. Loppuilta sujui rennoissa tunnelmissa kynsien lakkailun, kasvonaamioiden ja seuraavasta päivästä höpöttelemisen merkeissä. Kadonnut kakkukoriste aiheutti myös pieniä sydämentykytyksiä, mutta lopulta sekin asia järjestyi parhain päin - tästä lisää kakkupostauksen yhteydessä, mukana oli selkeää kohtalon johdatusta! :D Nukkumaan mennessä meitä kaikkia alkoi jo vähän jännittää - seuraavana päivänä herättäisiin nimittäin jo hääpäivään ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti