keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Korona-ajan pelastajat: Treffi-ideoita kotiin

Koronavuoden aikana treffi-iltoihin on ollut välillä vaikea keksiä tekemistä! Etenkin keväällä, kun pysyttelimme useamman kuukauden tiiviisti kotona, oli inspiraatio välillä hukassa. Siksi ajattelinkin listata teille tänään muutamia hauskoja treffi-ideoita kotona toteutettavaksi. Toivottavasti nämä tuovat piristystä muidenkin pariskuntien korona-arkeen! 


Viini- tai olutmaistelu

Juomatasting on hauskaa puuhaa myös kotona! Valitkaa yhdessä illalle teema (esimerkiksi rose-viinit/italialaiset viinit/IPAt/sourit jne) ja valitkaa maisteltavat juomat yhdessä tai hankkikaa molemmat pari juomaa ja yllättäkää toisenne. Yllättävän monia viinejä löytyy nykyään myös pienempinä pullokokoina, jolloin kahdestaankin voi maistella useampaa viiniä ilman, että tasting johtaa kunnon kalsarikänneihin (missä ei toki myöskään ole mitään vikaa :D). Jos kaipaatte lisäinspiraatiota, tilatkaa Viiniboxin sivuilta valmiiksi koottu juomapaketti, meitä houkuttaisi esimerkiksi tämä ihana Italia-boxi. Tämä olisi muuten myös loistava joululahjaidea kaikille viinin ystäville!

Jos tastingiin haluaa panostaa vähän lisää, suunnitelkaa Canvalla tasting-lappuset ja tulostakaa ne tai askarrelkaa ne itse kartongista tai paperista. Tastingissa voitte pisteyttää esimerkiksi juomapakkauksen ulkonäön, juoman värin, tuoksun ja maun ja lopuksi asettaa maistelemanne juomat paremmuusjärjestykseen. Tämä treffi-idea sopii loistavasti myös hääjuomien maisteluun ja valintaan! Sopii hyvin myös esimerkiksi ystäväpariskunnan kanssa toteutettavaksi. 

Tällaisen tasting-lappusen suunnittelin ystäväni miehen polttareihin!

Drinkki-ilta

Jos oluet ja viinit eivät ole teidän juttunne, vaan tykkäätte enemmän cocktailien nautiskelusta, viettäkää yhdessä drinkki-ilta ja varmistakaa muutama erilainen cocktail. Molemmat voivat valita toteutukseen omat suosikkinsa tai sitten voitte kokeilla aivan uusia reseptejä! Kannattaa tutustua myös Cocktail Boxiin, joka on mielestäni superhauska ja luova uusi bisnesidea koronakriisin keskellä kamppailevilta ravintoloilta! Cocktail Box sisältää alkoholia lukuunottamatta kaikki ainekset laadukkaisiin cocktaileihin. Sekaan voi halutessaan lisätä myös alkoholia, mutta juomat toimivat hyvin myös alkoholittomina mocktaileina!

Cocktail Boxia myyvät ravintolat löydät listattuina täältä! Esimerkiksi turkulaisen The Cown Cocktail Boxeissa on valittavana pienempi 25 € arvoinen boxi tai isompi 50€ arvoinen setti. 
Vaihtoehtoina on kaksi erilaista boxia: Keltainen toukokuu tai Taika-box. Lisämaksusta mukaan voi halutessaan ostaa myös shakerin, jos sellaista ei vielä löydy kotoa, sekä lisää mixerivaihtoehtoja tai jäitä. Tämä on mielestäni kiva tapa tukea omaa paikallista cocktail-baaria näin korona-aikana!

Peli-ilta

Yksi meidän suosikkiaktiviteeteista näin korona-aikana, ovat olleet erilaiset pelit! Monia lautapelejä voi hyvin pelata kahdestaankin ja omiksi suosikeiksemme ovat nousseet muunmuassa Codenamesin kuvaversio, Ticket to Ride, Fauna ja Terra, sekä tietysti ikisuosikkimme Uno. Toinen juttu johon olemme näin korona-aikana pitkästä aikaa hurahtaneet, ovat palapelit! Olemme hankkineet parikin erilaista 1000 palan palapeliä ja niiden kokoaminen on ollut kivaa yhteistä puuhaa. 

Jos teiltä löytyy kotoa pleikkari, vinkkaan lisäksi myös yhdestä interaktiivisesta pleikkapelistä, johon me olemme hurahtaneet. En itse ikinä pelaa pleikkarilla enkä oikeastaan osaa edes käyttää sitä, mutta tässä pelissä varsinainen pelaaminen tapahtuu kännykän välityksellä ja peli vaan pyörii pleikkarin kautta. Pelin nimi on Hidden Agenda ja sen voi ostaa pleikkarille muistaakseni noin 20 euron hintaan. Hidden Agenda on eräänlainen rikospeli, jossa pelaajien valinnat vaikuttavat pelin kulkuun. Tämä on vähän niin kuin leffa- ja peli-illan yhdistelmä! Peliä voi pelata myös kahdestaan, mutta toki lisää vaihtelua siihen saa isommalla pelaajaporukalla. Me odotamme innolla, että saamme taas jotkut kaverit kylään, niin pääsemme testaamaan tätä isommalla jengillä. 

Kolmen ruokalajin illallinen 


Hauska idea ravintolaillalle on myös kunnon illallisen kokkaileminen yhdessä kotona! Vielä hauskempaa tästä tekee, jos valitsette illalliselle yhdessä jonkun teeman. Voitte halutessanne jakaa illallisen niin, että toinen teistä suunnittelee esimerkiksi alkuruoan ja jälkkärin ja toinen vastaa pääruoasta. Me valmistimme pääsiäisenä kolmen ruokalajin illallisen synttärieni kunniaksi ja silloin meidän menumme sisälsi: paistettua parsaa hollandaise-kastikkeella, karitsankaretta, uunijuureksia ja minttu-valkosipulikastiketta, sekä hedelmämoussella täytetyt suklaamunat. Lisäksi olimme hankkineet myös ruokalajeihin sopivat viinit ja aperitiiviksi valmistimme Napue GT:t. 

Tulevana viikonloppuna meillä on haaveissa kokkailla kolmen ruokalajin Italia-teemaillallinen. Sen ohessa voi muistella viimevuotista ihanaa Italian matkaamme ja haaveilla tulevista reissuista, sitten kun ne taas joskus ovat mahdollisia!

Leffailta ja herkut

Kotitreffi-iltojen klassikko! Valitkaa evääksi suosikkiherkkujanne tai kokeilkaa jotain uutta ja pistäkää hyvä elokuva pyörimään. Naposteltavaksi sopii hyvin esimerkiksi tapaslautanen juustoilla, ilmakuivatulla kinkulla, hedelmälohkoilla, kekseillä ja hilloilla varustettuna, dippikasvikset tai meidän tämän hetkiset suosikit kaura- ja linssisipsit. Tämä on myös kiva idea puolison yllättämiseksi tai joululahja läheisille. Kokoa lahjakassiin pähkinöitä, sipsejä, karkkeja, erikoislimuja ja muuta ihanaa naposteltavaa ja liitä mukaan lahjakortti suoratoistopalveluun!
Meillä on tällä hetkellä käytössä aivan liian monta palvelua, tässä muutamia suosikkejamme niiden valikoimista: 

Sarjasuositukset: 
Netflix - Fauda, Spy, Peaky Blinders, Rahapaja, Witcher, Mindhunters, Kalifaatti
Viaplay - Billions, Blacklist, Four Weddings and a Funeral
HBO - Handmaid's Tale, Chernobyl, Game of Thrones
Disney+ - Star Wars: The Mandalorian (tähän ollaan aivan koukussa, vika osa ilmestyy tällä viikolla!)

Leffasuositukset: 
Netflix - Mudbound, Betonihuuma, Lost Girls, Shazam, BookClub, The Theory of Everything, The Big Short, 
Viaplay - Le Mans 66, Kuninkaallinen Corgi, Bohemian Rhapsody, Yesterday, Tolkien, Oikeuden puolesta, Green Book, Detroit, Oikeuden puolesta, Hustle, About Time, Red Sparrow, Stockholm

Katsottavien listalla seuraavana: 
Marriage Story, If Beale Street Could Talk, Birds of Prey, Jojo Rabbit, Official Secrets, Mean Machine, Parkland, Lion 

Hemmotteluilta

Spa-päivän sijasta ihanan hemmotteluillan voi viettää myös kotona! Antakaa toisillenne rentouttavat hieronnat kynttilänvalossa ja jos teiltä löytyy sauna, laittakaa myös sauna lämpiämään. Lorauttakaa löylyveden sekaan ihanaa löylytuoksua ja rentoutukaa lempparisaunajuomienne kanssa. Tehkää kasvo- tai jalkakuorinnat ja laittakaa vielä saunan jälkeen kasvoille kosteuttavat sheet-maskit. 

Piknik parvekkeella/olohuoneessa/terassilla

Näin syksyllä voi vielä toteuttaa romanttisen piknikin omalla parvekkeella/terassilla tai huonon kelin sattuessa kohdalle vaikkapa olohuoneen lattialla. Kaivakaa jouluvalot (tai siis kausivalot, kuten itse niitä nimitän :D) esiin ja sytyttäkää kynttilöitä tuikkukippoihin ja lyhtyihin. Levittäkää lattialle pehmoinen viltti ja kootkaa siihen myös tyynyjä ja huopia (etenkin jos olette ulkosalla). Jos vietätte piknikiä ulkoilmassa, varatkaa termospulloon lämmintä kaakaota, teetä tai glögiä ja herkutelkaa lempparieväillänne. Piknik-evääksi sopivat loistavasti esimerkiksi suolainen piirakka tai täytetyt patongit!


Tällaisia ideoita tänään! Pistäkää ihmeessä jakoon myös omia treffivinkkejänne :)

Edit: // Lue myös Treffi-ideoita kotiin, osa 2!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti