tiistai 2. maaliskuuta 2021

Hääyön majoitus varattu - Ruissalo Span Airisto Suite

Postauksen kuvat: // Ruissalon Kylpylä
*Lupa kuvien käyttöön saatu 

Myönnän, että meidän hääsuunnitelmat eivät aina etene kovinkaan loogisessa järjestyksessä... Mutta tämän kohdalla kävi samoin kuten niin monen muunkin asian kohdalla, eli tämän sviitin bongattuamme tiesimme heti, että haluamme juuri tänne, eikä mikään muu paikka enää tuntunut miltään. Joten hääyön - tai siis itseasiassa hääyöstä seuraavan yön - majoitus on nyt varattu! 

Kun kirjoitin postausta Turun seudun hotellitarjonnasta, törmäsin ensimmäistä kertaa tähän Ruissalon Kylpylän upeaan, vasta remontoituun Airisto Suiteen. Parvekkeelta ja kylpyhuoneesta avautuva maisema ja merellinen tunnelma hurmasivat meidät välittömästi. Sviitti sijaitsee hotellin ylimmässä kerroksessa ja sieltä löytyy myös oma sauna ja kahden istuttava poreamme. 

Pienen pohdinnan jälkeen päädyimme myös siihen, että haluamme ehtiä nauttimaan sviitistä ja sen mukavuuksista oikein kunnolla, joten päätimme varata majoituksen vasta sunnuntain ja maanantain väliselle yölle. Ennustan, että meidän hääyö jää aika lyhyeksi, koska haluamme juhlia vieraiden kanssa yöhön asti ja seuraavana päivänä menemme siivoamaan koristeet pois juhlapaikalta yhdessä häätiimin ja vanhempiemme kanssa. 





Ruissalon Kylpylässä ihastuimme upeiden maisemien lisäksi myös rauhalliseen sijaintiin, sopivan etäisyyden päässä kaupungin keskustan melskeestä. Huonehintaan sisältyy aina myös buffet-aamiainen, sekä vapaa sauna- ja allasosaston käyttö, vaikkakin me todennäköisesti aiomme tilata aamiaisen huoneeseen ja nautiskella vain sviitin omasta saunasta ja poreammeesta. 

Varsinaisen hääyön varalle varaamme ehkä majoituksen jostain keskustan hotellista. Tai sitten tämän saman sviitin vielä sillekin yölle, saa nähdä mihin päädymme! Lisäksi haaveissa on varata hotellimajoitus minulle ja kaasoille, häitä edeltävää yötä varten. Vielä en ole osannut päättää mistä hotellista haluaisin sen varata. 

Linkkaan tähän myös aiemmat hääyön majoitusta käsittelevät postaukset, joihin olen listannut majoitusvaihtoehtoja eri kaupungeista. Jos et ole vielä tutustunut, niin kannattaa lukaista!

Hääyön majoitus eri budjeteille: Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti