torstai 2. syyskuuta 2021

Hääteemoja: Elokuun sadonkorjuujuhlat

Elokuu ehti jo vaihtua syyskuuksi, mutta halusin silti vielä julkaista tämän inspiraatiopostauksen! Elokuun pimenevinä iltoina mökillä mietimme useampaan otteeseen yhdessä, että "hei, tällaista on sitten vuoden päästä kun on meidän häät!". On ollut inspiroivaa seurata vähitellen syksyyn kääntyvää luontoa ja hämärtyviä iltoja ja vähitellen sisäistää se, että ensi vuonna tähän aikaan juhlitaan meidän häitä. 

Ystäväni Sonja kirjoittelikin muutama päivä sitten omassa Matchista Morsian-blogissaan pohdintoja siitä, minkä asioiden suhteen mieli on ehtinyt hääsuunnitelmien edetessä muuttua. Tämän postauksen myötä voin siis todeta, että meillä yksi isoimmista näyttäisi nyt olevan häiden värimaailma. Koin kesän aikana sellaisen ahaa-elämyksen, että meidän elokuun lopun häihimme sopisivat ihan täydellisesti murretut, jo vähän syksyiset sävyt. Tänään haaveillaan siis elokuisista sadonkorjuujuhlista - aika pitkälti tällaista tunnelmaa ja elementtejä toivottavasti nähdään myös meidän häissä!

1. Kuparin, okran ja hunaja sävyjä

Kupari, okra ja hunaja - näihin värisävyihin olen tällä hetkellä totaalisen ihastunut ja ne tuovat mieleeni viljapellot ja auringonlaskut. Tuleva hääpukuni tulee todennäköisesti olemaan hiukan murretun sävyinen ja hääkenkäni, jotka jo esittelinkin aiemmassa postauksessa, ovat hunajan sävyiset. Tulevassa hääkimpussani ja muussakin häiden kukituksessa olisi ihana hyödyntää näitä sävyjä. Mielestäni ne sopivat kauniisti yhteen myös pitsin kanssa ja sekä minä, että äitini olemmekin jatkaneet vanhojen pitsiliinojen metsästämistä kirppareilta. Haaveilen edelleen myös okran sävyisistä kangasserveteistä, saa vinkata, jos olette esimerkiksi jonkun somistevuokraamon valikoimassa sellaisia bongailleet! Ompelu-urakkaan ei huvittaisi ryhtyä, sillä olen viimeksi ollut ompelukoneen kanssa lähikontaktissa joskus seiskaluokan käsityötunnilla :D

Kuva: // Unpslash, Kew Li Wen
Kuva: // Unsplash, Chris Haws
Kuva: // Unsplash, Chris Haws
Kuva: // Unsplash, Jessica Rockowitz
Kuva: // Unsplash, Bruno Emmanuelle
Kuva: // Unsplash, Jason Gardner
Kuva: // Unsplash, Pablo Lancaster Jones

2. Kuivakukkia, heiniä ja viljantähkiä

Kuivakukkainnostukseni on tuskin mennyt keneltäkään ohitse, olenhan kirjoitellut niistä blogiinkin jo useampaan kertaan. En silti lakkaa ikinä ihastelemasta sitä, miten kauniisti kuivakukat sopivat tuoreiden leikkokukkien joukkoon! Tänä vuonna olen useampaankin otteeseen vienyt ystävilleni lahjaksi nimenomaan kuivakukista kootun kimpun, joka ilahduttaa vastaanottajaa pidempään ja jonka kukkia voi halutessaan sommitella uudestaan sisustukseen tai hyödyntää vaikkapa kranssin solmimiseen. Kuivakukista omia suosikkejani ovat tällä hetkellä etenkin suloiset pupunhännät (ylimmän kuvan kimpussa), elefanttiheinä, pellava ja suloiset olkikukat. 

Kuva: // Unsplash, Peter Bucks
Kuva: // Unsplash, Kura Tregenza

3. Auringonkukkien väriloistoa

Kesälomani aikana elokuussa huomasin myös, että auringonkukkia alkoi näkyä joka puolella -marketeissa, pelloilla ja läheisten kukkapenkeissä. Koska elokuu on auringonkukkien parasta sesonkia, olisi myös niitä ihana hyödyntää häiden kukituksessa. Haaveissamme on lainata isovanhemmiltani pari vanhaa maitotonkkaa juhlapaikan sisäänkäynnin yhteyteen ja aloin heti visualisoida, että runsaat auringonkukkakimput sopisivat täydellisesti niihin. Alkuperäisenä haaveenahan oli laittaa niihin koivunoksia, koska haaveilimme alkukesän häistä, mutta elokuun juhliin auringonkukat voisivat sopia paljon paremmin. Auringonkukat olisivat näyttävä lisä myös esimerkiksi hääkakun tai -kimpun koristeeksi. 

Ihastuin myös kahden ensimmäisen kuvan auringonkukkapeltojen keskellä napattuihin hääpotretteihin, tietääkö joku löytyykö Turun seudulta auringonkukkapeltoa?

Kuva: // Unsplash, Ivan Cabanas
Kuva: // Unsplash, Alex Blajan
Kuva: // Unsplash, Kenneth Baucum
Kuva: // Unsplash, Thomas William
Kuva: // Unsplash, Brock Wegner
Kuva: // Unsplash, Pedro Lopes
Kuva: // Unsplash, Eduardo Barrios
Kuva: // Unsplash, Wood and Lace Photography
Kuva: // Unsplash, Thomas William
Kuva: // Unsplash, Quinton Coetsee
Kuva: // Unsplash, Maatla Seetelo
Kuva: // Unsplash, Luigi Pozzoli
Kuva: // Unpslash, Rafael Silva

4. Maalaistunnelmaa ja valoketjuja

Elokuinen sadonkorjuutunnelma sopii mielestäni täydellisesti maalaisromanttiseen juhlapaikkaan. Oma juhlapaikkamme Hintsan Vintti on samalla kertaa moderni ja maalaisromanttinen - latotunnelmaa nykyaikaisilla elementeillä maustettuna. Koska elokuun loppupuolella on iltaisin itseasiassa jo yllättävänkin hämärää, haluamme panostaa erilaisiin valoketjuihin ja tunnelmavalaistukseen. Ystäviemme häissä viime viikonloppuna ihastelimme kattoon kiinnitettyjä pitkiä valoketjuja - olen lukenut hääryhmistä, että lipputankovalot sopivat tähän tarkoitukseen loistavasti. Ajattelimmekin pitää niitä silmällä tammi-helmikuussa, kun jouluvalot tulevat poistomyynteihin. Lisäksi haluamme valoketjuja ja lyhtyjä juhlapaikan sisäänkäynnille johtavalle navettasillalle. Kattoon olemme valoketjujen lisäksi haaveilleet joko riisipaperipalloista tai purjemaisista kankaista - pohdinta on vielä hiukan kesken. 

Kuva: // Unsplash, Eric Brehm
Kuva: // Unsplash, Eric Brehm
Kuva: // Unsplash, Jodie Walton
Kuva: // Unsplash, Nicole Geri
Kuva: // Unsplash, Siim Lukka

5. Maalaisromanttisia yksityiskohtia

Meidän häihin on tulossa myös jonkinlainen salakapakka/viskibaari ja ihastuin heti noihin ensimmäisen kuvan vanhoihin tynnyreihin, jotka toimivat baaripöytinä. Baaritiskiksi olen haaveillut eurolavoista nikkaroitua tarjoilupöytää ja sen toteuttamisesta olen yrittänyt käydä neuvotteluja niin isän, appiukon kuin ystäväni miehenkin kanssa - ehkä joku vielä suostuu tai sitten rakennan sen itse! :D Toisaalta myös joku tuollainen toisen kuvan tyylinen vanha tarjoilupöytä voisi sopia tunnelmaan hyvin. Juhlapaikkamme navettasillan alta löytyy täydellinen piilonurkkaus baarin toteuttamiseen! Jos jostain onnistuisi hankkimaan pari heinäpaalia, olisivat ne myös hauska somiste esimerkiksi kuvausseinän yhteyteen. 

Kuva: // Unsplash, Lynda Hinton
Kuva: // Unsplash, Jacalyn Beales
Kuva: // Unsplash, Jacalyn Beales
6. Hääkuvat peltojen keskellä

Myös näistä olen haaveillut aika pitkälti hääsuunnitelmien alusta asti - romanttiset hääkuvat viljapeltojen keskellä. Haaveissa olisi käydä nappaamassa tällaiset ns. "golden hourin" eli auringonlaskun aikaan. Vaikka varsinaiset hääpotretit otetaankin jo aiemmin päivällä, tarjoaisi tämä myös ihanan pienen, kahdenkeskisen hengähdyshetken hääpäivän iltapuoliskolle. 

Kuva: // Unsplash, Katarzyna Grabowska
Kuva: // Pexels, Sandro Crepulja
Kuva: // Pexels, Taras Budniak
Kuva: // Pexels, Wesner Rodrigues
Kuva: // Pexels, Dimitry Zub

7. Häämenu sadonkorjuun herkuista

Loppukesän ja alkusyksyn ollessa sadonkorjuun parasta aikaa, olisi ihana hyödyntää kauden herkkuja myös häämenun suunnittelussa. Myös menun osalta ajatuksemme ovat ehtineet vaihdella moneenkin eri suuntaan - uskon niiden kuitenkin selkiytyvän vielä lähempänä juhlia ja kun pääsemme ideoimaan menun sisältöä yhdessä cateringin kanssa. Elokuussa sesongissa on monikin oma suosikkini: kotimaassa esimerkiksi omenat, mustikat, punajuuret ja paprika ja muualla muunmuassa viikuna ja kesäkurpitsa. Jos haluat vilkuilla myös omaan häämenuun inspiraatiota kauden tuotteista, lämmin suositus Satokausi-kalenterille!

Tänä kesänäkin olemme saaneet olla vieraina useammissakin häissä ja niissä on jälleen voimistunut oma mielipiteemme siitä, että usein niin juhlissa, kuin ravintola-illallisellakin kylmät alkupalat ovat oma suosikkimme. Ystäviemme viime lauantain häissä alkupalapöytä oli niin runsas ja monipuolinen, että olisi melkein riittänyt sellaisenaan tarjottavaksi! Myös oman menumme kohdalla tullaan siis todennäköisesti panostamaan eniten juuri alkuruokiin. 

Kuva: // Unsplash, Melissa Walker Horn
Kuva: // Pexels, Josh Hild
Kuva: // Pexels, Marta Dzedyshko

Rustiikkista, boheemia ja maalaisromanttista - siitä on meidän elokuiset sadonkorjuuhäät tehty! Ainakin siis tämän hetken visioiden mukaan :D Millaisia elementtejä muiden elokuun hääparien häihin on tulossa?

Muistutuksena myös, että kaikki aiemmat Hääteemoja-sarjan postaukset löydät kootusti täältä! Näin syyskuun kynnyksellä kannattaa lukaista esimerkiksi viime vuoden syyshäitä koskeva postaus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti