keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Vinkkejä hääbändin etsintään

Lupailin teille edellisessä postauksessa, että seuraavaksi kerron mihin vaihtoehtoon me häiden musiikin suhteen päädyimme. Aiheesta löytyikin niin paljon kirjoitettavaa, että päätin jakaa tämänkin vielä kahteen erilliseen postaukseen. Tänään siis luvassa muutamia vinkkejä hääbändin etsintään!

Me olimme T:n kanssa alusta pitäen yhtä mieltä siitä, että haluamme häihimme live-musiikkia ja nimenomaan bändin. Me molemmat rakastamme livemusiikkia ja normaaliaikoina (eli siis aikana ennen koronaa) tykkäämme käydä yhdessä eri bändien keikoilla. Itse ihastuin livemusiikkiin myös asuessani vuoden Irlannissa, sillä siellä livemusiikkia oli tarjolla pubeissa lähes joka ilta. 

Jo viime kesänä, hääpäivän lukkoon lyötyämme, päätimme lähteä tutkailemaan eri vaihtoehtoja ja tutustumaan bändeihin. Tässä vinkattuna miten me etenimme bändin metsästyksessä!


1. Tutustukaa erilaisin bändeihin

Buukkaa bändi

Täytä hakutiedot (ajankohta, paikkakunta, henkilömäärä ja tapahtuman laji) ja siirry selailemaan hakuusi sopivia bändejä - paljon tämän helpommaksi ei bändin etsintää voi tehdä! Toki bändejä pääsee selailemaan myös ilman hakuehtojen täyttämistä, tällöin voit tutustua kaikkiin yhtyeisiin. Bändin profiilista löytyvät perustiedot, keikan hinta, keikkakuvia- ja videoita, asiakasarvioita ja -palautteita, sekä keikkakalenteri ja biisilista. 

Sivusto oli meidän mielestä todella toimiva ja teki bändien vertailemisesta helppoa. Iso plussa oli myös suuntaa antavat hintatiedot, jolloin oli helppo nähdä mitkä yhtyeet olivat linjassa suunnittelemamme budjetin kanssa. Samoin asiakkaiden kirjoittamat arviot ja biisilista olivat kiva lisä! Jos mieleinen yhtye löytyy, voi bändille lähettää tarjouspyynnön sivuston kautta ja sen jälkeen halutessaan tehdä varauksen. 

Häämusiikki.com

Tätä sivustoa olen hehkuttanut blogissa jo monet kerrat, mutta kertaus on opintojen äiti! Sivuston toteutuksesta ja ylläpidosta vastaa Heikki Laaksonen, joka itse soittaa suositussa hääbändissä nimeltä Lauri ja Pehmeät Vävyt - hän jos kuka tietää siis parhaat vinkit ja toimintatavat hääjuhlien musiikin osalta. Sivustolta löytyy kattava valikoima erilaisia hääbändejä ja vihkitilaisuuteen sopivia esiintyjiä ja näiden profiileista kaikki perustiedot, ääninäytteitä, keikkavideoita- ja kuvia, sekä biisilistoja. Sivuston kautta voi myös halutessaan lähettää kiinnostaville esiintyjille yhteydenottopyynnön. 

Hääbändien ja -esiintyjien lisäksi sivustolta löytyy paljon hyödyllisiä vinkkejä häämusiikin suunnitteluun ja kattavasti listattuna suosituimpia häämarsseja, -virsiä, -valsseja ja -tansseja, sekä vihkitilaisuuteen sopivia kappaleita. Sivuston HääHelppi-osiosta löytyy myös valmiita häihin sopivia Spotify-listoja, sekä Nuotinnuspalvelu, josta voi tilata nuotit haluamaansa kappaleeseen, vaikkapa juuri siihen omaan suosikkihäämarssiin. 

Facebookin hääryhmät

Yksi hyvä kanava hääbändin metsästykseen ovat Facebookin hääryhmät! Liity oman häävuotesi ryhmään (Häät 2021, Häät 2022 jne.) ja kuvaile sinne, millaista bändiä etsitte, mikä on budjettinne ja milloin häitänne juhlitaan. Näin bändien edustajat voivat olla suoraan yhteydessä ja myös muut ryhmäläiset voivat vinkata omia suosituksiaan. Toki aina voi liittyä myös edellisen vuoden hääryhmään ja kysellä sieltä suosituksia jo häitään juhlineilta pareilta!

Gikker

Gikker on melko tuore, kesäkuussa 2020 avattu, esiintyjien etsimiseen suunniteltu verkkopalvelu, joka oli mukana myös kevään Häämessut netissä-näytteilleasettajien joukossa. Gikker ei ole keskittynyt pelkästään hääbändeihin, vaan tarjoaa erilaisia esiintyjiä kaikenlaisiin juhliin ja tapahtumiin. Bändien lisäksi palvelusta voi etsiä häihin myös muita esiintyjiä, esimerkiksi stand up-koomikoita, sirkustaiteilijoita tai taikureita. Täyttämällä etusivulla paikkakunnan ja ajankohdan, saat ehdotuksia esiintyjistä ja näet myös alkaen hintatiedot. 

Kun olet löytänyt mieleisesi esiintyjän, voit lähettää tälle varauspyynnön, jonka jälkeen esiintyjä vahvistaa varauksen ja maksaminen hoituu kätevästi Gikkerin kautta. 

Vinkki! Muistakaa myös kysellä tutuilta ja tutun tutuilta suosituksia heidän häissään esiintyneistä bändeistä ja muistelkaa onko joissain juhlissa ollut erityisesti teitä miellyttänyt yhtye. Bändejä on lukuisia ja erilaisia, kuten musiikkimakujakin ja kaikkein kätevintä tietysti on, jos olette jo itse päässeet kuulemaan kyseistä yhtyettä jonkun toisen häissä.

Kuva: // Pexels, Josh Sorenson
Kuva: // Pexels, Pixabay

2. Hankkikaa lisätietoja kiinnostavista vaihtoehdoista

Kun olette löytäneet kiinnostavia bändejä, etsikää näistä mahdollisia lisätietoja. Googlatkaa esimerkiksi löytyykö bändiltä omat nettisivut, kurkatkaa onko heillä oma Instagram-tili ja/tai Facebookissa ja kokeilkaa löytyisikö Youtubesta tai Spotifysta ehkä lisää keikkatallenteita tai -ääninäytteitä. Instagramissa voi myös kokeilla hakea #bändinnimi, josko muut käyttäjät olisivat lisänneet kuvia tai videoita bändistä. 

3. Lähettäkää tarjouspyynnöt

- Häiden päivämäärä ja soittokeikan aikataulu (= missä ja milloin toivotte bändin soittavan)
- Keikan kesto ja sisältö (onko toiveissanne esimerkiksi 2 x 45 min vai 3 x 45 min soittosetit, tai toivotteko ehkä tämän lisäksi kappaleen tai muutaman myös vihkitilaisuuden yhteyteen)
- Kustannukset ja maksuaikataulu (onko varausmaksua, milloin keikka maksetaan, sisältyvätkö hintaan myös matkakulut)
- Peruutus / siirtämisehdot (millaisella aikataululla keikan voi vielä perua tai siirtää veloituksetta)
- Erityistoiveenne kappaleiden osalta (jos toiveissanne on esimerkiksi tietty häävalssi tai -tanssi tai muita tiettyjä kappaleita, on hyvä heti tarjousvaiheessa varmistaa, että näiden esittäminen onnistuu)

4. Tehkää valinta ja muistakaa sopia asioista kirjallisesti

Jälleen toistan itseäni, mutta muistakaa sopia keikan sisällöstä myös kirjallisesti! Oli se sitten virallinen sopimuspohja tai sähköpostiviesti, on sopimuksen sisältöön huomattavasti helpompi palata jälkikäteen, kun se löytyy myös kirjoitetussa muodossa. 

Mitä kautta te olette löytäneet bändin tai esiintyjän omiin häihinne? :)

sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Häiden musiikki - bändi, dj vai Spotify?

Häiden musiikki - aihe joka mietityttää monia! Varaisiko omiin häihin esiintymään bändin vai soittaisiko musiikkia ehkä DJ? Voisiko musiikin hoitaa ihan vain Spotifyn soittolistan kautta? Kokosin tähän postaukseen omia ajatuksiani ja pohdintojani häiden musiikkiin ja eri vaihtoehtoihin liittyen. 

Bändi

+ Tuo juhliin erityisfiilistä, sillä livemusiikkia kuulee nykyään aivan liian harvoin, ainakaan yksityisjuhlissa
+ Ohjelmanumero myös vieraille
+ Hyvä bändi houkuttelee vieraat tanssilattialle ja nostaa juhlatunnelmaa
+ Häävalssi/-tanssi on ihanaa tanssia bändin säestämänä
+ Bändi huolehtii teknisestä puolesta ja äänentoistosta - usein heidän äänentoistoaan voi ennalta sovittuna hyödyntää myös juhlapuheissa

- Muita vaihtoehtoja hintavampi vaihtoehto
- Bändin kanssa sovitussa aikataulussa tulee pysyä ja ohjelma suunnitella sen mukaan
- Joissain juhlatiloissa on rajoituksia livemusiikin soittamisen suhteen, esimerkiksi että livemusiikin tulee päättyä tiettyyn kellonaikaan
- Bändeillä on usein valmiit kappalelistat, joiden lisäksi voi toki yleensä etukäteen esittää muutaman oman toiveen, jonka bändi pyrkii toteuttamaan

Vinkit: 

- Bändejä on lukuisia, eri tyylisiä ja erilaisilla kokoonpanoilla! Bändin sijasta voi harkita esimerkiksi trubaduuria, duoa tai trioa, jotka ovat usein neli- tai viisihenkistä bändiä edullisempi vaihtoehto, sillä bändin keikkahinta muodostuu pitkälti soittajien palkkioista. Musiikin ei  myöskään ole pakko olla rock- ja pop-covereita, vaan voitte aivan oman makunne mukaisesti valita vaikkapa raskaampaa musiikkia soittavan yhtyeen tai herkkää klassista musiikkia esimerkiksi ruokailun taustalle

- Sopikaa kuka toimii bändin yhteyshenkilönä juhlapäivänä ja antakaa bändille hänen yhteystietonsa ja hänelle bändin yhteyshenkilön puhelinnumero - näin molemmat voivat kommunikoida toisilleen mahdollisista yllätyksistä/aikataulumuutoksista 

- On kohteliasta varata myös bändille jotain juotavaa ja syötävää, sekä jonkinlainen taukotila, jossa he voivat hengähtää soittosettien välissä. Ruoan ei tarvitse välttämättä olla pitopalvelunne koko menu, vaan se voi olla esimerkiksi pizzaa tai muuta helppoa ja edullista pientä suolaista

- Sopikaa soittoaikataulusta etukäteen ja kyselkää myös bändiltä heidän vinkkinsä aikataulun suunnitteluun ja tauotukseen. Sopikaa myös roudaamisen ja soundcheckin ajankohdasta

- Yleisin setti hääjuhlissa on 3 x 45 min soittoaika, mutta voitte halutessanne pyytää tarjousta myös lyhyemmästä tai pidemmästä keikasta

- Verkkovirta/pistorasiat yms tekniset asiat

Kuva: // Unsplash, Music HQ
Kuva: // Unsplash, Andy Lee


DJ


+ Laajempi kappalevalikoima ja mahdollisuus vaikuttaa musiikkityyliin ja kappalelistoihin
+ Ammattitaitoinen DJ hoitaa soittolistojen koostamisen ja suunnittelee niistä toimivan kokonaisuuden
+ DJ huolehtii teknisestä puolesta ja äänentoistosta - usein hänen äänentoistoaan voi hyödyntää myös esimerkiksi juhlapuheiden pitämiseen
+ Luo hääjuhlaan biletunnelmaa ja myös vieraat voivat käydä toivomassa omia suosikkibiisejään
+ Bändiä edullisempi vaihtoehto, sillä esiintyjiä on vain yksi
+ DJ:n voi buukata soittamaan koko hääjuhlan ajaksi, jolloin esimerkiksi vieraiden saapuessa juhlapaikalle ja ruokailun aikana hän voi huolehtia tunnelmaan sopivasta taustamusiikista ja illan hämärtyessä vaihtaa bilemusiikkiin

- DJ:n kohdalla soittoaikataulu on ehkä hiukan joustavampi kuin bändin kanssa, mutta se tulee silti huomioida häiden ohjelmaa suunnitellessa ja noudattaa yhteisesti sovittua aikataulua

Vinkit:

- DJ:n kautta voi yleensä halutessaan vuokrata myös erilaisia valoja ja muuta lisärekvisiittaa, vaikkapa savukone tanssilattian laidalle
- Mistä sitten lähteä etsimään hyvää DJ:tä? Kysele suosituksia tutuilta ja tutun tutuilta ja hääryhmistä! Lisäksi itse voin suositella Popmasteria, jonka kautta olemme buukanneet DJ:tä työpaikkani juhlatilaisuuksiin. 
- Jos pidätte karaokesta, on esimerkiksi Popmasterilla tarjolla myös DJ+karaoke-paketteja, jolloin karaoken toteuttaminenkin hoituu kätevästi DJ:n avulla ja biisilistat voidaan kustomoida teidän toiveidenne mukaisesti
- Samat vinkit kuin bändin kohdalla!

Kuva: // Unsplash, Zac Bromell
Kuva: // Unsplash, Albany Capture

Spotify

+ Helppo valinta, ei vaadi tarjouspyyntöjä tai erityisjärjestelyjä
+ Edullinen, Spotify Premiumin saa hankittua kympillä kuussa
+ Paljon hyviä, valmiita hääjuhlaan sopivia soittolistoja
+ Ei tarvitse erikseen aikatauluttaa; musiikin voi sammuttaa ja käynnistää aina juuri silloin kun halutaan

- Äänentoistosta ja tekniikasta pitää huolehtia itse
- Ei yhtä erityinen tunnelma kuin livemusiikissa, sillä Spotifyta kuunnellaan muutenkin koko ajan kotona ja juhlissa
- Vieraita voi ehkä olla hankalampi houkutella tanssilattialle bailaamaan pelkän soittolistan tahdissa, tosin tämä riippuu varmasti aivan juhlavieraista

Vinkit: 

- Soittolistojen laatimiseen kannattaa käyttää kunnolla aikaa ja miettiä millainen musiikki vetoaa vieraisiinne. Hyvä idea on tehdä esimerkiksi useampi erillinen lista: yksi soittolista ruokailun aikana soivaa taustamusiikkia varten, toinen alkuillan juhlintaan ja kolmas tanssilattialle loppuillan bileisiin 

- Sopikaa jo ennalta, mistä laitteesta musiikki soi ja milloin, sekä kuka käy käynnistämässä oikean soittolistan ja tarpeen tullen sammuttamassa/hiljentämässä musiikin. Nimetkää esimerkiksi joku kaasoista tai bestmaneista huolehtimaan musiikista ja älkää antako kaikkien vieraiden käydä vapaasti vaihtamassa biisejä

- Hankkikaa Spotify Premium - kenestäkään ei ole hauska kuunnella ilmaisversion mainoksia kesken juhlinnan

- Voitte halutessanne kysyä ilmoittautumisen yhteydessä vieraiden toivebiisejä ja sisällyttää myös niitä mukaan soittolistoihin

- Laatikaa tarpeeksi pitkät soittolistat, että musiikkia varmasti riittää koko juhlien ajan, eikä samoja kappaleita tarvitse kuunnella moneen kertaan uudestaan

- Ladatkaa varalta soittolistat myös offline-listoiksi, jotta vaikka nettiyhteys yllättäen pettäisikin, musiikin toistaminen onnistuu silti

- Huolehtikaa kunnollisesta äänentoistosta, jotta musiikin voimakkuus ja laatu ovat riittäviä juhlatilan kokoon nähden ja muistakaa myös tekninen puoli (kaiuttimet, aux-piuhat, jatkojohdot)

Kuva: // Unsplash, Fixelgraphy
Kuva: // Unsplash, sgcdesignco

Usein hääpari voi myös päätyä näiden vaihtoehtojen yhdistelmään! Moni valitsee esimerkiksi Spotify-soittolistan ruokailun taustamusiikiksi ja bändin huolehtimaan häätanssin säestämisestä ja loppuillan bilemusiikista. Esiintyjiä voi myös olla useampi, esimerkiksi DJ soittamassa musiikkia ruokailun ajan ja loppuyön tunteina ja välissä bändi vetämässä muutaman tunnin setin.

Toivottavasti tästä oli apua muille samojen pohdintojen kanssa painiskeleville! Seuraavassa postauksessa paljastan sitten mihin näistä vaihtoehdoista me päädyimme :)

perjantai 23. huhtikuuta 2021

Ideoita häiden jälkiruokapöytään

Tänään luvassa herkkujen täyteinen postaus, eli ideoita häiden jälkiruokapöytään! Jos hääkakku ei tunnu omalta jutulta, voi jälkiruokapöytään keksiä myös muunlaista tarjottavaa. Ja vaikka hääkakun haluaisikin, kaipaa moni sen rinnalle myös muuta pientä tarjottavaa. 

Cakepopsit

Cakepopsit, eli kakkutikkarit ovat suloinen ja pieni makea herkku, joka on yksi omista suosikeistani! Tikkarit valmistetaan pyörittämällä kakkutaikinasta pallo, joka paistetaan uunissa ja sen jälkeen kuorrutetaan suklaalla ja koristellaan haluamallaan tavalla. Tämä on myös siitä helppo jälkiruoka, että se soveltuu sormisyötäväksi, eikä välttämättä vaadi erillisiä aterimia!

Kuva: // Unsplash, American Heritage Chocolate

Macaronsit

Macaronsit ovat olleet yksi viime vuosien suosikeista niin häiden tarjoilupöydässä, kuin muissakin juhlissa. Macaronsien värin voi sovittaa yhteen häiden teemavärien kanssa tai esimerkiksi valita tarjolle kahta eri makua - hääparin molempien osapuolten omat suosikit. Macaronsit ovat kauniita ja näyttäviä jo sellaisenaan, mutta jos niihin kaipaa jotain pientä ekstraa, voi niitä koristella esimerkiksi lehtikullalla. Bongasin myös kevään Häämessut netissä-tarjousten joukosta By Katri Elinan upeat kalligrafialla koristellut macaronsit!

Kuva: // Unsplash, Heather Barnes
Kuva: // Unsplash, Diana Polekhina

Donitsiseinä

Yksi tämän hetken kuumimmista jälkkäritrendeistä on hauska donitsiseinä! Seinään kiinnitetyistä tikuista ripustetaan roikkumaan eri värisiä ja makuisia ihania donitseja ja vieraat voivat valita niiden joukosta mieleisensä. Näitä kuvia katsellessani aloin heti haaveilla Arnoldsin donitseista... Vinkki! Jos aiotte valmistaa häiden tarjottavat itse, valmistuvat donitsit kätevästi donitsipellin avulla. Teimme viime vuonna myös vappumunkit tällä tavalla uunissa paistaen ja niistä tuli superherkullisia! Donitsiseiniä puolestaan löytyy niin juhlatarvikeliikkeiden, kuin somistevuokraamoidenkin valikoimasta. 

Kuva: // Unsplash, Marisa Morton
Kuva: // Unsplash, Edgar Chaparro
Kuva: // Unsplash, Anastasiia Chepinska

Pannacotta

Ihanan raikas vaihtoehto häiden jälkiruokapöytään olisi pannacotta! Esimerkiksi vaniljaisen pannacotan koristeena ja makuparina toimivat niin lakritsi, hedelmät, kuin tuoreet marjatkin. Pannacotat voi myös asetella valmiiksi tarjolle annoskulhoihin, jolloin vieraiden on helppo napata ne jälkiruokapöydästä mukaansa. 

Kuva: // Unsplash, Karly Gomez


Cupcakes

Kuppikakut ovat trendikäs valinta myös hääjuhlan herkkupöytään. Niin taikinan maun, kuin kuorrutteen värin ja mahdolliset lisäkoristeetkin voi valita oman maun mukaan. Olisi hauskaa hyödyntää häiden teemavärejä myös kuppikakkujen kuorrutteen kohdalla. Jos kuppikakkeihin haluaa lisää koristeellisuutta, voi myös vuoaksi valita tavallisten paperivuokien sijaan esimerkiksi värikkäät tai kuviolliset muffinssivuoat. 

Kuva: // Unsplash, Tai's Captures
Kuva: // Unsplash, Rod Long

Marengit

Ah, minä rakastan marenkeja - niiden kuohkeutta, makeutta ja suloista ulkonäköä. Myös marenkeja voi tilata tai valmistaa niin eri väreissä kuin mauissakin ja itse ihastuin erityisesti noihin sydämenmuotoisiin, kermalla täytettyihin marenkeihin.

Kuva: // Unsplash, Evangelina Silina
Kuva: // Unsplash, Ruslan Bardash

Vohvelit

Miten olisi vohvelibaari häihin? No todellakin! Vohveleiden kohdalla kannattaa huomioida se, että niiden paistamiseen kuluu väistämättä tovi, joten jos jokainen paistaa oman vohvelinsa, on vohvelirautoja hyvä olla useampi. Taikinan puolestaan voi halutessaan lusikoida sopiviksi annosmääriksi pieniin kulhoihin tai kertakäyttökippoihin, jolloin sen voi vaan kipata raudalle ja laittaa paistumaan (tällainen systeemi on käytössä esimerkiksi Solo Sokos Hotel Lahden brunssilla!). Yksi vaihtoehto on myös buukata esimerkiksi joku catering-henkilökunnasta paistamaan vohveleita valmiiksi vieraille. 

Vohveleiden lisukkeeksi voi varata niin perinteistä hilloa ja kermavaahtia, kuin hedelmäpaloja, tuoreita marjoja, vaahterasiirappia, kuin suklaakastikettakin. Hauskinta on tietysti jos lisukkeita on tarjolla erilaisia ja kukin vieraista voi tuunata vohvelista mieleisensä. 

Kuva: // Unsplash, Joyful
Kuva: // Unsplash, Natasha Bhogal


Suklaaputous

Jos kaipaat häiden jälkiruokapöytään näyttävää ja erilaista vaihtoehtoa, valitse suklaaputous! Meillä oli eräänä vuonna työpaikkani pikkujouluissa suklaaputous ja kaikki olivat siitä todella innoissaan. Suklaaseen voi dipata esimerkiksi mansikoita, hedelmäpaloja tai vaahtokarkkeja. Lisäksi kannattaa varata putouksen viereen pitkiä puutikkuja ja pieniä jälkiruokakulhoja, joihin kukin voi annostella suklaata ja siihen dipattavia lisukkeita. 

Kuva: // Unsplash, Eiliv-Sonas Aceron
Kuva: // Unsplash, Natalia Fogarty

Suklaaputouksen ainoa huono puoli on sen sotkuisuus. Jos haaveilet suklaaputouksesta, mutta haluat valita helpomman vaihtoehdon, tarjoile valmiiksi suklaaseen dipattuja mansikoita ja hedelmiä. 
Kuva: // Unsplash, Serghei Savchiuc

Juustoja

Tätä ideaa hehkutinkin jo eräässä joulukalenteripostauksessa, mutta olen siitä edelleen yhtä innoissani! Jos hääpari ei ole niin makeiden herkkujen ystävä, voi hääkakun korvata erilaisista juustoista kootulla kakulla tai tarjottimella. Juustojen lisukkeeksi voi varata erilaisia keksejä, hilloja, tuoreita hedelmiä ja marjoja. Tavallaan tällainen "juustokakku" houkuttaisi myös meitä, sillä me molemmat rakastamme juustoja! Juustojen kanssa juomana voisi perinteisen kahvikonjakin sijasta tarjota niiden aveciksi täydellisesti sopivaa makeaa portviiniä. 

Kuva: // Unsplash, The HK Photo Company
Kuva: // Unsplash, Wyron A

Jäätelöbuffa

Tämänkin idean olen heittänyt ilmoille jo kerran aiemmin, mutta kertaus on opintojen äiti! Hääkakun ja makeiden leivosten sijaan, voi häiden jälkiruoaksi valita myös herkullisen jäätelöbuffetin. Tämä sopisi loistavasti esimerkiksi italialaishenkisen häämenun jälkkäriksi! Jäätelöbuffaan voi valita niin vohvelitötteröitä, suloisia pahvikippoja ja pikkulusikoita, kuin erilaisia lisukkeitakin: hedelmiä, kastikkeita, nonparelleja ja kermavaahtoa. 

Kuva: // Unsplash, Kelsey Curtis
Kuva: // Unsplash, Lama Roscu

All in?

Tuntuuko jälkiruokien valitseminen mahdottomalta? Unohtakaa valinta ja loihtikaa tarjolle jälkiruokabuffet, josta löytyy monenlaisia herkkuja! Olen itse kerran ollut vieraana häissä, jossa hääpari itse ei ollut täytekakkujen ystävä ja tarjolla oli hääkakun sijaan tällainen ihana herkkubuffet. Tarjolla oli brownieseja, pannacottaa pienissä annoskulhoissa, macaronseja, cakepopseja, toscakakkua ja erilaisia pikkuleipiä. Kaikki herkut olivat myös annoskooltaan sen verran pieniä, että jokainen vieras jaksoi maistaa useampaakin buffetin vaihtoehtoa. 

Kuva: // Unsplash, Patrick Leutenegger

Minkälaisia jälkkäreitä teidän häihin on tulossa? Omissamme mennään todennäköisesti aika perinteisellä hääkakku + pikkuleivät-linjalla, mutta näitä herkkuja katsoessa alkoi kyllä taas tuollainen jälkiruokabuffakin kiinnostaa. 

keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

Stand-uppia, taikuutta tai tulishow - uusia ohjelmaideoita hääjuhlaan

Voisiko modernien häiden ohjelmaan sisältyä muitakin esiintyjiä kuin perinteinen livebändi? Tämän päivän postaukseen olen kerännyt muutamia uusia ideoita häiden ohjelmaan. Harkitkaa bändin lisäksi tai sen tilalle myös muun tyyppisiä esiintyjiä, yllättäkää juhlavieraat ja tehkää häistä rohkeasti teidän näköisenne bileet!

Stand-up

Ystävieni häissä viime syksynä esiintyi stand up-koomikko Jacke Björklund, jonka reilun puolen tunnin mittainen setti oli loistava tunnelman rentouttaja ja sai vieraat nauramaan. En ollut itsekään aiemmin ollut häissä, joissa olisi ollut stand uppia, mutta se oli oikein piristävä ohjelmanumero ja sai vierailta todella positiivista palautetta. 

Stand up-koomikkoja löytyy monien ohjelmatoimistojen listoilta. Esimerkiksi Ohjelmakaupan kautta voi tilata häihin esiintymään esimerkiksi Jaakko Saariluoman, Riku Suokkaan, Heli Sutelan, Niko Kivelän tai Krisse Salmisen. 

Tulishow

Näyttävä ja jännittävä tulishow olisi hieno ohjelmanumero talvikauden tai alkusyksyn häihin, jolloin iltaisin on hämärää ja tulitaiteilijat erottuvat pimeässä edukseen. Tämä olisi myös hauska (ja hiljaisempi) vaihtoehto ilotulituksen sijaan!

Tulishow-esiintyjiä häihin tarjoavat esimerkiksi Juhlaviihde Mäntyset, Tuliryhmä Taikatulet (heidät olen itseasiassa nähnyt useampaankin kertaan mm. Linnanmäen valokarnevaaleilla ja Korkeasaaren Kissojen Yössä), sekä UniFlow. 

Kuva: // Unsplash, Dmitriy Ostretsov

Tanssi- tai akrobatiaesitys

Hääparin esittämän häävalssin tai -tanssin sijaan/lisäksi voi häiden ohjelmanumeroksi tilata myös ammattitanssijat esiintymään. Tanssiesityksen tyylin ja sisällön voi valita omien toiveiden mukaisesti, oli kyseessä sitten tanssiryhmän luova nykytanssishow tai paritanssijoiden esittämä dramaattinen tangoesitys. Toinen viihdyttävä vaihtoehto tanssille, on jännittävä akrobatiaesitys, joka varmasti vangitsee kaikkien juhlavieraiden huomion. 

Jos harkitset tanssi- tai akrobatiaesitystä, tutustu ainakin näihin: Tanssiryhmä FDC, House of Dance, Tanssishow, Akrotaiturit. 

Drag-artisti

Moderneihin häihin hauska ja räväkkä ohjelmanumero voisi olla myös drag-show. Erään aiemman työpaikkani kesäjuhlilla ohjelmanumerona oli drag-artistin show ja se oli todella mukaansatempaava: hittibiisejä ja upeita esiintymisasuja, yksi toisensa jälkeen!

Tunnettuja drag-artisteja ovat muunmuassa: Nikola, Divet Show ja Jere Sivonen. 

Taikuri/mentalisti

Erilaiset taikurit ja mentalistit ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosina osana juhlien ohjelmaa sopisivat loistavasti myös hääjuhlan esiintyjiksi. Taikurin tai mentalistin esitykseen on myös helppo osallistaa vieraita tai esimerkiksi hääpari itse. Taikuri voi esiintyä yleisön edessä lavalla tai kierrellä vieraiden joukossa tekemässä lähitaikuutta. 

Itse olen nähnyt päässyt nauttimaan juhlissa Martti Vannaksen ja Xavier Crown esityksistä. Lisäksi kiinnostavia vaihtoehtoja olisivat esimerkiksi Pete Poskiparta ja Jenni Sofia. 

Kuva: // Unsplash, Loris Marie

Improteatteri

Ah, rakastan improteatteria! Parhaimmillaan improteatteri on hyvin mukaansa tempaavaa ja saa myös yleisön innostumaan, sillä esitystä rakennetaan yhdessä yleisön kanssa. Kun vielä nuorempana asuin Lahdessa, esiintyi Improryhmä Kolina Teerenpelissä aina kerran kuussa, torstai-iltaisin ja minä ja ystäväni olimme aina paikalla. 

Häihin sopisi loistavati lyhyt improteatteriesitys, jonka teema linkittyisi jotenkin hääteemaan. Jos innostuit tästä, tutustu ainakin näihin: Improvisaatioteatteri Riskiryhmä, Ykkösryhmä, Improvisaatioteatteri Snorkkeli ja oma suosikkini Improryhmä Kolina.

Jättisaippuakuplat

Monissa eri tapahtumissa on viime vuosina näkynyt myös jättisaippuakuplaesityksiä, jotka ovat mielestäni aina yhtä kauniita! Tämä sopisi täydellisesti kesähäiden iltaohjelmaan, jolloin vieraat voisivat kokoontua juhlapaikan pihalle ihailemaan esitystä ja nauttimaan lämpimästä kesäillasta. 

Ruffle Armyn upeita esityksiä olen itse päässyt ihastelemaan useammankin kerran eri tapahtumissa ja lisäksi kannattaa tsekata myös JuhlaViihde Mäntysten jättisaippuakuplesiintyjät. 

Kuva: // Unsplash, Alfred Kenneally

Photobooth-koppi/taustaseinä

Photobooth on nykyään hyvin suosittu ohjelmanumero häissä! Jos photoboothiin haluaa tuoda hiukan lisäboostia, harkitkaa Photo Booth Finlandin valokuvauskopin vuokraamista. Koppeja löytyy erilaisia ja myös kuvien tausta voidaan kustomoida toiveiden mukaan. Parasta kopissa on, että vieraat voivat tulostaa korkealaatuiset kuvat heti mukaansa! Kuviin voidaan myös printata esimerkiksi häähashtag tai oma häälogo. 

Photobooth-taustan voi helposti askarrella ja kasata itse, mutta jos haluatte päästä helpolla ja vuokrata valmiin taustaseinän, kannattaa tutustua Juhlaviihde Mäntysten photo booth-setteihin, joita löytyy eri teemoilla. 

Alpakat

Viimeisenä oma suosikkini, eli ah niin ihanat alpakat! Näin vähän aikaa sitten jossain kuvan häistä, joissa juhlissa olivat mukana ihanat alpakat, joiden kanssa sekä hääpari, että häävieraat saivat poseerata ja napsia kuvia. Tämä olisi ihana idea etenkin maalaisromanttisten häiden ohjelmanumeroksi! Mitenhän saisin T:n suostuteltua tähän?! :D

Esimerkiksi Ali-Ollin Alpakkatilan suloiset alpakat ovat vierailleet erilaisissa juhlissa niin yritysjuhlista lasten synttäreihinkin ja tulisivat varmasti mielellään mukaan myös hääjuhliin!

Kuva: // Unsplash, Greg Lippert

Voisitko harkita jotain tämän tyyppistä esiintyjää häihin tai oletko ehkä ollut itse vieraana hääjuhlassa, jossa oli bändin sijasta tai lisäksi myös muita esiintyjiä?

maanantai 19. huhtikuuta 2021

Synttäriviikonlopun staycation Klaus K:ssa

Welcome thirties! Viime viikonloppuna juhlittiin 30 v.-synttäreitäni! Koronan takia emme voineet ystäväni kanssa toteuttaa suunnittelemiamme 60 v.-yhteissynttäreitä, eikä juhlafiilis muutenkaan ollut oikein katossa. Olin jo asennoitunut siihen, että vietämme kolmekymppisiäni ihan vaan kahdestaan kotona ja iloitsin siitä, että saamme kuitenkin viettää päivän yhdessä. 

Minua ei ole kovin montaa kertaa yllätetty synttäripäivänä, sillä yllättämiseni on oikeastaan aika hankalaa, kun olen itse niin kova suunnittelemaan ja organisoimaan - ehdin usein tehdä juhlapäivän suunnitelmat jo itse. Tavallaan koronasta siis aiheutui nyt jotain hyvääkin - T nimittäin onnistui järjestämään minulle ihanan synttäriyllätyksen!

Aamu käynnistyi ihanalla myöhäisellä synttäriaamiaisella ja sen jälkeen sain ohjeet pakata tavarani yhden yön reissua varten, vailla tietoa määränpäästä. Jo tämä oli kutkuttavan jännittävää - ja myös haastavaa, sillä tavaramäärä meinasi minulla ehkä hieman riistäytyä käsistä ja T joutui mättämään osan vaatteista takaisin kaappiin (kuulemma en esimerkiksi tarvinnut mukaan kolmea eri pipoa tai villasukkia) :D Sitten pakkasimme kassin ja Aapon autoon ja lähdimme matkaan!

Lyhyen ajomatkan jälkeen päädyimme Helsinkiin ja aavistelin jo, että kohteenamme on joku keskustan hotelleista. Jätimme auton parkkihalliin ja kun nousimme sieltä takaisin maan pinnalle, huomasin että seisoimme aivan Klaus K:n sisäänkäynnin edessä. Jes! Sinne olin halunnut jo pidempään päästä yöpymään!

T oli varannut meille kolmelle Klaus K:n ihanan staycation-paketin, johon sisältyi majoitus hotellin ylimmän kerroksen Sky Loft-huoneessa, kolmen ruokalajin illallinen huoneeseen tarjoiltuna, pullo kuohuvaa, take away-aamiainen ja myöhäinen huoneenluovutus. Huone oli aivan ihana ja todella tilava - ylivoimaisesti yksi hienoimmista, joissa olen yöpynyt. Sinne oli myös tuotu illallista varten pieni pöytäryhmä, mikä oli kiva lisä ja teki ruokailun huoneessa käsin mukavammaksi. Myös Aapo oli huomioitu ja huoneessa odottivat valmiina ruoka- ja juomakuppi, pyyhe, sekä pieni herkkuluu!


T oli myös ostanut meille samppanjaa ja suklaata! <3

Ihastuin etenkin tähän kylpyhuoneeseen! Ikään kuin suihkukoppi, mutta tyylikkäämpi versio

Sekä tähän upeaan lamppuun ja LUMI:n kylpytuotteisiin! Klaus K:n aulassa olisi ollut myös Lainaamo, josta olisi voinut hakea huoneeseen lainaan haluamiaan kosmetiikkatuotteita

Mikä tää paikka oikein on?! 



Korkkasimme kuohuvan, nautimme herkullisen illallisen, ihastelimme ilta-aurinkoa huoneen omalla parvekkeella, pelasimme Unoa, löhöilimme, katsoimme Selviytyjät Suomen Chromecastin välityksellä ja nukuimme pitkään. Aamulla kävimme kävelyllä Espan puistossa ja maalaistollona Aapo oli aika ihmeissään kaupungin vilinästä :D Hänhän oli myös ensimmäistä kertaa ikinä hotellissa ja yllätti meidät molemmat käyttäytymällä superhyvin koko vierailun ajan - pääsee siis mukaan toistekin!


Sitten oli alkuruoan aika! Ohueksi leikattua suolattua lohta, fenkolia, sitruunaa ja bottargaa ja ihanaa focacciaa
Pääruokana Paccheri -pastaa, Ahvenanmaan karitsan ragout ja Pecorino Romano -juustoa
Ja jälkkäriksi Panna Cotta ja Vin Santo -kirsikoita!

Napattiin musta myös synttärikuva parvekkeella! Oon aivan ihastunut tuohon uuteen pantaan, jonka ostin kampaajakäynnin yhteydessä Studio Versiosta

Aamupala haettiin paperikassissa ravintolasta ja nautittiin huoneessa. Ei tämä varmasti vetänyt vertoja Klaus K:n oikealle brunssille, mutta oli kyllä ihan maistuva! Kolmioleipiä, croissantteja, kananmunia, hedelmiä, chia-tuorepuuroa, tuoremehua ja kahvia

Loppujen lopuksi tästä synttäripäivästä tuli yksi parhaista koskaan ja yhden yön staycation poissa kotoa tuntui aivan kuin pidemmältäkin lomalta. Minä, joka olen nyt ollut etätöissä ja -koulussa yli vuoden ajan ja saatan viettää kaksikin viikkoa putkeen poistumatta kotoa muuta kuin Aapon kanssa lenkille, sain tästä ihan superpaljon energiaa ja iloa. Lämmin suositus myös Klaus K:lle, jossa huone oli ihanan laadukas ja rauhallinen, ruoka hyvää ja palvelu pelasi. Sky Loftissa kelpaisi hyvin viettää vaikkapa hääyötä tai majoittua kaasojen/bestmanien kanssa häitä edeltävänä yönä! Niin ja ottakaa AINA myöhäinen huoneenluovutus, se on paras keksintö ikinä. 

Mikä parasta, seuraava staycation odottaa jo aivan kulman takana! Ihan pian ollaan oltu vuosi kihloissa ja päätettiin juhlistaa sitä yhden yön minilomalla Långvikissa, johon saimme vanhemmiltani lahjakortin jouluna. Sitä odotellessa!

sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Kaason rooli ja tehtävät

Mitä kaason rooli oikein tarkoittaa ja mitä kaikkea kaasoilta odotetaan? Tämä aihe on puhututtanut paljon viime aikoina blogeissa ja hääryhmissä, joten ajattelin kirjoitella myös omia ajatuksiani aiheeseen liittyen. Lähinnä siitä näkökulmasta, mitä odotan ja toivon omilta kaasoiltani ja millainen heidän roolinsa tulee meidän häissämme olemaan. 

Kuva: // Unsplash, Eric Ward

Makutuomarointia hääpukusovituksissa - Jos koronatilanne sen suinkin sallii, toivoisin että pääsisin edes yhden kerran sovittamaan hääpukuja niin, että myös kaasoni ja äitini pääsisivät mukaan sovitukseen makutuomareiksi, sillä tiedän että tämä olisi myös heille tärkeä ja odotettu juttu. Kaikki minut tuntevat tietävät, että olen välillä ihan mahdottoman huono tekemään päätöksiä ihan vaan tavallistenkin vaatehankintojen kohdalla, joten uskon, että makutuomareista ja heidän mielipiteistään olisi myös minulla aidosti apua :D Lisäksi yksi kaasoistani on vestenomi ja työskennellyt aiemmin hää- ja juhlapukuliikkeessä, joten häneltä saan varmasti kullanarvoisia vinkkejä myös ammattilaisen näkökulmasta. 

Askarteluapua ja diy-projekteja - Kaksi kaasoistani on itseni tavoin innokkaita käsityöharrastajia ja askartelijoita (kolmas ei niin innokas :D kyllä, rakas juuri sinä!), joten he ovat jo ilmaisseet, että mielellään auttavat mahdollisissa diy-projekteissa. Meillehän on suurin osa koristeista ja somistuspuolesta tulossa vuokrattuna, joten mitään kovin isoja askarteluprojekteja ei ole tiedossa. Jotain pientä olisi kuitenkin hauska näperrellä myös itse!

Viininmaistelua ja fiilistelyä - Jossain vaiheessa haluan ehdottomasti järjestää kaasoilleni pienen illanvieton, jossa voimme maistella kuohuvia ja fiilistellä yhdessä hääjuttuja. Ehkä jopa katsoa jonkun hölmön hääleffankin! Tämän on oikeastaan ehkä myös vähän tekosyy saada rakkaat tyypit koolle ja viettää laatuaikaa heidän kanssaan - sitä kun ei koskaan ole liikaa. Minun kaasoni tuntevat kaikki toisensa jo ennestään, itseasiassa 15 vuoden ajalta, mutta tämä on myös hyvä tapa tutustuttaa kaasot toisiinsa, jos he eivät entuudestaan ole niin hyviä tuttuja. Kun on treffannut edes kerran kasvokkain, on paljon mukavampi alkaa edistää yhdessä esimerkiksi polttarisuunnitelmia! 

Häämessuilua ja häätapahtumia (?) - Olen jo vähän luopunut toivosta sen suhteen, että pääsisimme kaasojeni kanssa yhdessä häämessuille ihan fyysisesti (kiitos koronan), mutta olisi ihanaa järjestää yhteinen etämessuilupäivä! Talvilomaviikollamme jo parhaan ystäväni kanssa vähän fiilistelimmekin kevään Häämessut netissä-ohjelmia. Tiedän, että myös äiti varmasti haluaisi kovasti häämessuille mukaan! Ehkä täytyy siis järkätä seuraavan Häämessut netissä-viikonlopun aikana jonkinlainen messuiluhetki yhdessä kotona. 

Polttarijärjestelyt - Ehkä isoin asia, jota toivon kaasoiltani, on tietysti polttareiden järjestäminen! Siinäkin mielessä oloni on luottavainen, sillä tiedän näiden kolmen ihmisen osaavan järjestää juuri minun näköiseni polttaripäivän. Koska olen itse luontaisesti tosi kova organisoimaan ja suunnittelemaan, on myös minulle itseasiassa tosi iso juttu, että joku muu hoitaa kaikki suunnitelmat puolestani ja päivän ohjelma on täysi yllätys. Odotan sitä innolla!

Rentoutumista ja hemmottelua häitä edeltävänä iltana ja hääaamuna - Koska emme juhli häitämme kotipaikkakunnallamme, vaan Turussa, suunnitelmissani on varata minulle ja kaasoille hotellista sviitti häitä edeltävälle yölle, jolloin voisimme viettää illan yhdessä rentoutuen, saunoen ja tulevaan päivään valmistautuen. Ja tietysti aamulla nauttia kunnon hotelliaamiaisen ja sen jälkeen laittautua yhdessä hotellilla kampaajan ja meikkaajan käsittelyssä. 

Kuva: // Unsplash, Devon Divine

Apuna hääpaikan koristelussa - Hääpaikkaamme pääsemme onneksi koristelemaan jo perjantaina päivällä, joten siihen on varattu reilusti aikaa ja ne jotka pääsevät paikalle töiden ja muiden menojensa puolesta, ovat tervetulleita auttamaan. Myös meidän molempien vanhemmat ovat häistä niin täpinöissään, että ovat suunnitelleet ottavansa hiukan vapaata hääviikolle ja ovat varmasti myös apuna koristeluoperaatiossa! Ja minähän olen tietysti koko ajan ollut sitä mieltä, että eihän meille edes kovin ihmeellisiä koristeluja tule... mutta ystäväni häistä viime syksynä viisastuneena - ihan vaan pöytäliinojen ja kynttilöiden, sekä paikkakorttien yms. perusjuttujen asetteluun menee yllättävän paljon aikaa, joten on ihana päästä aloittamaan valmistelut ajoissa!

Henkinen tuki - Haluan ajatella, että en sorru häiden alla sen suuremmin stressaamaan mistään, mutta... en usko siihen itsekään. Rehellisesti sanoen, minä olen oikeastaan todella paha stressaaja, välillä myös silloin, kun on kyse kivoista jutuista, kuten häävalmisteluista. Siksi on ihanaa, että hääpäivänä vierelläni on kolme ihanaa luottotyyppiä, jotka ovat tunteneet minut todella pitkään ja tuntuvat aina löytävän oikeat sanat. Kukaan heistä ei myös ole yhtä kova stressaamaan kuin minä, vaan edustaa pikemminkin optimismin ja realismin sekaista käytännönläheistä näkökulmaa, joka varmasti rauhoittaa mahdollista viime hetken panikointiani juuri sopivasti. 

Lisäkäsinä ja tukijoukkoina hääpäivän aikana - Vaikka häissämme suurin osa käytännön asioista hoituukin cateringin henkilökunnan kautta, on juhlien aikana aina muutamia tehtäviä, joissa kaivataan apua myös kaasoilta ja bestmaneilta. Luulen, että ainakin juomapöydän täydentämiseen illan aikana, tulemme pyytämään heiltä vähän apuja!

Kuva: // Unsplash, Genessa Panainte

Kaason rooleja ja vastuita on varmasti yhtä paljon erilaisia kuin hääparejakin. Itse miellän kaason ennen kaikkea kunniavieraaksi ja morsiamen luottohenkilöksi, joka voi sitten tarvittaessa avustaa tietyissä sovituissa asioissa hääpäivän aikana. Ajatus siitä, että kaasot tai bestmanit osallistuisivat hääjärjestelyihin esimerkiksi pyytämällä tarjouksia palveluntarjoajilta tai tekemällä varauksia puolestamme, tuntuisi puolestaan tosi hassulta - ovathan kyseessä kuitenkin meidän juhlamme ja päävastuu niiden järjestämisestä on nimenomaan meillä. Itselleni on tärkeää, että kaasot ovat juhlissamme myös vieraana ja saavat nauttia juhlapäivästä täysillä muiden mukana. 

Ajattelin kirjoittaa aiheesta myöhemmin vielä toisen postauksen, jossa kerron lyhyesti omista kaasoistani ja siitä, miksi pyysin juuri heitä tähän tehtävään! 

Ja samalla myös muistutus siitä, että kaikki kaason roolissa kirjoittamani postaukset viime vuodelta löytyvät blogista #kaasohommissa tunnisteen alta! Eli jos olet itse tuleva kaaso tai bestman, niin niistä voi lueskella omia fiiliksiäni ja ehkä poimia jotain vinkkejäkin :)

Ja jos aihe kiinnostaa, niin suosittelen lukaisemaan myös bloggaajakollegani Mian Kuparimorsian-blogin kaasoaiheiset postaukset ja kuuntelemaan Hääpodin jakson nro 10, jossa aiheena ovat Kaasot ja häätiimi!