keskiviikko 4. elokuuta 2021

21 x Hauskimmat hääleikit- ja ohjelmanumerot

Ystäviemme häissä viikonloppuna oli todella hauskoja ohjelmanumeroita ja niiden inspiroimana kokosin tähän postaukseen kunnon listauksen hääleikeistä ja - ohjelmanumeroista. Mukana niin perinteisiä suosikkeja, kuin vähän tuoreempiakin ideoita!

Muutama oma ajatukseni häiden ohjelmaan liittyen: 

  • Häiden aikataulua ei kannata suunnitella liian tiukaksi ja mahduttaa mukaan kaikkia mahdollisia leikkejä ja ohjelmanumeroita, sillä usein vieraat nauttivat myös vapaasta hengailusta
  • Valitkaa leikkejä ja ohjelmanumeroita, joista te itse pidätte, mutta joista myös vieraanne todennäköisesti innostuvat - näin taataan, että kaikki viihtyvät juhlissa 
  • Hyvä idea voi olla liittää ohjelmaan pari yhteistä leikkiä tai ohjelmanumeroa ja lisäksi jotain itsenäistä tekemistä, jota vieraat voivat hääpäivän aikana suorittaa omassa tahdissaan
  • Varalle voi myös miettiä pari lisäideaa siltä varalta, että johonkin väliin jääkin arvioitua enemmän aikaa tai vaikuttaa siltä, että vieraat kaipaisivat lisää tekemistä. Kaasoja/bestmaneja/seremoniamestaria kannattaa myös ohjeistaa, mitkä ohjelmanumeroista ovat teille tärkeimpiä ja mitkä voi tarpeen vaatiessa jättää pois, jos aikataulu alkaa näyttää liian tiukalta tai juhlien aikana tulee yllätyksiä
  • Jos suunnittelet häiden ohjelmaa kaason, bestmanin tai vaikkapa häävieraan roolissa, muista varmistaa leikkien/ohjelman sopivuus myös hääparilta. Monien hääleikkien kohdalla mielipiteet nimittäin vaihtelevat aika paljonkin, joku rakastaa esimerkiksi kenkäleikkiä ja morsiamenryöstöä ja joku toinen taas voi ajatella, kuten eräs ystäväni, että: "Jos joku meidän häissä ryöstää jotain, oli se sitten anoppi tai boolimalja, niin lähden kyllä menemään" :D

Pihapelit/Hääcup

Pihapelit sopivat loistavasti myös häihin ja luovat rentoa juhlafiilistä! Edellytyksenä toki on, että juhlapaikan pihamaalla on tilaa pelailulle. Ystäviemme häissä järjestettiin Hääcup, jossa kaikki halukkaat saivat kisata kolmessa lajissa: tikanheitossa, sekä frisbeegolfin, että perinteisen golfin puttauksessa. Kunkin suorituspaikan luota löytyi tuloskortti, johon oma tulos merkittiin ylös ja myöhemmin illalla palkittiin kolme korkeimmat pistemäärät saavuttanutta. 

Edellämainittujen lisäksi häiden pihapeleiksi voisivat sopia myös petanque, mölkky, sekä pussin- tai renkaanheitto. Esimerkiksi mölkkypeliä voi nopeuttaa niin, että koko peliä ei pelata läpi, vaan kukin osallistuja saa vaikkapa 3-5 heittoa, joiden yhteispistemäärä lasketaan sitten yhteen. 




Tietovisa

Muutamissakin häissä, joihin olen osallistunut, on ollut ohjelmassa myös jonkinlainen tietovisa hääpariin liittyen. Visan voi toteuttaa joukkueittain (esimerkiksi pöytäryhmät muodostavat aina 4-6 hengen joukkueen) tai yksilöittäin, niin että jokaiselle jaetaan oma visailulappu. Vieraita voi ohjeistaa täyttämään vastaukset tiettyyn kellonaikaan mennessä ja sen jälkeen käydään vastaukset läpi ja paljastetaan oikeat vastaukset, sekä lasketaan joukkueiden pisteet. Yksi vaihtoehto on myös toteuttaa visa sähköisesti Kahoot-sovelluksen avulla, jolloin oikeat vastaukset ja voittaja selviävät kätevästi heti pelin aikana. 

Musavisa

Myös tämän idean bongasin ystävieni häistä viikonloppuna! Kisailimme loppuillasta 2-4 hengen joukkueissa musavisassa, jonka sulhanen oli suunnitellut. Biisejä oli muistaakseni 12 ja ne oli koottu Spotify-listaksi. Jokaisesta biisistä soitettiin aina lyhyt pätkä ja esiintyjän arvaamisesta sai puoli pistettä ja kappaleen nimestä toisen puolikkaan. Tämä oli superhauska, koska mukaan mahtui biisejä Popedasta ja Röllistä Weekendiin :D

Yhteistanssi

Useammissakin häissä, joissa olen päässyt olemaan vieraana, on myös loppuillasta bailattu jonkinlaisen yhteistanssin merkeissä, eräissä juhlissa letkajenkan ja toisissa macarenan tahdissa. Viikonlopun häissä yhtenä ohjelmanumerona oli lindyhop-tanssin parin helpon askelkuvion opetteleminen morsiamen siskon johdolla ja se oli superhauskaa! Tämä ohjelmanumero oli myös siitä hyvin suunniteltu, että tanssimaan pystyi niin yksin, kuin parinkin kanssa. 

Treffi-ideoita hääparille

Tämä on helppoa itsenäistä tekemistä vieraille! Jokaisessa pöydässä tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi vieraskirjan vieressä voi olla purkki/laatikko, pieniä paperilappuja ja kyniä ja vieraat voivat kirjoittaa lapuille treffi-ideoita hääparille. Tämä on minusta hauska idea myös siksi, että usein parhaat vinkit retkipaikoista, ravintoloista ja muista kohteista saa juurikin puskaradion kautta!

Tutustumisleikki

Tutustumisleikki on loistava ohjelmanumero heti hääjuhlan alkuun, etenkin isommissa häissä, joissa kaikki vieraat eivät välttämättä tunne toisiaan entuudestaan. Itse tykkään tutustumisleikistä, jossa hääpari kääntyy hetkeksi selin yleisöön päin ja tällä välin seremoniamestari näyttää paperilapulla vieraille keiden tulee nousta seisomaan (tähän kannattaa miettiä sellaiset kuvaukset, ettei kukaan joudu nousemaan yksin seisomaan, eli esimerkiksi "Sulhasen sukulaiset", "Hääparin isovanhemmat", "Morsiamen opiskelukaverit" jne) ja tämän jälkeen hääpari saa kääntyä ja yrittää arvata mikä pystyyn nousseita vieraita yhdistää. 

Tämän voi toki toteuttaa myös ilman arvuuttelua, jolloin voi ottaa mukaan myös hauskempia kuvauksia, esimerkiksi "Olen vaihtanut sulhasen vaipan" tai "Olen bilettänyt yhdessä hääparin kanssa". 

Kenkäleikki

Perinteinen kenkäleikki jakaa mielipiteitä, mutta itse henkilökohtaisesti pidän sitä hauskana! Leikin ideana on, että hääpari istuu selät vastakkain toisiaan näkemättä ja Tuttu Juttu-tyyppisesti heille esitetään kysymyksiä, "Kumpi nukahtaa helpommin television ääreen?" ja sitten he saavat esittää mielipiteensä kohottamalla joko oman tai puolison kengän ilmaan. Jos ei halua pelata kengillä, voi vastauksia varten askarrella vaikkapa kaksi erilaista pahvikylttiä. 

Yksi vaihtoehto on myös ottaa yleisö mukaan äänestyksiin, joko niin, että voidaan vastata pöytäryhmittäin ja jokaisesta pöydästä löytyy kaksi pöytäkylttiä jonka joku pöydässä istuvista sitten kohottaa ilmaan tai esittämällä ensin kysymys ja sitten vastausvaihtoehdot ja jokainen vieras voi äänestää nostamalla kätensä ilmaan kannattamansa vastauksen kohdalla. Eli esimerkiksi "Kumpi voisi todennäköisemmin unohtaa avaimet kotiin?", "XX" -> tätä äänestävät nostavat kädet ilmaan vai "XX" -> tätä äänestävät nostavat kädet ilmaan. Leikin vetäjä voi silmämääräisesti suorittaa tuomaroinnin ja arvioida kumpi kerää enemmän ääniä. 

Täydennettävä tarina

Meinasin ensin nimetä tämän aukkotarinaksi, mutta sitten totesin, että se kuulostaa vähän liian hämärältä :D Mutta ideana siis, että on etukäteen laadittu hauska tarina, joka voi kertoa vaikkapa hääparista ja heidän yhteisestä taipaleestaan, johon on jätetty tiettyjä aukkoja (vaikkapa muutama verbi, adjektiivi ja substantiivi). Vierailta kerätään sitten sanoja esimerkiksi pöytäryhmittäin ja näillä täydennetään tarina ja lopuksi luetaan se. Toki tarinaan voi halutessaan lisätä muitakin henkilöitä seikkailemaan, vaikkapa hääparin läheisiä tai ystäviä.

Polttariterveiset 

Hauska idea on myös sisällyttää hääohjelmaan jossain muodossa terveiset tai muistoja hääparin polttareista! Polttareista voi koostaa kuvakirjan tai teettää polttarikuvat ja ripustaa ne esille seinälle tai taulukehykseen. Jos polttarisankari on esiintyjätyyppiä, on polttariseurue voinut pyytää häntä valmistelemaan polttareiden aikana esimerkiksi lauluesityksen tai runon, joka esitetään sitten hääjuhlassa. Joskus kuulin myös, että polttariseurue esitti yhdessä tanssin, jota olivat treenanneet polttaripäivänä tanssitunnilla :D Jos polttaripäivästä on koottu lyhyitä videopätkiä, voi ne myös editoida yhdeksi videoksi, jonka voi esittää hääjuhlassa valkokankaalta kaikille vieraille.

Häät.fi instasta bongasin juuri hauskan idean, jossa polttareissa oli tehty vähän erilaista taidetta ja painettu maalin kanssa morsiamen, sekä muutaman polttarivieraan takamusten kuvat valkoiselle lakanalle ja häissä sulhanen pääsi tunnistamaan mikä näistä kuului hänen omalle puolisolleen :D Polttariterveisiä kannattaa toki ideoida yhdessä hääparin kanssa, jolla myös varmistetaan, että ne heidän mielestään sopivat juuri heidän juhliinsa ja vierasjoukolleen. 

Nimet kaulimeen

Yhden ystäväni häissä juhlasalin pöydät jaettiin kahteen eri joukkueeseen ja hääparin molemmat osapuolet saivat oman joukkonsa, jolta heidän piti sitten kerätä kaikkien vieraiden nimet kaulimeen kirjoitettuna, mahdollisimman nopeasti. Toki kaulimen sijaan voi käyttää ihan mitä tahansa muutakin, vaikkapa isoa pahvikylttiä! Oli hauskaa kierrättää kaulinta hirveällä vauhdilla vieraalta toiselle ja yrittää rustata oma nimi siihen mahdollisimman nopeasti. Tämä myös yhdisti kivasti vieraita, kun oman joukkueen kanssa pyrittiin tietysti päihittämään vastapuoli. 

Löydä vieras/esineet

Toinen hyvä tapa saada vieraat tutustumaan toisiinsa, ovat "Löydä vieras"-lappuset, joissa on erilaisia kuvauksia ja pyritään löytämään vieras, joka sopii kuvaukseen ja kirjoitetaan sitten tämän nimi kyseiselle riville. Kuvauksiin voi keksiä sekä helpompia (esim. "Löydä vieras, joka on saman ikäinen kuin itse olet...." ja "Löydä vieras, joka on pidempi kuin sinä...."), että haastavampia (esim. "Löydä vieras, jolla on 2 tai useampia tatuointeja..." ja "Löydä vieras, joka puhuu sujuvasti vähintään kolmea kieltä...") kohtia. Tähän löytyy paljon valmiita templateja googlaamalla "Find the guest" ja halutessaan ne on helppo suomentaa ja luoda itse vastaava vaikkapa Canvan avulla ja tulostaa sitten paperille. 

Jos vieraiden joukosta löytyy esiintymisintoisia, voi tämän toteuttaa myös kilpailuna niin, että pyydetään 2-4 vapaaehtoista eteen ja he voivat kisata joko yksilöinä tai pareittain. Leikin vetäjä kertoo aina kuvauksen ja tämän jälkeen kisaajat ryntäävät vieraiden luo ja yrittävät mahdollisimman nopeasti löytää kuvaukseen sopivan henkilön. Nopeampi kilpailija saa pisteen ja eniten pisteitä kerännyt vie voiton. Toinen vaihtoehto on toteuttaa kisa niin, että vieraiden sijasta etsitään tiettyjä esineitä ja kaikki muut vieraat voivat avustaa kilpailijoita. Leikin vetäjä huutaa esimerkiksi "Huulipuna" tai "Vessapaperirulla" ja sitten kyseinen esine täytyy löytää juhlapaikalta mahdollisimman nopeasti. 

Salatehtävät

Täytyy myöntää, että itse en ole ikinä ollut häissä, joissa olisi ollut salatehtäviä! Olen kuitenkin lueskellut näistä muiden kokemuksia ja varmasti tietynlaisessa hääporukassa nämä voivat olla oikein hauskoja. Salatehtävät voi kirjoittaa pienille paperilapuille, jotka taitellaan ja kootaan lasipurkkeihin tai koreihin, joko niin, että jokaisessa pöydässä on omat salatehtävänsä tai että juhlapaikalta löytyy yksi iso purkki, josta kaikki vieraat voivat halutessaan käydä nappaamassa tehtäviä. Lisäksi kannattaa varata toinen purkki, johon vieraat voivat laittaa suorittamansa tehtävät, omalla nimellään varustettuna. 

Salatehtävistä kannattaa myös kirjoittaa jonkinlainen ohjeistus niiden suorittamisesta ja voittajan voi joko arpoa kaikkien tehtäviä suorittaneiden joukosta tai palkita sen, joka on suorittanut eniten salatehtäviä. Sominon blogista bongasin todella hyvän listauksen hauskoista salatehtävistä, tässä linkki siihen!

Morsiamen/sulhasen/anopin/boolimaljan tai minkä vaan ryöstö

Ehkä yksi eniten mielipiteitä jakavista ohjelmanumeroista, mutta hyvin toteutettuna tämä voi olla oikein hauskakin! On ryöstön kohde sitten mikä hyvänsä, ideana siis on, että kesken juhlan joku/jotkut käyvät ryöstämässä sen ja tämän jälkeen jonkun (usein hääparin tai jommankumman heistä) tulee suorittaa tietty tehtävä tai tehtäviä saadakseen ryöstön kohteen takaisin. Ryöstöstä tekee mielestäni hauskan se, että se liittyy jotenkin hääpariin ja heidän kiinnostuksensa kohteisiin! Jos esimerkiksi hääpari rakastaa Star Wars-leffoja, voivat ryöstön suorittaa teemaan sopivilla naamareilla varustetut pahikset ja tehtävänä voi olla vaikkapa vastata Star Warsiin liittyviin kysymyksiin tai nimetä tarinan hahmoja. 

Suoritettava tehtävä kannattaa toki myös miettiä niin, että se on suorittajalle mieleinen - jos jompikumpi hääparista esimerkiksi inhoaa laulamista, ei olisi kenellekään hauskaa pistää häntä esittämään lauluesitystä kaikkien vieraiden edessä. Erään ystäväni häissä oli morsiamenryöstö ja saadakseen morsionsa takaisin, sulhasen piti vastata anoppiinsa liittyviin kysymyksiin. Tämä oli hauskaa ja osa vastauksista jopa vähän liikuttaviakin, nimenomaan siksi että sulhasella ja anopilla on läheiset välit ja he tuntevat toisensa hyvin. 

Kuvahaaste

Kuvahaasteessa jokaisesta pöydästä löytyy lista asioista, joista vieraat voivat juhlien aikana napsia kuvia. Nämä voivat olla vähän erilaisia joka pöydässä, niin erilaisia kuvia tulee mahdollisimman paljon. Listalta voi löytyä ihan mitä vain, mutta toki kannattaa valita sellaisia juttuja, jotka löytyvät hääpaikalta ja joiden kuvaaminen on mahdollista, esimerkiksi "Jotain punaista", "Tanssilattia", "Kaunis yksityiskohta", "Auringonlaskun aikaan". Erään ystäväni häissä haaste toteutettiin niin, että jokaisesta pöydästä löytyi kertakäyttökamera, jolla kuvia napsittiin ja hääpari teetti sitten nämä itselleen muistoksi juhlien jälkeen. Toinen vaihtoehto voisi olla napata kuvia puhelimella ja pyytää vieraita lataamaan ne esimerkiksi Tahtoo-hääsivustolle. 

Photobooth

Photobooth on ollut yksi isoimmista häätrendeistä viime vuosina! Itse olen ollut häissä, joissa photoboothista löytyi selfie-tikku, johon sai liitettyä oman puhelimen ja napattua kuvia, sekä useammissa, joissa photoboothista on löytynyt polaroid-kamera, jolla on voinut napata muistoksia kuvia niin itselle, kuin vieraskirjaankin. Photoboothia varten voi valmistella myös kuvausseinän tai -taustan ja halutessaan myös propseja, eli tikkujen päässä olevia hauskoja "asusteita", joita vieraat voivat käyttää kuvissa. 

Photoboothiin voi toki panostaa enemmänkin ja valmistella kunnon lavasteen kuvausta varten, vaikkapa häiden teemaan liittyen. Hääteemoja-postauksissa on esitelty hauskoja ideoita myös photobootheihin, esimerkiksi tämä upea kuumailmapallotausta. Monissa häissä on myös näkynyt vanhoja taulukehyksiä, joita vieraat voivat käyttää kuvissa koristeena. 

Video-vieraskirja

Vähän erilainen idea vieraskirjan toteuttamiseen! Varatkaa johonkin sopivaan nurkkaan vieraskirjapiste ja videokamera tai vaikkapa vanha älypuhelin, jolla voi kuvata videoita. Vieraat voivat käydä vuorotellen nauhoittamassa pienen videotervehdyksen hääparille, muistoksi juhlista. Myös videonurkkaan voi toki halutessaan varata myös jotain hauskaa rekvisiittaa, aivan kuten photoboothiinkin. 

Hääbingo/-arvat

Yksi hääleikkien klassikoista! Hääbingon pohjan voi suunnitella itse vaikkapa Canvan avulla tai ihan Wordissa ja tulostaa sitten paperille. Bingoon voi valita erilaisia kohtia, kuten "Hääpari tanssii" tai "Joku itkee" ja kun joku vieraista saa bingon, siitä tulee ilmoittaa esimerkiksi kaasoille/bestmaneille. Bingon palkinnoksi voi varata jotain pientä ja kaikille sopivaa, kuten ässäarpoja, leffaliput tai näin korona-aikana vaikkapa käsidesiä tai kangasmaskin!

Toinen vaihtoehto ovat hääarvat, jotka on myös helppo askarrella itse. Diy-raaputuskorttien tekoon löytyy hyvät ohjeet esimerkiksi täältä ja palkinnoiksi sopivat samanlaiset pienot palkinnot kuin bingoonkin. Toki halutessaan voi ostaa yhden vähän isomman, ns. pääpalkinnon, vaikkapa muutaman kympin arvoisen ravintolalahjakortin. 

Terkkulappuset

Myös näitä on viime vuosina näkynyt hääjuhlissa paljon! Jokaisen vieraan paikalle voi asettaa printatun lappusen ja kynän ja vieraat voivat sitten täyttää lapulle terveisensä sopivan välin tullen. Lappusessa voidaan kysellä esimerkiksi milloin on ensimmäisen kerran tavannut hääparin, hauskimpia yhteisiä muistoja ja avioliitto-ohjeita. Yksi vaihtoehto on myös ystäväkirja, jossa kysytään vieraaseen itseensä liittyvistä asioista (inspiraatiota löytyy esimerkiksi ystävälleni suunnittelemasta Polttariystäväkirjasta). Hääpari voi sitten koota lappuset muistoksi hääpäivästä ja vieraista. 


Kuvavisa

Kuvavisan voi toteuttaa itsenäisenä tekemisenä ripustamalla hääparin yhteiskuvia eri paikoista ja tilanteista esimerkiksi suureen taulukehykseen tai juuttinarujen ja pyykkipoikien avulla seinälle. Kuvat numeroidaan ja vieraiden pitää kirjoittaa paperilapuille veikkauksensa kuviin liittyen. Kuvavisassa voi arvuutella vaikkapa sitä missä kyseinen kuva on otettu tai miltä vuodelta kuva on peräisin. Yksi vaihtoehto on myös pyytää vieraita järjestämään kuvat aikajärjestykseen. 

Toinen vaihtoehto on kilpailla kuvavisassa joukkueina esimerkiksi pöytäryhmittäin, kuten häävisankin kohdalla. 

Lauluesitys

Laulu- tai musiikkiesitys on aina ihana lisä hääohjelmaan! Vaikka lähipiiristänne ei löytyisi musikaalista porukkaa, voi lauluesityksen toteuttaa myös pilke silmäkulmassa. Innostuisivatko esimerkiksi ystäväporukka tai perheenjäsenet suunnittelemaan yllätysnumeron, jossa esitetään joku hääparin suosikkibiisi, omilla sanoituksilla varustettuna? Tämä sopii itseasiassa myös polttaritehtäväksi: polttarisankari valmistelee yhdessä polttariporukan kanssa puolisolleen lauluesityksen, omilla sanoituksilla ja esittää sen sitten yhdessä hääjuhlassa. 

Beer pong

Ystäviemme häissä lauantaina pelattiin loppuillasta myös beer pongia ja tämä oli superhauska lisä rentojen häiden ohjelmaan! Beer pongissa voi kilpailla pareittain ja pisteen suunnitella vaikkapa juhlapaikan pihalle, vaaditaan vain pöytä, mukit ja pari pientä palloa. Jos peliin innostuu mukaan enemmänkin porukkaa, voi sitä pelata turnauksena pareittain ja voittajat sitten lopulta toisiaan vastaan. Jos pelistä haluaa toteuttaa vähän lyhyemmän version, voi heti alkuun mukeja sijoittaa vähän vähemmän, esimerkiksi 5 kpl. Vinkkinä myös, että meidän kaveriporukassa pelataan beer pongia aina niin, että mukeissa on vettä ja kun tulee osuma, otetaan huikka omasta juomasta. Näin jokainen voi pelata peliä valitsemallaan juomalla ja myös sotkua tulee vähemmän - etenkin jos beer pongia pelaa ulkona, ei vedestä aiheudu kaatuessaankaan harmia. Beer pong sopii hyvin iltaohjelmaksi, jota voivat pelailla ne vieraat, jotka eivät innostu tanssilattialle bilettämään. 

Oma beer pong-settimme on ostettu parilla eurolla Tigerista ja palvellut hyvin jo useammissa illanvietoissa. 

---

Toivottavasti tästä listauksesta on muillekin iloa häiden ohjelmaa miettiessä! Tärkeintä on toki jälleen tässäkin asiassa pitää mielessä, että mikään leikki tai ohjelma ei ole pakollinen, jos se ei tunnu teistä mielekkäältä - tehkää häistä oman näköisenne! Jokainen hääpari myös tuntee omat vieraansa parhaiten ja tietää, millaisesta ohjelmasta he voisivat innostua. 

maanantai 2. elokuuta 2021

Kesän trendikkäin hääasuste: Kukkakorvikset by Kukitellen

Viikonloppuna juhlittiin rakkaiden ystäviemme häitä, heidän omassa puutarhassaan! Bongasin instasta joskus keväällä hauskan idean aidoista kukista tehdyistä korviksista ja nämä puutarhahäät olivat loistava hetki päästä testaamaan niitä juhlakäytössä. 

Blogireissullamme Turussa, mainitsin Kukitellen Elinalle korvishaaveestani ja Elina totesi heti, että hän toteuttaisi ne todella mielellään. Reissun jälkeen viestittelin Elinan kanssa Instagramissa ja kerroin millaista tyyliä ja värimaailmaa toivoisin korviksiin, sekä lähetin kuvan juhla-asustani. Ja niistä tuli aivan täydelliset!

Aitojen kukkien ja/tai kuivakukkien hyödyntäminen koruissa on mielestäni hauska ja trendikäs idea, joka sopii loistavasti hääjuhlaan, niin vieraiden, kuin hääparinkin asusteeksi. Oikein säilytettynä kukkakorut säilyvät pitkään, joten niitä voi hyödyntää useammankin kerran. Omat korvikseni ovat tällä hetkellä muovipussin sisässä jääkaapissa säilössä ja edelleen oikein freesit! Näille korviksille hintaa tuli 20 euroa. Pakko hehkuttaa myös ihanaa lettikampaustani, jonka loihti Kaarinan Hairlekiinin Marja! Kampaus pysyi kauniina koko pitkän päivän ja valmistui ihan pikakampausajalla. 

Ystäviemme häihin puin ylleni ihanan kotimaisen Aarrelabelin Manuela-haalarin tämän kesän Orvokki-kuosissa. Haalari on todella monikäyttöinen, sillä se sopii niin toimistolle, kuin juhliinkin! Aarrelabel on muutenkin uusin ihastukseni, on aina  yhtä kiva löytää uusia kotimaisia suosikkibrändejä. Tämä kuosi myös sopi mielestäni loistavasti puutarhahäihin!

Tuomaksella oli tarvetta uudelle tummalle puvulle ja hyvä peruspuku löytyikin Dressmanista. Koska sulhasella on pituutta kaksi metriä, on valmispuvun löytäminen välillä haastavaa. Tämä kuitenkin istui hyvin ja puku+kauluspaita irtosi todella huokeaan hintaan, yhteensä noin 170 euroa. Omiin häihimme ensi kesänä olisi haaveissa sitten teettää Tuomakselle omien mittojen mukaan tehty puku. 

Ja ensi kesänä olisi sitten meidän vuoro, vitsi miten jännää! Ihana päästä fiilistelemään hääjuttuja nyt jo ystävien häiden muodossa. Elokuussa olisi luvassa sitten seuraavat, tällä kertaa upeassa Mathildedalin Ruukkikylässä. 

keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

Hääblogiviikonloppu Turussa, part 2: Hää- ja polttarihumua Kakolanmäellä

Jatketaan vielä toisen postauksen verran hääbloggaajien Turku-reissun tunnelmissa! Majapaikkanamme Turussa toimi upea Hotel Kakola ja tässä postauksessa ajattelin kirjoitella lisää hotellista ja sen monista mahdollisuuksista häihin liittyen, sekä Kakolanmäen muista ihanista palveluista, joita voisi hyödyntää niin hää- kuin polttarisuunnitelmienkin kohdalla. 

Kaupallinen yhteistyö: // Häät.fi & Hotel Kakola
*Majoitus saatu

Täyden palvelun häät Hotel Kakolassa

Pääsimme tyttöjen kanssa yöpymään upeassa Hotel Kakolassa, jossa olinkin halunnut päästä vierailemaan! Hotel Kakola on yksityinen ja kotimainen boutique-hotelli, joka sijaitsee Kakolan entisellä vankila-alueella ja painottaa toiminnassaan vastuullisia valintoja, sekä yhteistyötä kotimaisten yrittäjien kanssa. Hotellista löytyy peräti 148 uniikkia hotellihuonetta, sviiteistä ja perhehuoneista sellihuoneisiin lähtien. Lisäksi hotellista löytyy myös oma, lähellä tuotettua ruokaa tarjoileva Ravintola Ruben. 

Sunnuntaina aamupalan jälkeen suuntasimme hotellikierrokselle Hotel Kakolan palvelu- ja tapahtumapäällikkö Mikael Aaltosen opastamana ja pääsimme kuulemaan paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia Hotel Kakolasta ja sen historiasta. Lisäksi saimme tietysti kuulla, millaisia vaihtoehtoja hotelli ja Kakolanmäki ylipäätään tarjoavat hääseurueille. Tässä muutamia parhaita paloja jakoon myös teille! 




Tiesittekö, että Hotel Kakolasta löytyy myös oma kirkko? Tämän näkemistä me odotimme kaikista eniten! Jykevien pariovien takaa avautuu valoisa, suurilla ikkunoilla varustettu kirkkosali, jonka etuosassa sijaitsee alttari ja takaosassa urkuparvi. Upeita yksityiskohtia olivat myös näyttävät kattokruuunt ja kauniit käsinmaalatut ikkunakoristeet! Vieraita kirkkoon mahtuu maksimissaan 180 henkilöä. Kirkkoa voi vuokrata kirkollisiin toimituksiin, kuten vihkimiseen tai kasteeseen sekä erilaisiin juhliin ja kokouksiin. 




Me olimme tyttöjen kanssa yhtä mieltä siitä, että Kakolassa vankilateemaa tuodaan esille modernilla ja urbaanilla tavalla, eikä se tunnu liian silmiinpistävältä. Hotelli on täynnä rakennuksen historiasta muistuttavia yksityiskohtia, kuten keskuskäytävän portaat ja seiniä koristavat kalteriovet. Jokaisessa hotellin kerroksessa on myös oma väriteemansa. Ihastuin myös tiiliseiniin ja vastaanoton käytävän upeisiin kattovalaisimiin!





Yhtenä Kakolan erikoisuutena ovat vanhoihin selleihin rakennetut hotellihuoneet, joissa on edelleen aitoa sellitunnelmaa muunmuassa ikkunoita peittävien kaltereiden ja kerrossänkyjen muodossa. Sellihuoneessa yöpyminen voisi olla ikimuistoinen elämys vaikkapa polttarisankarille!




Kakolassa voi järjestää myös erilaisia kokouksia ja tapahtumia. Kokoustilojen aulassa on näyttävänä yksityiskohtana tussikirjoituksilla koristeltu seinä. Tekstit ovat vankien sellien seiniltä talteen kopioituja. Kakolasta löytyy useita kokoustiloja erilaisiin tarpeisiin ja eri kokoisille seurueille ja kokousten oheen on mahdollista järjestää myös herkulliset tarjoilut ja hauskaa oheisohjelmaa. 




Myös hääjuhlan viettäminen onnistuu Kakolan tiloissa! Itselleni tuli heti mieleen, että Hotel Kakolassa olisi mahdollista järjestää todelliset täyden palvelun häät: hääpari seurueineen voisi majoittua hotellissa jo häitä edeltävän yön ja laittautua yhdessä hotellihuoneissa, sekä nautiskella maistuvasta hotelliaamiaisesta, vihkiminen voitaisiin suorittaa Kakolan kirkossa ja sen jälkeen siirtyä viettämään hääjuhlia johonkin Kakolan upeista juhlatiloista, jossa tarjottaisiin Ravintola Rubenin loihtimia juhlaherkkuja. Hääjuhlan jälkeen vieraat voisivat majoittua kätevästi Hotel Kakolassa ja hääpari varata itselleen hotellista sviitin. Seuraavana aamuna voisi vielä nautiskella hääbrunssista yhdessä hotellin aamupalan merkeissä!

Hääjuhlan viettoon sopivia juhlatiloja Hotel Kakolassa ovat esimerkiksi hotellin sisäpihalla sijaitseva kaunis lasiseinäinen, vankilanjohtaja Totti Karpelan mukaan nimetty Totti, johon mahtuu noin 50 vierasta, tämän vuoden lopussa valmistuva, 80-100 hengelle soveltuva Kakolan Vintti, sekä isompaankin hääjuhlaan sopiva, 150 henkilön kapasiteetilla varustettu näyttävä Kakolan Sali. Vierailumme aikaan Kakolassa itseasiassa satuttiin juuri sopivasti juhlimaan Totissa eräitä häitä ja ihastelimme ikkunoiden takaa kaunista kattausta, ennen hääjuhlan alkua. 

Kierroksemme lopuksi pääsimme vielä kurkistamaan hotellin ylimpään kerrokseen, johon on rakenteilla lisää upeita majoitustiloja. Ajatuksena on, että koko ylimmän kerroksen majoitustilat on myös mahdollista varata yksityiskäyttöön (esimerkiksi hääseurueen majoitukseksi) ja näihin tiloihin pääsee omalla hissillä. Hissien yläpäässä odottaa iso, upea kattoikkuna, josta tulvii luonnonvaloa. 


Ylimmän kerroksen sviitit eivät ole vielä aivan valmiita, mutta pääsimme Mikaelin opastuksella kurkistamaan myös niihin. Sviitteihin on jätetty upeat, tiilirakenteet ja näyttävät kaari-ikkunat, joista avautuvat upeat maisemat. Uudet sviitit tarjoavat ainutlaatuisen majoituselämyksen vaikkapa hääyöksi tai häämatkalaisille. Näiden lisäksi Hotel Kakolan sisäpihalle on valmistumassa eräs toinenkin ainutlaatuinen majoitusvaihtoehto: vanhan purjeveneen sisälle rakentuvat majoitustilat, joissa mahtuu yöpymään max. 6 henkilöä, ja josta tulee löytymään myös oma saunatila. 






Me pääsimme majoittumaan hotellin Superior-huoneissa, joiden mukavuuksiin kuuluivat muunmuassa MySoda hiilihapotuslaite, kahvin- ja vedenkeittimet, kotimaiset kylpytuotteet, ilmastointi, kylpytakki ja -tossut, sekä laadukas, erikoispitkä Svane-sänky. Lisäksi meidän huoneesta löytyi myös oma parveke, sekä erilliset kylpy- ja wc-tilat, mikä oli todella iso plussa!

Huoneen sisustus ja värimaailma olivat mielestäni ihania ja kaari-ikkuna näyttävä yksityiskohta. Lisäksi Hotel Kakolan väki oli muistanut meitä pienellä tervetuliaisyllätyksellä: huoneessa odotti pullollinen kuohuvaa ja vaahtokarkkeja!





Nukuimme Sonjan kanssa hyvin ja ilmastoitu huone oli ihanaa vaihtelua, helteisten kotona nukuttujen öiden jälkeen! Hotellin aamiainen tarjoiltiin Ravintola Rubenissa ja aamiaista sai nautiskella myös hotellin sisäpihan tilavalla terassilla. Oli ihanaa syödä aamiaista ulkona, aurinkoisesta aamusta nauttien ja samalla tyttöjen kanssa höpötellen. 



Kaiken kaikkiaan viihdyimme Hotel Kakolassa loistavasti ja naureskelimmekin lähtiessämme, että olisi ollut ihanaa jäädä vielä toiseksikin yöksi. Aloin myös vakavasti harkita hääyön majoituksen ja/tai häitä edeltävän yön majoituksen varaamista Kakolasta! Tänne on päästävä takaisin myös yhdessä Tuomaksen kanssa <3

Polttaripäivä Kakolanmäellä

Ihanan majapaikkamme lisäksi ajattelin, että olisi hauska samalla vinkata myös muista Kakolanmäen yrityksistä! Kakolanmäeltä nimittäin löytyy paljon hauskaa tekemistä ja siellä voisi helposti viettää vaikkapa koko polttaripäivän. Tässä ideoita polttaripäivän ohjelmaksi!

Funikulaari-ajelu

Turun Funikulaari on Suomen ensimmäinen ulkona kulkeva kaupunkivinohissi ja se tarjoaa esteettömän kulun Kakolanmäelle, jonne ei tule muuta joukkoliikennettä. Kyytiin pääsee molemmilta asemilta ja matka-aika yhteen suuntaan on noin minuutti. Funikulaarilla matkustaminen on maksutonta ja se liikennöi arkisin 04.30–01.00 sekä viikonloppuisin 5.00–24.00. Polttaripäivä kannattaa siis aloittaa matkaamalla Kakolanmäelle funikulaarin kyydissä!

Polttaribrunssi tai -lounas Bageri Å:ssa

Polttareiden alkuun sopii loistavasti yhteinen brunssi- tai lounastuokio Kakolanmäellä sijaitsevassa leipomokahvila Bageri Å:ssa, josta löytyy niin suolaisia kuin makeitakin herkkuja. Meidän porukan suosikeiksi nousivat kylmäsavulohileivokset, sekä mansikoilla ja vuohenjuustolla täytetyt croissantit! Bageri Å on tunnettu ihanista hapanjuurileivistään, joita voi myös ostaa mukaan kotiin viemisiksi. 

Polttarilahja tai matkamuistoja Kakolan Myymälästä

Kakolan Myymälässä on pääasiassa vankien ja lähituottajien valmistamia tuotteita. Kaikki liittyvät jollain lailla Kakolaan tai vankilamaailmaan. Myymälästä voi käydä shoppailemassa polttarisankarille lahjaksi Kakola-aiheisen pienen matkamuiston tai koko polttariporukalle jotain pientä hauskaa, esimerkiksi Kakola-tekstillä varustetut vankilahenkiset peltimukit. Itse löysin täältä ihanan vohvelikankaisen keittiöpyyhkeen, joka oli yksi vankituotteista eli vankien itse valmistama. 

Kakola Brewingin panimokierros ja oluiden maistelua

Jos polttarisankari on oluiden ystävä, kannattaa ehdottomasti suunnata naapuristopanimo Kakola Brewing Companyn Taproomille. Kakola Brewing Companyn takana on kolme paikallista elämää fiilistelevää ystävystä, jotka jakavat intohimon tehdä jokapäiväisestä elämisestä parempaa. Taproomin hanoista löytyy peräti 16 erilaista olutta ja niiden kanssa voi nautiskella New York-tyylisistä reilun kokoisiset pizzaslicet tai pientä suolaista purtavaa. Kakola Brewingissa järjestetään myös panimokierroksia yksityisryhmille ja kierroksen hinta on 30€/hlö, minimiveloitus 300€. Polttariseurueen suosikkioluita voi myös ostaa mukaan kotiin viemisiksi ja olisi hauska idea tarjota näitä paikallisia pienpanimo-oluita myös hääjuhlassa!

Me ehdimme Taproomille vasta sunnuntaina ja silloin se aukesi oman aikataulumme kannalta hiukan liian myöhään. Onneksi Kakola Brewing Companyn oluita löytyi kuitenkin myös K-Market Portsasta, joten saimme hankittua muutamat oluet mukaan kotona maisteltaviksi.

Kulttuuria ja kylmää valkoviiniä Kakolankruunussa

Kakolankruunun viehättävässä pihapiirissä sijaitsevat Kakolan museo ja vankilanjohtajan talossa toimiva Café Kakola. Bongasimme tyttöjen kanssa Café Kakolan terassin houkuttelevan valkoviini-tarjouksen, mutta valitettavasti emme tällä kertaa ehtineet sitä maistelemaan!

Jos polttarisankari on historian ja kulttuurin ystävä, voi polttariseurueen voimin suunnata opastetulle kierrokselle Kakolan museoon. Opastuksen aikana pääsee kuulemaan mielenkiinotoisia tarinoita Kakolanmäeltä eri aikakausilta ja museossa on myös anniskeluoikeudet, eli kierroksen ohessa voi halutessaan nautiskella vaikkapa Café Kakolan viinilasillisesta. 

Kävelykierros Kakolanmäellä

Museon lisäksi kulttuurista ja historiasta kiinnostuneen polttariseurueen aktiviteetiksi sopii loistavasti myös opastettu kävelykierros Kakolanmäellä. Kierroksella tutustutaan Suomen suurimman vankila-alueen menneisyyteen ja nähdään jännittävimmät pakopaikat kautta aikojen. Sen jälkeen siirrytään Kakolan entiseen kirkkoon eli Kakolan Saliin, jossa katsotaan kuvaesitys sellitiloista ja kuullaan tarinoita Kakolan kundien värikkäästä arjesta. Kaikille avoimien kierrosten lisäksi kierroksen voi varata myös pelkästään omalle ryhmälle ja tällöin kierroksen sisältö voidaan räätälöidä ryhmän toiveiden mukaisesti. Näin korona-aikana järjestetään lisäksi myös virtuaalisia kierroksia, jotka voidaan toteuttaa Zoomin tai Teamsin välityksellä. 

Ikimuistoiset polttaripidot Kakolan Ruusussa

Onnistuneen polttaripäivän kruunaa tietysti hyvä ruoka! Illalliselle kannattaa ehdottomasti suunnata ravintola Kakolan Ruusuun, josta löytyy upeasti sisustettujen sisätilojen lisäksi myös viihtyisä terassi. Me olimme jo etukäteen haaveilleet Kakolan Ruusun Pidoista, johon sisältyy useita, jaettavia ruokalajeja. Tämän lisäksi saatavilla on myös Isot Pidot, joissa ruokalajeja on vielä useampia ja ne tarjoillaan monissa tarjoiluaalloissa.

Alkuun tilasimme tyttöjen kanssa aperitiviit cocktail-listalta ja kilistelimme onnistuneelle Turku-päivällemme. Olin haaveillut Aperol Spritzistä koko helteisen päivän, ah miten hyvältä se taas maistuikaan! Toiseksi suosikkijuomaksemme nousi raikas Raparperi-Rosé-cocktail.

Kaikki menun annokset olivat jaettavia, eli tuotiin pöytään tarjoiluastioissa, joista sitten jokainen nostelimme niitä maisteltavaksi omille lautasillemme. Kaikki annokset olivat superherkullisia, mutta jos pitäisi valita, ykkössija menisi ehdottomasti pääruokana tarjoillulle, kurkumalla ja inkiväärillä maustetuille grillatuille naudanlihavartaille, jotka olivat ihan mielettömän hyviä. Menun kylkeen tilasimme kaikki myös viinipaketin ja viinivalinnat osuivat erinomaisesti yhteen ruokalajien kanssa. Viinipaketin kaadot olivat myös meidän poppoolle oikein sopivia, eli maltillisen kokoisia! Halutessaan viinipaketin voi kuitenkin tilata myös puolikkaana.

Toinen yllättäjä oli tämä toinen alkuruoista, eli maalaispatee, fenkolia, rakuunaa, sinappia ja grillattua leipää. En yleensä ole mikään pateen ystävä, mutta tämä oli suussasulavaa!

Illallisen jälkeen suuntasimme vielä terassin puolella sijaitsevaan ihanaan huvimajaan jälkiruokadrinksuille. Palvelu Kakolan Ruusussa oli myös oikein priimaa ja ehdottomasti aion suunnata tänne toistekin illalliselle! Kakolan Ruususta löytyy muuten myös oma kabinetti, johon mahtuu maksimissaan 80 henkilöä ja joka soveltuu niin kokousten, kuin juhlienkin järjestämiseen. Tämä olisi ihana paikka esimerkiksi pienempien ravintolahäiden järjestämiseen tai juhlaillalliseen vihkimisen jälkeen. Myös koko ravintolasali on mahdollista varata yksityiskäyttöön.

Polttaripäivän päätteeksi kannattaa ehdottomasti vielä suunnata ihailemaan auringonlaskua Kakolanmäen kallioille ja fiilistelemään kulunutta päivää yhdessä ystävien kanssa <3

Loppuun vielä yksi, tulossa oleva palvelu, joka sopii loistavasti polttaripäivän aktiviteetiksi -  Kakolanmäelle on nimittäin parhaillaan rakenteilla myös oma spa! Ennen vanhaan Kakolanmäellä sijaitsi vankien virkistäytymispaikkana toiminut keidas, Kakolan Riviera. Uusi Kakola Spa haluaa tarjota vierailijoilleen samanlaisen virkistäytymispaikan, arjen kiireiden keskellä. Spa tulee tarjoamaan laajan valikoiman erilaisia hyvinvointipalveluja, kuten esimerkiksi saunamaailman, elämyssuihkuja ja -altaita, hierontoja ja hoitoja. Pian polttaripäivään Kakolanmäellä voi siis yhdistää myös hemmottelevan spa-hetken! Spa-uutinen itseasiassa sai minut harkitsemaan entistä vakaammin häitä edeltävän yön viettämistä Hotel Kakolassa, yhdessä kaasojen kanssa. Minun kuvitelmissanihan me nimittäin olemme valmiit juhlapaikan koristelun suhteen jo hyvissä ajoin alkuillasta ja ehtisimme vielä illalla rentoutua yhdessä span puolella.... :D Yeah right...

Sitten alkaisi olla reissujututkin jaettu! Ehdottomasti parasta meidän polttariteemaisessa Turku-viikonlopussa oli tietysti nämä ihanat tyypit. Satun ja Iidan tapasin nyt ensimmäistä kertaa, mutta hauskalla tavalla tuntui, että oltaisiin tunnettu jo pidempäänkin, koska ollaan seurattu toistemme blogeja ja oltu paljon yhteyksissä instan ja Häät-blogiyhteisön yhteisen WhatsApin kautta. Toivottavasti päästään toistekin yhdessä reissuun!

Muuten hääjärjestelyiden kohdalla ei ole mullistavaa edistystä tapahtunut, sillä päällimmäisenä mielessä ovat viime viikkoina olleet muutto ja uusi kotimme. Save the Date-kortit toki saapuivat ja kunhan ne on saatu toimitettua meidän vieraille, ajattelin esitellä ne myös täällä blogin puolella. Lisäksi suuntaan reilun viikon päästä ensimmäistä kertaa sovittelemaan hääpukuja, vitsi miten jännää! Myös sovituksesta aion ehdottomasti jakaa kokemuksia myös tänne blogin puolelle. Niin ja viikonloppuna juhlitaan meidän ihanien ystävien häitä, sitäkin odotan jo superinnoissani!

--------

Mukana reissussa: 

Reissukaverit: Kuparimorsian, Matchista_morsian, Satumaista ja Morsianveitsenterällä
Häät.fi
Hotel Kakola

Edit 28.8.2021 klo 17:45 // Postausta muokattu, sillä pari kuvaa oli mennyt sekaisin ja kuvatekstit eivät täsmänneet, pahoittelut tästä!