sunnuntai 16. elokuuta 2020

Kuvamuistoja vuosien varrelta - 2018


Selailin tässä yhtenä päivänä läpi puhelimeni kuvakirjastosta löytyviä vanhoja kuvia ja koska uusia seuraajia on tullut viime aikoina paljon lisää, ajattelin että olisi hauska näiden kuvien muodossa kertoa myös meistä vähän lisää. Ihania kuvia oli niin paljon, että ajattelin jakaa nämä kahdeksi erilliseksi postaukseksi. Tässä siis otoksia ja muistoja meidän ensimmäisen yhteisen vuoden varrelta! Jos haluatte lukea lisää meistä ja meidän tarinasta, niin aiheeseen liittyvät aiemmat löydät täältä, täältä ja täältä

Olin ehtinyt asua Aapon kanssa kahdestaan 2 vuoden ajan ja vähän jännitin miten Aapo hyväksyisi uuden ihmisen elämäämme. Kaikki meni kuitenkin paremmin kuin osasin toivoa ja Aapo hyväksyi T:n todella nopeasti osaksi meidän pientä perhettä. 

Kun tapasimme, T oli juuri muuttanut Espooseen ja asui työsuhdeasunnossa Matinkylässä. Vietimme Aapon kanssa paljon aikaa siellä ja nautimme ihanista parvekeaamiaisista. 

Olimme tapailleet vasta muutaman viikon ajan, kun jo tapasin ensimmäisen kerran T:n siskon ja hänen miehensä. Bongasimme sattumalta benjihyppypaikan Jätkäsaaressa ja miehet innostuivat hyppäämään benji-hypyt Clarion Helsingin edustalla. 

Ensimmäinen yhteiskuvamme, kun olimme matkalla treffeille Suomenlinnaan. Samaisena iltana sovimme virallisesti seurustelevamme. 

Emme olleet seurustelleet vielä montaakaan viikkoa, kun T tapasi minun vanhempani ja minä hänen. Menimme yhdessä hänen vanhempiensa mökille saareen viettämään viikonloppua. Iso kiitos meidän  molempien vanhemmille, että he ottivat meidät niin lämpimästi vastaan, eivätkä kauhistelleet tahtiamme <3

Mökin seinältä löytyvä taulu, joka sopii mielestäni oikein hyvin elämänohjeeksi <3

Kävimme Naantalissa kesäteatteritreffeillä katsomassa Tinder-aiheisen näytelmän

Ja julkaisimme ensimmäisen yhteiskuvan somessa!

Heinäkuussa T muutti virallisesti luokseni ja yritin epätoivoisesti raivata yksiössäni tilaa myös hänen tavaroilleen. 


Nautimme yhteisestä kesästä Haukilahdessa <3 Iltauinneista, auringonlaskuista ja merestä. Yhtenä iltana törmäsimme myös koirien uimarannalla isompaan uimakaveriin :D

Menimme yhdessä T:n serkun rippijuhliin, jossa tapasin kerralla kaikki T:n sukulaiset :D


Kävimme myös Tampereella parhaan ystäväni ja hänen miehensä luona ja paremmat puoliskomme tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa. Popitimme Laukontorilla Tammerfestin esiintyjiä, etenkin TikTakia

Kesän aikana juhlimme yhdessä myös kaksissa ystävieni häissä ja T tapasi kaikki kaverini.


Kesän aikana myös mökkeilimme T:n vanhempien mökillä useampaan kertaan. Tämä kuva on illalta, jolloin lähdimme veneretkelle auringonlaskun aikaan

Kävimme myös Itä-Suomen roadtripilla, joka starttasi minun isovanhempieni mökiltä Viinijärveltä ja jatkui reittiä Kuopio - Savonlinna - Punkaharju - Parikkala - Lappeenranta




Elokuun lopussa olimme Cheekin jäähyväiskeikalla Lahden mäkimontussa ystäväni ja hänen poikaystävänsä kanssa

Kesästä päällimmäisenä jäi mieleen KUUMUUS. Meidän pienessä yksiössä oli ympäri vuorokauden 29 astetta lämmintä ja vilvoittelimme kaikki vuorollamme tuulettimen ääressä

Syyskuun alussa juhlittiin T:n synttäreitä

Ja löydettiin uusi ihana ja ennen kaikkea isompi asunto!

Jonne ostettiin muunmuassa ihana ilmakasvi. RIP

Syksyn aikana ehdittiin myös viettää aikaa Turussa

Ja käydä päiväreissulla Tallinnassa!

Joulukuussa järkättiin pikkujoulutuparit meidän uudessa asunnossa


Päätettiin viettää joulut yhdessä, vuoronperään molempien vanhemmilla. Ensimmäinen yhteinen joulu vietettiin mun vanhempien luona Villähteellä. Yritimme myös ottaa suloista jouluista perhekuvaa... 

Uutta vuotta lähdettiin juhlistamaan kaupunkilomalle Osloon!


Jossa käytiin muunmuassa jäästä rakennetussa baarissa

Olipas tätä hauska kirjoitella ja muistella samalla kahden vuoden takaisia tapahtumia. Paljon ehti tapahtua tuon ensimmäisen vuodenkin aikana! Kirjoitan jossain vaiheessa vielä toisen postauksen, jossa muistellaan vuorostaan vuotta 2019. Tässä tulee myös hyvin käytyä läpi yhteiskuvia ja samalla pohdittua mitä kivaa näistä voisi askarrella häitä varten, sillä haluan ehdottomasti jotain kuvia esille myös sinne. 

Onko teillä ollut häissä jonkinlainen kuvaseinä yhteisistä muistoistanne?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti