torstai 20. elokuuta 2020

Tasan kaksi vuotta häihin - suunnittelun eteneminen



Tänään on tasan kaksi vuotta meidän häihin, eli kuten T asian ilmaisi, meidän -2-vuotishääpäivä :D ♥ Sen kunniaksi ajattelin kirjoitella pientä tilannekatsausta siitä, missä vaiheessa meidän hääsuunnittelut tällä hetkellä ovat ja mitä aiomme edistää seuraavaksi. 

Mitä tehtynä? 

Kesän aikana olemme ehtineet jo hoitaa joitakin häihin liittyviä asioita, tärkeimpänä niistä varmasti hääpaikan valinta ja sen myötä hääpäivämme päättäminen. Lisäksi olemme miettineet häiden teemaa ja tunnelmaa, sekä alustavasti koristeita, jotka sopisivat hääpaikkaamme. Innostuimme myös buukkaamaan jo bändin, kun löysimme vaihtoehdon, johon molemmat ihastuimme heti. Bändin osalta pohdimme hiukan sitä, onko vielä turhan aikaista varata esiintyjää, mutta toisaalta bändit ehtivät vain yhdelle hääkeikalle tiettynä päivänä ja aina varmempaa tehdä varaus heti, kun mieleinen löytyy!

  • Budjetti ja vieraslista luonnosteltu
  • Hääpaikka varattu (ja tämän myötä myös hääpäivä päätetty)
  • Bändi varattu
  • Häiden teemaa ja koristeita ideoitu

Mitä seuraavaksi? 

  • Terveellisemmän elämän aloitus
    Osa-alue, josta meistä kumpikaan ei ole niin innoissaan, mutta jonka toisaalta haluamme toteuttaa, muutenkin kuin häiden takia mutta ne ovat toki hyvä lisämotivaattori. Tästä voisin tehdä ihan oman postauksensa! 

  • Häämessuille tammikuussa (Turun Häämessut, Love me do, Mennään naimisiin)
    T on lupautunut lähtemään mukaani yksille häämessuille, joten tammikuussa toivottavasti pääsemme yhdessä messuilemaan Turun Häämessuille ja itse toivon pääseväni kaasojen kanssa myös joko Love me do tai Mennään naimisiin-messuille 

  • Pitopalvelun varaaminen
    Alkuvuodesta olisi tarkoitus myös vähitellen edistää häiden ruokapuolta. Toivomme, että Turun Häämessuilla olisi esittelyssä myös catering-yrityksiä ja ehkä löytäisimme sieltä meille sopivan. Pohjatyötä ja googlailua olemme tehneet jo paljon, mutta tällä hetkellä häiden ruokapuoli aiheuttaa lähinnä ahdistusta :D Siitä kirjoittelinkin aiemmin tällä viikolla tässä postauksessa, jonka myötä sain myös teiltä seuraajilta tosi hyviä vinkkejä!

  • Hääauton varaaminen
    Olemme jo löytäneet meille mieleisen hääauton, joten todennäköisesti varaamme sen vielä tämän vuoden puolella varmistaaksemme, että myös saamme sen!

  • Valokuvaajan varaaminen
    Tämä on toinen osa-alue, joka ruoan lisäksi tuskastuttaa. Loistavia hääkuvaajia on paljon, joten valinta tuntuu vaikealta. Lisäksi pohdimme edelleen sitä, kuinka ison osan budjetista haluamme kuvaukseen käyttää. Toiveissamme on potrettikuvat ja 10-12h dokumentaarinen kuvaus

  • Kaasojen ja bestmanien kosinta
    Pian olisi tarkoitus myös edistää häätiimimme kokoamista! Olen tarkoituksella viivytellyt omien kaasojeni kosintaa, koska olen halunnut nyt ensin keskittyä suunnittelemaan ja juhlimaan parhaan ystäväni häitä. T puolestaan vielä edelleen pohtii omia bestmanejaan ja olenkin rauhoitellut häntä, että valinnan kanssa ei ole vielä mikään kiire

  • Vihkiaikatoiveiden jättäminen 
    Toukokuussa avautuvat vihkiaikatoiveet kesälle 2022, joten pääsemme jättämään omat toiveemme. Ykköstoiveena meillä on vihkipaikaksi Marian kirkko, josta kirjoittelin enemmän täällä! Tätä ennen täytynee miettiä myös joku plan B kaiken varalle. 

  • Puvun sovitus
    Loppukeväästä/alkukesästä haluaisin päästä myös vähitellen sovittamaan hääpukuja. Hääpukuliikkeisiin ja -suunnittelijoihin olen ehtinyt jo tutustua aika kattavasti ja tähän liittyen kannattaa lukaista tämä postaus, johon olen koonnut itseäni kiinnostavia liikkeitä ja suunnittelijoita sekä pk-seudulta, että muualta Suomesta. Omat toiveet ja mieltymykset puvun suhteen ovat alkaneet vähitellen hahmottua, mutta odotan kuitenkin, että pääsen oikeasti sovittelemaan pukuja ja näkemään millainen malli sopii minulle todellisuudessa parhaiten. Ehkä puvun kanssa käykin samoin kuin kihlasormukseni kanssa ja ihastunkin eri tyyppiseen vaihtoehtoon, kuin mitä olen ennakkoon katsellut?

Tämä Tahtoo:n hääpäivälaskuri on muuten myös aika ihana! ♥
 

Miltä muiden 2022 vuoden hääparien suunnitelmat näyttävät? :)


2 kommenttia:

  1. Tyttärenikin menee ensi kesänä naimisiin ja olen innolla ollut avustamassa häntä suunnittelussa. Olemme myös jo varanneet hääpaikan ja ideoineet teemaa, seuraavaksi olisi tarkoitus hieman tutkia esiintyjäpalveluita. Nuo häämessut ovat ihania ja niistä saa kivasti inspiraatiota! Tsemppiä teille suunnitteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihana kuulla, että olet tyttären apuna järjestelyissä ja sielläkin suunnitelmat etenevät hyvin! Toivotaan tosiaan, että jossain vaiheessa ensi vuonna päästäisiin vielä nauttimaan häämessuista ihan livenäkin :)

      Poista