keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

Hääblogiviikonloppu Turussa, part 2: Hää- ja polttarihumua Kakolanmäellä

Jatketaan vielä toisen postauksen verran hääbloggaajien Turku-reissun tunnelmissa! Majapaikkanamme Turussa toimi upea Hotel Kakola ja tässä postauksessa ajattelin kirjoitella lisää hotellista ja sen monista mahdollisuuksista häihin liittyen, sekä Kakolanmäen muista ihanista palveluista, joita voisi hyödyntää niin hää- kuin polttarisuunnitelmienkin kohdalla. 

Kaupallinen yhteistyö: // Häät.fi & Hotel Kakola
*Majoitus saatu

Täyden palvelun häät Hotel Kakolassa

Pääsimme tyttöjen kanssa yöpymään upeassa Hotel Kakolassa, jossa olinkin halunnut päästä vierailemaan! Hotel Kakola on yksityinen ja kotimainen boutique-hotelli, joka sijaitsee Kakolan entisellä vankila-alueella ja painottaa toiminnassaan vastuullisia valintoja, sekä yhteistyötä kotimaisten yrittäjien kanssa. Hotellista löytyy peräti 148 uniikkia hotellihuonetta, sviiteistä ja perhehuoneista sellihuoneisiin lähtien. Lisäksi hotellista löytyy myös oma, lähellä tuotettua ruokaa tarjoileva Ravintola Ruben. 

Sunnuntaina aamupalan jälkeen suuntasimme hotellikierrokselle Hotel Kakolan palvelu- ja tapahtumapäällikkö Mikael Aaltosen opastamana ja pääsimme kuulemaan paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia Hotel Kakolasta ja sen historiasta. Lisäksi saimme tietysti kuulla, millaisia vaihtoehtoja hotelli ja Kakolanmäki ylipäätään tarjoavat hääseurueille. Tässä muutamia parhaita paloja jakoon myös teille! 




Tiesittekö, että Hotel Kakolasta löytyy myös oma kirkko? Tämän näkemistä me odotimme kaikista eniten! Jykevien pariovien takaa avautuu valoisa, suurilla ikkunoilla varustettu kirkkosali, jonka etuosassa sijaitsee alttari ja takaosassa urkuparvi. Upeita yksityiskohtia olivat myös näyttävät kattokruuunt ja kauniit käsinmaalatut ikkunakoristeet! Vieraita kirkkoon mahtuu maksimissaan 180 henkilöä. Kirkkoa voi vuokrata kirkollisiin toimituksiin, kuten vihkimiseen tai kasteeseen sekä erilaisiin juhliin ja kokouksiin. 




Me olimme tyttöjen kanssa yhtä mieltä siitä, että Kakolassa vankilateemaa tuodaan esille modernilla ja urbaanilla tavalla, eikä se tunnu liian silmiinpistävältä. Hotelli on täynnä rakennuksen historiasta muistuttavia yksityiskohtia, kuten keskuskäytävän portaat ja seiniä koristavat kalteriovet. Jokaisessa hotellin kerroksessa on myös oma väriteemansa. Ihastuin myös tiiliseiniin ja vastaanoton käytävän upeisiin kattovalaisimiin!





Yhtenä Kakolan erikoisuutena ovat vanhoihin selleihin rakennetut hotellihuoneet, joissa on edelleen aitoa sellitunnelmaa muunmuassa ikkunoita peittävien kaltereiden ja kerrossänkyjen muodossa. Sellihuoneessa yöpyminen voisi olla ikimuistoinen elämys vaikkapa polttarisankarille!




Kakolassa voi järjestää myös erilaisia kokouksia ja tapahtumia. Kokoustilojen aulassa on näyttävänä yksityiskohtana tussikirjoituksilla koristeltu seinä. Tekstit ovat vankien sellien seiniltä talteen kopioituja. Kakolasta löytyy useita kokoustiloja erilaisiin tarpeisiin ja eri kokoisille seurueille ja kokousten oheen on mahdollista järjestää myös herkulliset tarjoilut ja hauskaa oheisohjelmaa. 




Myös hääjuhlan viettäminen onnistuu Kakolan tiloissa! Itselleni tuli heti mieleen, että Hotel Kakolassa olisi mahdollista järjestää todelliset täyden palvelun häät: hääpari seurueineen voisi majoittua hotellissa jo häitä edeltävän yön ja laittautua yhdessä hotellihuoneissa, sekä nautiskella maistuvasta hotelliaamiaisesta, vihkiminen voitaisiin suorittaa Kakolan kirkossa ja sen jälkeen siirtyä viettämään hääjuhlia johonkin Kakolan upeista juhlatiloista, jossa tarjottaisiin Ravintola Rubenin loihtimia juhlaherkkuja. Hääjuhlan jälkeen vieraat voisivat majoittua kätevästi Hotel Kakolassa ja hääpari varata itselleen hotellista sviitin. Seuraavana aamuna voisi vielä nautiskella hääbrunssista yhdessä hotellin aamupalan merkeissä!

Hääjuhlan viettoon sopivia juhlatiloja Hotel Kakolassa ovat esimerkiksi hotellin sisäpihalla sijaitseva kaunis lasiseinäinen, vankilanjohtaja Totti Karpelan mukaan nimetty Totti, johon mahtuu noin 50 vierasta, tämän vuoden lopussa valmistuva, 80-100 hengelle soveltuva Kakolan Vintti, sekä isompaankin hääjuhlaan sopiva, 150 henkilön kapasiteetilla varustettu näyttävä Kakolan Sali. Vierailumme aikaan Kakolassa itseasiassa satuttiin juuri sopivasti juhlimaan Totissa eräitä häitä ja ihastelimme ikkunoiden takaa kaunista kattausta, ennen hääjuhlan alkua. 

Kierroksemme lopuksi pääsimme vielä kurkistamaan hotellin ylimpään kerrokseen, johon on rakenteilla lisää upeita majoitustiloja. Ajatuksena on, että koko ylimmän kerroksen majoitustilat on myös mahdollista varata yksityiskäyttöön (esimerkiksi hääseurueen majoitukseksi) ja näihin tiloihin pääsee omalla hissillä. Hissien yläpäässä odottaa iso, upea kattoikkuna, josta tulvii luonnonvaloa. 


Ylimmän kerroksen sviitit eivät ole vielä aivan valmiita, mutta pääsimme Mikaelin opastuksella kurkistamaan myös niihin. Sviitteihin on jätetty upeat, tiilirakenteet ja näyttävät kaari-ikkunat, joista avautuvat upeat maisemat. Uudet sviitit tarjoavat ainutlaatuisen majoituselämyksen vaikkapa hääyöksi tai häämatkalaisille. Näiden lisäksi Hotel Kakolan sisäpihalle on valmistumassa eräs toinenkin ainutlaatuinen majoitusvaihtoehto: vanhan purjeveneen sisälle rakentuvat majoitustilat, joissa mahtuu yöpymään max. 6 henkilöä, ja josta tulee löytymään myös oma saunatila. 






Me pääsimme majoittumaan hotellin Superior-huoneissa, joiden mukavuuksiin kuuluivat muunmuassa MySoda hiilihapotuslaite, kahvin- ja vedenkeittimet, kotimaiset kylpytuotteet, ilmastointi, kylpytakki ja -tossut, sekä laadukas, erikoispitkä Svane-sänky. Lisäksi meidän huoneesta löytyi myös oma parveke, sekä erilliset kylpy- ja wc-tilat, mikä oli todella iso plussa!

Huoneen sisustus ja värimaailma olivat mielestäni ihania ja kaari-ikkuna näyttävä yksityiskohta. Lisäksi Hotel Kakolan väki oli muistanut meitä pienellä tervetuliaisyllätyksellä: huoneessa odotti pullollinen kuohuvaa ja vaahtokarkkeja!





Nukuimme Sonjan kanssa hyvin ja ilmastoitu huone oli ihanaa vaihtelua, helteisten kotona nukuttujen öiden jälkeen! Hotellin aamiainen tarjoiltiin Ravintola Rubenissa ja aamiaista sai nautiskella myös hotellin sisäpihan tilavalla terassilla. Oli ihanaa syödä aamiaista ulkona, aurinkoisesta aamusta nauttien ja samalla tyttöjen kanssa höpötellen. 



Kaiken kaikkiaan viihdyimme Hotel Kakolassa loistavasti ja naureskelimmekin lähtiessämme, että olisi ollut ihanaa jäädä vielä toiseksikin yöksi. Aloin myös vakavasti harkita hääyön majoituksen ja/tai häitä edeltävän yön majoituksen varaamista Kakolasta! Tänne on päästävä takaisin myös yhdessä Tuomaksen kanssa <3

Polttaripäivä Kakolanmäellä

Ihanan majapaikkamme lisäksi ajattelin, että olisi hauska samalla vinkata myös muista Kakolanmäen yrityksistä! Kakolanmäeltä nimittäin löytyy paljon hauskaa tekemistä ja siellä voisi helposti viettää vaikkapa koko polttaripäivän. Tässä ideoita polttaripäivän ohjelmaksi!

Funikulaari-ajelu

Turun Funikulaari on Suomen ensimmäinen ulkona kulkeva kaupunkivinohissi ja se tarjoaa esteettömän kulun Kakolanmäelle, jonne ei tule muuta joukkoliikennettä. Kyytiin pääsee molemmilta asemilta ja matka-aika yhteen suuntaan on noin minuutti. Funikulaarilla matkustaminen on maksutonta ja se liikennöi arkisin 04.30–01.00 sekä viikonloppuisin 5.00–24.00. Polttaripäivä kannattaa siis aloittaa matkaamalla Kakolanmäelle funikulaarin kyydissä!

Polttaribrunssi tai -lounas Bageri Å:ssa

Polttareiden alkuun sopii loistavasti yhteinen brunssi- tai lounastuokio Kakolanmäellä sijaitsevassa leipomokahvila Bageri Å:ssa, josta löytyy niin suolaisia kuin makeitakin herkkuja. Meidän porukan suosikeiksi nousivat kylmäsavulohileivokset, sekä mansikoilla ja vuohenjuustolla täytetyt croissantit! Bageri Å on tunnettu ihanista hapanjuurileivistään, joita voi myös ostaa mukaan kotiin viemisiksi. 

Polttarilahja tai matkamuistoja Kakolan Myymälästä

Kakolan Myymälässä on pääasiassa vankien ja lähituottajien valmistamia tuotteita. Kaikki liittyvät jollain lailla Kakolaan tai vankilamaailmaan. Myymälästä voi käydä shoppailemassa polttarisankarille lahjaksi Kakola-aiheisen pienen matkamuiston tai koko polttariporukalle jotain pientä hauskaa, esimerkiksi Kakola-tekstillä varustetut vankilahenkiset peltimukit. Itse löysin täältä ihanan vohvelikankaisen keittiöpyyhkeen, joka oli yksi vankituotteista eli vankien itse valmistama. 

Kakola Brewingin panimokierros ja oluiden maistelua

Jos polttarisankari on oluiden ystävä, kannattaa ehdottomasti suunnata naapuristopanimo Kakola Brewing Companyn Taproomille. Kakola Brewing Companyn takana on kolme paikallista elämää fiilistelevää ystävystä, jotka jakavat intohimon tehdä jokapäiväisestä elämisestä parempaa. Taproomin hanoista löytyy peräti 16 erilaista olutta ja niiden kanssa voi nautiskella New York-tyylisistä reilun kokoisiset pizzaslicet tai pientä suolaista purtavaa. Kakola Brewingissa järjestetään myös panimokierroksia yksityisryhmille ja kierroksen hinta on 30€/hlö, minimiveloitus 300€. Polttariseurueen suosikkioluita voi myös ostaa mukaan kotiin viemisiksi ja olisi hauska idea tarjota näitä paikallisia pienpanimo-oluita myös hääjuhlassa!

Me ehdimme Taproomille vasta sunnuntaina ja silloin se aukesi oman aikataulumme kannalta hiukan liian myöhään. Onneksi Kakola Brewing Companyn oluita löytyi kuitenkin myös K-Market Portsasta, joten saimme hankittua muutamat oluet mukaan kotona maisteltaviksi.

Kulttuuria ja kylmää valkoviiniä Kakolankruunussa

Kakolankruunun viehättävässä pihapiirissä sijaitsevat Kakolan museo ja vankilanjohtajan talossa toimiva Café Kakola. Bongasimme tyttöjen kanssa Café Kakolan terassin houkuttelevan valkoviini-tarjouksen, mutta valitettavasti emme tällä kertaa ehtineet sitä maistelemaan!

Jos polttarisankari on historian ja kulttuurin ystävä, voi polttariseurueen voimin suunnata opastetulle kierrokselle Kakolan museoon. Opastuksen aikana pääsee kuulemaan mielenkiinotoisia tarinoita Kakolanmäeltä eri aikakausilta ja museossa on myös anniskeluoikeudet, eli kierroksen ohessa voi halutessaan nautiskella vaikkapa Café Kakolan viinilasillisesta. 

Kävelykierros Kakolanmäellä

Museon lisäksi kulttuurista ja historiasta kiinnostuneen polttariseurueen aktiviteetiksi sopii loistavasti myös opastettu kävelykierros Kakolanmäellä. Kierroksella tutustutaan Suomen suurimman vankila-alueen menneisyyteen ja nähdään jännittävimmät pakopaikat kautta aikojen. Sen jälkeen siirrytään Kakolan entiseen kirkkoon eli Kakolan Saliin, jossa katsotaan kuvaesitys sellitiloista ja kuullaan tarinoita Kakolan kundien värikkäästä arjesta. Kaikille avoimien kierrosten lisäksi kierroksen voi varata myös pelkästään omalle ryhmälle ja tällöin kierroksen sisältö voidaan räätälöidä ryhmän toiveiden mukaisesti. Näin korona-aikana järjestetään lisäksi myös virtuaalisia kierroksia, jotka voidaan toteuttaa Zoomin tai Teamsin välityksellä. 

Ikimuistoiset polttaripidot Kakolan Ruusussa

Onnistuneen polttaripäivän kruunaa tietysti hyvä ruoka! Illalliselle kannattaa ehdottomasti suunnata ravintola Kakolan Ruusuun, josta löytyy upeasti sisustettujen sisätilojen lisäksi myös viihtyisä terassi. Me olimme jo etukäteen haaveilleet Kakolan Ruusun Pidoista, johon sisältyy useita, jaettavia ruokalajeja. Tämän lisäksi saatavilla on myös Isot Pidot, joissa ruokalajeja on vielä useampia ja ne tarjoillaan monissa tarjoiluaalloissa.

Alkuun tilasimme tyttöjen kanssa aperitiviit cocktail-listalta ja kilistelimme onnistuneelle Turku-päivällemme. Olin haaveillut Aperol Spritzistä koko helteisen päivän, ah miten hyvältä se taas maistuikaan! Toiseksi suosikkijuomaksemme nousi raikas Raparperi-Rosé-cocktail.

Kaikki menun annokset olivat jaettavia, eli tuotiin pöytään tarjoiluastioissa, joista sitten jokainen nostelimme niitä maisteltavaksi omille lautasillemme. Kaikki annokset olivat superherkullisia, mutta jos pitäisi valita, ykkössija menisi ehdottomasti pääruokana tarjoillulle, kurkumalla ja inkiväärillä maustetuille grillatuille naudanlihavartaille, jotka olivat ihan mielettömän hyviä. Menun kylkeen tilasimme kaikki myös viinipaketin ja viinivalinnat osuivat erinomaisesti yhteen ruokalajien kanssa. Viinipaketin kaadot olivat myös meidän poppoolle oikein sopivia, eli maltillisen kokoisia! Halutessaan viinipaketin voi kuitenkin tilata myös puolikkaana.

Toinen yllättäjä oli tämä toinen alkuruoista, eli maalaispatee, fenkolia, rakuunaa, sinappia ja grillattua leipää. En yleensä ole mikään pateen ystävä, mutta tämä oli suussasulavaa!

Illallisen jälkeen suuntasimme vielä terassin puolella sijaitsevaan ihanaan huvimajaan jälkiruokadrinksuille. Palvelu Kakolan Ruusussa oli myös oikein priimaa ja ehdottomasti aion suunnata tänne toistekin illalliselle! Kakolan Ruususta löytyy muuten myös oma kabinetti, johon mahtuu maksimissaan 80 henkilöä ja joka soveltuu niin kokousten, kuin juhlienkin järjestämiseen. Tämä olisi ihana paikka esimerkiksi pienempien ravintolahäiden järjestämiseen tai juhlaillalliseen vihkimisen jälkeen. Myös koko ravintolasali on mahdollista varata yksityiskäyttöön.

Polttaripäivän päätteeksi kannattaa ehdottomasti vielä suunnata ihailemaan auringonlaskua Kakolanmäen kallioille ja fiilistelemään kulunutta päivää yhdessä ystävien kanssa <3

Loppuun vielä yksi, tulossa oleva palvelu, joka sopii loistavasti polttaripäivän aktiviteetiksi -  Kakolanmäelle on nimittäin parhaillaan rakenteilla myös oma spa! Ennen vanhaan Kakolanmäellä sijaitsi vankien virkistäytymispaikkana toiminut keidas, Kakolan Riviera. Uusi Kakola Spa haluaa tarjota vierailijoilleen samanlaisen virkistäytymispaikan, arjen kiireiden keskellä. Spa tulee tarjoamaan laajan valikoiman erilaisia hyvinvointipalveluja, kuten esimerkiksi saunamaailman, elämyssuihkuja ja -altaita, hierontoja ja hoitoja. Pian polttaripäivään Kakolanmäellä voi siis yhdistää myös hemmottelevan spa-hetken! Spa-uutinen itseasiassa sai minut harkitsemaan entistä vakaammin häitä edeltävän yön viettämistä Hotel Kakolassa, yhdessä kaasojen kanssa. Minun kuvitelmissanihan me nimittäin olemme valmiit juhlapaikan koristelun suhteen jo hyvissä ajoin alkuillasta ja ehtisimme vielä illalla rentoutua yhdessä span puolella.... :D Yeah right...

Sitten alkaisi olla reissujututkin jaettu! Ehdottomasti parasta meidän polttariteemaisessa Turku-viikonlopussa oli tietysti nämä ihanat tyypit. Satun ja Iidan tapasin nyt ensimmäistä kertaa, mutta hauskalla tavalla tuntui, että oltaisiin tunnettu jo pidempäänkin, koska ollaan seurattu toistemme blogeja ja oltu paljon yhteyksissä instan ja Häät-blogiyhteisön yhteisen WhatsApin kautta. Toivottavasti päästään toistekin yhdessä reissuun!

Muuten hääjärjestelyiden kohdalla ei ole mullistavaa edistystä tapahtunut, sillä päällimmäisenä mielessä ovat viime viikkoina olleet muutto ja uusi kotimme. Save the Date-kortit toki saapuivat ja kunhan ne on saatu toimitettua meidän vieraille, ajattelin esitellä ne myös täällä blogin puolella. Lisäksi suuntaan reilun viikon päästä ensimmäistä kertaa sovittelemaan hääpukuja, vitsi miten jännää! Myös sovituksesta aion ehdottomasti jakaa kokemuksia myös tänne blogin puolelle. Niin ja viikonloppuna juhlitaan meidän ihanien ystävien häitä, sitäkin odotan jo superinnoissani!

--------

Mukana reissussa: 

Reissukaverit: Kuparimorsian, Matchista_morsian, Satumaista ja Morsianveitsenterällä
Häät.fi
Hotel Kakola

Edit 28.8.2021 klo 17:45 // Postausta muokattu, sillä pari kuvaa oli mennyt sekaisin ja kuvatekstit eivät täsmänneet, pahoittelut tästä!  

keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Hääblogiviikonloppu Turussa, part 1: Ihania polttariaktiviteetteja

Viikonloppuna suuntasimme hääbloggaajaporukalla nautiskelemaan helteisestä polttariteemaisesta viikonlopusta Turussa! Kiireisen ja helteisen muuttoviikon päätteeksi oli ihanaa kääntää ajatukset hetkeksi aivan muihin asioihin, tämä pieni irtiotto tuli siis omalla kohdallani loistavaan aikaan. Ohjelmassa oli hauskoja polttariaktiviteetteja, hyvää ruokaa ja juomaa, sekä ihania yhteistyökumppaneita. Ajattelin jakaa viikonlopun tunnelmia kahteen erilliseen postaukseen, joten ensimmäisenä luvassa hauskoja polttarivinkkejä Turkuun!

Rakkausjoogaa ja kukkaseppeleitä - Polttariworkshop by Yoganni x Kukitellen 

Kaupallinen yhteistyö: // Yoganni, Kukitellen ja Häät.fi
*Workshop saatu

Turkuun saavuttuamme kävimme viemässä matkatavaramme majapaikkaamme Hotel Kakolaan (josta muuten tulossa paljon lisää infoa seuraavassa postauksessa!) ja haukkaamassa pientä purtavaa ennen päivän aktiviteetteja. Lauantaina yhteisen polttariviikonloppumme ohjelmassa oli ihanan Yogannin ja Kukitellen yhteinen polttariworkshop, joka järjestettiin Kukitellen työhuoneella, tunnelmallisessa Linnanfältissä vanhassa tehdasmiljöössä, Lainnon vanhalla kutomolla.



Ensimmäisenä pääsimme rentoutumaan Anni Leskisen eli Yogannin ohjaaman rentouttavan ja täydellisesti polttariteemaan sopivan, rakkausjoogan parissa. Rakkausjoogassa keskityttiin rintarangan avaamiseen ja keskellä rintaa, sydämen korkeudella sijaitsevaan sydänchakraan, joka on kehossa rakkauden ja myötätunnon keskus. Anni oli myös valinnut joogan taustalle teemaan sopivan, rauhallisia rakkauslauluja sisältävän soittolistan. Jooga oli todella rauhoittava ja teki todella hyvää kaltaiselleni istumatyöläiselle, jonka selkä, hartiat ja rintaranka ovat jatkuvasti jumissa. Liikkeet olivat sopivan rauhallisia ja yksinkertaisia, jotta aivan ensikertalaisetkin pysyivät hyvin mukana. Alussa ja lopussa oli myös ihana loppurentoutus, jonka aikana pohdimme muunmuassa asioita, joista olimme juuri sillä hetkellä kiitollisia. Joogan lopuksi Anni lausui meille vielä kauniin rakkausrunon!

Yhteinen joogahetki on loistava aloitus polttaripäivälle, sillä se auttaa rauhoittumaan ja unohtamaan mahdollisen häästressin ja muut arjen kiireet, jonka jälkeen on helpompi keskittyä täysillä nauttimaan päivästä yhdessä rakkaiden ihmisten kanssa. Yoganni järjestää joogaopetusta yksityisryhmille ja polttarijooga voidaan toteuttaa myös esimerkiksi puistossa tai mökkilaiturilla. Lisäksi Anni ohjaa joogatunteja myös Turussa Fitness 24-liikuntakeskuksessa. Pakko myös hehkuttaa, että Kukitellen työhuoneella Kutomolla oli ihanan viileää ja pieni tuulenvire puhalsi sisäpihan ikkunoista! Olin etukäteen vähän pelännyt, että helteen keskellä joogasta tulisi hyvin hikistä puuhaa :D



Namaste!

Joogan jälkeen vaihdoimme vaatteet ja sen jälkeen olikin aika uppoutua kukkien maailmaan ihanan Kukitellen Elinan opissa. Elina oli koonnut meille jokaiselle valmiiksi oman materiaalisetin, josta löytyi erilaisia, ihania vaalean ja roosan sävyisiä leikkokukkia, vihreitä (mm. ruskusta), rautalangasta ja kukkateipistä muotoiltu seppelepohja, ohutta vihreää rautalankaa ja pihdit. Alkuun Elina opasti meille sidontatekniikan ja sen jälkeen päästimme luovuutemme vauhtiin!

Vaaleanpunaista rakastavana on myös pakko todeta, että nämä kukkien sävyt olivat aivan täydelliset!


Seppeleiden sitomisen ohessa ehdimme samalla keskustella muunmuassa häiden kukituksesta. Elina kertoi meille, että hän suunnittelee ja toteuttaa mielellään myös erilaisia hää- ja juhlakukituksia ja hääpareille on tarjolla kolme erilaista hääpakettia, jotka ovat muokattavissa hääparin toiveiden mukaisesti. Kukitellen tunnusmerkkinä ovat modernit, maanläheiset ja suurella sydämellä toteutetut kukkatuotteet. Hääkukituksen kohdalla Elina järjestää hääparin kanssa tapaamisen, jossa käydään läpi hääparin budjettia ja toiveita ja tapaamisen pohjalta hän suunnittelee sähköpostilla lähetettävän moodboardin kukkasuunnitelmista. Hääkukkahinnasto löytyy Kukitellen nettisivuilta ja hääkukille on mahdollista ostaa myös kuljetus ja asettelu paikoilleen, 50 kilometrin säteellä Turusta. Elina toteuttaa myös erilaisia kukkakursseja yksityisryhmille, kuten polttariseurueille ja työporukoille. Kurssin aiheeksi ryhmä voi valita esimerkiksi kukkaseppeleen, kranssin tai kimpun. 

Oli hauska nähdä miten erilaisia seppeleitä täysin samoista raaka-aineista lopulta syntyi ja jokaisesta seppeleestä tuli aivan tekijänsä tyylinen. Käytimme seppeleitä koko loppupäivän ja vielä seuraavanakin päivänä ja ne kestivät todella kauniina ja freeseinä! Parasta Yoganni x Kukitellen polttariworkshopissa oli mielestäni se, että molemmat aktiviteetit toteutettiin samassa paikassa, joten polttaripäivänä ei tarvitse varata aikaa siirtymisiin ja miettiä millä kulkuvälineillä paikasta toiseen liikutaan. Tällainen rentouttavan liikunnan ja käsillä tekemisen yhdistelmä olisi ainakin minusta aivan täydellistä polttaritekemistä ja me kaikki tykkäsimme workshopista aivan valtavasti. Kaiken lisäksi Anni ja Elina olivat molemmat aivan ihania tyyppejä - iso suositus siis tälle!



Nämä päässä kelpasi suunnata myös illalliselle!

Ympäristöystävällistä veneilyä, Aurajoen maisemia ja piknik-eväitä - Låna Café, Bar & Boat Rental

Kaupallinen yhteistyö: // Låna ja Häät.fi
*Veneen vuokraus saatu

Sunnuntaina vuorossa oli toinen odotettu aktiviteetti: Låna-veneajelu Aurajoessa! Låna Cafë, Bar & Boat on turkulainen kahvila ja venevuokraamo, joka sijaitsee Aurajoen rannalla. Låna-veneet ovat sähköllä kulkevia piknik-veneitä, joiden kyytiin mahtuu maksimissaan 8 henkilöä. Myös lemmikit ovat tervetulleita veneretkelle! Låna-veneen voi varata nettisivujen kautta tai paikan päältä ja vuokra-ajaksi valita 1-3 tuntia. Lånan terassilla voi nauttia pientä purtavaa ja virkistäviä juomia ja sieltä voi  myös ostaa piknik-eväät mukaan veneretkelle. 

Suuntasimme paikalle hyvissä ajoin ja istahdimme Lånan terassille nauttimaan hetkeksi aurinkovarjojen tuomasta tervetulleesta viilennyksestä ja raikkaista juomista. Raparperin makuinen Italian soda oli aivan superhyvää ja totesimme yhteen ääneen, että se sopisi loistavasti myös hääjuhlaan mocktailiksi.

Sitten oli aika pukea pelastusliivit ylle ja suunnata vesille! Saimme Lånan henkilökunnalta kattavan opastuksen veneen käytöstä ja Aurajoella liikkumisesta ja sen jälkeen kipparimme, veneilyä ja merta rakastava Mia (Kuparimorsian) asettui ruoriin ja lähdimme matkaan. Iloinen yllätys oli myös se, että veneestä löytyi bluetooth-kaiutin, johon sai kytkettyä omat musiikit soimaan. Oli myös ihanaa, että Lånassa oli katos, joka suuntasi paahteiselta auringolta ja myös isoimmilta tuulenpuuskilta.Vene oli helppokäyttöinen, sillä sieltä löytyi vain ruori, kaasu ja pakki, joten Lånalla ajelu onnistuu hyvin vaikka aikaisempaa veneilykokemusta ei olisi. 

Oli todella hauskaa päästä ihailemaan Turkua ja jokirannan maisemia aivan uudella tavalla, veneestä käsin. Paikallisoppaamme Mia kertoili meille jokirannan ravintoloista, laivoista ja rakennuksista ja mereltä puhaltava tuuli viilensi ihanasti. Piknik-eväinä meillä oli tuoreita marjoja, paimiolaisen Alanteen Tilan alkoholitonta mansikkaista kuohujuomaa (joka oli muuten aivan superhyvää!), sekä tietysti ihan parhaita sipsejä, eli Estrellan linssijuustonaksuja :D

Pakko myös vielä hehkuttaa, miten hyvänä seppeleet kestivät seuraavankin päivän riennoissa!

Tunnin ajelu Lånalla hujahti aivan vilauksessa ja ehdimme siinä ajassa huristella Suomen Joutsenen kohdalle ja takaisin. Useamman tunnin vuokra-ajalla ehtisi varmasti jo ajella Aurajoen suullekin asti. Veneajelu oli todella hauska ja olimme yhtä mieltä siitä, että tätä pitää tulla kokeilemaan toistekin. Låna-ajelu sopisi loistavasti niin polttariaktiviteetiksi, perheen kesälomaohjelmaksi, kuin kesäisten piknik-treffienkin järjestämiseen. Tämä oli mahtava lopetus huikealle Turku-reissullemme!

Mukana reissussa: 

Reissukaverit: Kuparimorsian, Matchista_morsian, Satumaista ja Morsianveitsenterällä
Häät.fi
Yoganni
Kukitellen
Låna - Café, Bar & Boat Rental

maanantai 12. heinäkuuta 2021

13 x Kesäiset treffikohteet pääkaupunkiseudulla

Pääkaupunkiseutu on pullollaan ihania kesäkohteita, eikä aurinkoiselle kesäsäälle näy loppua! Maanantain kunniaksi halusin listata teille muutamia kesäisiä treffikohteita ja -ideoita Helsingissä ja lähiseudulla. Näihin voi suunnata niin puolison, ystävän, kuin vaikka perheenkin kanssa!

Kuva: // CanvaPro

Saaristoristeilyt

Helsingin ja Espoon saaristoon pääsee tutustumaan helposti saaristoristeilyjen muodossa. Kirjoitinkin viime viikolla jo enemmän Espoolinesin Kieltolaki-teemaisesta illallisristeilystä, jossa me Tuomaksen kanssa kävimme, mutta myös Helsingin puolelta löytyy hauskoja risteilyvaihtoehtoja, kuten Suomen Saaristokuljetuksen Hakaniemestä Vuosaareen kulkeva Itäinen saaristoreitti, johon sisältyy myös Degerön kanavan läpiajo ja JT Linesin Hakaniemi Island Hopping-reitti, jonka kyydissä pääsee niin Vallisaareen, Vasikkasaareen, kuin Lonnaankin. Royal Line puolestaan järjestää erilaisia lounas- ja illallisristeilyjä Helsingin Kauppatorilta. 

Laguuni

Suomen suurinta vesiurheilu- ja ravintolalaituria Laguunia olen hehkuttanut blogissa jo pariinkin eri otteeseen polttaripostausten muodossa, mutta Laguuni sopii hyvin myös kesätreffien kohteeksi. Keilaniemen toimipisteen lisäksi on nyt avattu myös Hietaniemen Laguuni! Suunnatkaa suppailemaan tai melomaan kajakeilla, saunokaa Laguunin hauskassa Saunakontissa tai kokeilkaa Keilaniemen Laguunin kelluvaa vesipuistoa. Lisäksi Laguunista löytyy oma kesäterassi, jossa voi nauttia purtavaa ja viileitä juomia. 

Nolla Cabins

Onko haaveissa mieleenpainuva yhden yön kesäreissu pääkaupunkiseudulla? Ainutlaatuiset ja ekologiset Nolla-mökit ovat loistava tapa irtautua arjesta! Jokaisessa Nolla-mökissä on oma aurinkovoimala, joka sääolosuhteiden mukaan tuottaa energiaa noin kahden puhelimen lataukseen vuorokaudessa. Lisäksi Nolla on varusteltu liedellä ja lämmittimellä. Varustukseen kuuluu myös ruoanvalmistusvälineet ja astiasto. Mökeistä löytyy vuodepaikat täkkeineen ja tyynyineen kahdelle aikuiselle, joten retkelle tarvitset mukaan vain omat eväät, sopivan varustuksen sekä liinavaatteet tai makuupussin. 

Nollan missiona on edistää hiilineutraalia luontomatkailua ja tarjota vastuullinen tapa majoittua herkissä kohteissa, joissa aiemmin lähinnä telttailu on ollut mahdollista. Pääkaupunkiseudulla Nolla-mökkejä löytyy tällä hetkellä Helsingin Isosaaresta ja Laguunista ja kohteita tulee jatkuvasti lisää. Mä niin haluan yöpyä joskus Nollassa! 

Helsinkispotting

Cityspotting on älypuhelimen avulla toteutettava kaupunki-, luonto- ja liikuntaelämys, joita on saatavilla jo useissa eri kaupungeissa kotimaassa. Helsinkispotting ei esittele tavallisia turistinähtävyyksiä, vaan kaupungin erikoisia yksityiskohtia ja piilotettuja helmiä ja kohteita on peräti 85! Kaikki spotit sijaitsevat ulkona, ja liikkeelle voi lähteä silloin kun itselle parhaiten sopii. Kun avaat Cityspottingin älypuhelimella, näet kartalla spotteja. Spotit ja niiden sisältämä paikkasidonnainen sisältö avautuu heti, kun saavut paikan päälle. Cityspottingin voi ostaa myös lahjakorttina yllätykseksi puolisolle tai ystävälle! Helsingin lisäksi Cityspotting löytyy myös Espoosta, Kuopiosta, Turusta, Jyväskylästä ja Tampereelta. 

Keran hallit

Espoossa sijaitseva vanha logistiikkakeskus on muutettu uudeksi palvelukeskittymäksi, Keran Halleiksi, joka tarjoaa vierailijoille erilaisia elämyksiä ja kiinnostavia palveluita. Alueelta löytyy erilaisia liikunta-aktiviteetteja, kuten Padel House, Kera Snooker ja Tennismesta, sekä erilaisia ravintoloita, kahviloita ja panimoita. Keran Hallien kesäterassi on oluen ystävien unelmien kesäkohde! Lisäksi Keran Halleilla sijaitsee myös mehupuristamo Omamehu, joka tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden puristaa tuoremehua oman pihan omenoista tai päärynöistä. Halleilla järjestetään lisäksi myös erilaisia tapahtumia, kuten taidenäyttelyitä. 

Korjaamon kesäpiha

Korjaamon Kesäpihaa on kutsuttu myös aikuisten leikkikentäksi ja nimitys on hyvin osuva - tämä on yksi omista suosikkikohteistani kesäisessä Helsingissä. Kulttuuritehdas Korjaamon tiloista löytyy Korjaamon oma Baari & Keittiö, sekä Sushibar + Wine. Lisäksi Korjaamolla sijaitsevaa oma elokuvateatteri ja samassa pihapiirissä myös Ratikkamuseo. Korjaamon Kesäpihalla kuullaan viikoittain myös runsaasti erilaista livemusiikkia, tarkemmat tiedot löytyvät tapahtumakalenterista. Kuulostaa siis aika täydelliseltä reseptiltä kesätreffeihin: hyvää ruokaa, viileää juomaa, kaunis puutarha keskellä kaupunkia ja livemusaa!

Teurastamon kesäpiha 

Toinen ihana kesäpiha löytyy Teurastamolta, jossa koko pihapiiri muodostaa yhden jättimäisen terassin. Alueelta löytyy monenlaista tekemistä, kuten petanque-alue jonne voi tulla pelaamaan, tikanheittopisteet, koristeline, muita erilaisia pihapelejä, sekä Helsinki -peli, jossa voi noppaa heittämällä pelata tiensä läpi Helsingin alueen maahan maalattujen kohteiden kautta. Alueen ravintoloiden ja kahviloiden terassit palvelevat ja lisäksi kesäpihalta löytyy myös kaikille avoin grilli, jossa voi grillata omia eväitä. Kesäpihalla järjestetään myös paljon erilaista ohjelmaa: keskiviikkoisin kuullaan jazzia, torstaisin karaokea, perjantaisin vierailijoita viihdyttää DJ ja lauantaisin luvassa on vaihtelevaa ohjelmaa. Suositus etenkin Jädelinon ihanille jäätelöille ja Taqueria Lopez ý Lopezin herkuille!

Tentsile Experience-puumajoitus

Toinen uniikki majoitusvaihtoehto elämyksiä kaipaaville! Tentsile Finland järjestää ainutlaatuista puumajoitusta pääkaupunkiseudulla Nuuksiossa ja Vallisaaressa, autenttisesti ja pienellä hiilijalanjäljellä. Yöpyjät voivat kokea suomalaisen luonnon äänet, tähtitaivaan ja nauttia upeista luontomaisemista. Esimerkiksi Nuuksion kansallispuistossa Tentsile Experiencen Eco Campissa majoituspaketti sisältää Tentsile-majoitteen, Trillium Hammockin (kolmelle hengelle suunniteltu oleskelutila, riippumattokeidas ja ilmassa oleva kevyt tukikohta Stingrayn alapuolella), makuupussit, lakanat makuupusseihin ja pyyhkeet, aamiaisen Haltian ravintolassa, sisä-wc:n ja suihkun Solvallan rakennuksessa, parkkipaikan ja ison kodan ruoanlaittoa varten. Lisäpalveluna voi tilata esimerkiksi iltapalakorin tai vuokrata inkkarikanootin tai Fatbiket, joilla voi tutustua kansallispuiston maisemiin. 

Meilahden Arboretum

Ihana ilmainen kesäkohde! Runsaan kolmen hehtaarin kokoisessa Meilahden puistoarboretumissa on esillä yli 300 erilaista puu- ja pensaslajia, sekä reilu satakunta pensasruusua. Tunnistamisen helpottamiseksi puissa ja pensasryhmissä on nimikyltit. Arboretumin ruusutarha on täydellinen treffikohde romanttiselle kävelyretkelle ja mukaan voi ottaa myös omat piknik-eväät! Jos eväät unohtuivat kotiin, löytyy Seurasaareen johtavan kadun varrelta ihania pikkukahviloita ja lisäksi lähistöllä sijaitsee myös Tamminiemen museo. 

SpåraKoff

Ravintolaksi muutettu raitiovaunu SpåraKoff liikennöi kesällä kiertoajeluna ja yksi kierros kestää noin tunnin! Raitiovaunun reitti kiertää Helsingin kantakaupungin keskeisimmät nähtävyydet ja tarjolla on olutta, viiniä, siideriä ja alkoholittomia virvokkeita. Tämä olisi hauska mahdollisuus tutustua Helsinkiin hiukan eri tavalla ja sopisi loistavasti myös polttaripäivän aktiviteetiksi!

KinoEngelin KesäKino

Kesäiltojen klassikko! Syyskuun puoliväliin saakka KinoEngelin sisäpiha toimii ulkoilmaleffateatterina, jossa esitetään niin klassikkoleffoja, musiikkielokuvia, kuin kiinnotavia uutuuksiakin. Katsomosta löytyy purjekate ja lämmityslaitteet, joten elokuvaillasta nautiskelu onnistuu hiukan huonommallakin säällä. Lisäksi sisäpihalla on A-oikeudet, joten leffaelämyksen ohessa voi halutessaan nautiskella vaikkapa lasillisen viiniä. Koronatilanteen vuoksi katsomopaikkoja on rajoitettu ja kaikki istumapaikat ovat pöytien vieressä. 

Olen käynyt ystävieni kanssa KesäKinossa pariinkin otteeseen, mutta tuolloin elokuvien myöhäinen alkamisajankohta (klo 23:00) oli vielä itselleni aika haastava, kun en meinannut millään pysyä hereillä :D Ehkä nyt lääkityksen ollessa kunnossa voisin antaa tälle uuden mahdollisuuden, sillä tämä on aivan ihana ja tunnelmallinen paikka!

Museojunalla Porvooseen

Jos Helsingistä haluaa suunnata hiukan kauemmas, hauska päiväretki-idea on suunnata Lättähattu-museojunalla Porvooseen! Junat liikennöivät Helsingistä Porvooseen ja takaisin vielä kolmena kesälauantaina: 17.7., 7.8. ja 21.8.2021. Juna lähtee Helsingistä 9:50 ja saapuu Porvooseen 11:33 ja Porvoon vanhassa kaupungissa on aikaa kierrellä kolmen tunnin ajan, ennen kuin juna suuntaa takaisin Helsinkiin. Tuossa ajassa ehtii siis loistavasti piipahtaa Porvoon ihanissa pikkuputiikeissa, jätskillä tai kahvilla, ihailemassa taidegallerioita tai kunnon lounaalla jossain Porvoon loistavista ravintoloista, kuten Meat Districtissä tai Zum Beispielissä. 

Helsinki Biennaali

Helsingin ensimmäinen biennaali tuo nykytaiteen merelliseen ympäristöön, Vallisaareen ja esittelee kuvataiteen huippuja niin Suomesta, kuin maailmaltakin. Biennaali on esillä 12.6.–26.9.2021 ja yleisölle maksuton, eli kävijät maksavat vain Vallisaaren lauttalipun hinnan. Vallisaaren upeassa historiallisessa miljöössä taidetta voi löytää niin vanhan tykkitien varrelta kuin ruutikellareista ja tyhjilleen jääneistä asuinrakennuksistakin. Treffipäivään voi taiteen lisäksi yhdistää vaikkapa ensimmäisen kohdan saarihyppelyn tai ihanan kesäpiknikin Vallisaaren kallioilla.

Mihin näistä suuntaisit mieluiten treffeille?

maanantai 5. heinäkuuta 2021

Treffi-ideoita: Illallisristeily Espoon saaristossa

Muuttokiireiden keskellä yhteinen laatuaika on ollut aika vähissä, joten lauantaina oli ihana suunnata yhteisen vapaa-illan kunniaksi pitkästä aikaa kunnon treffeille. Bongasimme viikolla Nokkalan Majakassa jätskillä käydessämme satamassa Espoo Linesin aluksen ja mainoksen illallisristeilystä. Emme ole Espoon saaristoon aiemmin oikein tutustuneet, joten innostuimme tästä ja onnistuimme onneksi saamaan vielä pöytävarauksen lauantain risteilylle. 

Hurautimme Nokkalan satamaan kaupunkipyörillä hyvissä ajoin ennen iltakuutta ja meidät ohjattiin jo omaan pöytäämme istumaan. Laivassa oli superkuuma, mutta lämpötila onneksi viileni hiukan kun alus lähti liikkeelle ja ilmalämpöpumppu hurahti käyntiin. Risteilyn teemana oli kieltolaki, ja se näkyikin hauskasti pöydässä odottavassa Kieltolaki-lehtisessä, joka sisälsi hauskoja tietoja kieltolain ajasta ja Viinakortissa, josta löytyivät teemaan sopivat juomasuositukset risteilyn ajaksi. 

Illallisristeily sisälsi kolmen ruokalajin menun, jossa alkuruokana oli saaristoteemaan sopiva kalalautanen, pääruokana ylikypsää häränniskaa ja jälkkärinä suklaa-mustaherukkaleivos. Otimme myös kaiken irti siitä, että kummankaan ei tällä kertaa tarvinnut autoilla ja tilasimme ruokien kylkeen myös kuhunkin ruokalajiin sopivat viinit. Ruoka oli mielestämme hyvää ja hinta-laatusuhde oli hyvin kohdillaan - ei mitään fine dining-tasoa, mutta emme sitä risteilyolosuhteissa odottaneetkaan. 


Nautiskelimme myös kieltolaki-teemaiset cocktailit, jotka tarjoiltiin hauskoista peltimukeista. Nämä sai viedä kotiin mukanaan muistoksi! Pohdimme myös, että tuollainen kieltolaki-aiheinen viinakortti olisi hauska idea myös häihin, siihen voisi kirjoittaa ylös kaikki häiden juomatarjottavat, niin alkoholilliset, kuin holittomatkin ja ne voisivat olla pöydissä menulappujen vieressä. 



Ruokalajien välissä oli aikaa ihailla Espoon saaristomaisemia. Risteilyn reitti kulki Ison Vasikkasaaren ohi Suvisaaristoa pitkin Pentalaan asti ja sitten takaisin Lehtisaarten ohi, Miessaaren toiselta puolelta. Täältä löytyy vielä hauska karttakuva reitistä! Ilta oli superlämmin ja aurinkoinen ja merellä oli myös mukavan tyyntä. 



Ruokailun välissä sai myös halutessaan piipahtaa ulkokannella ihailemassa maisemia ja nauttimassa pienestä tuulenvireestä. Yllätyimme siitä, miten suosittu risteily oli, sillä illallispöydät olivat aivan täynnä ja ulkokannellakin riitti matkustajia. Jos ei halua nauttia illallisesta, voi risteilylle ostaa pelkän kansipaikan 12€/hlö hintaan. 



EspooLine järjestää illallisristeilyiden lisäksi myös brunssi- ja lounasristeilyitä Espoon saaristossa. Treffien lisäksi nämä sopisivat loistavasti myös polttaripäivän aktiviteetiksi - itseasiassa risteilyllä oli nytkin mukana yksi polttariseurue! Kaksi ja puoli tuntia kului hujauksessa ja melkein tuntui, että merimaisemista olisi voinut nautiskella vielä vähän pidempäänkin. Suuntasimme risteilyn jälkeen vielä lasilliselle Café Merenneitoon, josta sitten pyöräilimme jälleen kaupunkipyörillä kotiin. Minä en ole koskaan ollut kauhean taitava pyöräilijä, mutta selvisin kuin selvisinkin ehjin nahoin! :D

Oli ihanaa nautiskella tällaisista Espoo-jutuista nyt vielä ennen vauhdilla lähestyvää muuttoa ja viettää hetki yhdessä laatuaikaa ihan rauhassa, poissa kotoa ♥  Enää reilu viikko niin ollaankin sitten jo Nurmijärvellä! Tällä hetkellä muuttovalmistelut käyvät kuumana ja eilen mm. kiinnitimme ötökkäverkkoja uuden asunnon ikkunoihin ja yritimme elvyttää vasta kylvettyä nurmikkoamme. Tulevana perjantaina saamme muuttolaatikot ja pitäisi ryhtyä todenteolla pakkauspuuhiin. Eiköhän tästä jotenkin selvitä!

perjantai 2. heinäkuuta 2021

Diy-ideoita kakkukoristeisiin

Ostimme tällä viikolla kakkukoristeen omaan tulevaan hääkakkuumme, kun keksimme yhdessä hauskan idean ja bongasimme sopivan koristeen Huuto.netistä, eilen se jo saapuikin postissa! Meidän koriste jääköön vielä salaisuudeksi, mutta tämän inspiroimana intouduin listamaan hauskoja ideoita diy-henkisiin, persoonallisiin kakkukoristeisiin. 



Kylpyankat

Tämän idean olen tainnut vinkata myös jossain Hääteemoja-postauksessa, mutta vinkkaanpa vielä uudestaan, koska minusta tämä on niin hauska idea :D Näitä hääteemaisia ankkoja näytti netistä löytyä valmiinakin, mutta toki voi myös hankkia tavalliset kumiankat ja tuunata niistä itse hääteemaan sopivat. Esimerkiksi Partykingista löytyy superiso valikoima erilaisia ankkoja ja jos keltainen ei ole teidän juttu, löytyy ankkoja nykyään myös eri väreissä, esimerkiksi Emma's and Mama'sin vaaleanpunaiset ja beiget ankat ovat tyylikäs ja neutraalimpi vaihtoehto. 

Virkatut hahmot

Käsityöharrastajille loistava idea olisi valmistaa hääkakun koristeeksi hauskat virkatut hahmot. Malli näyttää suhteellisen yksinkertaiselta, joten jo parilla perussilmukalla pääsee alkuun ja hahmot voi halutessaan täyttää esimerkiksi vanulla, jolloin niistä tulee kolmiulotteisemmat. Virkatut hahmot voi kiinnittää esimerkiksi puisten grillivartaiden päähän, jolloin ne pysyvät hyvin pystyssä kakun päällä, eivätkä sotkeennu. Hahmojen väliin voi virkata myös vaikkapa sydämen! Ihmishahmojen sijasta virkkaamalla voi toki tehdä myös esimerkiksi eläinhahmot, kuten linnut. 

Golf-pallot

Täydellinen koriste golfia harrastavalle hääparille! Kakun päälle kaksi tiitä ja niihin häätyyliin stailatut golfpallot. Palloista jää myös hauska muisto hääpäivästä ja voisipa niitä käyttää esimerkiksi häämatkan pelikierroksellakin. 

Kävyt

Hauska idea etenkin syys- ja talvihäihin! Muista kuivattaa kävyt ensin huolellisesti. Käpyihin voi kiinnittää hääaiheiset koristeet, kuten pahvista tehdyn hatun tai pienestä tyllipalasta valmistetun hunnun tai rusetin. Tähän tyyliin sopisi loistavasti myös suuri puukiekko hääkakun alle tarjoiluastiaksi. 

Lelut/figuurit

Helppo ja hyvin kustomoitavissa idea on asettaa hääkakun koristeeksi lelut tai muoviset figuurit - tässä vain mielikuvitus on rajana. Legot, dinosaurukset, eläinfiguurit Star Wars- tai Pokemon-hahmot. Ihastuin myös kakkuun, jonka koristeena oli pieni muovikoira, joka oli olevinaan haukannut kakun kyljestä pienen palasen :D Olisi niin söpöä etsiä jostain pieni corgilelu ja toteuttaa tämä! 

Viirinauha

Pieni viirinauha on helppo askarrella itse esimerkiksi askartelupaperista ja juuttinarusta. Miettikää ensin minkä tekstin haluatte viireihin kirjoittaa (esimerkiksi ”Just married” tai Mr. & Mrs.”) ja leikatkaa kirjainten lukumäärän mukainen määrä salmiakin muotoisia kuvioita askartelupaperista. Tämän jälkeen kirjoittakaa viireihin kirjaimet ja liimatkaa ne sitten puoliksi taittaen paperiliiman avulla juuttinaruun. Viirinauhan voi kiinnittää esimerkiksi kahden puisen grillitikun väliin, jolloin sen saa helposti asetettua kakun päälle. 

Valokuvat

Teettäkää lempivalokuvanne paperille tai napatkaa polaroid-kameralla kuva teistä molemmista. Halutessanne voitte toki käyttää myös vaikkapa lapsuuskuvianne tai jotain vanhaa yhteiskuvaanne. Sitten vain korttipidike kakun päälle ja kuva siihen kiinni.

Keksit/donitsit

Tämä olisi herkuttelijoille sopiva koriste! Pyöreät keksirinkilät tai donitsit voi kuorruttaa ja koristella haluamallaan tavalla, vaikkapa toisen mustalla ja toisen valkoisella kuorrutteella ja asettaa sitten ”kyljelleen” pystyyn kakun päälle. 

Hahmot viinipullon korkeista

Kuohuviinipullon korkeista saa askarreltua erilaisia hauskoja hääkakun koristeita! Korkeista voi loihtia hääparin maalaamalla niille tai askartelemalla huopakankaasta niille asut ja piirtämällä tussilla silmät ja suun. Korkeille voi myös muotoilla rautalangasta kädet ja jalat ja tietysti koristella ne hääaiheisesti.

Palapelin palat

Rakastatteko palapelien kokoamista? Puiset palapelin palat sopivat loistavasti myös hääkun päälle! Paloihin voi kirjoittaa hääparin nimet ja häiden päivämäärän tai ne voi koristella hääaiheisesti. Mielestäni tässä on myös ihana symbolinen ajatus siitä, että hääpari täydentää toisiaan. 

Paperilennokki

Puutikkuun kiinnitetty, askartelupaperista taisteltu paperilennokki sopii erityisesti matkailua rakastavan hääparin kakkukoristeeksi. Lennokin kylkeen voi kirjoittaa jonkun kauniin viestin, kuten ”Adventure begins” tai ”For the next part of our journey”. 

Puukiekot

Rustiikkisten häiden teemaan sopivat loistavastu pienet puukiekot, joihin voi mustalla tussilla tai puunpolttokolvilla kirjoittaa esimerkiksi hääparin nimet, ”Just married” tai ”Mr. ja Mrs.”. Luonnonmateriaaleja voi hyödyntää kakun koristelussa myös muuten, esimerkiksi kukkien ja käpyjen muodossa. 

Lopuksi vielä linkki Pinterest-tauluuni, josta nämä ideat on kerätty ja josta löytyy kuvainspiraatiota kaikkiin näihin!♥