keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

Turun parhaita kakkuja metsästämässä: Gaggui kahvila

Olemme T:n kanssa ehtineet aloittaa haaveilut myös täydellisestä hääkakusta. Ennen varsinaisia tarjouspyyntöjä ja kakkutastingeja olen ajatellut harjoittaa tutkivaa journalismia Turun ihanimmissa kakkukahviloissa, jotka valmistavat myös hääkakkuja. Tavoitteena on myös maistella mahdollisimman paljon erilaisia kakkuja, jotta alkaisi muodostua jonkinlainen käsitys siitä, minkälaisista täytteistä ja makuyhdistelmistä tykkäämme. Ensimmäisenä vuoroon pääsi hurmaava Gaggui-kahvila!

Olin jo etukäteen kuullut ja lukenut lukuisia kehuja Turun Humalistonkadulla sijaitsevasta Gagguista, sekä ihastellut heidän omaperäistä ja pirteää instatiliään. Gaggui on aidosti ja ylpeästi turkulainen ja se näkyy myös heidän leveällä Turun murteellaan kirjoitetuissa mainosteksteissään ja somepostauksissaan. Gagguin hauskat postaukset tuovat aina hymyn huulille!

Ja niin toivat muuten mielettömän hyvät kakutkin! Suuntasimme tänne kakkukahveille pikkusiskoni kanssa viime torstaisen museokierroksemme jälkeen ja tilasimme kahta erilaista kakkua: Voi Vattu-vadelmajuustokakkua sitruuna-vaniljakeksipohjalla ja vaniljapannacottakerroksella, sekä When live gives you lemons-sitruunakakkua vaniljatuorejuustokreemillä ja vadelmamelballa. Lisäksi ostin vielä kotiin vietäväksi ja T:n kanssa maisteltavaksi Nro 1-vadelmasuklaakakkua vaniljavoikreemillä. Kaikki kolme kakkua olivat ihan mielettömän hyviä, mutta omaksi suosikikseni nousi tuo keskimmäinen, eli When live gives you lemons. Tuorejuusto- ja voikreemi olivat muuten yllättävän hyviä ja tekivät kakkujen koostumuksesta tiiviimpiä kuin perinteisessä kermalla täytetyssä kakussa. Uskon, että hääkakun suhteen tämä olisi vain ja ainoastaan hyvä juttu ja muistelenkin lukeneeni jostain, että kreemitäytteet ovat suosittuja nimenomaan hääkakuissa. Kakkujen lisäksi ihastelimme myös Gagguin hurmaavaa sisustusta. jossa näkyi myös ihanasti turkulaisuus muunmuassa KuiDesignin kauniiden Turku-aiheisten tyynynpäällisten muodossa. 








Pois lähtiessämme bongasimme siskoni kanssa, että tarjolla olisi ollut myös Gaggui maistelumenu, jossa olisi päässyt maistamaan viittä erilaista kakkua 16,50€ hintaan. Harmi, ettemme huomanneet tuota aiemmin! Tämä siis vinkiksi muillekin, jos haluatte päästä maistamaan useampaa kakkua kerralla. Gagguin kotisivuilta löytyy myös kattavasti tietoa hääkakkuihin ja niiden tilaamiseen liittyen. Monitasoisten hääkakkujen hinnat ovat 8,90€/hlö ja koristelut hinnaston mukaisesti. Kakkua varatessa maksetaan 50€ varausmaksu (joka sisältää 25€ arvoisen kakkutastingin ja kahvit), joka hyvitetään lopullisesta hinnasta. Gaggui sopii jokaisen hääparin kanssa maistelu- ja suunnittelutreffit ja lopullinen hääkakkutilaus maksetaan 30 päivää ennen hääpäivää. 

Täällä kannattaa ehdottomasti vierailla, jos liikutte Turussa! ♥

perjantai 17. heinäkuuta 2020

Hääpaikkoja Turun seudulta: Ihastuttava Mathildedal

Vaikka meidän oma unelmien juhlatila jo löytyikin, niin ajattelin silti jatkossakin jakaa täällä blogissa vinkkejä ihanista juhlapaikoista, kun niitä osuu kohdalle. Ja eilen todellakin osui, kun suuntasimme ystäväni kanssa kesäretkelle Mathildedaliin! Mathildedalin ruukkikylä on peräisin 1800-luvulta ja sijaitsee Teijon kansallispuiston kupeessa, Matildanjärven rannalla. Turusta Mathildaliin on reilun tunnin ajomatka ja itselleni tämä oli ensimmäinen vierailu siellä, vaikka Turun seudulla onkin parin viime vuoden aikana tullut vietettyä runsaasti aikaa. 

Mathildedalin Ruukkitehtaat tarjoavat upeat puitteet isompienkin häiden juhlimiseen, sillä tila soveltuu 70-15 hengen juhlien järjestämiseen. Ruukkitehtaiden Valimo-sali huokuu rustiikkista tunnelmaa ja pystyin hyvin kuvittelemaan, miten upea tilasta tulisi pienellä lisäkoristelulla. Jos haluatte nähdä inspiraatiokuvia, niin esimerkiksi täältä ja täältä löytyy upeita kuvia Mathildedalissa juhlituista häistä. Hotel Mathildedalin kotisivuilta löytyy myös kattava lista yhteistyökumppaneista cateringista hääkakkuihin ja koristeisiin. 





Ruukkitehtaiden lisäksi hiukan pienempiin hääjuhliin upeat puitteet tarjoaa myös Mathildan kartano, jossa juhlavieraiden käytössä ovat kartanon sisätilojen lisäksi myös upea puutarha ja avara niitty. Itselleni tuli heti mieleen, että niityllä saisi järjestettyä ihanan ulkoilmavihkimisen ja hääjuhlaa voisi sitten viettää kartanossa ja sen puutarhassa. Mathildan kartanon kabinettiin ja saliin yhdessä mahtuu noin 50 vierasta.





Yksi iso plussa Mathildedalissa on myös se, että sieltä löytyy useampikin majoituspaikka, joten vieraat voivat halutessaan myös yöpyä ruukkikylässä. Majoitusta tarjoavat muunmuassa hurmaava Hotel Mathildedal, bed&breakfast-tyylinen Hoitola & Majoitus Sypressi, sekä upealla merinäköalalla varustettu Mathildan Marina. 

Mathildedalissa riittää myös paljon nähtävää ihan vain kotimaan turistinkin näkökulmasta. Päiväretkemme aikana me ehdimme ihailla Mathildedalin kyläalpakoita, kierrellä käsityöläispuodeissa, shoppailla matkamuistoja Kyläpanimosta ja hurmaavasta Kaarnalaivasta ja nauttia mustikkapiirakkaa ja omena-raparperilimonadia Mathildedalin kartanon puutarhassa. Todella inspiroiva ja ihana paikka, johon kyllä täytyy matkata toistekin!









torstai 16. heinäkuuta 2020

Kaasohommissa: Hääpäivän selviytymispakkaus


Vaikka hääpäivää on suunniteltu pitkään ja hartaasti ja siihen on valmistauduttu hyvin, voi päivä silti sisältää pieniä tai suurempia yllätyksiä. Me kaasot toimimme morsiamen oikeana kätenä ja haluamme hääpäivänä olla varautuneita kaikkeen mahdolliseen (ja vähän mahdottomaankin). Olemme laatineet jo valmiiksi listaa kaikesta, mitä meidän kaiken kattavan selviytymispakkauksen tulisi hääpäivänä sisältää. Todennäköisesti meillä tulee siis olemaan mukana kestokassi tai vedettävä matkalaukku :D Tässä muistilista jakoon myös teille lukijoille!

Pakkaa mukaan hääpäivänä: 

Laastari - pieniä haavereita varten, meidän morsian on valitettavasti tunnetusti aika tapaturma-altis :D
Rakkolaastari - siltä varalta, että täydellisetkin hääkengät alkaa päivän aikana hangata
Särkylääke - vatsakipuihin, päänsärkyyn ja kaikkeen muuhunkin mahdolliseen
Närästyslääke -  jos jännitys, juhlaruoka ja alkoholi alkavat aiheuttaa ikäviä tuntemuksia
Allergialääke - yllättävien allergiakohtausten varalle
Ripulilääke - kyllä, hääseurueellamme on stressivatsa
Tamppooneja - jos se kaikista ei-mieluisin-hetki kuusta yllättäisi kesken hääpäivän
Välipalaa - hääpäivänä kello soi jo aikaisin aamulla ja päivä on pitkä, joten säännöllinen syöminen on hyvä muistaa, jotta verensokeri pysyy korkealla ja kaikki hyvällä tuulella
Vettä ja skumppaa - riittävä nesteytys on muistettava päivän aikana, monessakin mielessä!
Varavirtalähde ja laturi - vaikka morsian ei hirveämmin hääpäivänä ehkä omalla puhelimellaan kuvailekaan, on nämä hyvä varata kuitenkin mukaan, että yhteydenpito onnistuu tarvittaessa
Nenäliinoja -  koska itkemme kaikki, todennäköisesti koko ajan
Deodorantti (huom! tahraamaton) - jotta koko päivän voi tuoksua yhtä tuoreelta kuin juuri alkanut avioliitto
Hiuslakka & pinnejä - vaikka kampaaja virittääkin morsiamen hiukset pomminvarmaan kuntoon, voi näitä silti päivän aikana tarvita
Vanupuikot ja vanulaput - hyödyllisiä monessa jutussa!
Hydrokortison - hyttystenpistojen ja ihottumien varalle
Bepanthen - hiertymien ja palovammojen varalle (sanoinhan, kaikkeen on varauduttu!)
Sateenvarjo - jotta saamme morsiamen kuivana paikasta toiseen
Taskumatti - jotta morsian pysyy hyvällä tuulella pienestä jännityksestä huolimatta
Hakaneuloja - näillä voi korjata tarvittaessa vaikka mitä! Säätää puvun olkaimia, peittää pienen repeämän jne
Pikaliimaa - myös tällä voi tehdä ihmeitä! Jos joku puvun koristelu esimerkiksi irtoaa tai kengän koron kanssa sattuisi hätätilanne
Ompelulankaa ja neula - pienten reikien ja purkaumien varalle
Kaksipuoleista vaateteippiä - myös tällä voi tehdä ihmeitä hääpuvun vaurioille! Muista varata mahdollisimman lähellä hääpuvun väriä olevaa teippi
Sakset - voi tarvita vaikka mihin
Vaalea lakana - esimerkiksi hääauton penkille morsiamen pukua suojaamaan
Teippirulla - tällä voi rullailla viimeiset koirankarvat ja pölyhiukkaset pois hääpuvusta
Henkari ja pukupussi - morsiamelle mukaan juhlapaikalta poistuessa, jotta voi hotellilla pakata puvun heti asianmukaisesti

Tuleeko teille mieleen jotain olennaista, mitä listalta puuttuu?

keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

3+1 Hääaiheista luettavaa lomapäiviin

Omien hääsuunnitelmiemme käynnistyttyä olen innostunut lukemaan myös muutamia hääaiheisia kirjoja. Monella varmasti kesäloma on parhaillaan käynnissä tai pian alkamassa, joten ajattelin pistää jakoon pari lukuvinkkiä!

1. Hääpukukirja - Täydellisen tyylin lähteillä 

Heili Bridalin Iida Silvennoisen kirjoittama Hääpukukirja on saatavilla niin suomeksi, kuin englanniksikin ja e-kirjan voi ostaa Heili Bridalin verkkokaupasta 9,90€ hintaan. Ahmin tämän itse läpi kahdessa illassa! Kirja sisältää mielenkiintoista tietoa hääpuvuista, erilaisista hääpuvuissa käytettävistä materiaaleista, sekä hääpukumalleista, laahuksista ja hunnuista. Lisäksi kirja sisältää huippuhyviä vinkkejä hääpuvun säilyttämiseen, niin häitä edeltävänä aikana kuin häiden jälkeenkin. Sieltä löytyvät myös vinkit hääpäivän katastrofitilanteiden varalle, esimerkiksi hääpuvun pienten vaurioiden korjaamiseen tai tahrojen puhdistamiseen. Erilaiset budjetit on otettu hyvin huomioon ja kirja sisältää myös vinkkejä hääpuvun hankkimiseen edullisesti. Tätä voi suositella kaikille, joilla hääpuvun hankinta on vielä edessä ja miksei niillekin, joiden unelmien puku on jo löytynyt mutta hääpäivä vasta tulossa!


2. Häitä päin - Opas häiden suunnitteluun

Nelli Rannan kirjoittama Häitä päin toimii oppaana häiden suunnitteluun ja käy läpi kaikki suunnittelun vaiheet aikajärjestyksessä. Oppaaseen on koottu kaikki osa-alueet, jotka tulee muistaa häitä järjestäessä ja se sisältää myös ammattilaisten vinkkejä häiden suunnitteluun. Itse kun olen tällainen häähullu, niin olen ahminut paljon tietoa häistä ja niiden suunnittelusta jo etukäteen, mutta silti tämä tarjosi hyvän muistilistan jäsennellyssä muodossa. Kirja alkaa aivan suunnitteluprosessin alusta ja etenee sitten järjestelmällisesti kohti h-hetkeä, kertoen mitä kaikkea pitäisi muistaa missäkin vaiheessa varata, päättää ja suunnitella. Suosittelen tätä erityisesti niille hääpareille, joille häiden (ja ylipäätään juhlien) suunnittelu on aivan uusi maailma, tämä opas auttaa teidät läpi koko suunnitteluprosessin! 

Ostin itse myös tämän e-kirjana Mennään naimisiin-verkkokaupasta, mutta se on saatavilla myös perinteisenä kirjana esimerkiksi Booky.fi:stä. 


3. Häät - Onnistuneiden juhlien opas 

Hääsuunnittelija Marja Bonnin kirjoittaman Häät - Onnistuneiden juhlien opas, ostin niin ikään e-kirjana Elisa Kirjat-sovelluksen kautta. Kirja on kirjoitettu jo vuonna 2013, joten osittain sen vinkit ja ajatukset ovat mielestäni jo hiukan vanhentuneita. Kirjassa on myös aika paljon toistoa ja se sisältää paljon erilaisia muistilistoja. Visuaalisena ihmisenä olin myös hiukan pettynyt siihen, ettei siinä ole minkäänlaista kuvitusta. Kirjan aloittaessani minusta tuntui itseasiassa vähän siltä, että ehkä tällä oppaalla ei olisi minulle enää mitään uutta annettavaa. 

Siihen kootut lukuisat oppaat osoittautuivat kuitenkin todella hyviksi ja niihin oli listattu tosi yksityiskohtaisia asioita, mistä pitäisi muistaa sopia esimerkiksi cateringin ja valokuvaajan kanssa. Luulen siis, että tulen käyttämään tätä kirjaa apuna kun laadin tarjouspyyntöjä eri palveluntarjoajille. En varmasti olisi itse osannut kysyä esimerkiksi sitä, mitä tapahtuu jos valokuvaaja itse sairastuu tai millä aikataululla kakuntekijä voi vielä peruuttaa tilauksensa. Lisäksi kirjan parasta antia olivat budjettilaskelmat ja kahden toteutuneen hääbudjetin esittelyt. Vaikka kyseiset häät oli toteutettu jo vuonna 2013 ja hinnat ovat sen jälkeen monenkin asian suhteen nousseet, niistä sai tosi hyvän käsityksen siitä miten erilaiset valinnat vaikuttavat kokonaisbudjettiin. 

+1 Häät.fi Boho Teemat& Koristet-kokoomalehti

Kirjojen lisäksi vielä yksi ekstravinkki, nimittäin Häät.fi:n julkaisema Boho Teema & Koristeet-kokoomalehti. Tämän lukuoikeuden voi ostaa Häät.fi verkkokaupasta 3€ hintaan. Nimensä mukaisesti lehti sisältää paljon vinkkejä boho-teemaisiin häihin ja erityisesti niiden koristeisiin ja tunnelman luomiseen. Siinä esitellään myös ihania boheemeja hääpukuja ja asusteita. Yksi omista suosikeistani oli lehdessä vinkattu Viskibaari, jossa viskilasien sijaan oli hyödynnetty erilaisia kirppareilta ja antiikkiliikkeistä ostettuja vanhoja kahvikuppeja ja laseja. Lisäksi ihastuin tämän luettuani entistä enemmän myös kuivakukkiin ja erilaisiin heiniin (esimerkiksi nyt kovassa huudossa olevat pampaheinät) osana häiden koristelua. 

Kuva: Häät.fi

Oletteko lukeneet muita hyviä hääaiheisia kirjoja? Saa mielellään jakaa lukuvinkkejä!

tiistai 14. heinäkuuta 2020

Riisiä, saippuakuplia vai jotain ihan muuta? - Ideoita hääparin poistumiseen

Perinteisesti vasta vihitty hääpari poistuu vihkimisen jälkeen viimeisenä, vieraiden jo odottaessa kirkon/vihkipaikan ulkopuolella. Millaisin eri tavoin tuoreen hääparin poistumista voi juhlistaa? Tähän koottuna 12 + 1 ideaa! 

1. Riisi tai kaura

Perinteisesti häissä juhlavieraat ovat heittäneet riisiä hääparin päälle heidän poistuessaan vihkipaikalta ja tämän avulla on toivottu heille hedelmällisyyttä ja vaurautta. Riisi voi olla poistumistien vieressä suurissa kulhoissa, joista vieraat kahmaisevat käteensä sopivan määrän tai valmiiksi annosteltuna pusseihin. Riisin tilalla voi halutessaan käyttää myös kotimaista vaihtoehtoa: kauranjyviä. 

Riisin ja kauran huonoja puolia ovat, että ne takertuvat helposti hiuksiin (etenkin morsiamen kampauksesta niitä voi olla hankala irrotella) ja läheskään kaikki kirkot eivät nykyään salli niiden heittämistä, sillä ne houkuttelevat paikalle lintuja ja muita luonnoneläimiä, esimerkiksi ei niin mieluisia rottia. Jos siis haaveilette riisin tai kauran heittämisestä, kannattaa varmistaa tämä hyvissä ajoin omalta vihkipaikalta! 

Kuva: Pinterest

2. Kukat, kukkien terälehdet tai kasvien lehdet

Kukkien terälehdet tai eucalyptuksen lehdet tuoksuvat huumaavan ihanilta ja näyttävät kivoilta myös kuvissa. Kukkia kannattaa metsästää marketeista ja hyvänä vinkkinä erässä hääryhmässä tuli, että myös kukkakaupoista kannattaa tiedustella myynnistä poistuvia jämäruusuja. Esimerkiksi eucalyptuksen lehdet voi myös halutessaan kuivattaa jo hyvissä ajoin valmiiksi. Syyshäissä ihana idea voisivat olla myös luonnosta kerätyt, kuivat ruskan sävyissä hohtavat puiden lehdet! 

Terälehdet voi annostella valmiiksi esimerkiksi kauniisiin paperitötteröihin ja asettaa korissa kirkon ulko-ovien läheisyyteen. Joissain vihkipaikoissa myös terälehdet tulee siivota pois pihamaalta, eli tämäkin kannattaa selvittää etukäteen omasta vihkipaikasta ja varautua lakaisemaan lehdet pois poistumisen jälkeen.

Kuva: Pinterest

Kuva: Pinterest

Kuva: Pinterest

3. Saippuakuplat

Saippuakuplat ovat kuvissa ihanan näköisiä ja niiden etu on se, että niiden jäljiltä ei tarvitse siivota mitään! Hääkirppiksiltä voi bongata saippuakuplaputkiloita yleensä todella edullisin hinnoin ja varata jokaiselle häävieraalle oman putkilon. Näiden täyttämisessä on varmasti aikamoinen askartelu, eli se kannattaa tehdä jo häitä edeltävinä päivinä hyvissä ajoin valmiiksi. Jos haluaa taata näyttävät kuplat kuviin, voi vieraiden puhaltamien kuplien lisäksi esimerkiksi kaasoille hankkia saippuakuplakoneet tai -tikut (näitä on näkynyt ihan markettien lelulosastolla melko edulliseen hintaan). 

Saippuakuplien huonona puolena on, että pidetty niiden tahraavuutta, eli huonolla tuurilla ne voivat sotkea hääparin asut. Nykyään tarjolla on kuitenkin myös juhlakäyttöön tarkoitettuja kuplia, joiden mainostetaan olevan tahraamattomia. Tällaisia voi halutessaan tilata esimerkiksi täältä. 

Kuva: Pinterest

4. Huiskuttimet

Nämä ovat tällä hetkellä ehdottomasti oma suosikkini, mutta T ei ole vielä ihan lämmennyt tälle vaihtoehdolle :D Minusta nämä näyttävät ihanilta valokuvissa, eivät tahraa, eivätkä jätä jälkeensä roskaa! Huiskuttimien värit voi myös valita esimerkiksi häiden teemaväreihin sopiviksi. Jos on innokas askartelija, niin huiskuttimet voi varmasti askarrella itse ostamalla puukeppejä/tikkuja ja erilaisia silkki- tai kangasnauhoja, mutta niitä saa myös tilattua valmiina esimerkiksi Etsystä, hakusanalla wedding wands. 
Kuva: Pinterest

Kuva: Pinterest

5. Tähtisädetikut

Jos meillä olisi syys- tai talvihäät, niin haluaisin kirkosta poistumiseen ehdottomasti tähtisädetikkukujan, sillä rakastan tähtisädetikkuja. Raketeista en ole ikinä suuremmin perustanut, mutta näitä haluan edelleen polttaa aina vuodenvaihteessa. Meidän elokuisissa kesähäissä nämä eivät kuitenkaan näyttäisi miltään, kun ulkona on vielä iltapäivällä niin valoisaa. 

Haasteena näissä voi olla, että miten kaikki vieraat saavat tikkunsa sytytettyä juuri oikealla hetkellä, joten jos vihkipaikka sen sallii, voisi poistumiskujan reunoille sytyttää esimerkiksi muutamat ulkoroihut ja niistä vieraat voisivat helposti käydä sytyttämässä omat tikkunsa. 

Kuva: Pinterest

6. Paperilennokit

Olen ollut eräissä häissä, joissa sulhanen työskenteli lentokapteenina ja siellä hääparin poistuessa kirkosta heiteltiin paperilennokkeja. Tämä oli mielestäni tosi hauska ja persoonallinen idea! Toki esimerkiksi tuulinen keli aiheuttaa tähän haasteensa ja paperilennokkeja saa taitella muutaman, jotta jokaiselle vieraalle riittää omansa :D Tämä sopisi hyvin myös matkustamista rakastavan hääparin poistumisen juhlistamiseen ja lennokkien värit voi valita häiden teemavärien mukaisesti. 

Kuva: Pinterest

Kuva: Pinterest

7. Konfetit

Terälehtien ja riisien rinnalla suosiotaan ovat nostaneet myös konfetit. Vieraat voivat joko heittää näitä ilmaan käsin tai sitten voidaan varata erillisiä konfettitykkejä ja -pommeja, joista niitä voidaan ampua ilmaan. Konfetteja on olemassa kaiken muotoisia ja värisiä, joten halutessaan voi valita esimerkiksi punaiset sydänkonfetit. Myös konfettien kohdalla omat jäljet tulee yleensä siivota heti hääparin poistuttua, jotta vihkipaikan piha jää siistiin kuntoon seuraavia juhlijoita varten. 

Kuva: Pinterest

8. Kellot

Tämä oli itselleni ihan uusi idea, johon törmäsin Pinterestissä! Eli jokainen vieras saa pienen soittokellon, joita sitten kilistetään hääparin poistuessa vihkipaikasta. Tällainen poistuminen kannattaisi ehdottomasti kuvata myös videolle, sillä kymmenet kellot kuulostavat varmasti upeilta samaan aikaan kilistessään!

Kuva: Pinterest

9. Ilmapallot

Tämä on mielestäni myös hauska idea, johon ei liity minkään heittelemistä tai sotkemista! Jokaiselle vieraalle annetaan heliumilla täytetty ilmapallo ja muodostetaan sitten pallokuja, jonka läpi hääpari poistuu vihkipaikasta. Poistumisen jälkeen pallot voi kerätä nippuihin ja kuljettaa koristeeksi juhlapaikalle. Tässä kannattaa kuitenkin huomioida, että ilmapalloniput vievät yllättävän paljon tilaa ja isompi määrä palloja voi helposti vaatia pakettiauton kuljettamista varten :D Firman juhlissa niitä kuskailleena, tästä on omakohtaista kokemusta! Ilmapallot kannattaa tilata valmiiksi täytettyinä, edullisia ja hyvälaatuisia palloja toimittaa esimerkiksi Juhlamaailma. 

Kuva: Pinterest

Kuva: Pinterest

10. Savupommit

Jos hääpari kaipaa jotain omaperäisempää ja dramaattisempaa, voi harkita ulkomailla jo suosiotaan saavuttanutta vaihtoehtoa, eli värillisiä savupommeja. Pommien värillinen savu näyttää todella näyttävältä kuvissa, mutta en itse tiedä kuinka käytännöllistä se olisi häissä, sillä ilmeisesti savu voi myös tahria vaatteita. Jos haaveilee tällaisesta näyttävämmästä ulostulosta, kannattaa asiasta ehdottomasti keskustella etukäteen myös oman vihkipaikan kanssa. Pikaisella googlauksella Suomessa savupommeja myy ainakin Motonet. Itselläni ei myöskään ole mitään käsitystä siitä vaatiiko tällaisten ampuminen Suomessa jotain erillisiä lupia, eli rinnastetaanko ne esimerkiksi ilotulitteisiin.

Kuva: Pinterest

Kuva: Pinterest

11. Hattarat

Jokaisen makean ystävän unelmapoistuminen, eli hattarakuja! Jokainen vieras saa itselleen pienen hattaratötterön ja voi hääparin poistuttua popsia oman hattaransa. Hattarat saisi varmaan tilattua valmiina esimerkiksi hääcateringin kautta, valmiiksi vihkipaikan ulkopuolelle toimitettuina. Tää olisi varmaan se mun oma salainen prinsessaunelma :D Katsokaa tää inspiraatiokuva!

Kuva: Pinterest

12. Kunniakuja


Joskus myös yksinkertainen on kaunista! Vieraat voivat myös muodostaa poistumistien ympärille kunniakujan, jonka läpi hääpari sitten poistuu. Asioiden heittelemisen tai heiluttelemisen sijaan voidaan vaan huutaa ytimekkäästi "Onnea!". 

Kuva: Pinterest

+1 Valomiekat

Pakko ottaa loppuun vielä yksi hullutteluidea, eli jokaisen Star Wars-fanin unelmapoistuminen: valomiekkakuja!

Kuva: Pinterest

Olipas tätä listausta hauska tehdä! Toivottavasti tässä tuli uusia ideoita myös teille lukijoille! Mikä oli teidän suosikki?

maanantai 13. heinäkuuta 2020

Anna puolisosi vastata kysymyksiin

Maanantain piristykseksi pieni kysely luvassa! Bongasin tämän joskus Facebookista ja tätä oli hauska täyttää yhdessä. Pääsette myös kyselyn myötä taas tutustumaan muhun vähän paremmin. 


Ensin aina T:n vastaus ja sitten alempana mun kommentit.  

1. Jos katson telkkaria, mikä siellä todennäköisimmin pyörii?
Temptation Island tai joku muu yhtä turhanpäiväinen ohjelma

Tää on kyllä aivan totta! Rakastan reality-ohjelmia: Tempparit, Love Island, Paratiisihotelli, Ex on the beach Suomi, i love them all! 

2. Jos menemme yhdessä ravintolaan, mitä todennäköisesti tilaan?
Kalaa aika usein

Tääkin osui hyvin, sillä koska itse kokataan aika harvoin kotona kalaa, yritän tilata sitä aika usein ulkona syödessä. Viime viikolla söin just tähän asti parhaan kala-annokseni, kokonaisena grillattua siikaa, turkulaisessa Pinellassa. 

3. Mikä on inhokkiruokani?
Liha, jossa on paljon läskiä (sun sanoin ”löllölihaa”), anjovis, kuivaliha, maksalaatikko

Totta, inhoan löllölihaa, eli esimerkiksi karjalanpaistia jossa on mukana löysiä lihanpaloja. Anjovista en oo koskaan suostunut maistamaan, kuivaliha on ällöttävää ja maksalaatikkoa oon syönyt viimeksi pakotettuna joskus ala-asteella :D Ajattelen aina itse, että oon aika kaikkiruokainen, mutta kyllä mulla näitä inhokkejakin riittää.

4. Mitä voisin syödä päivittäin kyllästymättä?
Pizzaa, etenkin Kotipizzan pizzaa ja mitä vaan makeaa

Ihanan terveellisen kuuloista, mutta niin totta. Kotipizzan Pollo Americana pizza on kaikkien aikojen suosikkipizzani, jota voisin syödä vaikka joka päivä. Rakastan myös kaikkea makeaa kakuista ja leivoksista jätskiin ja suklaaseen. 

5. Millaista musiikkia kuuntelen?
Suomalaista poppia, kuten Lauri Tähkä ja Juha Tapio, sua ei kuitenkaan haittaa vaikka joskus itse kuuntelen raskaampaa musiikkia

Musiikkimakuni on tosi laaja ja oikeastaan melkein kaikki uppoaa. Tällä hetkellä ehdottomasti eniten tulee kuitenkin kuunneltua suomalaista musiikkia. Rakastan kaikkia Juha Tapion biisejä ja haluaisin päästä Lauri Tähkän omalle keikalle, koska ainakin viime kesän Tammerfestissä heillä oli superhyvä meininki! Molempien biisien tahdissa tullaan varmasti bailaamaan myös meidän häissä.

6. Millaisista elokuvista pidän?
Romanttisista jouluelokuvista tai ylipäätään elokuvista, joissa on romantiikkaa

Tästä on kuultavissa sulhasen henkilökohtainen kokemus lukuisista joululeffoista, jotka oon pakottanut mun kanssa katsomaan :D Näistä täytyy joulun alla kirjoittaa ihan oma suosikkilistaus! Rakastan myös romanttisia komedioita ja niitä katsotaan erityisesti mun parhaan ystävän kanssa aina yhdessä.

7. Mitä pelkään?
Hämähäkkejä

KYLLÄ! Oli pieniä tai isoja, niin aivan yhtä pelottavia!

8. Mitä kotitöitä en osaa?
Pestä hellaa (tai ainakaan en ole ikinä nähnyt meillä putsattua hellaa, muuta kuin omasta toimestani) 

Siis tätä en kyllä allekirjoita, putsaan KYLLÄ hellan, mutta en aina välittömästi kokkailun jälkeen.... 

9. Mitä osaan erityisen hyvin?
Nukahtaa :D 

No tän kyllä tietää kaikki mun läheiset! Sairastan narkolepsiaa ja ihanaa, että T:n mielestä tää ei ole vajavaisuus, vaan erityistaito <3

10. Mihin työhön et missään nimessä laittaisi minua?
Johonkin työhön, jossa pitäisi pysyä hereillä 

Korjaan nyt tähän että kyllä munkin työssä tietysti pitää pysyä hereillä :D Mutta voin tarvittaessa nukkua päiväunet työpäivän aikana ja rytmittää työpäivän haluamallani tavalla. Eli joo, esimerkiksi rekkakuskiksi tai lentäjäksi musta ei ikinä olisi! 

11. Jos voittaisin lotossa, mitä tekisin rahoilla?
Ostaisit omakotitalon ja kaikille läheisille paljon lahjoja, ehkä kullalle uuden auton (:D), vaatteita

You wish... Ei vaan, kyllä nää olisi listalla! Meillä on tällä hetkellä tosi kova talokuume ja T:llä myös autokuume. Näiden lisäksi osa rahoista menisi varmasti myös hääkassaan ja mahdollistaisi unelmiemme juhlat ja häämatkan. 

12. Mikä väri kuvastaa persoonaani?
Pinkki, koska oot iloinen, positiivinen ja häikäisevä

Aww <3 Pinkki ja vaaleanpunainen on myös mun lempivärejä!

13. Mikä minua ärsyttää eniten muissa ihmisissä?
Lupausten pettäminen 

Tän kohdalla T tuntee mut erittäin hyvin! Eniten raivostuttaa lupausten pettäminen ja se, että perutaan jotain mitä on jo yhdessä suunniteltu ja mistä sovittu. 

14. Minkä asian äärellä voisin viettää aikaa tuntikausia?
Käsitöiden, Netflixin, nukkumisen

Mun unelmien vapaapäivä kuluisi varmaan just näiden juttujen äärellä! Lisäksi toki vietän aivan liian aikaa puhelimen ääressä päivittäin....

15. Mikä saa minut vihastumaan?
En mä tiiä, et vihastu oikein koskaan. Paitsi kun nälkäkiukku iskee 

Tää oli aika kaunisteltu vastaus :D Oon itseasiassa aika temperamenttinen ja tulistun välillä helpostikin. En kuitenkaan varsinaisesti suutu kauhean usein ja me riidellään tosi harvoin. Nälkäkiukusta kärsitään kyllä molemmat!

16. Entä mikä tekee minut iloiseksi?
Minä ja Aapo, oma koti, mökkeily, matkustelu, perhe, söpöt eläinvideot, kummipossusi Frank

Kyllä <3 Rakastan eläimiä, niin meidän omaa Aapoa kuin kaikkia muitakin eläimiä. Mulla on myös Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä kummipossu Frank, jolle lahjoitan pienen summan joka kuukausi. 

17. Mikä on paras luonteenpiirteeni?
Ulospäinsuuntautuneisuus, puheliaisuus 

Tää oli kuulemma myös yksi niistä piirteistä, joihin T mussa ihastui! Luen myös itse nämä vahvuudekseni. 

18. Entäpä huonoin?

Pikkuasioista murehtiminen/mököttäminen

Tunnistan itseni kyllä hyvin myös tästä :D Mulla on tapana murehtia ja vatvoa asioita jo etukäteen, mutta T sitten onneksi rauhoittelee mua ja saa käännettyä ajatukset muualle

19. Mitä kolmea asiaa kannan aina mukanani?
Puhelin, käsilaukku... meinasin ensin että avaimet mutta niitä sulla kyllä ei aina ole

No en kyllä ole montaa kertaa unohtanut avaimia kotiin! Kai...

20. Paras yhteinen muisto?
Yhteinen Italian reissu viime kesänä

Meidän Venetsia - Gardajärvi - Milano-reissu viime kesältä on yksi munkin parhaista muistoista ja ehdottomasti ihanin lomamatka tähän asti <3 

Haastan myös teidät lukijat toteuttamaan tämän oman kumppanin kanssa!

lauantai 11. heinäkuuta 2020

Hääpuku: uusi, käytetty vai teetetty?


Hääpuvun sovittaminen ei omalla kohdalla tunnu ihan vielä ajankohtaiselta, sillä olen ajatellut edetä mekkoasiassa ensi kevään lopulla, jolloin häihin on reilu vuosi aikaa. Häämekkoja ja erilaisia malleja on kuitenkin tullut selailtua netin syövereistä jo loputtoman paljon. 

Olen myös pohdiskellut sitä, haluaisinko ostaa uuden mekon, metsästää käytettyjä aarteita vai panostaa ja teettää täysin toiveideni mukaan valmistetun mittatilauspuvun. Vaihtoehtoja on niin paljon! Listasin tähän nyt omia suosikkejani jokaista vaihtoehtoa silmällä pitäen. Suurin osa liikkeistä/suunnittelijoista sijaitsee pääkaupunkiseudulla, mutta mukana on myös pari vinkkiä muista kaupungeista. Toivottavasti täältä löytyy uusia ideoita myös teille lukijoille! Klikkaamalla liikkeen/suunnittelijan/mekon nimeä, pääsette siirtymään suoraan sivustoille. Ja korostan vielä, että itselläni ei siis ole vielä omaa kokemusta mistään näistä, nämä ovat vain omia haaveilujani ja minua kiinnostavia vaihtoehtoja! :)

Mekko uutena?

Helsinki 


Niinatar

Olen viime viikkoina katsellut Yes to the dress Suomi-ohjelmaa Dplaysta ja innostus Niinatarta kohtaan on sen myötä kasvanut entistäkin suuremmaksi. Olen itse kuullut, että Niinattaressa on ehkä kaikista liikkeistä laajin valikoima ja lisäksi heidän VIP Lounge-sovituksensa houkuttelee, sillä olisi ihanaa sovitella pukuja kaikessa rauhassa makutuomareiden kanssa ja nautiskella samalla skumppaa ja macarons-leivoksia. Tuon kyseisen ohjelman myötä minulle on tullut Niinattaresta myös sellainen fiilis, että sieltä löytyy pukuja kaiken kokoisille ja näköisille morsiamille ja myyjät osaavat tosi hyvin ehdottaa morsiamelle sopivia malleja. 

Seremonia

Seremonia myy suomalaisen Vincent & Victoria-hääpukumerkin mekkoja, joihin olen itse ihastunut kovasti. Omia suosikkejani ovat muunmuassa Jette, Joleen ja osuvasti kaimani eli Hanna :D). Kyseisen merkin sivuilla on muuten kiinnostavasti avattu myös hääpukujen valmistukseen ja hinnoitteluun liittyviä seikkoja. Brändin mekot ovat mielestäni aika edullisia ja heidän tavoitteenaan onkin "tuoda korkealaatuisimmat hääpuvut edullisempaan hintaluokkaan". Varmasti Seremoniasta löytyy paljon muidenkin merkkien mekkoja ja valikoimaa riittää!

Morsiusateljee Katariina, Showroom Helsinki

Ihanan By Katariinan kivijalkaliike sijaitsee Oulussa, mutta heillä on myös showroom Helsingin Punavuoressa. Showroomiin on mahdollista varata sovitusaikoja nettisivujen kalenterin kautta. Olen itse tällä hetkellä totaalisen ihastunut By Katariinan oman Sis Idman-malliston mekkoihin, jotka ovat toinen toistaan ihanampia. Omia suosikkejani tällä hetkellä ovat esimerkiksi yksinkertaisen kaunis Marianne ja näyttävä, ball gown-tyyppinen Ciri. Katariinan sivuilla myös ohjeistetaan ilmoittamaan heille etukäteen, jos haluaa sovittaa jotain tiettyjä mekkomalleja, niin osaavat varata ainakin kyseiset mekot sitten showroomiin valmiiksi. Olen ainakin nettisivujen välityksellä ymmärtänyt, että kaikki Sis Idman-mekot valmistetaan tilauksesta ja niihin on mahdollista tehdä myös kustomointeja. 


Vienosta olen kuullut pelkkää hyvää! Useampikin tuttuni on hehkuttanut sekä Vienon erinomaista asiakaspalvelua, että kauniita hääpukuja ja sovitustilaa. Vienosta löytyy varmasti monenlaisia mekkoja, mutta itselleni on muodostunut kuva, että heiltä löytyy erityisesti boheemimpia hääpukuja ja pitsisiä sekä kirjailtuja luomuksia. 

Morsiusateljee Helmi

Morsiusateljee Helmi on pelkästään kotimaisiin hääpukuihin keskittynyt liike, jonka liiketila sijaitsee Helsingin Wedding District-alueella Töölössä. Helmen tämän hetken valikoimasta löytyy kuumimpien suomalaisten suunnittelijoiden luomuksia, esimerkiksi Riikka Couturen, Aurora Collectionin, Carelia Bridalin ja Heidi Tuiskun hääpukuja. 

Katri Niskanen Bridal

Muotisuunnittelija Katri Niskasen hääpuvut ovat elegantin yksinkertaisia ja kauniisti laskeutuvia. Näitä olen itse kuolannut jo @katriniskanenbridal Instagramista siitä lähtien, kun menimme kihloihin. Koko lookbookin saa halutessaan tilattua sähköpostitse osoitteesta bridal@katriniskanen.com ja Timman kautta saa varattua myös ajan hääpuvun sovitukseen. Katri Niskanen Bridalin mekot ovat mielestäni hyvällä tavalla moderneja ja ei-niin perinteisen hääpuvun näköisiä. Jos et siis haaveile romanttisesta pitsiluomuksesta tai tylliunelmasta, niin kannattaa tsekata tämä!

Muu Suomi


Wedding Garage, Jyväskylä

Jyväskyläläinen Wedding Garage erottuu edukseen hääpukuliikkeiden massasta! Ainakin heidän somekanaviensa perusteella asiakaspalvelu vaikuttaa iloiselta ja huumorintajuiselta. Lisäksi Wedding Garage mainostaa, että heiltä löytyy hääpukuja kaikenkokoisille morsiamille: heidän tärkeimpiä arvojaan ovat kehopositiivisuus ja ekologisuus. Wedding Garage myy muunmuassa Eddy K:n, Heidi Tuiskun ja Valkoinen Bridal Wearin pukuja. Uusien hääpukujen lisäksi heidän valikoimastaan löytyy myös käytettyjä ja käyttämättömäksi jääneitä pukuja. Wedding Garagen valikoimasta löytyy myös ihania hääkenkiä ja -asusteita. 


Kotikaupunkini Lahden Josefiina-liikettä hehkuttavat kaikki! Olen itse aikoinani hankkinut vanhojentanssimekkoni heiltä ja muistan jo silloin palvelun olleen ensiluokkaista. Josefiina sijaitsee aivan Lahden keskustassa ja sinne pääsee Helsingistä julkisillakin reilussa tunnissa. Josefiinan pukuvalikoima on todella laaja ja he myyvät muunmuassa yksinoikeudella Suomessa Justin Alexander Signaturen upeita pitsi- ja silkkiluomuksia, sekä Morileen upeita hääpukuja. Sovitusajan voi varata soittamalla nettisivuilta löytyvään numeroon. 

Fiancée, Turku 

Fiancée on Turun vanhin morsiuspukujen erikoisliike ja palvellut asiakkaitaan jo 35 vuoden ajan. Hääpukuvalikoiman lisäksi Fiancéella on myös oma Ateljee Ompelimo, joten puvun muokkaukset hoituvat kätevästi saman katon alla. Hääpukumerkeistä Fiancéen valikoimaan kuuluvat muunmuassa Lilly, Lillian West, Sincerity ja White One. Eräs kaverimme kehui Fiancéeta kovasti ja oli saanut sieltä loistavaa palvelua. Hänen sanojensa mukaan Fiancéessa on myös Turun paras hinta-laatusuhde!

Käytetty hääpuku:

Love Birds 

Helsingin keskustassa sijaitseva hurmaava LoveBirds myy ainoastaan käytettyjä hääpukuja. Liikkeeseen ei voi varata sovitusaikaa, vaan liikkeessä voi vierailla aina aukioloaikojen puitteissa. Myynnissä olevat puvut löytää myös LoveBirdsin nettisivuilta ja Facebookista, mutta uusin tieto löytyy aina parhaiten liikkeessä vierailemalla. 

LoveBirdsiin voi myös tarjota omaa hääpukua myytäväksi häiden jälkeen. Heidän nettisivuiltaan löytyy lomake, jonka avulla voi tarjota pukua myyntiin. LoveBirds ei siis itse osta pukuja, vaan toimii välittäjänä myyjien ja ostajien välillä. 

Jos haaveilet käytetystä häämekosta, kannattaa ottaa seurantaan Instagramista löytyvä @haamekot-tili, jossa myydään yksityishenkilöiden käytettyjä hääpukuja. Jos ihana puku löytyy, tilin kautta saa myyjän yhteystiedot ja sitten voi itse ottaa yhteyttä suoraan myyjään ja sopia esimerkiksi mahdollisesta sovituksesta. Täällä on näkynyt aivan ihania mekkoja!

Hääpuvun teettäminen: 

Myös hääpuvun teettäminen on viime vuosina ollut kovassa suosiossa. Mikä olisikaan parempaa kuin juuri oman maun ja mittojen mukaan teetetty puku! Tässä lueteltuna muutama itseäni kiinnostava suunnittelija, jotka tekevät mittatilausmekkoja: 

Pukuni

Turkulainen Pukuni valmistaa uskomattoman kauniita mittatilauspukuja, joista itselleni on jäänyt parhaiten mieleen kauniit pitsiset yksityiskohdat. Pukuni nettisivuilla on myös todella kivasti avattu hääpuvun teettämisen prosessia ja eri vaiheita suunnittelun aloittamisesta noutosovitukseen. 
Pukuni sivuilla myös kerrotaan, että pääosin pitkien mittatilausmorsiuspukujen hinnat asettuvat 2000-2500 euroon ja hinta sisältää suunnittelun, kankaat ja niiden hankinnan, kaavoituksen, ompelun, sovitukset ja korjaukset. Pukuni-valikoimasta löytyy lisäksi myös upea valmismallisto, jonka osia voi yhdistellä haluamallaan tavalla, mittatilauspukua edullisempaan hintaan. 

Heidi Tuisku

Helsinkiläisellä Heidi Tuiskulta löytyy myös useampi valmismallisto, mutta erityisesti hän on erikoistunut mittatilauspukujen valmistamiseen. Kaikki mittatilauspuvut valmistetaan Ateljé Tuhkimotarinassa Vallilassa ja merkin sivuilla myös kerrotaan, että jokainen puku on täysin uniikki. Nettisivuilta löytyy myös erilaisia hintaesimerkkejä ja siellä todetaan, että pukujen hinnoittelussa on paljon eroja, sillä kankaat ja puvun toteuttamiseen kuluva aika vaikuttavat hintaan. Suurin osa puvuista osuu hintahaarukkaan 1200-2500 euroa. 

Laura Hyvi Bridal on erikoistunut valmistamaan vastuullisia hääpukuja morsiamille, jotka arvostavat laatua, yksilöllistä suunnittelua, sekä ekologisuutta. Jokainen puku valmistetaan yksilöllisesti asiakkaan mittojen mukaan. Kaikki Laura Hyvi Bridalin käyttämät pitsit ovat uusiokäytettyjä vintage-pitsejä ja sifongit sekä vuorikankaat on valmistettu kierrätetyistä muovipulloista. Mittatilauspukujen hinnat alkavat 1100 eurosta ja keskihinta puvuille on 1500-1800 euroa.

Mittatilauspukujen lisäksi Laura Hyvi Bridalilla on myös oma upea mallisto, jonka pukuja pääsee sovittamaan heidän studiollaan Vallilassa. Myös kaikki malliston puvut valmistetaan asiakkaiden mittojen mukaan ja niihin on myös mahdollista tehdä pieniä mallimuutoksia. 


Moneskohan kerta tämä on kuin mainitsen Heili Bridalin täällä blogissa? Can't help it, olen aivan rakastunut heidän brändiin ja tuotteisiinsa! Heili Bridal valmistaa myös mittatilauspukuja ja heidän mottonaan on, että ainutlaatuinen asu on taideteos. Heidän sivuillaan on hyvin avattu mittatilauspuvun teettämisen prosessi ja aikataulu. Sivuilta löytyy myös valmis hinnasto, josta näkee aloitushinnat eri tyyppisille puvuille, sekä korjausompeluille. Hääpuvun lisäksi on mahdollista teettää myös esimerkiksi mittatilaushuntu tai hiuskoriste täysin omien toiveiden mukaisesti. 

Jos joku teistä lukijoista on käynyt sovituksessa näissä liikkeissä tai on muita kokemuksia, joita haluatte jakaa, niin niitä olisi tosi kiva kuulla!