keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Pöytäkartan ja plaseerauksen suunnittelu

Tänään pohdintoja aiheesta, joka aiheuttaa monelle hääparille päänvaivaa, nimittäin pöytäkartan ja istumajärjestyksen suunnittelusta! Varsinaisen pöytäjärjestyksenhän voi oikeastaan laatia vasta sitten, kun ilmoittautumisaika on päättynyt ja vierasmäärä varmistunut. Meistä on kuitenkin ollut hauska miettiä istumajärjestystä jo alustavasti tässä vaiheessa ja se on auttanut hahmottamaan myös vieraslistaa paremmin. 

Tähän listattuna muutamia asioita, joita me olemme pohdiskelleet pöytäkarttaan ja plaseeraukseen liittyen. 

Pöytien määrä ja asettelu? 

Pöytäjärjestykselle ehdot sanelee tietysti juhlatila: minkä mallinen ja kokoinen tila on ja minkä kokoisia pöytiä on käytettävissä. Tähän kannattaa ehdottomasti kysyä vinkkejä myös juhlapaikan puolelta! He ovat nähneet monet häät ja juhlat tiloissaan ja osaavat varmasti vinkata millaiset pöytäjärjestykset ovat mahdollisia ja mitkä ehkä kaikista toimivimpia juuri teidän vierasmäärällenne. 

Kun kävimme tutustumassa omaan juhlapaikkaamme Hintsan Vinttiin, tilan isäntä Erkki vinkkasi meille tilaan hyvin sopivasta, vähän persoonallisemmasta kalanruotomaisesta pöytämuodostelmasta ja innostuimme molemmat siitä heti. Ajatuksena on, että keskellä kulkee yksi pitkä, 24 hengen pöytä ja sen sivuilla viistosti kuusi 12 hengen pöytää. 

Pöytien asettelua miettiessä on toki hyvä muistaa käytännön asiat, eli se, että pöytien välissä on riittävästi tilaa ja ihmiset mahtuvat hyvin kulkemaan edes takaisin, esimerkiksi hakemaan ruokaa ja juotavaa tai vessaan. Lisäksi on hyvä mahdollisuuksien mukaan huomioida se, että kaikki näkevät mahdollisen esiintymislavan ja ohjelmanumerot omalta paikaltaan ja kuulevat puheet tai musiikin. 


Plaseeraus vai vapaat istumapaikat? 

Moni hääpari pohtii sitä, onko parempi suunnitella ennalta määrätty istumajärjestys vai antaa vieraiden valita istumapaikkansa vapaasti. Molemmissa on varmasti sekä hyviä, että huonoja puolia! Olen itse ollut vieraana vain sellaisissa häissä, joissa istumapaikat ovat olleet nimettyjä ja näin tulee olemaan myös meidän häissämme. 

Vapaissa istumapaikoissa on vieraiden kannalta se hauska puoli, että jokainen voi valita pöytäseurueensa itse. Yhtään isommalla vierasmäärällä ongelmaksi voi kuitenkin muodostua se, että pöytiin voi jäädä yksittäisiä tyhjiä hajapaikkoja ja saapumisjärjestys vaikuttaa siihen, mitkä paikat ovat vielä vapaana. Etenkin sellaiselle vieraalle, joka ei entuudestaan tunne häistä ketään muita tai vain muutamia ihmisiä, oman istumapaikan valitseminen voi olla todella haastavaa. Mihin pöytään uskaltaa istua? Odottavatko pöydässä istuvat vielä tuttaviaan saapuvaksi ja ovat näkymättömästi "varanneet" heille paikat pöydästä? Pienissä ja rennoissa häissä, joissa kaikki tuntevat toisensa, tämä voi kuitenkin toimia oikein hyvin!

Plaseerauksessa haasteena on se, että hääpari joutuu tekemään päätöksen siitä, ketkä vieraat sijoitetaan samaan pöytään ja kenen vieressä kukakin istuu. Tällä voi olla merkittävä vaikutus vieraiden viihtymisen kannalta. Toisaalta hääpari yleensä tuntee itse omat vieraansa kaikista parhaiten ja osaa miettiä, ketkä vieraat voisivat viihtyä yhdessä ja löytää yhteisiä puheenaiheita. Itse olen ollut vieraana sitä mieltä, että valmis plaseeraus on vieraan kannalta ihanan helppo. Etsit vain oman paikkasi pöytäkartasta ja suuntaat sinne! Plaseerauksen avulla on myös helpompi varmistaa, että kaikilla vierailla varmasti on istumapaikka ja pöydässä mahdollisesti joku tuttava, eikä pöytiin jää turhia hajapaikkoja. 

Yksi vaihtoehto näiden väliltä on myös jakaa vieraat valmiiksi pöytiin, mutta antaa heidän pöydän sisällä itse valita istumapaikkansa. 

Vieraat sekaisin vai omissa seurueissa?

Toinen asia, jota moni hääpari pohtii pöytäjärjestykseen liittyen, on se, tulisiko esimerkiksi morsiamen ja sulhasen sukulaiset tai ystävät plaseerata pöytiin sekaisin vai sijoittaa jokainen omien tuttaviensa seuraan. Tämä riippuu varmasti pitkälti vieraista! Jokainen aikuinen ihminen varmasti kykenee pitämään yllä small talkia myös tuntemattomien ihmisten kanssa ruokailun ajan, mutta kaikki eivät välttämättä nauti tällaisista tilanteista, vaan viihtyvät paremmin tutussa seurueessa. 

Me olemme onneksi olleet alusta asti yhtä mieltä siitä, että haluamme ehdottomasti, että jokaisella vieraalla on samassa pöydässä joku tuttu ja mielellään useampikin. Aiomme siis sijoittaa vieraat pöytiin seurueittain ja uskomme vieraidemme viihtyvän juhlissa näin kaikista parhaiten. Tämä ei tietenkään estä ystäviämme ja sukulaisiamme tutustumasta toisiinsa muuten illan aikana. Pienenä poikkeuksena tähän on tuo keskelle tuleva pitkä pöytä, johon olemme ajatelleet sijoittaa meidän molempien vanhemmat, isovanhemmat, sisarukset, sekä kaasot ja bestmanit puolisoineen. Tosin heidätkin aiomme sijoittaa niin, että kaikilla on joku tuttu istumassa vieressä ja esimerkiksi sisaruksemme ja kaasot ja bestmanit istuvat vierekkäin, eivätkä isovanhempiemme vieressä. 

Hääpari omassa pöydässä vai yhdessä vieraiden kanssa?

Häissä on ollut usein tyypillistä, että hääparilla on hiukan erillään muista oma pöytä, jossa he istuvat. Yhtä hyvin hääpari voi kuitenkin istua myös samassa pöydässä vieraiden kanssa! Me emme ole vielä oikein osanneet päättää, kummalla tavalla haluaisimme omissa häissämme olevan. Toisaalta olemme miettineet, että olisi hauskaa istua tuon keskelle tulevan pitkän pöydän päässä, perheidemme kanssa, mutta toisaalta ajatus myös omasta rauhasta ja pienestä hengähdystauosta aina välillä ihan kahdestaan houkuttelee. Jostain bongasin myös hauskan idean siitä, että jokaisen pöydän päätyyn oli jätetty hääparia varten vapaat paikat ja he kävivät sitten illan aikana istumassa kaikissa pöydissä hetken aikaa. Tämä olisi hyvä keino varmistaa, että kaikkien vieraiden kanssa ehtii vaihtaa juhlien aikana edes muutaman sanasen. 

Miten suunnitella?

Tahtoo-sovelluksen Pöydät-osio on ollut meille todella hyödyllinen pöytäjärjestystä luonnostellessamme. En nyt viitsinyt tähän ottaa siitä kuvakaappausta, sillä olimme ehtineet jo lisäillä vieraatkin paikoilleen, joten loihdin Wordilla tällaisen hyvin pikaisen version suunnitelmastamme. Ja ylipäätään visualisointi auttaa suunnittelussa, teitte sen sitten ruutuvihkoon piirtämällä tai sähköisten työkalujen avulla. 


Postauksen loppuun vielä yksi tärkeä pointti! Pöytäjärjestyksen ja plaseerauksen suunnittelu on tärkeä osa hääjärjestelyitä ja se vaikuttaa omalta osaltaan myös vieraiden viihtymiseen. Siitä ei kuitenkaan kannata ottaa liikaa paineita, sillä kannattaa pitää mielessä, että loppujenlopuksi omalla paikalla pöydän ääressä ei kuitenkaan istuta koko iltaa, vaan ruokailun jälkeen ihmiset yleensä myös liikkuvat vapaammin ympäriinsä ja tutustuvat toisiinsa. 

Millaisia ajatuksia teillä on tähän aiheeseen liittyen? :)


tiistai 27. lokakuuta 2020

Ylen haastattelussa: Tunnelmia virtuaalisilta häämessuilta

Viikonloppuna päästiin jälleen nauttimaan häämessuilusta virtuaalisten messujen merkeissä, kun Häämessut netissä käynnistyivät jo toista kertaa. Tähän liittyen lauantaina oli luvassa superjännittävää ohjelmaa - Yle Uutiset nimittäin saapui meille kotiin haastattelemaan minua ja Sonjaa kokemuksistamme virtuaaliseen häämessuiluun liittyen!

Sonja saapui meille Espooseen jo hyvissä ajoin, joten ehdimme vaihtaa rauhassa kuulumiset, sekä siistiytyä vielä vähän ennen kuvausten alkamista. Ylen toimittaja ja kuvaaja saapuivat meille lauantaina puolen päivän jälkeen ja aluksi pääsimme toimittajan haastatteluun. Keskustelimme hääsuunnittelusta ylipäätään, sivusimme vähän myös hääbloggaamista ja jaoimme sitten fiiliksiämme virtuaalisista häämessuista ja niiden hyvistä puolista perinteisiin messuihin verrattuna. Sen jälkeen pääsimme leikkimään oman elämämme Sohvaperunoita, sillä katselimme yhdessä Häämessut netissä ohjelmaa livenä ja kommentoimme sitä, kuvaajan taltioidessa meitä samalla videolle ja napsiessa myös muutamia still-kuvia. Ja meillähän riitti sekä höpötystä, että naurua!


Ajattelin jakaa myös täällä blogin puolella muutamia keskustelussamme esiin tulleita näkökulmia virtuaaliseen häämessuiluun liittyen. 


1. Ei ihmishälinää, tungosta tai hikistä tunnelmaa

Virtuaalimessuilla itseä kiinnostaviin messuosastoihin pääsee tutustumaan ilman kyynärpäätaktiikkaa ja muotinäytöksiä seuraamaan ilman, että muut katsojat peittävät näkyvyyden. Omalla kotisohvalla messuilu on mukavan rauhallista ja stressitontä, eikä siinä tule hiki! Myöskään nälkäkiukku ei yllätä, sillä messueväät voi varata valmiiksi sohvapöydälle. 

2. Messuohjelmia ehtii katsoa enemmän

Perinteisillä messuilla messuohjelma on ainakin omalla kohdallani jäänyt messuosastojen kiertelemisen varjoon. Suurin osa ohjelmasta on mennyt itselläni kokonaan ohi, kun olemme halunneet keskittyä siihen, että ehdimme ja jaksamme kiertää kaikki haluamamme osastot. Virtuaalimessuilla messuohjelma on puolestaan ollut itselleni jopa osastoja antoisampaa ja olen katsonut, sekä kevään messuilla että nyt, läpi melkein kaikki ohjelmat. 

3. Messuosastojen joukosta on helpompi poimia itseä kiinnostavat palveluntarjoajat

Häämessut netissä-messuilla messuosastot on luokiteltu valmiiksi eri kategorioihin, joten joukosta on helpompi poimia juuri ne itseä kiinnostavat palveluntarjoajat. Lisäksi osastojen joukosta on helpompi bongata myös pienemmät, itselle entuudestaan tuntemattomat yritykset, jotka perinteisillä messuilla voivat helposti jäädä tunnetumpien messuosastojen varjoon.

4. Messuilla voi osallistua mistä vain ja milloin vain ja vieläpä ilmaiseksi

Tämä on ehkä virtuaalisten häämessujen isoin plussa! Messuiluun voi osallistua, asui sitten missä päin Suomea tahansa ja messuohjelmia sekä osastoja voi selailla juuri silloin kun itse haluaa. Ei haittaa, vaikka messuohjelmaa ei ehtisi katsomaan juuri silloin, kun se esitetään, sillä ohjelmat ovat katsottavissa myös jälkikäteen. Yksi kiva puoli virtuaalimessuissa on toki myös se, että ne ovat täysin ilmaiset ja kaikilla on mahdollisuus osallistua niihin. 

5. Myös sulhanen on helpompi houkutella mukaan messuilemaan

Tästä olimme Sonjan kanssa yhtä mieltä - sulhanen on ehdottomasti helpompi houkutella mukaan virtuaalisille häämessuille, kuin perinteiseen messutungokseen!

Häämessut netissä-ohjelma jatkuu vielä keskiviikkoon saakka! Kaikki ohjelmat ovat katsottavissa myös näin jälkikäteen ja messuosastot avoinna vielä tämän ja huomisen päivän ajan, vielä ehtii siis hyvin messuilemaan! Jos et vielä ole lukaissut, niin käy vielä kurkkaamassa omat messutärppini täältä. Kevään messuihin verrattuna olen ainakin itse huomannut jo huimaa edistystä syksyn messujen kohdalla. Tekniikka pelaa paremmin ja minusta on ollut tosi hyvä juttu, että ohjelmat on kuvattu etukäteen, eivätkä tule live-lähetyksinä. Lisäksi hauska uudistus on livechat, joka mahdollistaa ohjelmanumeroiden kommentoimisen, tämä tuo lisää interaktiivisuutta myös virtuaalimessuiluun! Myös messuosastoja on mukana reippaasti enemmän kuin kevään messuilla ja on hienoa huomata, että niin monet palveluntarjoajat ovat innostuneet lähtemään mukaan virtuaalisille messuille. 

On hauska nähdä miten virtuaalimessut kehittyvät tulevaisuudessa ja itse toivon, että vaikka perinteinen messuilukin taas, toivottavasti, on jossain vaiheessa mahdollista, pysyisivät virtuaalimessut sen rinnalla jatkossakin. Ehkä häämessujakin aletaan toteuttaa hybridimuodossa, niin että osa ohjelmasta toteutuu livenä ja osa verkossa?

Lisäksi olisi ihanaa, että häätapahtumia ja -messuja olisi jatkossakin pitkin vuotta, sillä perinteisesti ne ovat keskittyneet pitkälti alkuvuoteen. Kun me kihlauduimme toukokuun alussa, olin aluksi tosi pettynyt huomatessani, että lähes kaikki häämessut oli jo järjestetty tammi-helmikuussa. Sen vuoksi virtuaaliset häätapahtumat, kuten Häämessut netissä toukokuussa ja uudestaan nyt syksyllä, sekä viime kuussa järjestetty Bridal Lounge ovat tuoneet erityisen paljon iloa!

Yle Uutisten artikkelin aiheesta pääset lukemaan täältä ja meidän eilinen telkkarissa esitetty pätkä puolestaan löytyy Yle Areenasta, meidän osuus alkaa uutislähetyksen kohdasta 18:50! Ihanaa, että meidän Aapokin pääsi mukaan messuilemaan :D Kiitos vielä superhauskasta haastattelusta Yle Uutiset!

maanantai 26. lokakuuta 2020

Kohinoor-timanttikorujen esittely Timanttisilla

Viikonloppui sujui ihanasti häähumuisissa tunnelmissa! Virtuaalisten häämessujen lisäksi suuntasimme Sonjan kanssa lauantaina Kohinoor-timanttikorujen esittelytilaisuuteen Timanttiset Tapiolan liikkeeseen, Kauppakeskus Ainoaan. Olen ollut todella tyytyväinen omaan kihlasormukseeni, joka on Kohinoorin Helene-mallistosta ja ja haaveillut, että myös tuleva vihkisormukseni voisi löytyä Kohinoorin valikoimasta. Oli ihanaa päästä tutustumaan koko Kohinoor-timanttikorumallistoon asiantuntijan opastuksella ja sovittelemaan kaikkia kiinnostavia malleja livenä! 



Olen kihlasormuksen valinnasta lähtien haaveillut, että vihkisormukseksi sen rinnalle voisi sopia juuri kyseisen sormuksen pariksi suunniteltu Helenen syleilijä. Syleilijää voi käyttää kummalla puolella vaan tai halutessaan hankkia vaikka molemmille puolille, jolloin sormuksista muodostuu todella näyttävä kokonaisuus. Keskustelimme Kohinoorin edustajien kanssa myös siitä, kummin päin sormuksia kuuluisi pitää sormessa ja he kertoivat, että perinteisesti järjestys on ollut niin, että ensimmäisenä saatu (eli kihlasormus) on ollut alempana, mutta että nykyään sormuksia voi pitää juuri siinä järjestyksessä kuin itse haluaa tai jopa vaihdella järjestystä. Helene-sarjan syleilijöistä on tällä hetkellä tarjolla kolme erilaista mallia: pieni ja siro syleilijä, samanlaisella sileällä rungolla ja keskustimanteilla varustettu syleilijä sekä uusi, rivisormusmainen syleilijä. 

Omaksi suosikikseni muodostui tämä uusi, rivitimanteilla varustettu syleilijä, johon ihastuin heti! Tätä mallia en ollut itse ennen esittelyä bongannut Kohinnorin sivuilla, joten tämä oli ihana yllätys. Nyt se kuitenkin sieltä löytyy, joten täältä voitte käydä ihastelemassa lisää! Kohinoorin edustaja kertoi meille, että uusia malleja syleilijöihin on todennäköisesti tulossa jatkossa vielä lisää. 

Tässä tämä uusi syleilijä, oma suosikkini!

Tässä vertailun vuoksi myös tämä toinen syleilijä, joka on keskustimanteilla varustettu!

Olin etukäteen miettinyt, voisiko myös ihan perinteinen sileäreunainen rivisormus istua kihlasormukseni viereen, vai jäisikö sormusten väliin huomattava rako. Kokeilin muutamaakin eri mallia ja yllätyksekseni myös rivisormus näytti todella hyvältä kihlani rinnalla. Kohinoorin tuoteperheistä löytyy paljon erilaisia rivisormuksia, joista omiksi suosikeikseni nousivat Helene, Estelle ja Natalie. 



Ihastelimme Sonjan kanssa myös Kohinoorin upeaa uutta Swan-mallistoa, jonka sormukset ovat kuin kauniita kukkaköynnöksiä, sekä ihania värikkäillä kivillä varustettuja sormusmalleja. Kohinoorin edustaja kertoi, että viime aikoina värikkäät kivet ovat kasvattaneet suosiotaan ja niille on ollut aiempaa enemmän kysyntää. Jos valikoimasta ei löydy valmiina juuri omien toiveiden mukaista sormusta, on myös sormuksen teettäminen Kohinoorilla mahdollista.


Olen jo aiemminkin täällä blogissa nostanut esille asioita, joiden vuoksi olen tykästynyt Kohinooriin, mutta pienenä kertauksena vielä: Kohinoor on kotimainen yritys ja kaikki merkin sormukset valmistetaan Hämeenlinnassa. Kaikki Kohinoorin timanttisormukset on valmistettu sertifioidusta kierrätyskullasta ja raaka-ainetoimittajat ovat Responsible Jewelry Counsilin (RJC) jäseniä. Lisäksi kaikki merkin timantintoimittajat ovat sitoutuneita noudattamaan Kimberlyn prosessia, jonka tarkoitus on estää konflikteilta tulevien timanttien kaupallinen käyttö. Tällä hetkellä merkin pääsuunnittelijoina toimivat Assi Arnimaa (jonka käsialaa esimerkiksi oma Heleneni on) ja Sami Laatikainen. 

Jos haluat itsekin päästä ihastelemaan Kohinoorin koko mallistoa ja kuulemaan vinkkejä asiantuntijoilta, niin esittelytilaisuuksia järjestetään runsaasti vielä nyt loppuvuoden aikana. Esittelytilaisuudessa kaikilla edustajilla oli maskit ja myös me käytimme Sonjan kanssa maskeja, uskalsimme siis suunnata tänne suhteellisen turvallisin mielin. Kohinoorin sivuilla kerrotaan, että heiltä voi tarvittaessa tiedustella mahdollisuutta myös yksityisesittelyn järjestämiseen, jolloin paikalla olette vain sinä ja Kohinoor-edustaja. 

Tässä alla listattuna tällä hetkellä tiedossa olevat esittelyt. Jatkuvasti päivittyvän listan löydät täältä!

Pe 6.11. klo 10-18 J.I. Wahlberg Oy, Hämeenkatu 27, 33200 Tampere
Pe 6.11. klo 12-17 Nygårds Ur & Guld Ab, Närpiöntie 14 64200 Närpiö
La 7.11. klo 10-15 Koru-Linnea, Eerikinkatu 16 20100 Turku
Pe 13.11. klo 14-18 H J Suninen, Kauppakeskus Iso-Kristiina, Brahenkatu 5 53100 Lappeenranta
La 14.11. klo 10-16 Puustjärven Kello ja Kulta Oy, Puijonkatu 23, 70100 Kuopio
Pe 27.11. klo 12-17 Kello- ja kultasepänliike Uimola, Suurpohjantie 57 Ideapark 60320 Seinäjoki
Pe 27.11. klo 11-18 K.I. Kaukon Kello ja Kulta, Aleksanterinkatu 15, 15110 Lahti
La 28.11. klo 11-16 Timanttiset Hansa, Hansakortteli / Eerikinkatu 15 20100 Turku
Pe 4.12. klo 12-19 Timanttiset Plaza, Vilhonkatu 8 24100 Salo
Pe 11.12. klo 12-17 Järven Kello ja Kulta, Alinenkatu 30 23500 Uusikaupunki
La 12.12. klo 11-18 Timanttiset Ratina, Kauppakeskus Ratina, Vuolteenkatu 1 33100 Tampere
To 17.12. klo 12-17 City Gold, Kauppiaskatu 9 21600 Parainen
Pe 18.12. klo 13-18 Timanttiset Lindroos Pori, Itäpuisto 7 28100 Pori
La 19.12. klo 10-15 Kulta- ja Kelloliike Suominen, Yliopistonkatu 24 20100 Turku
La 19.12. klo 10-16 Suomen Kultapörssi, Ideapark, Ideaparkinkatu 4 37570 Lempäälä



sunnuntai 25. lokakuuta 2020

HeiliBridal: Yours Truly-morsiusanalyysi

Tänään julkaistaan Heili Bridalin ihana uusi palvelu - Yours Truly-morsiusanalyysi! Olin superinnoissani siitä, että pääsin mukaan testiryhmään ja kokeilemaan tätä uutta palvelua jo ensimmäisten joukossa. 

Mikä morsiusanalyysi?

Morsiusanalyysi on HeiliBridalin uusi morsiamille suunnattu virtuaalinen palvelu, joka tarjoaa kokonaisvaltaista inspiraatiota hääpäivän tyyliin, päästä varpaisiin. 

Miten palvelu sitten toimii? 

Morsiusanalyysi alkaa tietysti asiakkaaseen tutustumalla! Aluksi sain sähköpostiini Heili Bridalilta kyselyn, jossa pääsin kuvailemaan häidemme teemaa ja tunnelmaa, sekä kertomaan toiveistani ja ajatuksistani oman häätyylini suhteen. Kysymykset olivat kaikki hyvin vapaamuotoisia ja niihin kirjoitettiin avoimet vastaukset. Ei siis haittaa, vaikka omat toiveet eivät vielä olisi kovin tarkasti selvillä! Niitä voi kuvailla ihan sillä tasolla kuin itse haluaa ja ajatuksena palvelussa on nimenomaan tarjota uusia ideoita ja inspiraatiota. 

Kyselyn lisäksi lähetin itsestäni muutaman pyydetyn valokuvan, sekä itseäni miellyttäviä häihin liittyviä inspiraatiokuvia. Tämä osuushan lähti itseltäni aivan lapasesta, koska ihania kuvia löytyi vaan niin paljon. Taisin siis lopulta lähettää Iidalle ja Valentinille peräti neljä isoa kollaasia täynnä ihastelemiani kuvia :D Sitten jäin jännittyneenä odottelemaan analyysin valmistumista! 

Mitä analyysi sisältää? 

Muutaman päivän kuluttua sähköpostiini kilahti odotettu viesti: Morsiusanalyysi oli saapunut! 7-sivuinen ja kauniin visuaalinen analyysi löytyi viestin liitteistä pdf-muodossa, joten sen voi helposti tulostaa halutessaan itselleen myös paperiversiona. 

  • Analyysin alusta löytyy värianalyysi, joka pohjautuu 12 osaiseen vuodenaika-analyysiin. Tässä osiossa kerrotaan millaiset värisävyt sopivat itselle parhaiten ja kuvataan värianalyysin väripaletti
  • Seuraavassa osiossa keskitytään hääpukeutumiseen: puvun sävyyn, materiaaleihin ja asusteisiin 
  • Pukeutumisen lisäksi analyysista löytyy myös todella kattavat ohjeet itselle sopivien hiusväri- ja meikkisävyjen valintaan. Analyysissa vinkataan niin itselle sopivia huulipuna, poskipuna, luomiväri, ripsiväri - ja rajaussävyjäkin
  • Analyysin lopussa annetaan myös ideoita hääpuvun siluettiin ja siihen, minkä mallisella mekolla ja millaisilla yksityiskohdilla voisi korostaa oman vartalon parhaita puolia
  • Analyysin viimeiseltä sivulta löytyy vielä ihana visuaalinen morsiusmoodboard, johon on koottu omaan häätyyliin sopivia inspiraatiokuvia 

Kansilehti
Morsiusmoodboard
Hius- ja meikkivinkkejä

Omat fiilikseni morsiusanalyysista? 

Ihan ensimmäisenä on pakko todeta, että minusta on ihanaa, kun hääalalle kehitetään uusia palveluita ja syntyy uudenlaisia innovaatioita! Etenkin korona-aikana tällaiselle kokonaan virtuaaliselle palvelulle on varmasti kysyntää. Se myös mahdollistaa palvelun hyödyntämisen omasta asuinpaikkakunnasta riippumatta. 

Olin itse todella tyytyväinen analyysiin ja sain siitä todella paljon uutta inspiraatiota oman häätyylin suhteen. Vaikka minulla oli melko selkeät ajatukset häälookistani jo etukäteen, antoi analyysi silti sekä täysin uusia näkökulmia, että osittain vahvisti omia ajatuksiani siihen liittyen. Etenkin värianalyysiin olin halunnut päästä jo pitkään ja oli hauska huomata, että värianalyysissa minulle valikoitui "Dark Autumn", jonka väripalettiin sisältyviä sävyjä näkyykin pitkälti arkipukeutumisessani ja asusteissani. En siis ole ainakaan ollut ihan hakoteillä sen suhteen, mitkä värit sopivat itselleni parhaiten!

Hääpuvun suhteen tuli monta uutta näkökulmaa, joita en ole itse osannut ajatella. Hääpuvun värin suhteen todella hyvä huomio oli se, että omalla kohdallani puhtaan valkoisen sävyt eivät ole niitä kaikista imartelevimpia, vaan minulle sopivat paremmin lämpimät sävyt, kuten vaalea beige, tumma ivory, sekä vaalea kulta. Tätä sävyasiaa en ollut itse vielä miettinyt lainkaan, sillä olin ehkä sortunut vähän siihen tyypilliseen ajatukseen, että hääpukuni tulee olemaan valkoinen ja unohtanut, että valkoisestakin on olemassa kymmeniä erilaisia sävyjä. Toinen hyvä huomio oli se, että kunhan unelmieni hääpuku on löytynyt, kannattaa sulhasen paitaan valita sama valkoisen sävy, jolloin puvut sopivat hyvin yhteen, eikä esimerkiksi oma pukuni näytä hänen paitansa rinnalla vähemmän valkoiselta. Myös hääpuvun siluetin ja tekstuurien osalta hyvä pointti oli se, että koska haaveilen näyttävistä statement-korviksista ja hunnusta, voisi puvun yläosa olla yksinkertaisempi ja alaosasta löytyä enemmän koristelua ja kerroksellisuutta. 

Toinen itselleni todella antoisa osio olivat meikkivinkit! Tykkään itse meikata ja panostaa erityisesti silmä- ja huulimeikkiin, mutta oli mahtavaa saada vinkkejä siitä, millaiset sävyt meikissä sopisivat itselleni kaikista parhaiten. Esimerkiksi luomivärisävyjen joukosta löytyi ruskean ja beigen sävyjä, jotka ovat oma luottovalintani silmämeikissä, mutta nyt tekisi mieli joskus vähän revitellä ja kokeilla myös oranssia, violettia tai sinisen eri sävyjä. Huulimeikissä minulle parhaiten sopivia sävyjä olisivat puolestaan esimerkiksi persikkainen ruskea, luumu ja viininpunainen. 

Kaiken kaikkiaan olen supertyytyväinen analyysiin ja se antoi minulle paljon inspiraatiota omaan pukeutumiseen ja meikkiin myös häätyyliin ulkopuolella. Analyysista voi siis olla paljon iloa, vaikka omat häät eivät ihan vielä olisikaan ajankohtaiset! Analyysia kannattaa ehdottomasti lukea läpi useampaan kertaan ja jutella siitä yhdessä vaikkapa kaasojen tai sulhasen kanssa. Me jaoimme Sonjan kanssa yhdessä lauantaina kokemuksiamme tähän liittyen ja tuntui, että toisen kanssa keskustellessa analyysista sai vielä enemmän irti. Olimme myös yhtä mieltä siitä, että kun morsiusanalyysi oli näin antoisa meille, joilla ajatukset oman häälookin suhteen olivat kuitenkin jo melko selkeät, olisi se varmasti vielä kymmenen kertaa antoisampi sellaisille morsiamille, jotka ovat vielä aivan hääsuunnitelmien alussa tai joilla ei ole vielä kovin hyvää näkemystä siitä, millaisista elementeistä oma häätyyli voisi koostua. 

Iso kiitos vielä Iidalle ja Valentinille, että pääsin mukaan testiryhmään - jään innolla seuraamaan miten morsiusanalyysi kehittyy! HeiliBridal, olisiko seuraavaksi vuorossa Sulhasanalyysi? :D

Your Truly-morsiusanalyysi nyt saatavilla Heili Bridalin verkkokaupasta, klikkaa tästä!

keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Korona-ajan pelastajat: Treffi-ideoita kotiin

Koronavuoden aikana treffi-iltoihin on ollut välillä vaikea keksiä tekemistä! Etenkin keväällä, kun pysyttelimme useamman kuukauden tiiviisti kotona, oli inspiraatio välillä hukassa. Siksi ajattelinkin listata teille tänään muutamia hauskoja treffi-ideoita kotona toteutettavaksi. Toivottavasti nämä tuovat piristystä muidenkin pariskuntien korona-arkeen! 


Viini- tai olutmaistelu

Juomatasting on hauskaa puuhaa myös kotona! Valitkaa yhdessä illalle teema (esimerkiksi rose-viinit/italialaiset viinit/IPAt/sourit jne) ja valitkaa maisteltavat juomat yhdessä tai hankkikaa molemmat pari juomaa ja yllättäkää toisenne. Yllättävän monia viinejä löytyy nykyään myös pienempinä pullokokoina, jolloin kahdestaankin voi maistella useampaa viiniä ilman, että tasting johtaa kunnon kalsarikänneihin (missä ei toki myöskään ole mitään vikaa :D). Jos kaipaatte lisäinspiraatiota, tilatkaa Viiniboxin sivuilta valmiiksi koottu juomapaketti, meitä houkuttaisi esimerkiksi tämä ihana Italia-boxi. Tämä olisi muuten myös loistava joululahjaidea kaikille viinin ystäville!

Jos tastingiin haluaa panostaa vähän lisää, suunnitelkaa Canvalla tasting-lappuset ja tulostakaa ne tai askarrelkaa ne itse kartongista tai paperista. Tastingissa voitte pisteyttää esimerkiksi juomapakkauksen ulkonäön, juoman värin, tuoksun ja maun ja lopuksi asettaa maistelemanne juomat paremmuusjärjestykseen. Tämä treffi-idea sopii loistavasti myös hääjuomien maisteluun ja valintaan! Sopii hyvin myös esimerkiksi ystäväpariskunnan kanssa toteutettavaksi. 

Tällaisen tasting-lappusen suunnittelin ystäväni miehen polttareihin!

Drinkki-ilta

Jos oluet ja viinit eivät ole teidän juttunne, vaan tykkäätte enemmän cocktailien nautiskelusta, viettäkää yhdessä drinkki-ilta ja varmistakaa muutama erilainen cocktail. Molemmat voivat valita toteutukseen omat suosikkinsa tai sitten voitte kokeilla aivan uusia reseptejä! Kannattaa tutustua myös Cocktail Boxiin, joka on mielestäni superhauska ja luova uusi bisnesidea koronakriisin keskellä kamppailevilta ravintoloilta! Cocktail Box sisältää alkoholia lukuunottamatta kaikki ainekset laadukkaisiin cocktaileihin. Sekaan voi halutessaan lisätä myös alkoholia, mutta juomat toimivat hyvin myös alkoholittomina mocktaileina!

Cocktail Boxia myyvät ravintolat löydät listattuina täältä! Esimerkiksi turkulaisen The Cown Cocktail Boxeissa on valittavana pienempi 25 € arvoinen boxi tai isompi 50€ arvoinen setti. 
Vaihtoehtoina on kaksi erilaista boxia: Keltainen toukokuu tai Taika-box. Lisämaksusta mukaan voi halutessaan ostaa myös shakerin, jos sellaista ei vielä löydy kotoa, sekä lisää mixerivaihtoehtoja tai jäitä. Tämä on mielestäni kiva tapa tukea omaa paikallista cocktail-baaria näin korona-aikana!

Peli-ilta

Yksi meidän suosikkiaktiviteeteista näin korona-aikana, ovat olleet erilaiset pelit! Monia lautapelejä voi hyvin pelata kahdestaankin ja omiksi suosikeiksemme ovat nousseet muunmuassa Codenamesin kuvaversio, Ticket to Ride, Fauna ja Terra, sekä tietysti ikisuosikkimme Uno. Toinen juttu johon olemme näin korona-aikana pitkästä aikaa hurahtaneet, ovat palapelit! Olemme hankkineet parikin erilaista 1000 palan palapeliä ja niiden kokoaminen on ollut kivaa yhteistä puuhaa. 

Jos teiltä löytyy kotoa pleikkari, vinkkaan lisäksi myös yhdestä interaktiivisesta pleikkapelistä, johon me olemme hurahtaneet. En itse ikinä pelaa pleikkarilla enkä oikeastaan osaa edes käyttää sitä, mutta tässä pelissä varsinainen pelaaminen tapahtuu kännykän välityksellä ja peli vaan pyörii pleikkarin kautta. Pelin nimi on Hidden Agenda ja sen voi ostaa pleikkarille muistaakseni noin 20 euron hintaan. Hidden Agenda on eräänlainen rikospeli, jossa pelaajien valinnat vaikuttavat pelin kulkuun. Tämä on vähän niin kuin leffa- ja peli-illan yhdistelmä! Peliä voi pelata myös kahdestaan, mutta toki lisää vaihtelua siihen saa isommalla pelaajaporukalla. Me odotamme innolla, että saamme taas jotkut kaverit kylään, niin pääsemme testaamaan tätä isommalla jengillä. 

Kolmen ruokalajin illallinen 


Hauska idea ravintolaillalle on myös kunnon illallisen kokkaileminen yhdessä kotona! Vielä hauskempaa tästä tekee, jos valitsette illalliselle yhdessä jonkun teeman. Voitte halutessanne jakaa illallisen niin, että toinen teistä suunnittelee esimerkiksi alkuruoan ja jälkkärin ja toinen vastaa pääruoasta. Me valmistimme pääsiäisenä kolmen ruokalajin illallisen synttärieni kunniaksi ja silloin meidän menumme sisälsi: paistettua parsaa hollandaise-kastikkeella, karitsankaretta, uunijuureksia ja minttu-valkosipulikastiketta, sekä hedelmämoussella täytetyt suklaamunat. Lisäksi olimme hankkineet myös ruokalajeihin sopivat viinit ja aperitiiviksi valmistimme Napue GT:t. 

Tulevana viikonloppuna meillä on haaveissa kokkailla kolmen ruokalajin Italia-teemaillallinen. Sen ohessa voi muistella viimevuotista ihanaa Italian matkaamme ja haaveilla tulevista reissuista, sitten kun ne taas joskus ovat mahdollisia!

Leffailta ja herkut

Kotitreffi-iltojen klassikko! Valitkaa evääksi suosikkiherkkujanne tai kokeilkaa jotain uutta ja pistäkää hyvä elokuva pyörimään. Naposteltavaksi sopii hyvin esimerkiksi tapaslautanen juustoilla, ilmakuivatulla kinkulla, hedelmälohkoilla, kekseillä ja hilloilla varustettuna, dippikasvikset tai meidän tämän hetkiset suosikit kaura- ja linssisipsit. Tämä on myös kiva idea puolison yllättämiseksi tai joululahja läheisille. Kokoa lahjakassiin pähkinöitä, sipsejä, karkkeja, erikoislimuja ja muuta ihanaa naposteltavaa ja liitä mukaan lahjakortti suoratoistopalveluun!
Meillä on tällä hetkellä käytössä aivan liian monta palvelua, tässä muutamia suosikkejamme niiden valikoimista: 

Sarjasuositukset: 
Netflix - Fauda, Spy, Peaky Blinders, Rahapaja, Witcher, Mindhunters, Kalifaatti
Viaplay - Billions, Blacklist, Four Weddings and a Funeral
HBO - Handmaid's Tale, Chernobyl, Game of Thrones
Disney+ - Star Wars: The Mandalorian (tähän ollaan aivan koukussa, vika osa ilmestyy tällä viikolla!)

Leffasuositukset: 
Netflix - Mudbound, Betonihuuma, Lost Girls, Shazam, BookClub, The Theory of Everything, The Big Short, 
Viaplay - Le Mans 66, Kuninkaallinen Corgi, Bohemian Rhapsody, Yesterday, Tolkien, Oikeuden puolesta, Green Book, Detroit, Oikeuden puolesta, Hustle, About Time, Red Sparrow, Stockholm

Katsottavien listalla seuraavana: 
Marriage Story, If Beale Street Could Talk, Birds of Prey, Jojo Rabbit, Official Secrets, Mean Machine, Parkland, Lion 

Hemmotteluilta

Spa-päivän sijasta ihanan hemmotteluillan voi viettää myös kotona! Antakaa toisillenne rentouttavat hieronnat kynttilänvalossa ja jos teiltä löytyy sauna, laittakaa myös sauna lämpiämään. Lorauttakaa löylyveden sekaan ihanaa löylytuoksua ja rentoutukaa lempparisaunajuomienne kanssa. Tehkää kasvo- tai jalkakuorinnat ja laittakaa vielä saunan jälkeen kasvoille kosteuttavat sheet-maskit. 

Piknik parvekkeella/olohuoneessa/terassilla

Näin syksyllä voi vielä toteuttaa romanttisen piknikin omalla parvekkeella/terassilla tai huonon kelin sattuessa kohdalle vaikkapa olohuoneen lattialla. Kaivakaa jouluvalot (tai siis kausivalot, kuten itse niitä nimitän :D) esiin ja sytyttäkää kynttilöitä tuikkukippoihin ja lyhtyihin. Levittäkää lattialle pehmoinen viltti ja kootkaa siihen myös tyynyjä ja huopia (etenkin jos olette ulkosalla). Jos vietätte piknikiä ulkoilmassa, varatkaa termospulloon lämmintä kaakaota, teetä tai glögiä ja herkutelkaa lempparieväillänne. Piknik-evääksi sopivat loistavasti esimerkiksi suolainen piirakka tai täytetyt patongit!


Tällaisia ideoita tänään! Pistäkää ihmeessä jakoon myös omia treffivinkkejänne :)

Edit: // Lue myös Treffi-ideoita kotiin, osa 2!

maanantai 19. lokakuuta 2020

Vierailu somistevuokraamo Hurmaavassa Hattarassa

Vietimme viikonlopun T:n vanhemmilla Kaarinassa ja olimme sopineet lauantaille myös kovasti odottamani vierailun somistevuokraamo Hurmaavaan Hattaraan Raisiossa. Eksyin Hurmaavan Hattaran nettisivuille kesällä mökillä somistevuokraamoita googlaillessani ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Tuotteista löytyi todella paljon meidän häiden teemaan ja tunnelmaan sopivia somisteita ja kaiken lisäksi sijainti aivan juhlapaikkamme läheisyydessä Raisiossa on täydellinen. Täältä on helppo käydä noutamassa somisteet perjantaiaamuna, kun pääsemme koristelemaan juhlapaikkaa. Hurmaavan Hattaran tuotteilla vuokra-aika on aina 4 vuorokautta, joten ne voi noutaa hyvissä ajoin ja palauttaa rauhassa häiden jälkeen. 

Olimme sopineet Hurmaavan Hattaran ihanan omistajan Annun kanssa tunnin tutustumiskäynnin heidän varastolleen ja pääsimme hypistelemään tuotteita kaikessa rauhassa. Osa tuotteista oli meille tuttuja myös ystäviemme häistä syyskuulta. 

Hurmaavan Hattaran valikoimasta löytyy vaikka ja mitä! Olimme jo etukäteen selailleet valikoimaa heidän nettisivuillaan mutta nyt kun pääsimme näkemään tuotteet livenä, löytyi sieltä vielä lisää meitä kiinnostavia juttuja. Bongaillessamme meitä kiinnostavia tuotteita, Annu lisäili ne samalla läppärillään muistilistalle talteen. Meidän listastamme tulikin lopulta melkoisen pitkä :D Sinne päätyivät muunmuassa hanalliset juoma-astiat, kahdet erikokoiset tuikkukipot, erilaisia valoköynnöksiä, pöytänumerot, herkkubuffan astiat, sinkkivadit, vessakorit, puiset viinitonkan kotelot, valoverhot, iso valkoinen sateenvarjo, BAR-valokyltti ja kukkaverho. 

Ihastuimme tähän hanalliseen tonkkaan, jonka Annun isä on nikkaroinut. Tämä sopisi esimerkiksi boolimaljaksi, tonkkaan mahtuu peräti 40 litraa juomaa!
Ylähyllyn BAR-valokirjaimet pääsevät todennäköisesti koristamaan juomapöytäämme
Tätä ihanaa kukkaverhoa haaveiltiin photoboothin taustalle. Olin myös haaveillut tällaisen askartelemisesta itse, mutta nyt huomasin että kukkia tosiaan tarvittaisiinkin aikamoinen määrä :D
Hanallisia juoma-astioita löytyi montaa eri mallia ja kokoa ja viinitonkan säilytysbokseja paria eri mallia. Myös erilaisia pöytänumeroita löytyi lukuisia!
Hurmaavasta Hattarasta voi vuokrata myös vihkikaaria, esimerkiksi tämän upean makramee-kaaren
Donitsi-seinät ovat olleet viime aikoina todella suosittuja häissä! Lisäksi hauska idea oli lasipulloon kiinnitetty menu-lappu
Suunnittelimme myös meidän pöytäkoristeita, joissa tulee näkymään puukiekkoja, Happy Joe-pulloja maljakoina, sekä tuikkuja
Näiden pöytänumeroiden välillä pohdimme! Arvaatteko kumpiin päädyimme?

Tuleva juhlapaikkamme Hintsan Vintti oli myös Annulle entuudestaan tuttu, sillä Hurmaavan Hattaran tuotteita on vuokrattu sinne useampaankin hääjuhlaan. Annusta oli iso apu, sillä hän osasi vinkata meille tuotteista, jotka voisivat sopia tilaan hyvin ja jotka ovat olleet suosittuja muiden Hintsan Vintillä juhlineiden hääparien keskuudessa. Hän myös näytti meille muutamia kuvia muiden hääparien somistuksista ja niistä saimme lisää inspiraatiota omien koristeluidemme suunnitteluun. Lisäksi hän kertoi, että heiltä voi tarvittaessa vuokrata kuomullisen perävaunun tavaroiden kuljetukseen, sekä henkilönostimen, jonka avulla saa ripustettua koristeet korkeampaankin juhlatilaan. 

Vierailun jälkeen Annu laittoi meille sähköpostilla muistilistan meitä kiinnostavista tuotteista ja viestissä näkyi myös kaikkien tuotteiden hinnat. Somisteiden vuokraus on siis todella kätevää myös budjetoinnin näkökulmasta!

Lämmin suositus Hurmaavalle Hattaralle, käykää ihmeessä tutustumassa ihaniin tuotteisiin! Jos hääsomisteiden vuokraaminen kiinnostaa, lukaise lisäksi myös aiempi postaukseni aiheesta :) 



lauantai 17. lokakuuta 2020

Syksyn Häämessut netissä-tärpit

Ensi viikolla häämessuillaan taas netissä! Tykkäsin itse kevään Häämessut netissä-viikonlopusta todella paljon (täältä voit lukaista kevään messujen tunnelmia), joten olin odottanut syksyn messuohjelman julkaisua innolla. Nyt syksyn messuilla messuosastot ovat avoinna perjantaista keskiviikkoon ja messuohjelmasta päästään nautiskelemaan viikonloppuna 24.-25.10.2020. 

Kaipuu häämessuille on kova ja minusta on superhienoa, että koronan keskelläkin pääsemme kuitenkin nauttimaan messutunnelmasta edes näin virtuaalisesti! Häämessut netissä-sisältö on katsottavissa täysin ilmaiseksi ja ohjelmat pystyy katsomaan myös jälkikäteen, mikä on iso plussa virtuaalisilla messuilla.

Kokonaisuudessaan tuleva messuohjelma vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, joten todennäköisesti tulen itse katsomaan kaikki ohjelmat, jos vain suinkin ehdin. Halusin kuitenkin nostaa ohjelmasta esille muutamia omia suosikkejani:

Messuohjelman tärpit

Kattava valikoima häätrendejä vuodelle 2021 

Häämessut netissä-ohjelmassa on luvassa paljon trendejä ensi vuodelle! Lauantaina on luvassa Hashtag Häiden Ellin tietoisku tulevan vuoden häätrendeistä ja illan Hääkukkia-ohjelmassa keskustellaan myös ensi vuoden hääkukkatrendeistä. 

Sunnuntaina puolestaan kuullaan ensi vuoden häämeikki ja -kampaustrendeistä, sekä päästään ihastelemaan ensi vuoden hääpukumuotia. Lisäksi iltapäivällä kuullaan vielä vuoden 2021 hääkattaustrendeistä!

Ihana-lehden DIY-paja: Trendikkäät makrameelyhdyt

Lauantaina messuohjelma käynnistyy itselleni oikein mieleisellä numerolla, nimittäin makrameelyhty-workshopilla. Hurahdin makramee-solmuiluun jo viime vuonna ja innostus ei ole laantunut! Makrameelyhdyt sopivat loistavasti somisteeksi häihin, mutta myös kodinsisustukseen tai joululahjaksi. Tähän aion ehdottomasti osallistua!

Tanssintahdin häätanssikurssi

Käsi pystyyn muut hääparit, joilla valssin askeleet ovat hakusessa?! Meidän häätanssimme tulee olemaan perinteinen valssi ja olemme jo kauhuissamme vitsailleet, että saa nähdä mitä siitä tulee, kun kumpikaan ei ole vuosiin valssia tanssinut. Nyt voisi siis olla oiva tilaisuus aloittaa valssitreenit, kotoa käsin!

Manschett ja miesten juhlapukeutuminen

Sunnuntai-illan viimeisenä ohjelmana kuullaan miesten juhlapukeutumisesta ja kuullaan miesten pukeutumiseen erikoistuneen Manschettin vinkit hääpukeutumiseen. Olen kuullut Manschettista paljon hyvää ja se on yksi liikkeistä, joita omakin sulhaseni harkitsee, joten tätä ohjelmanumeroa odotamme molemmat innolla. 
 

Kiinnostavia messuosastoja

Hääpuvut: Josefiina, Wedding Garage ja Räätälistudio BQ

Hääpukeutumiseen liittyvien näytteilleasettajien joukosta löytyi useampikin oma suosikkini! Josefiinaan ja Wedding Garageen haaveilen ehkä suuntaavani itsekin sovittamaan hääpukuja ja Räätälistudio BQ taas kiinnostaa, sillä T:n haaveissa on mittatilauspuku hääpäivää varten. 

Häiden suunnittelu: Tahtoo 

Kotimainen hääsovellus Tahtoo on ollut meillä ahkerassa käytössä aivan hääsuunnitelmien alkumetreiltä lähtien! Tahtoosta löytyy muunmuassa hyviä muistilistoja, Kukkaro-osio jossa voi ylläpitää häiden budjettia ja kätevä työkalu pöytäjärjestyksen suunnittelemiseen. Lähempänä häitä aiomme hankkia myös maksullisen paketin lisäominaisuuksineen!

Häiden astiat: Aarreastia

Turkulaisen Aarreastian ihanista astioista olen jo vinkannut täällä blogissa astioiden vuokrausta käsittelevässä postauksessa. Erityisen ihastunut olen heidän kultaisiin aterimiinsa ja "kristallisiin" juomalaseihin!

Häiden paperituotteet: Papershop

Ihanassa Papershopissa on pakko piipahtaa aina jos liikun Punavuoren suunnilla ja hamstrata useampi kortti kerralla. Papershopilla on myös ihana verkkokauppa ja oma pieni painostudio!

Hääkuvat/huomenlahjakuvat: Valokuvaaja Sonja Siikanen

Sonja otti meidän upeat kihlajaiskuvamme ja itseasiassa voitin itse kevään Häämessut netissä-arvonnasta Sonjan kuvauslahjakortin. Hää- ja pariskuntakuvausten lisäksi Sonja ottaa myös upeita boudoir-kuvia, jotka ovat loistava vaihtoehto huomenlahjaksi tai ihan vain omaksi iloksi. 

Lisäsin blogin sivupalkkiin myös suoran linkin Häämessut netissä-sivustolle! Muistakaa nettisivujen lisäksi ottaa seurantaan myös Häämessut netissä Facebook-tili, sekä Instagram. Kuinka moni teistä meinaa messuilla virtuaalisesti? :)