torstai 31. joulukuuta 2020

Vuoden 10 suosituinta postausta

Tänään on vuoden viimeinen päivä! Mikä eriskummallinen, mutta huikea vuosi se onkaan ollut. En ole missään vaiheessa kauhean tarkkaan suunnitellut tai rajannut sitä, millaista sisältöä haluan blogiin tuottaa, vaan olen kirjoitellut itseäni kiinnostavista aiheista - omia pohdintojani, hääfiilistelyä ja hauskoja ideoita, välillä arkisiakin juttuja. 

Koska olen jo työnikin puolesta suuri analytiikan ja lukujen ystävä, on ollut mielenkiintoista seurata, mitkä postaukset ovat nousseet kaikista luetuimmiksi ja kuinka paljon vierailijoita blogissa on milloinkin käynyt. Blogger tuottaa tähän jonkun verran omaakin dataa, mutta jos aihe kiinnostaa yhtään enemmän, suosittelen perehtymään myös Google Analyticsin käyttöön. Suoritin itse osana YAMK-opintojani Google Digital Garagen Fundamentals of Digital Marketing ja Google Analytics for Beginners-sertifikaatit, jotka ovat siis täysin ilmaisia ja antavat hyvän perustason perehdytyksen aiheeseen. Tällä hetkellä Hääpäiväkirjat saavuttaa kuukaudessa noin 4000 lukijaa ja yhteensä blogia on tämän vuoden aikana luettu yli 25 000 kertaa, henkilökohtaisesti se on minulle todella iso ja hieno saavutus ♥

Vuodenvaihteen kunniaksi kokosin tähän postaukseen vuoden 2020 10 suosituinta postausta! Jos et ole vielä lukaissut niitä, niin postauksen nimeä klikkaamalla pääset suoraan postaukseen. Ja vaikka olisitkin lukenut, aina voi lueskella uudestaan!

10. Kaasohommissa: Polttarivala ja polttaribingo

9. Joulukalenteri Luukku 19: Pohjoisen upeat häämatkakohteet

8. Hääpuku: uusi, käytetty vai teetetty?

7. Tulisitko kaasokseni?

6. Riisiä, saippuakuplia vai jotain ihan muuta? - Ideoita hääparin poistumiseen

5. 5+1 x ihanat ruokarekat ja -kojut - uusia ideoita hääruokailuun

4. Ideoita kaasojen ja bestmanien kosintaan

3. Diy: Treffiboksi 12 kuukaudelle

2. Parisuhdejoulukalenteri 2020

1. Korona-ajan pelastajat: Treffi-ideoita kotiin

Oli hauska huomata, että kaikista suosituimpia ovat itseasiassa olleet treffi- ja parisuhdepostaukset, jotka eivät liity suoraan varsinaiseen hääteemaan. Itse tulkitsen tämän ehkä niin, että nämä postaukset kiinnostavat myös sellaisia lukijoita, joille hääaihe ei välttämättä ole ajankohtainen ja moni on kaivannut pientä piristystä ja uusia ideoita arkeen. Näille voisi siis ehdottomasti kirjoittaa myös jonkinlaisen jatko-osan!

Ajattelin, että vinkkaisin tähän myös muutaman oman suosikkipostaukseni, mutta valinta osoittautui mahdottomaksi, kun nämä ovat kaikki omia luomuksiani :D Olisi kuitenkin kiva kuulla teiltä myös sanallista palautetta siitä, millaiset postaukset ovat olleet teidän suosikkejanne ja mitä aiheita toivoisitte blogiin ensi vuodelle! Itselläni on paljon ideoita mielessä ja postauksia luonnosteltuna, joten odotan innolla alkavaa vuotta ja häävalmistelujen etenemistä ♥ 

Kiitos tästä vuodesta ja ihanaa tulevaa vuotta 2021!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti